Kristinusko on loogisempaa kuin ateismi
Ateismi on kaikkein epäloogisin ja järjettömin maailmankatsomus jota ihmisellä voi olla. Sen mukaan kaikki taivaankappaleetkin poksahtivat paikoilleen sattumalta alkuräjähdyksessä vaikka se on todennäköisyyslakienkin mukaan täydellinen mahdottomuus. Mahdotonta on sekin että tyhjästä jonnekin lätäkköön syntyy kala josta sattumalta muuttuu vuosimiljardien aikana apina josta muuttuu sitten ihminen. Ja jos kala yrittäisi nousta kuivalle maalle niin se hukkuisi. Jos laittaa kellon osat säkkiin ja ravistaa säkkiä niin siitä ei synny kelloa. Ja vielä paljon suuremman sattuman vaatisi maailmankaikkeuden syntyminen alkuräjähdyksessä ja ihmisen syntyminen evoluutiossa.
Sen sijaan kristinusko on looginen ja järkevä maailmankatsomus. Älykäs Luoja on luonut kaiken. Koska luomisessa Jumala antoi luomuksilleen vapaan tahdon niin yksi korkea-arvoinen enkeli kykeni käyttämään vapaata tahtoaan väärin ja alkoi kapinoimaan Luojaansa vastaan. Kolmannes enkeleistä liittyi mukaan Saatanan kapinaan. Jos Jumala olisi tuhonnut Saatanan ja sen enkelit niin se olisi antanut Jumalasta diktaattorin kuvan. Siksi Jumala antaa ensin Saatanan ja demonien eksyttää ihmisiä, että ihmiset saavat valita seuraavatko Jumalaa vai Saatanaa ja vasta sitten Jumala laittaa Saatanan ja hänen puolellaan olevat ikuiseen kidutukseen tuliseen järveen.
Loogista on myös se että Jumala kuoli itse ristillä meidän syntiemme vuoksi. Koska elämme Jumalan luomassa logiikan ja lain maailmassa niin Jumalan itsensä luoma laki vaatii että rikkomus äärimmäisen hyvää ja iankaikkista Jumalaa vastaan rangaistaan äärimmäisen pahalla ja iankaikkisella rangaistuksella, eli helvetillä. Jumala on luonut lain sellaiseksi. Koska Jumala ei voi rikkoa luomaansa lakia hän ei voinut vain antaa ihmisille syntejä anteeksi. Jokainen syntyvä ihminenkin on perisynnin alainen koska Aatami ja Eeva söivät paratiisissa kielletyn hedelmän, ja ansaitsee lähtökohtaisesti ikuisen kidutuksen. Jumalan logiikassa laki vaati että iankaikkisen kärsimysrangaistuksemme voi korvata ainoastaan iankaikkisen Jumalan sovitustyö ja sen Jeesus suoritti ristillä. Jos ihminen ei hyväksy tuota sovitustyötä on ihmisen maksettava ikuisesti synneistään helvetissä ja sinne suurin osa ihmiskuntaa tulee joutumaan Raamatun mukaan - ikuiseen mitä hirvittävimpään kidutukseen. Kaita on se tie joka vie Jumalan luo ja vain harva sen löytää ja lavea on se tie joka vie helvettiin, niin Raamatussa sanotaan.
Ihmisen tulisi elää uskossa Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön. Varsinkin meidän jotka olemme Jeesuksesta kuulleet. Se on ainoa pelastus ikuiselta kidutukselta. Valtava määrä ihmisistä ei koskaan edes kuullutkaan Jeesuksesta ja he ovat tuomittuja ikuiseen kidutukseen. Ainoastaan usko voi viedä meidät Jumalan luo ja saattaa meidät Jumalan valtakuntaan. Siellä vietämme Raamatun mukaan ikuisuutemme rakkaudellista Jumalaamme ylistäen, samalla kun suurin osa ihmiskunnasta on mitä kamalimmassa ja pahimmassa mahdollisessa kidutuksessa ikuisuuttaan viettämässä.
Joh.14:6 "Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."
Matt.25:41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
Matt.25:46 "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Dan.12:2 "Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen."
Ilm.20:10 "Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti."
Jos haluatte välttää ikuisen kidutuksen teidän pitää antaa elämänne Jeesukselle. Tunnustakaa että uskotte kolmiyhteiseen Jumalaan: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tunnustakaa että Jeesus on kuollut teidän syntienne vuoksi. Rukoiltaa syntinne anteeksi.
Kommentit (52)
Olen ateisti ja harrastuspohjalta tutkinut maailman uskontoja. Löysin jopa islamista enemmän järjenhäivää kuin kristinuskosta.
Ei kukaan jaksa lukea tuollaista viestiä kokonaan
Yliluonnollisia nyt vaan ei ole edelleenkään olemassa.
Mulle on ihan sama mihin ihmiset uskovat ja vapaa-ajallaan tekevät. Uskovaiset ja ateistit voivat myös väitellä monista jutuista, mutta viho viimeinen asia mistä uskovaisten kannattaa puhua on LOGIIKKA.
Ei ateismi kerro mitään maailman synnystä, mutta tiede kyllä kertoo. Taivaankappaleet eivät senkään mukaan "poksahtaneet sattumalta" paikoilleen, eikä tyhjästä ilmaantunut kalaa lätäkköön.
Huomaa ettet ole juurikaan perehtynyt vastustamaasi aiheeseen, vaan tarkoituksesi on vain huudella tyhjyyteen vailla toivoa siitä että joku oikeasti kuulisi. Et tahdo käydä mitään oikeaa dialogia vaan paukuttaa raamatulla päähän.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 10:00"]
:D
[/quote]
Vielä se sinun naurusi tulee loppumaan. Heräät kuoltuasi paikassa jossa tuli polttaa sinua ja demonit raatelevat sinua. Kärsit ikuisesti.
Onko sinulla ikinä ollut niin kovaa kipua että olet joutunut puremaan hammasta? Helvetissä kärsit ikuisesti suurinta mahdollista kipua.
Matt.25:30 "Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Voi ei, joko tuo onneton on täällä taas. Olen niin iloinen, että omalle ja läheisten mielenterveydelle ei ole käynyt noin huonosti.
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 10:00"]
:D
[/quote]
Vielä se sinun naurusi tulee loppumaan. Heräät kuoltuasi paikassa jossa tuli polttaa sinua ja demonit raatelevat sinua. Kärsit ikuisesti.
Onko sinulla ikinä ollut niin kovaa kipua että olet joutunut puremaan hammasta? Helvetissä kärsit ikuisesti suurinta mahdollista kipua.
Matt.25:30 "Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
[/quote]
Kerro, minkälaista mielihyvää ja tyydytystä saat ajatellesi muiden ihmisten suunnatonta kärsimystä.
Kai uskot myös joulupukkiin? menninkäisiin? keijuihin?
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 10:15"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 10:00"]
:D
[/quote]
Vielä se sinun naurusi tulee loppumaan. Heräät kuoltuasi paikassa jossa tuli polttaa sinua ja demonit raatelevat sinua. Kärsit ikuisesti.
Onko sinulla ikinä ollut niin kovaa kipua että olet joutunut puremaan hammasta? Helvetissä kärsit ikuisesti suurinta mahdollista kipua.
Matt.25:30 "Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
[/quote]
Kerro, minkälaista mielihyvää ja tyydytystä saat ajatellesi muiden ihmisten suunnatonta kärsimystä.
[/quote]
Jos ihminen ei hyväksy Jeesusta syntiensä sovittajaksi hän joutuu ikuiseen kidutukseen. Koska Aatami ja Eeva söivät kielletystä puusta hedelmän koko ihmiskunta on perisynnin alainen. Me kaikki ansaitsemme siis järjettömän pahuutemme ja tottelemattomuutemme takia ikuisen mitä kamalimman kidutuksen. Mutta koska Jumala on niin armollinen ja rakastava kun hän on niin hän ei kiduta meitä ikuisesti jos hyväksymme Jeesuksen sovitustyön ristillä.
katso dokumentti nimeltä Uskomatonta ja mieti uudelleen mitä soopaa yrität tuputtaa
:D