Mistä johtuu että parisuhteet ovat muuttuneet valtataisteluksi ja kilpailuksi?
Kommentit (54)
Yhteiskunta luo paineita ja kaikki eivät vaatimuksiin sopeudu hyvin. Silti he päätyvät valmistuneiden joukkoon myös korkeakoulutusjäjestelmässä. He kokevat myös paineita työssä. Monet eivät osaa tai uskalla puhua kuormittavista mt- ongelmistaan työn tai suhteen menetyksen pelossa. Skitsofreniaakin voi sairastaa ilman hoitotahoja läheisiään painostamalla ja estämällä heiltä läheiselleen avun hakemiseen. Alkoholi toimii lääkkeenä ja osa selviytyy lyhyistä psykooseista eristäytymällä ja uhriutumalla jopa itse hoitotahoille mustamaalaten apua hakevan rakkaan läheisen sairaaksi. Hyvin vakavaa manipulaatiota. Sairaus voi tuhota Leimautumisen pelko saa aikaan pahaa. Osa pelastautuu puolison hakiessa apua tilanteessa. Sairas puoliso hakee avioeron ja sairaslomaa yllättävän avioeron perustein. Todellisuudessa psykoosin jälkeiseen oireiluun ja siitä koituvaan uupumukseen ja masennukseen. Sairauden kulkua vaikea ymmärtää tuoreen rakkauden keskellä.
Olen itse todistanut, kuinka miespuoliso uhkaa soittaa kyydin puolisolle suljetulle julkisella paikalla häpäisten puolisonsa perusteettomasti. (Neuvona Huoli-ilmoitus itsestäsi ja kuvaa tilanne tarkasti )Mies alistaa manipuloidakseen lisää. Usein kuvataan puoliso sairaaksi ja ehdottoman psykiatrian osastohoidon tarpeiseksi..Vaimo antaa anteeksi-mies kuvaa työpaineita. Naisen itsearvostus laskee. Hän on varpaillaan tukeakseen puolisoa ja tasapainoittaakseen suhdetta. Kierre valmis, muttei helpota puolison piilotetun ahdistuksen juuri syitä. Miksi poliisi , terveydenhuolto ja eivät tee riittävää yhteistyötä. Julkinen ennaltaehkäisevä keskustelu aiheesta puuttuu myös.
Ullalinnan uutisepisodi.Miksi tuore rakas puoliso järjesti jouluisia yhteisille illanistujaisia tuttavapiirille? Hän ei halunnut jäädä yksin uhkaa, turvattomuutta kokevana. Kenties tapaisi lähipiirin ja oireilevapuoliso uskoutuisi haasteissaan ystävilleen. On vaikeaa hakea apua puolison oireiluun puolison uran menetyksen pelon ja oman koetun uhan vuoksi tuoreessakin parisuhteessa. Sairaus salataan. Se tuo puolison menettämisen pelon oireilevalle. Uhkaa kokeva voi ryhtyä kontrolliin, painostukseen ja shokeeraavaan käytökseen tai pelotteluun. Väkivallan kierre kehkeytyy ilman ulkopuolista apua ja tukea. Apua vaikea hakea kontrollissa, eristettynä läheisistä ilman, että itseään asettaa samalla vaaraan. Täysin perättömät erittäin vakavat mustamaalaukset hätäkeskukselle itsellä koettuna. Huono-osaiset raa'asti surmaavat vaimojaan. Koulutetut käyttävät julkista järjestelmää harhauttaen rikokseen ryhtyen. Kirjallisuuden lahjakas edustaja taiteilija Saarikoski sulki puolisoitaan Lapinlahteen. Tarina vaiettu, traaginen. Tuosta vain vuosikymmeniä. Dokumentti Ylen radio- ohjelmistossa sarjana 2004-2006. Tarina yläluokkaisen ja asemaa omaavan yhteisön toiminnasta yhden henkisesti epävakaan manipuloidessa muita täysin suveneeristi hoitotahoa myöten.
Naiset voivat hyvin sinkkuina. Miehet voivat huonosti parisuhteissa ja sinkkuina. "Parisuhde" on luonnoton järjestely, mihin naiset on lähinnä pakotettu kautta aikojen.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta luo paineita ja kaikki eivät vaatimuksiin sopeudu hyvin. Silti he päätyvät valmistuneiden joukkoon myös korkeakoulutusjäjestelmässä. He kokevat myös paineita työssä. Monet eivät osaa tai uskalla puhua kuormittavista mt- ongelmistaan työn tai suhteen menetyksen pelossa. Skitsofreniaakin voi sairastaa ilman hoitotahoja läheisiään painostamalla ja estämällä heiltä läheiselleen avun hakemiseen. Alkoholi toimii lääkkeenä ja osa selviytyy lyhyistä psykooseista eristäytymällä ja uhriutumalla jopa itse hoitotahoille mustamaalaten apua hakevan rakkaan läheisen sairaaksi. Hyvin vakavaa manipulaatiota. Sairaus voi tuhota Leimautumisen pelko saa aikaan pahaa. Osa pelastautuu puolison hakiessa apua tilanteessa. Sairas puoliso hakee avioeron ja sairaslomaa yllättävän avioeron perustein. Todellisuudessa psykoosin jälkeiseen oireiluun ja siitä koituvaan uupumukseen ja masennukseen. Sairauden ku
Jep. Alaluokassa vaimoa hakataan, tämä tapetaan. Keskiluokassa erotaan tai gaslightataan, mielenterveys tuhotaan henkisellä väkivallalla ja laitetaan mielisairaalaan lääketeollisuuden pahoinpideltäväksi. Lasut, ym. ovat näiden väkivallan nuijia, manipuloijan rakkeja ja narttuja.
Parempi ihan jokaiselle naiselle pysytellä erossa miehistä ja miessuhteista. Todennäköisin rikoksentekjiä on läheinen tai tuttu mies.
Ihmisten itsekeskeisyys tuon aiheuttaa. Osataan katsoa asioita ainoastaan omasta näkökulmasta. Minä, minä, minä.
Oma parisuhteeni on tasa-avoinen. Emme kilpaile vallasta.
Johtuu siitä että nyt naisilla on tarpeeksi tietoa ja valtaa että voimme sanoa vastaan.
Ennen mies määräsi ja miehen valtaa kyseenalaistavaa naista häpäistiin ja hänet leimattiin hulluksi. Eipä siinä tullut valtataistelua kun toinen on täysin alistettu.
Vierailija kirjoitti:
Naiset syyttää täälläkin miehiä itsekkäiksi, mutta eivätpä ole yhtään parempia itsekään. Tuijotetaan asioita tasan omasta näkökulmasta ja omista intresesseistä käsin ja ollaan valmiita shoppailemaan itselle kaikki edut mitä saadaan, ilman vastavuoroisuutta tai kiinnostusta miksi toinen kokee asiat eri tavalla.
Oikeasti reilut ihmiset ovat harvassa. Toivottavasti omat lapseni löytävät sellaiset puolisot.
Mies näkee reiluksi sen että mies saa pitää kaikki etuoikeutensa. Ja mies luulee että jos hän kohtelee naista jossain asiassa tasavertaisesti, mies olisi oikeutettu saamaan korvauksen reiluudestaan.
Yhteiskunta luo paineita ja kaikki eivät vaatimuksiin sopeudu hyvin. Silti he päätyvät valmistuneiden joukkoon myös korkeakoulutusjäjestelmässä. He kokevat myös paineita työssä. Monet eivät osaa tai uskalla puhua kuormittavista mt- ongelmistaan työn tai suhteen menetyksen pelossa. Skitsofreniaakin voi sairastaa ilman hoitotahoja läheisiään painostamalla ja estämällä heiltä läheiselleen avun hakemiseen. Alkoholi toimii lääkkeenä ja osa selviytyy lyhyistä psykooseista eristäytymällä ja uhriutumalla jopa itse hoitotahoille mustamaalaten apua hakevan rakkaan läheisen sairaaksi. Hyvin vakavaa manipulaatiota. Ä Leimautumisen pelko sairaudessa saa aikaan pahaa. Osa pelastautuu puolison vihdoin hakiessa apua tilanteessa. Sairas puoliso hakee avioeron ja sairaslomaa avioeron perustein. Todellisuudessa psykoosin jälkeiseen uupumukseen ja masennukseen.Osa heistä säilyy toimintakykyisinä. Sairauden kulkua on salattuna alkuun vaikea tunnistaa, ymmärtää oirehtivan puolison eristäytyessä työpaineissa.
Olen itse todistanut, kuinka miespuoliso uhkaa soittaa kyydin puolisolle suljetulle julkisella paikalla häpäisten puolisonsa täysin perusteettomasti. (Neuvona Huoli-ilmoitus itsestäsi ja kuvaa tilanne tarkasti )Mies alistaa manipuloidakseen myöhemmi lisää. Vaimo antaa anteeksi työpaineet. Vaimo tukee, huomuoi. tajuamattaan yhtään uhriutuu. Kierre valmis. Se ei helpota puolison piilotetun ahdistuksen juuri syitä. Miksi poliisi , terveydenhuolto ja eivät tee riittävää yhteistyötä. Julkinen ennaltaehkäisevä keskustelu aiheesta puuttuu täysin.
Ullalinnan uutisepisodi.
Miksi tuore rakas puoliso järjesti jouluisia yhteisille illanistujaisia tuttavapiirille? Hän ei halunnut jäädä yksin uhkaa, turvattomuutta kokevana. Kenties tapaisi lähipiirin ja oireilevapuoliso uskoutuisi haasteissaan ystävilleen. On vaikeaa hakea apua puolison oireiluun puolison uran menetyksen pelon ja oman jo koetun uhkailun vuoksi tuoreessakin parisuhteessa. Sairaushan salataan. Se tuo puolison menettämisen pelon oireilevalle. Uhkaa kokeva voi ryhtyä kontrolliin, painostukseen ja shokeeraavaan käytökseen tai pelotteluun. Väkivallan kierre kehkeytyy ilman ulkopuolista apua ja tukea. Apua vaikea hakea kontrollissa, eristettynä läheisistä ilman, että itseään asettaa samalla vaaraan. Täysin perättömät erittäin vakavat mustamaalaukset hätäkeskukselle itsellä koettuna eron haettuani. Kirjallisuuden lahjakas edustaja taiteilija Saarikoski sulki puolisoitaan Lapinlahteen. Tarina uskomaton ja vaiettu, traaginen. Tuosta vain vuosikymmeniä. Dokumentti Ylen radio- ohjelmistossa sarjana 2004-2006. Tarina yläluokkaisen ja asemaa omaavan yhteisön toiminnasta yhden henkisesti epävakaan manipuloidessa muita täysin suveneeristi hoitotahoa myöten.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi maailma on täynnä naisia ja hurjasti hyvän näköisiä, joille parisuhde ei ole valtataistelua. Kukaan ei jaksa aina ulisevaa suomalaista feministiä.
Olen suomalainen feministi eikä parisuhteeni ole mitään valtataistelua vaan yhteistyötä
Soaiaalityötä kehitettävä ja naisten asemaa turvattava lainsäädännöllä.
Koska naisten pitää nykyään olla miehiä eikä parisuhteeseen mahdu kahta miehistä miestä. Toisen pitää olla vähän alistuvampi ja feminiinisempi.
Vierailija kirjoitti:
Koska naisten pitää nykyään olla miehiä eikä parisuhteeseen mahdu kahta miehistä miestä. Toisen pitää olla vähän alistuvampi ja feminiinisempi.
Miehet ovat luonnostaan alistuvia. Miesten nykyinen sekoilu johtuu siitä että miehet eksyivät biologian heille määräämästä paikasta. Miehen paikka on kotona. Yksin. Mies tuhoaa yhteiskunnan jos mies pääsee liikkumaan vapaasti.
Itte taas kuvittelen että olisiko jotain tekemistä miesten huonolla itsetunnolla.
Hyvällä itsetunnolla varustettu mies ei tarvitse kilpailua oikeastaan missään asiassa. On tavallaan sama onko nainen oikeassa vai mies oikeassa. Se käy miehelle. Ei siis tarvitse kilpailla asioista.
Tämä ei tarkoita sitä että pissi nousis päähän eikä välittäisi toisesta. Fiksu mies osaa antaa periksi asioissa tarpeen vaatiessa ja myöntää mikäli on väärässä.
Hyvällä itsetunnolla varustettu mies voi itkeä ja näyttää tunteita, mahtava asia.
Parisuhteen ei missään tapauksessa pitäisi olla kilpailu vaan paremmin yhteistuumin hoidettu liitto.
Vierailija kirjoitti:
Itte taas kuvittelen että olisiko jotain tekemistä miesten huonolla itsetunnolla.
Hyvällä itsetunnolla varustettu mies ei tarvitse kilpailua oikeastaan missään asiassa. On tavallaan sama onko nainen oikeassa vai mies oikeassa. Se käy miehelle. Ei siis tarvitse kilpailla asioista.
Tämä ei tarkoita sitä että pissi nousis päähän eikä välittäisi toisesta. Fiksu mies osaa antaa periksi asioissa tarpeen vaatiessa ja myöntää mikäli on väärässä.
Hyvällä itsetunnolla varustettu mies voi itkeä ja näyttää tunteita, mahtava asia.
Parisuhteen ei missään tapauksessa pitäisi olla kilpailu vaan paremmin yhteistuumin hoidettu liitto.
Itse luulen että ongelma on miesten liian hyvä itsetunto. Miehet opetetaan yhä edelleen uskomaan että he ovat parempia kuin naiset. Ja miehet ovat omaksuneet ne opit. Tästä löytyy satoja tutkimuksia.
Tietenkin siitä seuraa valtataistelu kun toinen tulee parisuhteeseen uskoen olevansa tasavertainen ja toinen uskoen olevansa parempi. Näkyy konkreettisesti esimerkiksi siinä että mies jättää kotityöt naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itte taas kuvittelen että olisiko jotain tekemistä miesten huonolla itsetunnolla.
Hyvällä itsetunnolla varustettu mies ei tarvitse kilpailua oikeastaan missään asiassa. On tavallaan sama onko nainen oikeassa vai mies oikeassa. Se käy miehelle. Ei siis tarvitse kilpailla asioista.
Tämä ei tarkoita sitä että pissi nousis päähän eikä välittäisi toisesta. Fiksu mies osaa antaa periksi asioissa tarpeen vaatiessa ja myöntää mikäli on väärässä.
Hyvällä itsetunnolla varustettu mies voi itkeä ja näyttää tunteita, mahtava asia.
Parisuhteen ei missään tapauksessa pitäisi olla kilpailu vaan paremmin yhteistuumin hoidettu liitto.
Itse luulen että ongelma on miesten liian hyvä itsetunto. Miehet opetetaan yhä edelleen uskomaan että he ovat parempia kuin naiset. Ja miehet ovat omaksuneet ne opit. Tästä löytyy satoja tutkimuksia.
Tiet
Minun mielestä et ehkä nyt puhu itsetunnosta. Vaan paremminkin pissipäisyydestä.
Ja myös puhut kilpailusta, tosin käyttämällä sanaa "parempia".
Hyvällä itsetunnolla varustettu mies tietää ja tunnustaa että mies ja nainen on tasavertaisia. Eli kumpikaan ei ole toista parempi.
Itsetunnon ja pissipäisyyden ero on hiuksenhieno.
Mun viimeisin suhde varsinkin oli tälläinen valtasuhde ja jatkuvaa kilpailua. Sanoin usein miehelle, että en halua hänen kanssaan jakaa yhtään mitään kun hän aina, aivan joka ikisessä tilanteessa, yritti joko voittaa minut kilpailullisesti tai sivuuttaa minut ja onnistuminen jotenkin muuten. Valmistuin viime vuonna maisteriksi tekniikan alalta, mies ilmoitti heti, että lähtee kouluttamaan itseään maisteriksi ja paremmilla arvosanoilla kuin minä. Sain töitä ja mies ilmoitti, että minusta ei ikinä tule yhtä hyvää insinööriä kuin hän on ja sitä paitsi on lähettänyt tulevalle esimiehelleni jo viestin, että tulevan esimiehen olisi pitänyt minun sijasta palkata entisen miehen veli. Ja ihan oikeasti oli lähettänyt, sain työpaikan pidettyä kun lupasin erota tuollaisesta sekopäästä.
Kotitöissä hän laski, että ei tasan tee enemmän kuin minä ja jos teki niin jouduin siitä hyvästä tekemään hänelle herkkuja. Palkassa ja tuloissa piti aina pistää paremmaksi.
Henkiseltä puolelta hän kulutti minut aivan loppuun ja aloin lopuksi miettimään, että olen aivan seko. Mies sai mielen puolen asiat niin kieroksi, että raavin itseni verille useana yönä kun ahdisti se jatkuva kilpailu. Nyt eron jälkeen on ottanut minun harrastuksensa itselleen ja esimerkiksi kuntosalilla kuulemma on kuuden kuukauden aikana nostanut maksimeita ainaki 60 kg. Lukee kirjan illassa ja joka ilta. Tämän illan kirjana on Dostojevskijn Demons. Meditoi ainakin tunnin päivässä, viikonloppuisin kuulemma kaksi tuntia ja on kuukauden päästä kuulemma osallistumassa jooga retriitille kun on joogannut nyt aktiivisesti ja on miettimässä uraa siitä ja on tämä on osana hänen elämäntapaansa. Sain nämä viestissä muutama tunti sitten eli vielä lähes vuosi erosta kertoo kuinka on parempi ihminen. En tosin kuin lukaise viestit ja ne poistuu yleensä parin päivän sisällä kun en vastaa tai reagoi.
Vierailija kirjoitti:
Enpä ole lasteni elämässä tuommoista huomannut. Yhdessä hoidetaan lapset, koti ja muu elämä. Omiakin harrastuksia näyttää olevan, mutta silloin kun lapset ovat ovat pieniä, osaavat näköjään neuvotella ja tinkiä omista tarpeistaan yhteisen hyväksi.
Niin teimme aikoinaan myös edesmennyt mieheni ja minä, kuten myös vanhempi polvi.
Niin on elmää täällä maalla eletty ja toivottavasti eletään edelleen.
Turha vouhotus ja oman navan tuijottelu pysyköönkin pois.
Miksi alistut miehesi tahtoon, ettekä kaupunkiin?
Kyllähän tämä johtuu nykyisestä tasa-arvosta eli siitä että sukupuolet ahdetaan samaan muottiin ja kaikki erilaisuus on epätasa-arvoa.
Parisuhde ei saa olla millään muotoa naisen tai miehen valtapelin näyttämö. Rakkauden täyttämä tuore liitto. Et huomaa sivistyneenä ja tiedekuntia kahlanneena ja tiedostavana tarkoin ja huolella rakennettua kulissia, johon kuuluu tietty kohteliaisuus ,eleettömyys, harkitsevuus, alkuun arvostava läsnäolo ja huomiointi sekä hyvä koulutustausta. Olen pohtinut, miten ihmisyyttä kuvastavat parisuhteiden arvot ovat kadonneeet. Korkean teknologian tuottavuuteen tähtäävä yhteiskunta ja tehokkuutta vaativa yksityinen markkinatalous tuhoaa aivojamne, osaltaan parasta ihmisyyttä ja siten mielenterveyttä. Ilmöinä myös usein kohdattu egoismi, narsismi synnyttävät keskustelua ammattilaisten keskuudessa ja terapiahuoneissa. Korkean teknologian rantautuminen toi vielä parin sukupolven takaa kaskipelloilla ahertaneiden esi-isien pojat näyttöruutujen, syvällisen, monimutkaisten teknologiaprosessien halinnan ja asiantuntijuuden äärelle. Naiset ohjaudumme edelleen ihmistieteiden ja yhteisöjen äärelle myös korkean teknologian aloilla. Tunnetaidot, niiden käyttö säilyy osana työtä usein. Miesten välinen kilpailu ja kamppailu työyhteisöissä ja urilla kuormittaa. Miesten ei ole helppo tunnistaa uupumistaan etenkin suorituskeskeisille teknisen aloille suuntautuneina. Suorituksen optimointi, tehokkuus on leivottu työnkuvan ja ihmisyyden keskiöksi. En kirjoittelisi vakavaa lähisuhdeväkivaltaa kohdanneena täällä ilman vahvaa tiedostavuutta.Työ ihmisyhteisöissä monipuolisesti ja asiantuntijuusosaamiset laaja-alaiset. . En minäkään tunnistanut hiljalleen etenevää henkistä väkivaltaa tai piilotettua psyykkistä oireilua sen taustalla . Hienoista alun huomiontiin ja läheisen huolenpitoon kätkettyä kontrollia.Täysin tyhjästä näyttäytyvää impulsiivista raivokohtausta, jonka tajusin kumpuavan syvemmältä yksilön taustoista. Tuen ja avun hakeminen on henkisissä terveys- haasteissa lähtökohtaisesti oireilijan vastuulla tiettyyn pisteeseen saakka. Huolestuneena selvittelin huoltani puolisosta kriisipäivystykseen tämän paettua omiin oloihin. Tehtäväsi puolisona on luottaa rakastettuun ja läheiseesi. Tukea läheistä avunhakemisen aikeissa. Onneksi lopulta huomaat huolen kuormittavuuden. Suuresta rakkaudesta huolimatta sinun itse on pelastauduttava. Riskit tuolloin liian myöhään haitantekoon, järjestelmää hyväksi käyttävään väkivaltaan avioeron hakuvaiheessa ja sen edetessä ovatkin tunnetusti tällöin suuret.Tämä meni minultakin ohitse. Jo kriisiytyneen ihmisen pelko elämän puitteiden horjuessa läheisen, työn ja aseman menettämisen pelossa voi konkretisoitua hurjalla tapaa. Näitä luemme uutisista, mutta emme sen sijaan koskaan läheltä piti- selviytymisen tilanteista. Aihe on äärimmäisen vaiettu kaikin tavoin etenkin 7lmiön uhatessa ja haavoittaessa naisia.
Kilpailu yhteiskunta, osuu ilmeisesti myös parisuhteisiin. Työelämä muuttunut minä, minä minä meiningiksi, siitä tämä on jatkumoa.