Lue keskustelun säännöt.
Mikä avuksi sairaalloiseen synnytyspelkoon?
13.03.2014 |
Odotan esikoistamme, raskaus on aivan alussa, vasta viikolla 12 mennään, ekaan ultraan menossa pian.. Ongelmani on se, että olen aivan paniikissa tulevasta synnytyksestä, vaikkei raskauteni vielä edes näy minusta!
Olen tyhmänä lukenut synnytyksiin liittyviä kauhujuttuja, äitien ja lasten kuolemista, pieleen menneistä paikkauksista (että pimpissä oleva hermo on vaurioittunut) jnejne. Minulla on myös matala kipukynnys, ja uskonkin, ettei minusta ole synnyttämään.
Olen kauhuissani siis jo tässä vaiheessa, ajatuskin synnyttämisestä saa voimaan pahoin! Mitä tässä pitäisi tehdä? Totunkohan ajatukseen ajan kanssa, vai meneekö pelkääminen vain pahemmaksi? Mikä avuksi? Kuinka helposti pelkääville äideille tehdään sektio ja onko se ihan kamala toimenpide?
En tietenkään oleta että pukaisin lapsen maailmaan ilman kipuja, harmonisessa fiiliksessä, mutta ajatus synnyttämisestä vaan kauhistuttaa minulle melkein sonnat housuun.
Kommentit (23)
Kalliiksi tulee vauvojen tehohoito ja äitien paikkailukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on sektiopelko taas.... Se liittyy minulla yleisenä olevaan kontrollin menettämisen pelkoon, en halua joutua toisten armoille leikkauspöydälle. Tiedän että kestän hyvin alatiesynnytyksen, olenhan siinä tajuissani ja toimintakykyinen, ja kipua en pelkää pätkääkkään... Mutta kammtotaa ajatus, että jos joutuukin sektioon :-o
8 vastaa:
Mulle jäi synnytysreissusta sellainen tunne, että onnistuuko tämä nyt enää toiste. Tottakai kätilöt ja muu henkillökunta vakuutteli, että ensi kerralla tulee lapsi jo itsestään.
Mulla siis päädyttiin imukupin käyttöön, koska vauvaa alkoi uhkaamaan hapenpuute ja sykkeet kävi alhaalla. Ponnistusvaihetta oli tässä vaiheessa kestänyt jo tunti. Taustalla tooodella hitaasti käynnistynyt synnytys ja olin väsynyt. Vauva tuli kyllä alaspäin ja ulospäin ponnistusten myötä, mutta hyvin hitaasti ja sitten tuli se joku "vaikea paikka" ja siihen tyssäsi lapsen matka ulos. Hiukset jo näkyi. Napanuorakin oli tässä vaiheessa kai jotenkin puristuksissa ja siitä sykkeiden lasku?
Kätilöt kutsuivat lääkärin, imukuppi paikoilleen, koeveto ja sitten ponnistusten aikana lääkäri veti ja avitti pojan ulos. 5 min ja tilanne oli ohi.
Mutta se tunne, kun huoneeseen tulee yht äkkiä lääkäri ja kaksi kätilöä lisää ja tilanne alkaa näyttää hälyttävältä omiin silmiin. Olin varma että poika syntyy elottomana. Ajattelin, että tuleeko se nyt ulos, mennäänkö hätäsektioon, mitä tapahtuu, kamala epätietoisuus...
Poika, 3,5 kg, oli ihan kunnossa, 10 pistettä ja kova huuto :). Kiitos kuuluu toki henkilökunnalle, joka teki päätöksen, että nyt poika ulos eikä enää ihmetellä.
Onnellinen loppuhan meillä oli!
Nyt olen kuitenkin alkanut tajuta, että alakautta synnytys ei ole todellakaan läpihuutojuttu, komplikaatioita voi tulla. On paljon asioita, mitkä voi mennä vikaan. Lapsi voi joutua pahaan ahdinkoon.
Lantio on mulla ihan ok, mutta kudokset joustamattomat. Sain repeämän suht pitkälle emättimeen saakka. Repemät ja eppari paranivat kyllä tosi hyvin ja nopeastikin.Viikon päästä istuin ja kävelin normaalisti. Pieniä kipuja oli.
Mutta olen miettinyt nyt sitäkin, että jos seuraavalla kerralla repeääkin oikein kunnolla, jos lapsi onkin isompi ja taas tarvitaan imukuppia... Pidätysvaikeudet ym.
Kipua en pelkää, epiduraali auttaa kylllä siihen. Epi vaikutti onneksi vielä tuon imukupin asennuksen ja käytönkin ajan.
Jos vielä raskaudun, niin menen kyllä pelkopolille. Sen näkee sitten mihin ratkaisuun päädyn. Sairaalassa hoito on hyvää ja niin edespäin, mutta haluanko koko synnytyksen ajan pelätä? Sektiokaan ei ole mikään "helppo homma" mutta koen sen lapselle turvallisemmaksi.