Lue keskustelun säännöt.
Mistä ystäviä/kavereita neljääkymppiä lähestyvälle naiselle
yksinäinen
20.11.2020 |
Mistä aikuisena voi löytää ystäviä? Nyt ei oikein koronan takia voi hakeutua uusiin harrastuksiinkaan...
Itse koen olevani tosi yksinäinen tällä hetkellä, parisuhde huonolla tolalla ja mietin eroa. Olen ihan yksin näiden ajatusteni kanssa. Siskolle olen puhunut kerran aiheesta, mutta hän ei pidä miehestäni ja oli tosi vahvasti eron kannalla, tuntui oikein innostuvan aiheesta. En kokenut että hän olisi oikea henkilö jolle puhuisin asiasta kun hänellä on niin vahva mielipide siitä.
Taustalla täydellistä omistautumista lapsille ja perheelle viitisentoista vuotta. Joitain vanhoja ystäviä on pysynyt nuoruusvuosilta. Kuitenkaan ei niin paljon nähdä tai olla niin läheisiä että heistä olisi kauheasti apua tässä kriisissä. Toinen asuu eri paikkakunnalla ja toinen on tosi kiireinen töissään. Miehen kanssa ei ole yhteisiä kaveriperheitä eikä miehelläni muutenkaan ole kavereita, hengailee lähinnä veljensä kanssa ja sitten tykkää ihan olla kotona ja perheen parissa + lähisukulaisilla. Itse olen kaivannut ystäviä ja ystäväperheitä mutta olemme mieheni kanssa niin "kummallinen" (epäyhteensopiva) pari, ettei ole löytynyt pariskuntaa, joka sopisi meidän ystäväpariskunnaksi. Itse tapaan omia nuoruuden ystäviä yksin tai lasten kanssa, mieheni ei ole ystävystynyt kavereideni miesten kanssa (eikä siis haluakaan).
Onko kenelläkään muulla tämmöstä? Ei ketään kenen kanssa mennä leffaan tai kahville tai lenkille?!
Sain esimmäisen lapsen nuorena ja jäin vanhempien äitien porukoiden ulkopuolelle, tästä sitten tulin ensimmäinen kerran epävarmaksi (nuorena olin reipas ja sosiaalinen). Olemme muuttaneet monta kertaa tänä aikana ja aina on katkennut suhteet sekä naapureihin että lasten ystävien vanhempiin. Tuntuu ettei jaksaisi aina aloittaa uudestaan sitä tutustumista ja usein nykyään tunnenkin itseni ulkopuoliseksi ja olen tosi epävarma ja pelkään että minut torjutaan/minusta ei tykätä.
Kommentit (13)
Mene pariterapiaa. Tuossa iässä EI kannata erota. Ensin parisuhde kuntoon, mieti sen jälkeen noita kaveriasioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene pariterapiaa. Tuossa iässä EI kannata erota. Ensin parisuhde kuntoon, mieti sen jälkeen noita kaveriasioita.
Nimenomaan ei pidä roikkua väärän ihmisen kanssa ahdistavassa suhteessa. Jos on se oikea kyseessä sen huomaa kyllä.
Juu aika sama tilanne, mutta olen sen hyväksynyt näin niin kuin se on. Yhä harvemmin kaipaan mitään seuraa.
Hei, kirjoituksesi on kuin minun suusta. Olen reilu 40 v. Voisin kirjoittaa sinulle, oletko pk-seudulta,? Miten saan sinuun yhteyden?
Jyväskylässä myös yksi kaltaisesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat mukavalta :)
Samaistun jonkin verran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuopion nurkilla nykyään asustelen. Aiemmin pk-seudulla, siellä olikin minusta helpompi löytää kavereita kun melkein kaikki oli tulleet jostain muualta. Pienemmillä paikkakunnilla tuntuu monilla olevan samat kaverit hiekkalaatikolta asti. Kaikki on jo varattu. :D
Ei ole mitään anonyymiä sähköpostiosoitetta, pitäisköhän semmoinen tehdä... Kyllä kai sähköpostilla kaveeraaminen olisi tyhjää parempaa. :)
Kiitti Lakukissa, kivasti sanottu :)
Parisuhde ei ole ikinä ollut kunnossa, en usko että pariterapia auttaisi... Ehkä terapia itselle voisi auttaakin, esim. miksi olen mennyt yhteen miehen kanssa, jota en arvosta? Pitääkö parisuhteessa pysyä sen takia kun toinen ei lyö, ei pahemmin ryyppää (silloin kun ottaa on ihan ääliö) kuitenkin on kiltti mies!?
ap
Oletko Oulusta? Tarinasi kuullostaa hyvin tutulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten huomaat, niin et ole yksin. Tämä tuntuu olevan yllättävän tavallinen kuvio, että on nuorena menty yhteen, omistauduttu vuosikaudet lapsille ja kun lapset ovat isoja, niin etäinen suhde mieheen ikään kuin tulee näkyväksi. Sitten sitä alkaa ihmetellä, että kuka tuo oikein on ja miksi olemme ylipäätään yhdessä. Siitä voi sitten joko alkaa hiljalleen etsiä sitä yhteyttä ja suuntaa takaisin toisen luo tai sitten suuntaa poispäin kohti omaa itsenäistä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Mene pariterapiaa. Tuossa iässä EI kannata erota. Ensin parisuhde kuntoon, mieti sen jälkeen noita kaveriasioita.
Ok. Eli tein virheen kun otin neljääkymppiä lähestyessäni väkivaltaisesta alkoholistista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olen joku sinun tuttu nro 10 niin kysypä jonkun muun kanavan kautta, en ala tänne enempää levittämään "tunnistetietoja".
Sinulle joka epäilit kyllästymistä niin tilanne parisuhteessani on ollut sama aina. Olen vain jäänyt tähän suhteeseen jostain syystä. Alunperin siksi koska halusimme molemmat lapsia. Sitten kun ensimmäinen lapsi oli saatu niin halusin että muillakin on sama isä.
Enkä ajattele että eroan ja etsin toisen miehen. Voin ihan hyvin olla ilman parisuhdetta. En vain halua että minut yhdistetään tuohon mieheen, vaikka onhan hän aina lasteni isä, mutta jotenkin näen hänet niin urpona että häpeän kun joku yhdistää minut häneen. Kertoo ehkä omasta epävarmuudestani myös, olen yrittänyt vuosia opetella ajattelemaan etten ole vastuussa hänen tekemisistään. Koen kuitenkin että hyväksyn hänen elämäntyylinsä kun kerran jatkan yhdessä. Ja en siis hyväksy tai paremminkin en arvosta häntä miehenä/ihmisenä.
Mutta siskonikin on aina ollut sitä mieltä että mieheni ei ole "minun tasoiseni", ei vaan ole sitä niin suoraan sanonut ennen kuin itse puhuin eroamisesta.
Miehelle sanoin joskus että haluaisin parisuhteen (henkilökohtaisen suhteen välillemme muutenkin kuin iskänä ja äitinä) niin hän vastasi että on kyllä yrittänyt ehdotella seksiä useammin mutta en ole halunnut. Hänen käsityksensä parisuhteesta on sellainen. Keskustella ei voida kun hänen keskustelutapansa ja enemmänkin väittelyä ja hän inhoaa suunnittelemista ja jaarittelua. Itse kaipaisin sellaista ajatusten vaihtoa mutta hän keskittyy enemmänkin tyrmäämään ajatukseni, kaikki on aina ei kannata, ei voi... Se että pidän häntä aika tyhmänä ihmisenä johtuu juuri siitä että hän tyrmää kaiken ja väittää mitä milloinkin ollakseen eri mieltä, lähes aina olen itse ottanut selvää ja todennut että hän oli ihan väärässä, esim. jossain remonttihommissa. Ehkä hän yrittää vain välttyä tekemästä niitä hommia, mieluiten siirtyisi sängystä ruokapöytään ja sohvalle ja sitten taas illalla takaisin sänkyyn.
Eikö se ole miestäni kohtaankin väärin että jatkan hänen kanssaan vaikka hiljaa mielessäni ajattelen "voi luoja mikä idiootti" kun hän ei tajua jotain.
Tietysti tunnen myös kiintymystä häntä kohtaan, onhan meillä pitkä historia ja nuo yhteiset lapset, koenkin että lastemme vanhempina hänen kanssaan voisimme jatkaa ihan hyvissä väleissä, päävastuu on lapsista ollut aina minulla mutta on hänkin tehnyt osansa.
Anteeksi tämä "oksennus" mutta puhuin nyt suuni puhtaaksi
ap
Kaverihaku.net