Miten siitä selviää kun lapsi itsenäistyy

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 11:12"]

Päästäkää aikuistuvat nuoret lähtemään kotoa hyvillä mielin. Ei ole kiva lähteä, jos äiti suree lasten lähtöä. Tottakai saa näyttää liikutuksen ja haikeuden tunteet, mutta älkää takertua lapsiinne. Se on hirveää heille.

Olen seurannut läheltä tällaista nuorta tyttöä, vanhempiensa ainokaista, joka on ikään kuin vastuussa äidinsä onnellisuudesta. Onneksi tyttö on täysipäinen ja tervejärkinen tyyppi, mutta kyllä hän on murehtinut itsekin sitä, miten yksin äiti on, kun hän ei enää asu kotona. Perheessä on myös isä, mutta äiti on aina elänyt vahvasti tyttären kautta ja tyttären elämää - esimerkiksi kaveerannut tyttärensä kavereiden kanssa jne.

On kiva lähteä kotoa, kun tietää, että vanhemmat astuvat mielellään uuteen elämänvaiheeseen, nauttivat rauhasta ja kaksinolosta tai yksinolosta. Kuten joku totesikin, suhde ei katkea, vaan muuttuu erilaiseksi. Tasavertaisemmaksi. Ja onhan edessä mahdollisesti vielä elämän jäliruoka: lapsenlapset.

[/quote]Kyllä mä päästän lähtemään. En vaan tiedä mitä minä sitten teen. Mulla ei ole sitten enää mitään päivien täytettä. Ei ketään kenen pyykkiä pestä ja ruokaa laittaa, ei ketään ketä odottaa kotiin ja kenen kuulumisia kysellä.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 11:55"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 11:12"]

Päästäkää aikuistuvat nuoret lähtemään kotoa hyvillä mielin. Ei ole kiva lähteä, jos äiti suree lasten lähtöä. Tottakai saa näyttää liikutuksen ja haikeuden tunteet, mutta älkää takertua lapsiinne. Se on hirveää heille.

Olen seurannut läheltä tällaista nuorta tyttöä, vanhempiensa ainokaista, joka on ikään kuin vastuussa äidinsä onnellisuudesta. Onneksi tyttö on täysipäinen ja tervejärkinen tyyppi, mutta kyllä hän on murehtinut itsekin sitä, miten yksin äiti on, kun hän ei enää asu kotona. Perheessä on myös isä, mutta äiti on aina elänyt vahvasti tyttären kautta ja tyttären elämää - esimerkiksi kaveerannut tyttärensä kavereiden kanssa jne.

On kiva lähteä kotoa, kun tietää, että vanhemmat astuvat mielellään uuteen elämänvaiheeseen, nauttivat rauhasta ja kaksinolosta tai yksinolosta. Kuten joku totesikin, suhde ei katkea, vaan muuttuu erilaiseksi. Tasavertaisemmaksi. Ja onhan edessä mahdollisesti vielä elämän jäliruoka: lapsenlapset.

[/quote]Kyllä mä päästän lähtemään. En vaan tiedä mitä minä sitten teen. Mulla ei ole sitten enää mitään päivien täytettä. Ei ketään kenen pyykkiä pestä ja ruokaa laittaa, ei ketään ketä odottaa kotiin ja kenen kuulumisia kysellä.

[/quote]

Et oo tosissas??? etkö muka löydä kiinnostavia harrastuksia? uusi kavereita?

Apua! Ei kukaan voi elää noin täysin lasten kautta, ettei jäljelle jää mitään, kun muksut muuttavat kotoa! Elämähän on täynnä ihania asioita, kirjoja, elokuvia, luontoa, vuodenaikoja, itsensä kehittämistä...Eikö sinua kiinnosta mikään? Itse olen 50+ ja opiskelen työn ohella uutta ammattia, jota tosin aion tehdä tämän vanhdan duunin rinnalla.

Mutta lähteävätkö lapset kotoa hyvillä mielin, jos äidille ei jää mitään? Tyhjää vain. Ei kukaan aikuistuva nuori halua olla äitinsä ainut päivien täyte ja sisältö. Pitäisikö sinun hankkia apua, oletko masentunut tai jotain muuta?

Onpa pelottavaa lukea tällaista. Miten vaikeaa se onkaan monelle tajuta, että lapset on meillä lainassa. Että me vanhempina annetaan heille eväät elämään, mutta ei eletä sitä heidän elämäänsä

Pitäähän ihmisellä olla muutakin kuin lapset! Puoliso, ystäviä, työ, harrastuksia. Matkustelua, hyvää ruokaa ja juomaa, kirjoja, musiikkia.

Pitää elää itselleen! Omaa elämää, ei muiden kautta.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 12:34"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 11:55"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 11:12"]

Päästäkää aikuistuvat nuoret lähtemään kotoa hyvillä mielin. Ei ole kiva lähteä, jos äiti suree lasten lähtöä. Tottakai saa näyttää liikutuksen ja haikeuden tunteet, mutta älkää takertua lapsiinne. Se on hirveää heille.

Olen seurannut läheltä tällaista nuorta tyttöä, vanhempiensa ainokaista, joka on ikään kuin vastuussa äidinsä onnellisuudesta. Onneksi tyttö on täysipäinen ja tervejärkinen tyyppi, mutta kyllä hän on murehtinut itsekin sitä, miten yksin äiti on, kun hän ei enää asu kotona. Perheessä on myös isä, mutta äiti on aina elänyt vahvasti tyttären kautta ja tyttären elämää - esimerkiksi kaveerannut tyttärensä kavereiden kanssa jne.

On kiva lähteä kotoa, kun tietää, että vanhemmat astuvat mielellään uuteen elämänvaiheeseen, nauttivat rauhasta ja kaksinolosta tai yksinolosta. Kuten joku totesikin, suhde ei katkea, vaan muuttuu erilaiseksi. Tasavertaisemmaksi. Ja onhan edessä mahdollisesti vielä elämän jäliruoka: lapsenlapset.

[/quote]Kyllä mä päästän lähtemään. En vaan tiedä mitä minä sitten teen. Mulla ei ole sitten enää mitään päivien täytettä. Ei ketään kenen pyykkiä pestä ja ruokaa laittaa, ei ketään ketä odottaa kotiin ja kenen kuulumisia kysellä.

[/quote]

Et oo tosissas??? etkö muka löydä kiinnostavia harrastuksia? uusi kavereita?

[/quote]Olen mä tosissani. Mulla ei ole elämässä mitään muuta kuin lapset. Mä en ole SAANUT mitään muuta! Ei työpaikkaa, ei mökkiä, ei edes omaa asuntoa, ei sukulaisia, harrastukset on jääneet rahan puutteen takia. Ystävät ovat töissä ja niillä on muitakin kavereita. Mä olen hyvin yksin sen jälkeen kun lapset lähtevät omilleen.  Tietysti mä toivon lapsilleni kaikkea mahdollista hyvää elämään mutta puhunkin nyt itsestäni ja siitä miltä tämä minusta tuntuu. Tämä on kamalaa enkä mä ikinä kuvitellut näin käyvän. Mä nyt tilitän tätä tänne kun ei kellekään voi puhua.

Mistä mä olisin voinut tietää, että sitten kun se aika oikeasti tulee omalle kohdalle se onkin hyvin raskasta ja vaikeaa. Kyllä mä päästän lapseni menemään mutta en todellakaan tiedä mitä minä sen jälkeen teen.

Pitäisiko sinun HANKKIA sitä jotain muuta? Ei kukaan muukaan "saa" noita asioita, vaan niiden eteen tehdään rankasti töitä.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 14:28"]

Pitäisiko sinun HANKKIA sitä jotain muuta? Ei kukaan muukaan "saa" noita asioita, vaan niiden eteen tehdään rankasti töitä.

[/quote] Olen mä tehnyt muttei se ole riittänyt. Ja jos töistä saa potkut sinne on vähän vaikeaa jäädä väkisin.

Hakee uusia töitä, kouluttautuu, opiskelee? Tekee vapaaehtoistöitä, hakeutuu kursseille? Muuttaa jonnekin mistä töitä saa? Kuulostat masentuneelta, ehkä lapsivuosien touhuilu on vain onnistunut peittämään sen alleen. Ei "normaali", terve ihminen ajattele noin tai takerru siihen jos on saanut potkut. Silloin tehdään jotain muuta. Maailmahan on sinunlle avoin!

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 14:28"]

Pitäisiko sinun HANKKIA sitä jotain muuta? Ei kukaan muukaan "saa" noita asioita, vaan niiden eteen tehdään rankasti töitä.

[/quote]

Mä olen ihan samaa mieltä... kun äitini jäi eläkkeelle niin kuuntelin sitä valitusta puhelimessa kuinka tylsää ja yksinäistä. Hän odotti viihdytysjoukkoja sinne kotiin. Mutta kyllä ihmisen pitää olla oma-aloitteinen. Oletko harkinnut esim.kansalaisopistoa? siellä on suht edullisia harrastuksia? järjestääkö mikään urheiluseura edullisia jumppia paikkakunnalla?

Kirjastosta voi ihan ilmaiseksi lainata kirjoja ja opiskella omatoimisesti kiinnostavia asioita, joitka tuovat elämään sisältöä. Onnellisuutta voi lisätä tekemällä tiettyjä onnellisusharjoituksia, ne ovat aika helppoja ja yksinkertaisia. Kokeilepa!

Asioilla on taipumus kasaantua. Kun alat aktiivisesti tehdä jotain oman hyvinvointisi eteen, yksi asia johtaa toiseen, toinen kolmaneteen, kolmas....

Lastenkin on kotoa lähdettyään kivempi tavata sinua, kun teidän kuulumisten vaihto on vastavuoroista, ei niin, että lapset vain kertoilevat, mitä heille kuuluu ja juttelette koko ajan lasten asioista. Intohimoa voi etsiä ja löytää - enkä tarkoita nyt seksiä - vaan intohimoa elämää kohtaan. Sinulla on vain tämä yksi elämä. Näytät aikuistuville lapsille mallia myös siitä, miten aikuinen elää onnellista ja täyttä elämää, ratkaisee ongelmia ja löytää uutta.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 14:33"]

Hakee uusia töitä, kouluttautuu, opiskelee? Tekee vapaaehtoistöitä, hakeutuu kursseille? Muuttaa jonnekin mistä töitä saa? Kuulostat masentuneelta, ehkä lapsivuosien touhuilu on vain onnistunut peittämään sen alleen. Ei "normaali", terve ihminen ajattele noin tai takerru siihen jos on saanut potkut. Silloin tehdään jotain muuta. Maailmahan on sinunlle avoin!

[/quote]Ookei mä en sitten ole normaali enkä terve varmaankaan. En mä enää jaksa opiskella mitään, olen liian vanha. Olen kyllä hakenut töitä mutta turhaan. Olen hakenut toiseltakin paikkakunnalta. Mua ei kiinnosta alkaa harrastamaan mitään kansalaisopistojuttua, mä tein sitä jo nuorena ja moneen kertaan lastenkin aikana. Ei siellä ole enää mulle mitään. Jos olis rahaa ( siis työtä) niin varmaan maailma oliskin avoin, nyt ei ole.

.... eli olet selvästi masentunut. Entäs jos hakisit siihen ihan ensimmäiseksi apua? Muuten kaikki neuvot ja kommentit menee ihan hukkaan, et sinä masentuneena näe tilaisuuksia vaikka ne tungettaisiin nenän eteen.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 14:47"]

.... eli olet selvästi masentunut. Entäs jos hakisit siihen ihan ensimmäiseksi apua? Muuten kaikki neuvot ja kommentit menee ihan hukkaan, et sinä masentuneena näe tilaisuuksia vaikka ne tungettaisiin nenän eteen.

[/quote]Mä olen käynyt jo hakemassa apua  mutta se oli ihan turhaa. Tuntui niin tyhmältä selittää elämäänsä ja tuntemuksiaan vieraalle ihmiselle, joten lopetin. Eihän se voinut sille mitään, että mun tilanteeni on se mikä on. Mä vaan väsyin siitä ja sitten jauhoin niitä keskusteluja mielessäni pitkän aikaa ja se oli tosi uuvuttavaa.

Ei kukaan tilanteelle voikaan mitään suoraan, mutta asenteelle ja ajatusmaailmalle voi. Sitä myötä saa voimia parantaa tilannettakin. Harmi ettei kokeilemasi apu ollut sinulle hyvää - aina se ei ole. Mutta sinun pitää hakea apua niin pitkään että sitä saat. Koska sitä kyllä on olemassa, ja voi olla että olisit ihan lääkityksenkin tarpeessa.

Ymmärräthän että asioiden märehtiminen (netissä, tai livenäkään) ei suinkaan paranna tilannettasi, vaan pahentaa sitä? Yleensäkin negatiiviset ajatukset ovat pahasta, suuntaa energiasi mieluummin sinne positiiviseen ja avun hakemiseen. Valittaminen vaan huonontaa oloasi. Et hyödy mitään siitä että tyrmäät ehdotukset yksi kerrallaan.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 14:42"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 14:33"]

Hakee uusia töitä, kouluttautuu, opiskelee? Tekee vapaaehtoistöitä, hakeutuu kursseille? Muuttaa jonnekin mistä töitä saa? Kuulostat masentuneelta, ehkä lapsivuosien touhuilu on vain onnistunut peittämään sen alleen. Ei "normaali", terve ihminen ajattele noin tai takerru siihen jos on saanut potkut. Silloin tehdään jotain muuta. Maailmahan on sinunlle avoin!

[/quote]Ookei mä en sitten ole normaali enkä terve varmaankaan. En mä enää jaksa opiskella mitään, olen liian vanha. Olen kyllä hakenut töitä mutta turhaan. Olen hakenut toiseltakin paikkakunnalta. Mua ei kiinnosta alkaa harrastamaan mitään kansalaisopistojuttua, mä tein sitä jo nuorena ja moneen kertaan lastenkin aikana. Ei siellä ole enää mulle mitään. Jos olis rahaa ( siis työtä) niin varmaan maailma oliskin avoin, nyt ei ole.

[/quote]

Vanha? ihminen ei ole koskaan vanha oppimaan uusia asioita. Isäni on 76-vuotias ja käy englannin alkeiskurssia joka syksy,ei ymmärrä kieliopista mitään,mutta haluaa oppia sanan sieltä toisen täältä. Harrastaa myös sukututkimusta ja ukkojumppaa. Sinä ITSE voit vaikuttaa elämänlaatuusi. Jos mökkiydyt ja jäät sinne neljän seinän sisälle ja roikut lapsissasi niin ei ihme että mikään ei hvuita ja kiinnosta. Oletkoa jatellut esim.tanssikurssia? siellä tapaa uusia ihmisiä. me ihmiset olemme sosiaalisia olentoja,tarvitsemme "inputtia" ulkopuolelta. Kukaan lapsi ei halua olla siinä tilanteessa että huomaan olevansa 20-vuotiaansa vanhempiensa ainut viihdyttäjä ja sisällöntuottaja.

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 08:11"] löytää seurustelukumppanin ja muuttaa kotoa pois?[/quote]

Ihan hienosti:) Mulla 3/4 jo aikuisia ja poissa kotoa.

Torstaina odottelen 20+v tyttöä puolen vuoden opiskelureissulta Aasiasta takaisin:) Kivahan se on kun on taas hetken kotimaassa, suunnittelee tosin uutta lähtöä loppukesälle.... Poika tekee keikkahommaa maailmalla ja asuu 20 km päässä vaimonsa kanssa, vanhempi tytär ihan naapurissaan. Lähes joka viikonloppu käyvät tosin syömässä kun Suomessa sattuvat olemaan joten tapaamme ihan tarpeeksi usein:D  #22 - kyllä sitä ruokaa saa tehdä ihan niin usein kun haluaa!!

Odotamme jo aikaa kun tuo alakoululainen kuopuskin tuosta aikuistuu, sitten on mun ja miehen vuoro tehdä omia juttuja:) Haaveita on ja intoa niiden toteuttamiseen roppakaupalla!!!! En ymmärrä kuinka jotkut elää vain lasten kautta?

Mun tehtävä on ollut antaa lapsille siivet ja juuret!!

[quote author="Vierailija" time="18.03.2014 klo 08:11"] löytää seurustelukumppanin ja muuttaa kotoa pois?[/quote]

Ihan hienosti:) Mulla 3/4 jo aikuisia ja poissa kotoa.

Torstaina odottelen 20+v tyttöä puolen vuoden opiskelureissulta Aasiasta takaisin:) Kivahan se on kun on taas hetken kotimaassa, suunnittelee tosin uutta lähtöä loppukesälle.... Poika tekee keikkahommaa maailmalla ja asuu 20 km päässä vaimonsa kanssa, vanhempi tytär ihan naapurissaan. Lähes joka viikonloppu käyvät tosin syömässä kun Suomessa sattuvat olemaan joten tapaamme ihan tarpeeksi usein:D  #22 - kyllä sitä ruokaa saa tehdä ihan niin usein kun haluaa!!

Odotamme jo aikaa kun tuo alakoululainen kuopuskin tuosta aikuistuu, sitten on mun ja miehen vuoro tehdä omia juttuja:) Haaveita on ja intoa niiden toteuttamiseen roppakaupalla!!!! En ymmärrä kuinka jotkut elää vain lasten kautta?

Mun tehtävä on ollut antaa lapsille siivet ja juuret!!

Ymmärrän, että lapsen itsenäistyminen voi tuntua ihan hirveälle. Tällä hetkellä kotona tuhisee 5 kk vanha esikoistyttömme ja ajatuskin siitä, että joku päivä hän on itsenäinen nuori nainen, muuttaa pois kotoa ja perustaa oman perheen, josta tulee se hänelle tärkein ja läheisin yksikkö, kyllähän se tuntuu oudolle ajatukselle, mutta toisaalta luonnollisellekin.

Mutta tiedän myös mitä on kun äiti ei päästä lähtemään. Oma aviomieheni muutti kotoaan 19-vuotiaana, kun tapasi minut, ensin muutti mun opiskelijayksiöön ja pian muutettiin isompaan asuntoon. Miehen äiti piti pojan huoneen kotona valmiina jatkuvasti siltä varalta, että ero tulee ja poika muuttaisi takaisin kotiin. Äiti teki erittäin selväksi minulle, että hän on poikansa tärkein henkilö ja että minun tulisi väistyä, lupasi jopa hankkia minulle uuden asunnon suhteilla, jos eroaisin hänen pojastaan.

Sitten muutimme töiden perässä pääkaupunkiseudulle (1,5 tunnin ajomatka miehen kotoa) ja menimme kihloihin ja naimisiin. Siitä ei miehen äiti pitänyt, sanoi että nyt on poikansa aika valita joko hänet tai tuleva vaimonsa, meille tuli kotiin kirjeitä joissa miehen äiti uhkaili tappavansa minut, kodinrikkojan. Toivoi ja aneli että mieheni muuttaisi takaisin kotiin(mieheni oli tuolloin 26-vuotias ! )

Lopulta me pistettiin ihan kokonaan välit poikki miehen äitiin, blokattiin numero ja viestit, oltiin niin väsyneitä hänen oikutteluun. Vuoden päivät saatiin olla aika rauhassa, sitten kun kerrottiin raskausuutisesta mieheni isälle niin eiköhän taas alkanut áidin puolelta tulla sadattelua, nyt ne eivät ole edes vain naimisissa vaan naimisissa ja heillä on LAPSIKIN!  nyt meitä on vielä vaikeampi erottaa. Kirjoitti kirjeen jossa sanoi toivovansa sydämenpohjasta meille keskenmenoa. Tätä äiti suree edelleen, ei ole halunnut nähdä lapsenlasta...

Tää tilanne on tällainen, ihan hirveä mutta eipä asialle voi mitään.

älä anna ap asioiden mennä näin surkeille raiteille!

Nosto