Muita jotka eivät sopeutuneet ulkomaille?

12 siis ap

Ulkomailla asumisessa on kyllä haastetta eri lailla kuin asua Suomessa. Työelämässä on vaikea edetä, asiointi viranomaisten kanssa voi olla hankalaa, ihan asunnon hankintakin voi olla työn ja tuskan takana sekä lapsien koulun käynti on yksi suurimmista haasteista mielestäni.

Toisaalta vapauden tunne on hiukaseva; kyllä Suomi on sellainen sääntö-kielto-veroyhteiskunta yhdistettynä pirullisten ihmisten epäystävällisyys-kiusaamismentaliteetilla, että en yhtään ihmettele mielenterveysongelmia ja humalahakuisuutta. Suomessa ei vain osata.

Ulkomaille muutossa on vielä joitakin negat. asioita; ihmisestä riippuen kaipaa sukulaisia, ystäviä, omaa kieltä ja kansaa.

Ulkomailla asuminen ei sovi kaikille, mutta vuodet kyllä tasoittaa negat. ja posit. asioita. Mutta monista asioista nauttii suunnattomasti täällä ulkomailla.

t. 7 vuotta Saksassa

jos on kielipäätä, oppii kielen kyllä. jos ei, niin valitettavasti ympäristökään ei paljon auta, eikä kiperät tilanteetkaan. silloin en edes lähtisi pois suomesta.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 13:24"]

Ulkomailla asumisessa on kyllä haastetta eri lailla kuin asua Suomessa. Työelämässä on vaikea edetä, asiointi viranomaisten kanssa voi olla hankalaa, ihan asunnon hankintakin voi olla työn ja tuskan takana sekä lapsien koulun käynti on yksi suurimmista haasteista mielestäni.

Toisaalta vapauden tunne on hiukaseva; kyllä Suomi on sellainen sääntö-kielto-veroyhteiskunta yhdistettynä pirullisten ihmisten epäystävällisyys-kiusaamismentaliteetilla, että en yhtään ihmettele mielenterveysongelmia ja humalahakuisuutta. Suomessa ei vain osata.

Ulkomaille muutossa on vielä joitakin negat. asioita; ihmisestä riippuen kaipaa sukulaisia, ystäviä, omaa kieltä ja kansaa.

Ulkomailla asuminen ei sovi kaikille, mutta vuodet kyllä tasoittaa negat. ja posit. asioita. Mutta monista asioista nauttii suunnattomasti täällä ulkomailla.

t. 7 vuotta Saksassa

[/quote]

Siis: huikaiseva... kyllä suomen kieli ja kirjoittaminen alkaa käydä hankalaksi :D

[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 13:24"]

jos on kielipäätä, oppii kielen kyllä. jos ei, niin valitettavasti ympäristökään ei paljon auta, eikä kiperät tilanteetkaan. silloin en edes lähtisi pois suomesta.

[/quote]

Minä en usko tuommoiseen "kielipäähän". Kyllä jokainen, joka on oman äidinkielensäkin oppinut, pystyy oppimaan myös vieraan kielen jota tarvii. Totta kai se toisilta vaatii vähän enemmän vaivaa ja sisua kuin toisilta, mutta ei se mahdotonta kellekään suunnilleen normaaliälyiselle ole. 

Jopa oma äitini, joka oli käyntyt koulua vain 4 vuotta jotain kiertokoulua, ei opiskellut ikinä mitään vierasta kieltä, eikä muutenkaan vaikuta mitenkään kauhean älykkäältä, oppi englantia hyvin kun isän työn takia asuimme briteissä pari vuotta aikoinaan... 

Sopeutuminen on vähän tulkinnanvarainen asia. Jos itse viihtyy, ei sillä nyt niin ole väliä onko täydellisen sopeutunut vai ei. Jos taas ei viihdy, on helppo valittaa, että sopeutuminen on vaikeaa, vaikka oikeasti ongelmat on ihan korvien välissä. Monella tulee Suomessakin tunne, että ei jaksa enää eikä millään pysty sopeutumaan ympäristön vaatimuksiin.

Onko sinulla ap siellä mitään töitä vai oletko kotona?

Itse haaveilen ulkomaille muuttamisesta. Nuorena asuinkin yhden vuoden ennen opintoja. Vaihtaisin hetkessä paikkoja ap:n kanssa. En vihaa Suomea mutta monella tavalla tämä on ankea maa vaikka byrokratia toimiikin ja sosiaalinen turva pyritään takaamaan kaikille. Olethan ap lukenut kulttuurishokista esim. wikipediasta, ja muutenkin lukenut aiheesta? Ulkomailla asuminen ja vieraan kulttuurin haasteet voi olla vaikeita ja siksi niistä lukeminen helpottaa oloa kummasti. Lapsillesi kansainvälinen kokemus on huippu asia, heidän takia teidän ei ainakaan tarvitse muuttaa. Mieti mitä todella kaipaat Suomesta. Paluu voikin nimittäin olla ankeampi kuin luulit. Yritä myös integroitua paremmin. Aloita kielikurssi, ole avoin, rentoudu ja nauti. Soittele myös Suomeen läheisille ja etsi suomenkielistä seuraa jakamaan toisinaan tuskaa.

Naurattaa hieman nuo sopeutumisen perustat joissa yhtenä esimerkkinä annetaan aina virastoissa asiointi. Kun se asiointi virastoissa ei ole mitään arkipäivää vaan hyvin harvoin muuttoruljassin jälkeen tapahtuva juttu. Ulkomaalaiset Suomeen tullessa joutuvat ihan samanlasien byrokratian eteen.

Sen sijaan jos ei muutenkaan ole kovin sosiaalinen niin ulkomailla niitä kontakteja tulee entistä vähemmän solmittua ja se ulkkismies saattaa sitten ollakin paljon sosiaalisempi ja rakentaa sitä omaa sosiaalista kehäänsä. 

No riippuen ihan missä asut, voihan siellä suomessa käydä visiitillä, jos kova kaipuu iskee. Yleensä sitten havahtuu näkemään ne hyvät puolet siinä vieraassakin paikassa. Yhteyksiä pidetään, koska sellaisia on syntynyt ja niitä halutaan ylläpitää. Monet ovat niin kiireisiä, etteivät juurikaan ehdi tavata ystäviään suomessakaan. 

Omasta aktiivisuudesta paljon kiinni miten alkaa viihtymään. Pikkuhiljaa opettelee kieltä, tutustuu ympäristöön ja ihmisiin. Asennekysymys onko ankeaa ja vaikeaa vai mukavaa ja mielenkiintoista. 

Päättämällä, että ei sopeudu, ei varmaan sopeudukaan. Voi tulla vastaan vaikauksia suomessakin moisella asenteella. 

Kotiäidin on vaikea rakentaa omaa kontaktiverkostoa, jos ei ole pieniä lapsia (tai koiraa :)) tai lapset ole kv. koulussa, missä vanhempien (=äitien) odotetaan olevan aktiivisia ja tekevän vapaaehtoistyötä koululla tms.. 

Paluu Suomeen voi olla myös aikamoinen shokki.

Me palasimme takaisin Suomeen Ranskasta. Olemme kaikki suomalaisia, en siis muuttanut ranskalaisen miehen mukaan. 

Asuimme pienellä paikkakunnalla ja se hirveä maahanmuuttajakielteisyys oli jotain sanoinkuvaamatonta. Ei tietenkään oltu totuttu vaaleina suomalaisina olemaan "outoja maahanmuuttajia" Suomessa, joten se hämmensi. Lapsi kiusattiin, ihan jo 7-vuotiaatkin tulivat sanomaan, että lähtekää pois, me tapetaan teidät. Menkää kotiinne. 

Tavallisissa ruokamarketeissakin nyrpisteltiin nenää, kun en osannut ääntää natiivin lailla. Eivät muka ymmärtäneet, jos kysyin, missä on leipää, maitoa tai muuta. 

Meitä alkoi ärsyttää ihan kaikki. Sietämätön kuumuus kesällä (koko ajan yli 40 astetta), vedettömyys (ei järviä, meri kaukana, ei jokia lähellä) - kaipasin vettä koko ajan. Ärsytti se, että päivälliskutsu klo 18 tarkoitti sitä, että rouva tulee vasta 18.15 suihkusta ja alkaa miettiä, mitä meille laittaisi. Tähän totuttiin nopeasti, mutta se vaan ärsytti.

Ranskalaiset tuntuivat ylimielisiltä ja nirppanokilta, ylistivät omaa erinomaisuutta ja haukkuivat kaikkia muita kansallisuuksia koko ajan. Sanoivat, etteivät viitsi opiskella muita kieliä, muut opetelkoot heidän hienon kielensä.

Me ei vaan jaksettu enää. Ei integroiduttu siihen yhteiskuntaan, vaikka hirveästi yritettiin. Voi olla, että jossain Pariisissa olisi ollut toisenlaiset kuviot.

Mene kielikurssille.

Ja tee sellaisia asioita mihin yleensä ei ole aikaa arjessa ainakaan keskellä päivää jos käy norm. töissä eli lue kirjoja, käy punttisalilla, uimassa ja lenkillä, kokkaa hyvää ruokaa tuoreista aineksista, käy hierojalla, kasvohoidossa, kampaajalla, shoppailemassa ja lakkaa tuntemasta syyllisyyttä että sinulla on aikaa itsellesi.

Suosittelen oikeasti lukemaan esimerkiksi siitä kulttuurishokista. Saattaa lamppu syttyä pään päälle kun yhtäkkiä kaikki tuntemuksesi on käyty läpi alan artikkeleissa ja kirjallisuudesta. Englannin kielellä löytyy kattavammin tietoa. Tsemppiä

Kannattaa myös lukea vastakulttuurishokista (reverse culture shock) joka iskee yleensä takaisin kotimaahan palattaessa! Ehkä sillä lähtee suurin himo palata kotiin ja laittaa koko elämä uusiksi.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 13:57"]

Naurattaa hieman nuo sopeutumisen perustat joissa yhtenä esimerkkinä annetaan aina virastoissa asiointi. Kun se asiointi virastoissa ei ole mitään arkipäivää vaan hyvin harvoin muuttoruljassin jälkeen tapahtuva juttu. Ulkomaalaiset Suomeen tullessa joutuvat ihan samanlasien byrokratian eteen.

Sen sijaan jos ei muutenkaan ole kovin sosiaalinen niin ulkomailla niitä kontakteja tulee entistä vähemmän solmittua ja se ulkkismies saattaa sitten ollakin paljon sosiaalisempi ja rakentaa sitä omaa sosiaalista kehäänsä. 

[/quote]

Joo virastossa asiointi on harvinaista monissa maissa, mutta se tehdään, kuten sanoit, ihan alussa yleensä ja silloin kielitaitosi ei ole parhaimmillaan.

Persoonastakin tuollainen on varmaan kiinni. Itse nautin expattina olosta suunnattomasti mutta tiedän toisenlaisiakin tapauksia. Itse seurasin läheltä erästä perhettä, jossa isä ja lapset tykkäsivät kohdemaasta hurjasti, mutta äiti pelkäsi jokaista päivää ja suurinpiirtein kaikkea mahdollista. Kaikki vastaantulijat olivat hänelle potentiaalisia ryöstäjiä, lattialla ryömivä hämähäkki tappavan myrkyllinen, nuha oli oire dengue-kuumeesta, pienikin auringonpaiste ulkona tiesi varmaa ihosyöpää, kaupassa kaikki yrittivät taatusti huijata häntä... Raskaaksihan se kävi koko perheelle, ja äiti lähtikin sitten aika pian lasten kanssa Suomeen.

Kun tulette vanhemmiksi, tulee eteen huoli omien vanhempien vanhuuden hyvinvoinnista. Se on hankalaa ulkomailta käsin. Ystäväni serkku on kiinni Saksassa ja hänen äitinsä tarvisisi asioiden hoitajaa täällä Suomessa. Hankalaa on hänellä, hyvin hankalaa. (Se äitikin on oleillut pitkiä aikoja Saksassakin, mutta lopulta tänne aina päätynyt. Nyt lääkärikuljetuksella. Eli lääkäri jouduttiin palkkaamaan matkaa varten mukaan.)

Ystäväni serkku on siis naimisissa saksalaisen miehen kanssa ja heillä on suuri perhe ja lapsenlapsia. Lisäksi naisella on tietty oma työnsä Saksassa. Todella hankalaa hoitaa äitinsä asoita täällä Suomessa, vaikka äitinsä Helsingissä asuukin. Helsinkiinhän sentään on hyvät yhteydet. Kalliiksikin ne Suomenvierailut tulevat.  Tälllä serkulla on kaksi sisarustakin, mutta toinen on liian sairaalloinen ja toinen asuu vielä kauempana ulkomailla. Käy

Tuokin riippuu persoonasta, että jaksaako "nauttia" jostain urheilemisesta ja itsensä puunamisesta vuositolkulla. Minua ainakaan ei vaan kiinnosta määräänsä enempää. Urheilu on ihan kivaa, mutta minusta se on kuitenkin sellaista oman navan ympärillä pyörimistä, josta ei elämänsisällöksi ole. Opiskelu on ok, mutta sekin tympäisee, jos ei opintoja pääse koskaan töissä hyödyntämään.

Minulle on tärkeää olla mukana työelämässä, yhdistyksissä tai politiikassa. Jossain, minkä koen itse hyödylliseksi ja rehellisesti sanoen, josta saan myös ympäristöltä arvostusta ja tunnustusta. Riippuu siitä, missä "ulkomailla" on, mikä on koulutus ja ammattitaito ja miten avoimesti ulkomaalaisten osallistumiseen esim. paikallispolitiikkaan suhtaudutaan, kuinka realistista on työllistyä tai päästä mukaan yhdistystoimintaan tai muuhun sellaiseen.

Nyt kun esim. Euroopassa on monessa maassa hurjasti työttömyyttä, töiden löytäminen on vaikeaa, jossei ole jotain superspesialiteettia tarjota. Aikuisopiskelu ei myöskään ole kaikkialla yhtä helppoa kuin Suomessa. Joten mielekkään tekemisen keksiminen voi siellä "ulkomailla" olla hyvin hankalaa.

Minulla ainakin mahdollinen sopeutumattomuus on lähinnä tuosta kiinni. Jos minulla on oma palkkatyö, niin voin sopeutua aika lailla minne vaan. No, mihinkään extreme kehitysmaahan minulla ei ole hinkua, mutta muuten. Jotain tuttavia löytää aina, erilaiset tavat ei minua häiritse. Mutta en tiedä kuinka monen vuoden terapian se vaatisi, että pääsisi eroon tästä Suomessa äidinmaidosta imetystä ajatuksesta, että ihminen on täysin roska ja arvoton, ellei hänellä ole palkkatyötä.

Olisko ap sullakin sitten tuosta kiinni, jos et ole itse työelämässä siellä "ulkomailla"?