Paha piikkukammo, hoitajille kysymys
Opiskelupaikkaa tässä mietin. Ikää on 23v ja 2 lasta tullut tehtyä nuorena, joten yläasteen jälkeen olen ollut töissä siivousalalla ja kaupassa , ei opintoja siis. Nyt mies sai opinnot valmiiksi ja työpaikan ja olisi mun vuoro hankkia se tutkinto. Lähihoitajan työ kiinnostaisi , lähinnä haluaisin vanhusten kanssa työskentelemään. Ongelmana on se, että olen vaikeasti piikkikammoinen ja koen suusrta ahdistusta jos minua pistetään. Jopa niin paljon, että synnytyksetkin menivät ilman lääkkeellistä kivunlievitystä kun piikit pelottivat niin paljon.
Kuvittelisin , että voisin kyllä pistää toista , mutta en missäännimessä voi harjoittelumielessä antaa pistää itseäni. Lähihoitajaksi opiskeleva tuttuni sanoi, että ihan turha hakea opiskelemaan jos ei anna toiten pistää itseään kun pistoksia harjoitellaan.
Jos olen töissä esim. vanhainkodissa, voisin kuvitella että joskus voin joutua pistämään esim. insuliinia. Mutta olen ottanut selvää, että useimmiten sairaanhoitajat vastaavat lääkehoidosta. Ja sairaalatyöhön en edes halua, toiveena olisi työ jossain dementiakodissa tai palvelutalossa.
Miten on , kannattaako minun lähteä opiskelemaan alaa näin piikkikammoisena ? Harmittaa kun muuten tuo tuntuisi niin kiinnostavalta ja töitäkin varmaan löytyisi pääkaupunkiseudulla kun asumme.
Kommentit (4)
No eihän nyt koulutus yhteen piikkikammoon kaadu. Se on kuitenkin vain hyvin pieni osa sekä koulutusta että työnkuvaa (jos menet tekemään perushoitoa hoivakotiin), ja siihen saat opintojen aikana kouluspykologilta apua. Jostainhan se johtuu, ja sitä voi oppia hallitsemaan kuten muitakin pelkoja.
Vvalmistuin juuri sairaanhoitajaksi ja meillä oli muutamia, jotka pelkäsivät, että heitä pistetään. Meillä ainakin onnistui, että muutama ei toiminut harjoituskappaleena. Itse olin senkin edestä, kun minulla taas ei tunnu missään. Pelkäsivät pistämistäkin, mutta käytiin harjoittelemassa kahden opettajan kanssa ja heilläkin hyvin meni läpi. Joten älä anna pelon estää. Tsemppiä!:)
En tiedä miten tuo nykyään menee, mutta sh-koulutuksessa muistaakseni kaikkia pistetiin ainakin kerran parityöskelntelyssä. Toiset sitten kestivät enemmän ja olivat useammankin kerran rei'itettävänä. Itse oli näitä, jotka kestivät monet harjoittelut. Olen ollut myös koekaniinina lääkäreille, opetanut heille pistotekniikka itselläni.
Kannattaisko moisesta kammosta yrittää päästä eroon?