Lue keskustelun säännöt.
En saa parisuhteesta mitään - onko tämäkin vain ohimenevä kriisi?
13.03.2014 |
Parisuhde tuntuu jotenkin turhalta. Erossa ollessa en ikävöi puolisoa tai kaipaa läheisyyttä. Seksi ei ole kiinnostanut uutuudenviehätyksen ja miellyttämisenhalun hiipumisen jälkeen, en oikeastaan edes halua tai tarvitse seksiä. Nyt joudun kuitenkin kärsimään tästä ja olemaan pakosti pihtari, kun puolisoa tilanne ei ymmärrettävästi miellytä.
Ollaan riidelty paljon ja pahasti eri aikoina, viime aikoina molempien stressaava elämäntilanne on vienyt mehut, eikä riitelyäkään oikeastaan ole. Etäinen ja väsynyt tunnelma vain. Lapsia ei ole. Puoliso yrittää piristää suhdetta ja keksiä kaikkea uutta, miksi minua vaan ei kiinnosta? Olen jo kuvitellut tilannetta, jossa olisin taas yksin, enkä olisi velvollinen kenellekään, en tekemään kompromisseja tai kohtaamaan puolison rasittavia sukulaisia tai olemaan miellyttävä ja tehokas kumppani yhtään kenellekään.
Mikä mua vaivaa? Meneekö tää ohi? Pitääkö vaan pinnistää ja yrittää? En haaveile kenestäkään toisesta ihmisestä, tunnen vain parisuhteen olevan riippakivi, josta aiheutuu riitoja, selvitettäviä ongelmia...jokin kriisi tässä nyt taitaa olla. :(
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla että vaan olisit tosiaan paremmin yksin viihtyvä ihminen. Itsekin eron jälkeen tajusin, että ei hitto, minullehan parisuhde oli painolasti aina, jo ennen kriisejä, ja nautin valtavasti elämästä yksin.
Mulla ihan täysin sama tilanne. Erona vain se, että meillä on lapsia, joten ei tässä erokaan oikein kiinnosta.
Mulla tätä on kestänyt jo todella kauan. Ei tunnu menevän ohi ja olen ajatellut, että ehkä mä olen vain tällainen luonteeltani, että kun se uutuuden viehätys ja miellyttämisen halu häviää, niin minusta tulee tällainen. En tiedä mikä tähän auttaisi, kun ei oikein kiinnosta mitkään kahden keskiset lemmenlomatkaan.
Miten ihmeessä te joudutte kaikenlaisiin omituisiin parisuhteisiin? Ettekö todellakaan osaa valita itsellenne ihmisiä, joiden kanssa sovitte yhteen vai otatteko vaan jotain mitä saatte tai mikä tulee eteen ja alatte sitten rakentaan siihen ties mitä? Ihmettelen vain.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 14:16"]
Miten ihmeessä te joudutte kaikenlaisiin omituisiin parisuhteisiin? Ettekö todellakaan osaa valita itsellenne ihmisiä, joiden kanssa sovitte yhteen vai otatteko vaan jotain mitä saatte tai mikä tulee eteen ja alatte sitten rakentaan siihen ties mitä? Ihmettelen vain.
[/quote]
Ei mulla ole mitenkään omituinen parisuhde. Sen alkuhuuman jälkeen vain jotenkin "ei innosta" vaikka mies on tosi ihana enkä toisenlaista miestä ottaisi.
5.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 14:10"]
Voi olla että vaan olisit tosiaan paremmin yksin viihtyvä ihminen. Itsekin eron jälkeen tajusin, että ei hitto, minullehan parisuhde oli painolasti aina, jo ennen kriisejä, ja nautin valtavasti elämästä yksin.
[/quote] Tätäkin olen miettinyt, mutta ei näitäkään asioita voi tietää tai tajuta, ennen kuin on kokeillut. Avioliitossa se on vain jo vähän myöhäistä tajuta, että viihtyykin paremmin yksin, loukata siinä sitten toista omien päähänpistojen takia. :( Olen etsinyt kumppania ja avioitunutkin, kun se tuntui sopivalta ratkaisulta. Lapsiakin halusin ainakin aikaisemmin, mutta nyt en ole siitäkään enää varma. Nautin kun saan olla omissa oloissani ja tehdä mitä huvittaa, mutta en ole aikaisemmin tajunnut että ehkä olenkin vain itsenäinen ja jopa itsekäs olemaan parisuhteessa.
Olen vähän allapäin tai sekaisin kaikesta muusta nyt, etten välttämättä näe selkeästi asioita.
Mulla on kaikissa parisuhteissa tullut jonkun ekan parin kk jälkeen tuo vaihe. Yhtäkään eroa en ole katunut, tuntunut aina lähinnä helpottavalta päästä siitä huonosta omastatunnosta kun koko suhde tai mies ei oikeastaan kiinnosta.
Ei vissiin mulla omat rahkeet vaan riitä saada sellaista kumppania, jonka kanssa suhteessa olon hyvät puolet voittaisi kaikki kompromissit, pakkosukuloinnit jne. yksinolon vapauden (tiedän kyllä, että sellaisiakin olisi - eri asia, voisivatko ikinä kiinnostua minusta parisuhdemielessä) . Onneksi oon nyt onnellisen vahingon kautta saamassa vauvan yksin, niin ei enää tarvitse turhaan hakata päätä seinään asiassa, joka ei selkeästi multa vaan luonnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 14:33"]
- - - Ei vissiin mulla omat rahkeet vaan riitä saada sellaista kumppania, jonka kanssa suhteessa olon hyvät puolet voittaisi kaikki kompromissit, pakkosukuloinnit jne. yksinolon vapauden (tiedän kyllä, että sellaisiakin olisi - eri asia, voisivatko ikinä kiinnostua minusta parisuhdemielessä) - - -
[/quote] Mulla ei edes ole paljoa kokemusta parisuhteista, vähän liian nopeasti hyppäsin ja menin naimisiin; ajattelin sen olevan turvallinen ja hyvä suunta. Nyt vain alkaa tuntua, ettei parisuhde anna minulle riittävästi hyviä puolia, jotta kannattaisi sietää huonoja. En minä niin paljoa halua olla toisen ihmisen kanssa, että kannattaisi sietää riitoja, jotka yleensä johtuvat minun turhautumisestani toisen tekemisiin/tekemättä jättämiisin. Inhoan olla nalkuttava vaimo, en haluaisi olla. Mutta ei ole hyväkään olla.
ap (kirjoitin myös 8-viestin)
[quote author="Vierailija" time="13.03.2014 klo 14:16"]
Miten ihmeessä te joudutte kaikenlaisiin omituisiin parisuhteisiin? Ettekö todellakaan osaa valita itsellenne ihmisiä, joiden kanssa sovitte yhteen vai otatteko vaan jotain mitä saatte tai mikä tulee eteen ja alatte sitten rakentaan siihen ties mitä? Ihmettelen vain.
[/quote]
Minä en koe että minulla olisi ollut omituinen parisuhde. Minä vaan olen liian itsenäinen ja erakko ihminen viihtymään kenenkään kanssa saman katon alla. Pakon edessä pystyn siihen sopeutumaan, mutta se on aina hyvinvointia syövä tekijä, ei sitä lisäävä.
t. 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turhaa se onkin.
Ja sinun piti tämä 9 vuotta vanha ketju etsiä ja avata, miksi?
up