Anteeksi ystäväni, että minulla menee hyvin.

Olen pahoillani, että päätit vuosia sitten erota kahden pienen lapsesi isästä, kun et vaan jaksanut enää kuunnella kun se välillä kitisi siitä, että lattioita ei oltu mukamas pesty kunnolla.

Olen pahoillani, että otit sitten sen heti ekan tyypin (jolle itsekin ensin naureskelit) ja menit kanssaan yhteen ennen kuin ero oli selvä. Ja teitte lapsen. Ja vanhemmmat lapset alkoivat oireilemaan. Ja uusperhekuvio ei sitten toiminutkaan. 

Olen pahoillani siitä, että voit tuossa uudessa suhteessa huonosti vuosia. Sitten sait onneksi voimia lähteä. Ja otit taas sen ihan ekan tyypin sinne nurkkiisi pyörimään kun vihdoin sen kauan kaipaamasi oman talouden sait. Ehkä hän on sinun suuri rakkautesi - kihlat on vaihdettu ja hääkellot ilmeisesti soivat pikapuoliin näin muutaman kuukauden jälkeen. Toivottavasti tulevan miehesi alkoholin käyttö - josta itse huolesi ilmaisit - ei tule tuottamaan ongelmia, teillä kun kuitenkin tulee olemaan uusioperheessänne pari teini-ikäistä, yksi alakoululainen ja kaksi päiväkoti-ikäistä. Ynnä kaikkien osapuolien uudet kumppanit lapsineen ja tulevine vauvoineen... Ja isovanhemmat päälle. 

Ennen kaikkea olen pahoillani siitä, että jos olen jotakin mielestäsi poikkipuolista ja epäröivää erehtynyt sanomaan, niin olet käskenyt minua painumaan "sinne taloomme sinne kermakukkulallemme" , "ajelemaan niillä autoillamme" ja "nysväämään sen hiton pihamme kanssa kun en kuitenkaan mistään tajua". 

Tulen tuosta todella surulliseksi, sillä ihan yhtälailla ns. tyhjästä aloitimme silloin lähes 20 vuotta sitten kuten sinäkin isompien lastesi isän kanssa.  Minua harmittaa se, että luulet meidän elämämme olleen silkkaa ruusuilla tanssimista, talonrakennusta ja autojen ostoja koko tämän ajan. Ja että se parisuhde hoituu ihan vaan siinä sivussa. Se on hitto vie vaatinut paljon työtä, ptikää pinnaa ja helvetin monta kertaa on tehnyt mieli ns. heittää hanskat tiskiin. Mutta onneksi en ole niin tehnyt vaan päättänyt aina antaa ajan kulua ja ajatusten tasoittua. Ja onneksi näin - elämä osaa parisuhteessakin olla oikein mukavaa kun sille antaa mahdollisuuden, ajan kanssa. 

Olen pahoillani siitä, että sinun mielestäsi elän mukamas etuoikeutettua elämää asuntolainoinemme, työreissuinemme ja arkirumbinemme. Ja vielä enemmän pahoillani siitä, että sinullakin oli siihen mahdollisuus, päätit toisin ja nyt v***uilet siitä minulle.

Helpotti... ;)