Vakavasti syömishäiriöinen - kysyttävää?

Tyhmä kysymys: miten ruokaa mietitään koko ajan? Mitä sinä siitä siis ajattelet, vaikka koulussa tunnilla tai kirjaa lukiessa tai juuri nyt? Olen lukenut syömishäiriökuvauksia, joissa puhutaan ruuan ajattelemisesta, mutta en osaa kuvitella mitä ne ajatukset ovat, kun omakohtaista kokemusta ei ole.

Ennen ajattelin että se vaan on niin hyvää että siksi syön, mutta nykyään en edes tiedä miksi kun näen sen koko ketjun jo ajatustasollakin.... että nyt syödään niin paljon kun jaksaa ja sitten oksennetaan ja se siitä.kai se liittyy siihen että missä ja milloin voin syödä ja oksentaa ja olla taas perus näkönen nainen sen jälkeen.... en ees ite voi sanoa saavani tosta mitään se on vaan suunnitelma...AP

Fiksusta päivää, että tässä ketjussa jo pari ämmää onnistunut möläyttämään ap:lle, ettei hän ole tarpeeksi laiha eikä edes kunnolla avuntarpeessa, kun ei edes sairaalakunnossa ole. Sairaalaan varmasti päätyy, jos oikeassa elämässäkin saa yhtä hyvää kannustusta.

TA: Olet riittävän sairas Kelan tukemaan terapiaan. Ja tilanteesi on vakava koska kuormitat elimistöäsi sekä oksentelulla  ja alipainolla jotka kumpikin on yksinään hengenvaarallisia. Seronilissa ja muissa vastaavissa oleellisia on riittävän suurin annos, yleensä 40-80/vrk riittävän pitkään. Psykoterapia tarkasti valikoidulla terapeutilla riittävän intensiivisesti, alkuun 2-3 krt viikossa ainakin ensimmäisen vuoden. Vakuutuksia ym.  tärkeämpi on elämäsi, terveytesi, nuoruutesi. Siinä ei vakuutukset paljoa paina. Sitä paitsi vakuutusyhtiö eivät automaattisesti saa tietoja, niihin tarvitaan asianomaisen lupa. Älä ole hullu sen varjolla lykkää hoitoon menoa.

TA: aiheen sivusta: olen itse aivan liian vanha tänne, mutta ei voi muuta kuin pyöritellä silmiään ja nykykakaroita (ovatko edes niin kakaorita kaikki?). Lähes pomminvarmasti ilmestyy joka ikiseen vauva-ketjuun näitä häiriintyneitä kiusaajaluuseireita. Mitä nää kiusaajat saa tästä? Tajuaako omaa häiriintyneisyyttään? Mikä helvetti tätä maata vaivaa.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 00:37"]

TA: Olet riittävän sairas Kelan tukemaan terapiaan. Ja tilanteesi on vakava koska kuormitat elimistöäsi sekä oksentelulla  ja alipainolla jotka kumpikin on yksinään hengenvaarallisia. Seronilissa ja muissa vastaavissa oleellisia on riittävän suurin annos, yleensä 40-80/vrk riittävän pitkään. Psykoterapia tarkasti valikoidulla terapeutilla riittävän intensiivisesti, alkuun 2-3 krt viikossa ainakin ensimmäisen vuoden. Vakuutuksia ym.  tärkeämpi on elämäsi, terveytesi, nuoruutesi. Siinä ei vakuutukset paljoa paina. Sitä paitsi vakuutusyhtiö eivät automaattisesti saa tietoja, niihin tarvitaan asianomaisen lupa. Älä ole hullu sen varjolla lykkää hoitoon menoa.

[/quote]

Kiitos vastauksista. Kai se sitten on pakko:( En kestä vaan myöntää olevani näin kipeä kun kukaan ei tiedä.... siis lähipiirissä ei todellakaan kukaan..... AP

TA: Ole hyvä. Voimia ja kaikkea hyvää.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 00:34"]

Fiksusta päivää, että tässä ketjussa jo pari ämmää onnistunut möläyttämään ap:lle, ettei hän ole tarpeeksi laiha eikä edes kunnolla avuntarpeessa, kun ei edes sairaalakunnossa ole. Sairaalaan varmasti päätyy, jos oikeassa elämässäkin saa yhtä hyvää kannustusta.

[/quote]

Olen pahoillani, jos olen aiheuttanut mielipahaa. Kyseenalaistin ainoastaan sanan vakava  käytön, koska perustin sen omien kokemuksieni pohjalle. Tuo asiantuntija on avannut minullekin tässä ketjussa vakavan syömishäiriön rajat ja luokittelun. Missään vaiheessa en ap: painoa tai avuntarvetta kommentoinut. Pyysinkin jo ylempänä anteeksi, pyydän vielä uudestaan ja toivon, että ap:lta löytyy halua ja voimia kamppailunsa voittamiseen.

Ap... älä ajattele, että se on pakko (joku pakottaa), vaan että se on tehtävä (koska itse sitä haluat ja siitä tulee sinulle parempi elämä). Nyt tulee tosi naurettava vertaus, mutta tupakanpolton lopettaminen mieheni toiveesta ei koskaan onnistunut. Poltin piilossa, mietin aina paikkoja, missä pääsisin käymään tupakalla, koin jotain pöljää kapinariemua siitä, että pistin vastaan. Sitten ajattelin, että pah, minähän lopetan tämän milloin vaan ja kaikki korvaustuotteet on huijausta. Sitten olin kaksi päivää lakossa ja poltin taas. Lopulta lopetus onnistui vasta kun myönsin itselleni, että lopettaminen on hiton vaikeaa, minulla on addiktio ja haluan ihan oikeasti päästä siitä eroon. Piti nöyrtyä myöntämään, että olen ajanut itseni aika huonoon jamaan, enkä pääse siitä helpolla pois. Ja piti myös oppia tunnistamaan ne addiktion tuomat ajatukset "nyt on mennyt polttamatta jo pari viikkoa, ihan hyvin voi ostaa askin", "tämä yks vaan ja sitten lopetan", "nyt on kyllä niin paha stressi, että olen tupakan ansainnut". Itsensä kanssa siis pitää taistella, ei niiden kanssa, jotka yrittää auttaa. Sitä minä meinaan.

Pelkäätkö lähipiirisi reaktiota? Miksi? Laihuus ja kalpeus kyllä näkyvät ulospäin, ehkä moni aavistaa sinun kärsivän syömishäiriöstä. Lähimmäiset ehkä viimeisimmäksi sen huomaa, koska aina halutaan uskoa, että hyvin menee ja että jos ei mene, niin "kai se sanoisi".

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 00:46"][quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 00:34"]

Fiksusta päivää, että tässä ketjussa jo pari ämmää onnistunut möläyttämään ap:lle, ettei hän ole tarpeeksi laiha eikä edes kunnolla avuntarpeessa, kun ei edes sairaalakunnossa ole. Sairaalaan varmasti päätyy, jos oikeassa elämässäkin saa yhtä hyvää kannustusta.

[/quote]

Olen pahoillani, jos olen aiheuttanut mielipahaa. Kyseenalaistin ainoastaan sanan vakava  käytön, koska perustin sen omien kokemuksieni pohjalle. Tuo asiantuntija on avannut minullekin tässä ketjussa vakavan syömishäiriön rajat ja luokittelun. Missään vaiheessa en ap: painoa tai avuntarvetta kommentoinut. Pyysinkin jo ylempänä anteeksi, pyydän vielä uudestaan ja toivon, että ap:lta löytyy halua ja voimia kamppailunsa voittamiseen.

[/quote]

Ja minä myös pyysin jo anteeksi. Takerruin samoin 'vakavaan' sekä painoon. Tsemppiä ap:lle ja kiitos ammattilaiselle!

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 01:00"]

Ap... älä ajattele, että se on pakko (joku pakottaa), vaan että se on tehtävä (koska itse sitä haluat ja siitä tulee sinulle parempi elämä). Nyt tulee tosi naurettava vertaus, mutta tupakanpolton lopettaminen mieheni toiveesta ei koskaan onnistunut. Poltin piilossa, mietin aina paikkoja, missä pääsisin käymään tupakalla, koin jotain pöljää kapinariemua siitä, että pistin vastaan. Sitten ajattelin, että pah, minähän lopetan tämän milloin vaan ja kaikki korvaustuotteet on huijausta. Sitten olin kaksi päivää lakossa ja poltin taas. Lopulta lopetus onnistui vasta kun myönsin itselleni, että lopettaminen on hiton vaikeaa, minulla on addiktio ja haluan ihan oikeasti päästä siitä eroon. Piti nöyrtyä myöntämään, että olen ajanut itseni aika huonoon jamaan, enkä pääse siitä helpolla pois. Ja piti myös oppia tunnistamaan ne addiktion tuomat ajatukset "nyt on mennyt polttamatta jo pari viikkoa, ihan hyvin voi ostaa askin", "tämä yks vaan ja sitten lopetan", "nyt on kyllä niin paha stressi, että olen tupakan ansainnut". Itsensä kanssa siis pitää taistella, ei niiden kanssa, jotka yrittää auttaa. Sitä minä meinaan.

Pelkäätkö lähipiirisi reaktiota? Miksi? Laihuus ja kalpeus kyllä näkyvät ulospäin, ehkä moni aavistaa sinun kärsivän syömishäiriöstä. Lähimmäiset ehkä viimeisimmäksi sen huomaa, koska aina halutaan uskoa, että hyvin menee ja että jos ei mene, niin "kai se sanoisi".

[/quote]

No ei ollut yhtään tyhmä vertaus. Totahan se munkin elämä on. Siis kamalaa salailua ja ittensä ja muiden huijaamista.... mä kyllä tiedän ja tiedostan koko ongelman mutta kun oon ollut vähän tätä isompi niin ei oo ollut fyysisii oireita. Ni sitte ei oo pelottanutkaan vaan ihan hyvin vaan elän muka normaalia elämää ja ei tässä hätää kun sydän hakkaa normaalisti.... nyt vaan pelottaa kun ei tosiaan oo enää oikee mitään voimia kropassa ja nää rytmihäiriöt tulleet entistä yleisemmäks... kun olin viitisen kiloo painavempi ni ei mitään ongelmaa, kroppa toimi ihan normaalisti...

mutta kiitti tosta viestistä, tuli paljon ajattelemisen aihetta.... kylhän mä tiiän et voi olla addiktioita vaikka mihin mutta nyt kyl tajusin et ne on loppupeleissä aika saman laisia ihan sama mikä se kohde sit on..... :// AP

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 01:04"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 00:46"][quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 00:34"]

Fiksusta päivää, että tässä ketjussa jo pari ämmää onnistunut möläyttämään ap:lle, ettei hän ole tarpeeksi laiha eikä edes kunnolla avuntarpeessa, kun ei edes sairaalakunnossa ole. Sairaalaan varmasti päätyy, jos oikeassa elämässäkin saa yhtä hyvää kannustusta.

[/quote]

Olen pahoillani, jos olen aiheuttanut mielipahaa. Kyseenalaistin ainoastaan sanan vakava  käytön, koska perustin sen omien kokemuksieni pohjalle. Tuo asiantuntija on avannut minullekin tässä ketjussa vakavan syömishäiriön rajat ja luokittelun. Missään vaiheessa en ap: painoa tai avuntarvetta kommentoinut. Pyysinkin jo ylempänä anteeksi, pyydän vielä uudestaan ja toivon, että ap:lta löytyy halua ja voimia kamppailunsa voittamiseen.

[/quote]

Ja minä myös pyysin jo anteeksi. Takerruin samoin 'vakavaan' sekä painoon. Tsemppiä ap:lle ja kiitos ammattilaiselle!

[/quote]

Niinpä kiitos sulle myös!! AP

ot: liittyykö bulimiaan aina oksentelu vai voiko olla bulimia ja aina ahmimisen jälkeen paastoaa tai hikirääkkiliikkuu kalorit pois?

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 01:57"]

ot: liittyykö bulimiaan aina oksentelu vai voiko olla bulimia ja aina ahmimisen jälkeen paastoaa tai hikirääkkiliikkuu kalorit pois?

[/quote]

No onhan näitäkin tosi paljon. Mun käsityksen mukaan?

Mä voisin kertoa vähän toisenlaisen syömishäiriötarinan. Mulla oli ortoreksia, saatte tarkemmin selville, mitä se on googlaamalla, mutta jutun pointti ei ollut, että olisin halunnut laihtua, eikä että olisin ylensyönyt ja/oksentanut, vaan yksinkertaisesti pystyin syömään vain minimaalista määrää turvallisiksi katsomiani ruoka-aineita. Se oli kuin pakko-oire, näin minun on toimittava tai muuten iskee joku katastrofi. Tiedän, mistä oireet tulivat, mutta en mene tässä siihen. Tai no, se oli yleisesti ottaen stressaava tilanne, jota en kokenut hallitsevani,  vaikka koin että olisi pitänyt. Siihen sitten päälle yksi ruokaan liittynyt sattuma ja avot: useitten vuosien helvetti syntyi parissa päivässä. kun häiriön muoto oli ortoreksia, en itse laihtunut kun 10-15 kiloa, ja olin aika lievästi alipainoinen - mutta paino ei kerro mitään siitä, kuinka sekaisin olin päästäni.

Ja mulle se, että ajattelin koko ajan ruokaa tarkoitti, että paitsi, että luin äärimmäisen tarkasti kaikki ainesosaluettelot ja nihrustin kotona sellaista ruokaa, jota voisi nsyödä, vaati huomattavaa tyltä yritää saada siitä rajoitetuidta ainesosista huolimatta jotenkin ravintosisällöltään kelvollista. No kotona sen sai vielä työllä kuntoon, mutta missään muuallahan en voinut syödä, koska miten silloin olisin voinut olla varma, ettei ruoassa ole mitään kiellettä. Joka päivä oli mietittävä, miten saan sellaista syltävää, jonka voin syödä ja miten selviän syömättä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa esim yliopistolla, seminaareissa, sukulaisissa, anopin ruokapöydässä jne.  Sitä oikeasti piti miettiä koko ajan.

minä selvisin syömishäiriöstä ilman sen enempää lääkkeitä kuin terapiaakaan, kun sitten lopulta päätin tehdä siitä lopun. Tämä tapahtui kun lapseni meni påiväkotiin ja söi siellä normaalia päiväkotiruokaa, enkä voinut ajatella, että minä syön paremmin kuin lapseni. Oli siid tavallaan moraalisesti väärin pitää itselläni sellaista suojaruokavaliota ja antaa lapsen altistua pahalle maailmalle normaalin ruoan myötä (tiedän, kuinka kieroutuneelta tämä kuulostaa, se normaali ruokavalio oli oikeasti todennäklisesti terveellisempi, ainakin mielenterveydellisesti, mutta näin se minulle silloin näyttäytyi). Koska syömishäiriöni oli suurelta osin väärinsuuntautunutta ja liian pitkälle vietyä itsekuria, minä nyt vain suuntasin saman itsekurin toisin: laadin itselleni päiväjärjestyksen, jossa kaikki ateriat oli syötävä ja yksinkertaisesti lisäsin niihin ateria kerrallaan kaikki ne ruoka-aineet ja -lajit, joita ennen en ollut syönyt. Siinä niitä sitten puoutettiin pakolla, vaikka hirvitti, pelotti ja välillä oksetti. Ensimmäinen kuukausi tai kaksi oli aivan helvettiä. Sitten mitään katastrofia ei tullut ja vähitellen tuo syömisjärjestys vakiintui. Aloin ymmärtää, että katastrofia ei tulekaan, vaikka söisin kiellettyjä aineita ja jopa oikeasti epäterveellisesti. Elämään alkoi mahtua muutakin kuin syömisen ja ruoan (tai syömättä jättämisen) suunnittelu, vahdinta ja pelko. Siinä vaiheessa luulen alkaneeni tervehtyä. Tuosta on nyt kymmenkunta vuotta. Edelleen stressaavissa tilanteissa syön vain kasvisruokaa, ja välttelen tiettyjä lisäaineita ja vastaavia ihan arjessakin, mutta sen enempää rajoituksia en enää anna syntyä.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 02:23"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 01:57"]

ot: liittyykö bulimiaan aina oksentelu vai voiko olla bulimia ja aina ahmimisen jälkeen paastoaa tai hikirääkkiliikkuu kalorit pois?

[/quote]

No onhan näitäkin tosi paljon. Mun käsityksen mukaan?

[/quote]

mutta diagnosoidaanko tuollaisilla oireilla bulimia?

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 02:38"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 02:23"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 01:57"]

ot: liittyykö bulimiaan aina oksentelu vai voiko olla bulimia ja aina ahmimisen jälkeen paastoaa tai hikirääkkiliikkuu kalorit pois?

[/quote]

No onhan näitäkin tosi paljon. Mun käsityksen mukaan?

[/quote]

mutta diagnosoidaanko tuollaisilla oireilla bulimia?

[/quote]

No todellakin. Jos ahmii ja sen jälkeen kokee häpeää ja ahdistusta siitä, että on syönyt ja haluaa ne kalorit polttaa ja pelkää lihoavansa - niin joo. Kyllä se bulimia on. Sama se millä keinoin sitten.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 02:41"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 02:38"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 02:23"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 01:57"]

ot: liittyykö bulimiaan aina oksentelu vai voiko olla bulimia ja aina ahmimisen jälkeen paastoaa tai hikirääkkiliikkuu kalorit pois?

[/quote]

No onhan näitäkin tosi paljon. Mun käsityksen mukaan?

[/quote]

mutta diagnosoidaanko tuollaisilla oireilla bulimia?

[/quote]

No todellakin. Jos ahmii ja sen jälkeen kokee häpeää ja ahdistusta siitä, että on syönyt ja haluaa ne kalorit polttaa ja pelkää lihoavansa - niin joo. Kyllä se bulimia on. Sama se millä keinoin sitten.

[/quote]

no ei se nyt ehkä ihan vielä riitä. Meinaan vaan lähes jokainenhan tulee joskus syöneeksi liikaa, sitten hävettää ja haluaa kadottaa ne kalorit. Kyllä tässä vähän on kyse siitäkin, millä intensiteetillä ja kuinka usein tuota tapahtuu. Ei me kaikki kuitenkaan olla bulimikkoja.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 02:41"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 02:38"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 02:23"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 01:57"]

ot: liittyykö bulimiaan aina oksentelu vai voiko olla bulimia ja aina ahmimisen jälkeen paastoaa tai hikirääkkiliikkuu kalorit pois?

[/quote]

No onhan näitäkin tosi paljon. Mun käsityksen mukaan?

[/quote]

mutta diagnosoidaanko tuollaisilla oireilla bulimia?

[/quote]

No todellakin. Jos ahmii ja sen jälkeen kokee häpeää ja ahdistusta siitä, että on syönyt ja haluaa ne kalorit polttaa ja pelkää lihoavansa - niin joo. Kyllä se bulimia on. Sama se millä keinoin sitten.

[/quote]

Kyllä, tuo on myös yksi muoto bulimiasta. Itse olen sairastunut nämä molemman tyyppiset bulimia/ahmimishäiriöt.. sitten olen olemassa vielä BED-niminen syömishäiriö, jossa ahmitaan ruokaa ilman oksentamista. Paino ei siis liity syömishäriöön tai sen vakavuuteen välttämättä mitenkään. Pahinta mitä voi syömishäiriöiselle sanoa, on tuo että ethän ole edes "tarpeeksi" laiha/sairas tms.

Ei kannata tehdä näitä aloituksia, saa vaan siipeensä kun täällä on järkyttävän ymmärtämättömiä ihmisiä. Voimia paljon asian kanssa!

Kysy sinä jotain jos haluat. Olen syömishäiriöihin erikoistunut tervhuollon ammattilainen.