Ei kai sikiö voi oikeasti vahingoittua, jos äiti säikähtää?
Siis haloo. Työkaveri on raskaana yli puolenvälin. Tänään hän teki jotain selin minuun, ympärillä oli ääntä ja minä olin menossa hänen ohitseen. Yhtäkkiä hän kääntyi ja säikähti minua tosi pahasti, kun ei kuullut minun tulevan. Hän alkoi itkeä, että "nyt vauvalle tapahtuu jotain" ja syytti minua tapahtuneesta. Kysyin, mitä vauvalle tapahtuu, supisteleeko häntä tai jotain. Ei kuulemma, mutta vauvalle tulee varmasti joku kehityshäiriö, kun hän säikähti! Ja syy on tietenkin minun.
Hänen äitinsä oli raskausaikana pelästynyt marjametsässä käärmettä ja kun lapsi syntyi, sillä oli ollut iso "mansikkaluomi" (mikä se edes on?) kasvoissa. Samoin jollain kummin koiran kaimalla oli raskausajan pelästyksen jäljiltä huulihalkio! Eli nyt minä aiheutin hänen vauvalleen jonkun hirveän vamman.
Yritin änkyttää, että tuo on taikauskoa, että et kai oikeasti tuollaisia usko, mutta ei mennyt perille. Hän oli koko loppupäivän itkuinen ja hiljainen. Pyysin häntä soittamaan neuvolaan tai johonkin saadakseen rauhan. En tiedä, tekikö hän niin.
Ei kai kukaan usko tuollaista shaibaa vuonna 2014? Luulin, että nuo ovat jotain esihistoriallisia perimätietoja. Mutta hän on nuori, vähän alle kolmikymppinen äiti. Itse kyllä lapsena muistan kuulleeni jotain tuollaista, mutta ihan läpällä.
Olen ihan hajalla. Jos lapsi nyt syntyykin vammaisena tai sillä on joku syntymämerkki otsassa, olen syyllinen hänen silmissään. Ja minun säkällä vauvalla on takuulla joku hämärä ryppy jossain.
Kommentit (33)
Nuku ap yösi rauhassa. Älä oo yhtä hölmö, kun työkaveris.
Nevöhööd. Ja minä olen kuullut vaikka mitkä kansanuskomukset, äiti kun on karjalasta. Mullakin varmaan tulee täplikäs lapsi, tänäänkin säikähdin, kun liukastuin kadulla. :)
Minäkin olen kyllä joskus kuullut aika uskottavia faktoja pelästymisen seurauksista. Mm. kerran eräs mies oli pahapäissään säikähdyttänyt raskaana olevan vaimonsa ja lapsi syntyi vammaisena. Mies sai katua koko ikänsä, kun pilasi lapsensa elämäön.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 18:34"]
Nevöhööd. Ja minä olen kuullut vaikka mitkä kansanuskomukset, äiti kun on karjalasta. Mullakin varmaan tulee täplikäs lapsi, tänäänkin säikähdin, kun liukastuin kadulla. :)
[/quote]
No ihme, jos et ole kuullut. Tuo nyt on todella yleinen uskomus, eikä tarvitse olla edes Karjalasta.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 18:35"]
Minäkin olen kyllä joskus kuullut aika uskottavia faktoja pelästymisen seurauksista. Mm. kerran eräs mies oli pahapäissään säikähdyttänyt raskaana olevan vaimonsa ja lapsi syntyi vammaisena. Mies sai katua koko ikänsä, kun pilasi lapsensa elämäön.
[/quote]
Huoh. Kukahan sun äitisi on säikäyttänyt, kun sinusta tuli noinkin pöljä.
No jostain Karjalasta nämä uskomukset on. http://www.kysy.fi/kysymys/osaisitteko-kertoa-minkalainen-kansanuskomus-liittynyt-siihen-jos-raskaana
Tuo kansanuskomuslinkki kiinnostaa, mutta en saa sitä auki. :(
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 18:49"]
Tuo kansanuskomuslinkki kiinnostaa, mutta en saa sitä auki. :(
[/quote]
Siihen tulee loppuun jostain syystä osoiteriville %-merkkejä ja turhia kirjaimia loppuun, ota ne pois, niin toimii.
No ei todellakaan voi aiheuttaa mitään. Ellei äiti lennä säikähdyksestä mahalleen maahan, ja sekin on yleensä vaaratonta. Ja eihän tuo nyt missään tapauksessa sinun syysi ollut, ei kai kukaan voi tietää, ettei toisen takaa saisi kulkea. Luulen, että ko. nainen tajuaa vauvansa saatuaan kuinka sekaisin oli, ja yrittää itse unohtaa koko asian (toivotaan nyt tosiaan, että vauva on terve ja vailla syntymämerkkejä :D) .
uskon tuohon kyllä, todisteitaki on ihn suvussa.
Mä en raskaana uskaltanut katsoa kauhuleffoja, kun pelkäsin että alkaa kauhusta supistella (hysteerikko olen). Mutta että syntymämerkkejä tai vammoja? No ei todellakaan!
ei vit
..