Mitä mieltä olette "vauvan" maissinaksuista?
Siis näistä juustonaksuja ulkoisesti muistuttavista naposteltavista?
En ole lukenut tuoteselostetta, mutta ovatko ne terveellistä naposteltavaa lapselle. Joku mulle sanoo että ei ainakaan sitä parasta.
Itselleni tulee ikävästi mieleen mielikuva sipseistä. Niin että lapselle opetetaan, että on ihan ok syödä sipsejä välipalaksi.
Mitä mieltä te muut olette asiasta, annatteko lapsenne syödä maissinaksuja, vai onko se ehdoton nou nou?
Kommentit (12)
Tulee mieleen että turha postata 3 aloitusta samalla otsikolla ihan toisensa perään.
Maissinaksut ei oo mitenkään erityisen ravitsevia. Sokerin kanssa hampaille reikiinnyttävä yhdistelmä.
Annetaan silloin tällöin. Naksuissahan ei ole juuri mitään, kuten tuoteselosteesta ilmenee jos sen joskus lukaiset. Välillä menee vauvan omat ruuat paremmin alas, kun saa naksua mutustaa samalla. Terveellisempi vaihtoehto kuin keksit yms. mitä näkee joskus annettavan.
Välipalaksi ymmärrän jos annetaan vaikka valmiiksi paloiteltuja hedelmiä, tai esimerkiksi miniporkkanoita. Maissinaksut tuntuvat olevan aika hötöä...
Välipalaksi ymmärrän jos annetaan vaikka valmiiksi paloiteltuja hedelmiä, tai esimerkiksi miniporkkanoita. Maissinaksut tuntuvat olevan aika hötöä...
Kyse ei olekaan maissista vaan 100% ruisnaksusta. Maissin sokeri varmaan onkin haitallista hampaille.
Joku moka kävi jos postaus lähti 3 kertaa
Meillä lapsi lopetti naksujen syömisen ennen yhden vuoden ikää, joten olisi ollut aika kumma, jos hän olisi siirtynyt niistä juustonaksuihin... Kummallinen porttiteoria.
Ihan hyvä suuntuke tiukassa paikassa.
Lupaan teille, että vauvana syödyt maissinaksut eivät tee lapsesta sipsiaddiktia ellette jotenkin jatka sitä tapaa, että kun kiukuttaa niin syödään. Ehditte tehdä sen korjausliikkeen vielä monen montakertaa.
Esikoinen on 3-vuotias,maissinaksuja oli kyllä useinkin vauvana mukana, ei juuri edes tykkää sipseistä tai makeasta.
Ja eihän se vauva nyt edes jossain kahvilareissulla nakerra kuin yhden tai kaksi naksua, tuskin on kuolemaksi. Sokeria ja suolaa niissä ei ole.
Sori tosta aloituksesta ja tuplakommentista!! Puhelimella kun näperrän niin tulee näpättyä tahattomastikin. En todellakaan tarkoituksella postannut kolmea aloitusta samasta aiheesta.
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 15:35"]Tulee mieleen että turha postata 3 aloitusta samalla otsikolla ihan toisensa perään.
[/quote]
AV tuppaa bugimaan tuon Lähetä -napin kanssa. Itseltäkin pari kertaa lähtenyt viesti useampaan kertaan, vaikken ole tehnyt "mitään".
Ei niissä mitään pahaa sisältöä ole. Muistan raskausajalta kun perhevalmennuksessa kävi suuhygienisti joka varoitti niistä vain sen verran että ei saa antaa vähän väliä niitä sillä ne kuitenkin aiheuttavat happohyökkäyksen joka kerta. Olen kyllä itse antanut jos vaikka ollaan oltu vieraiden kanssa kahvipöydässä ja muuten ei jaksa muksu istua paikallaan. Ja onhan se kiva että on jotain omaa syömistä kun muutkin syövät. En kyllä antaisi välipalaksi.
Mutta siis ihan vain maissia niissä on, ei mitään lisäaineita yms.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 15:40"]
Ihan hyvä suuntuke tiukassa paikassa.
Lupaan teille, että vauvana syödyt maissinaksut eivät tee lapsesta sipsiaddiktia ellette jotenkin jatka sitä tapaa, että kun kiukuttaa niin syödään. Ehditte tehdä sen korjausliikkeen vielä monen montakertaa.
Esikoinen on 3-vuotias,maissinaksuja oli kyllä useinkin vauvana mukana, ei juuri edes tykkää sipseistä tai makeasta.
Ja eihän se vauva nyt edes jossain kahvilareissulla nakerra kuin yhden tai kaksi naksua, tuskin on kuolemaksi. Sokeria ja suolaa niissä ei ole.
[/quote]
Kääk, siis esikoinen on 13-vuotias, eikä tykkää sipseistä tai juustonaksuista vaikka vauvana sai maissinaksuja. Paha typo, sorry.
Terveellisyydestä en tiedä yhtään mitään (veikkaan ettei ne nyt ainakaan ihan mitään terveyspommeja ole, jos nyt ei kauhean haitallisiakaan) mutta en vain pidä tuollaisesta tapaoppimisesta, että opitaan jo pienenä napostelemaan ihan vaan ajankuluksi. Kun on tylsää niin syödään jotain niin ei ole sitten niin tylsää.