Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lääkärit/ hoitsut, jäävätkö potilaat mieleen?
12.03.2014 |
Vastatkaapa rehellisesti, jäävätkö potilaat mieleen niin, että esim. jos kadulla tulee vastaan, niin ajattelette että tuollekin tuli tehtyä sitä ja tätä, ja tuolla oli sellainen ja tälläinen vaiva... Itse nimittäin olin aikoinaan leikattavana aika inhottavan persusvaivan vuoksi, ja jokunen aika sen jälkeen toivoin että maa olisi minut niellyt, kun törmäsin pariin leikkaussalihoitajaan toisaalla. Hävetti jotenkin, vaikka toisaalta mietin että työtäänhän he tekivät ja varmasti näkevät yhtä sun toista. Jotenkin aistin, että he tunnistivat minut, vaikka eivät tietty mitään sanoneet (juttelimme kyllä muista asioista). Joten mites on... juoruavatko hoitajat ja lääkärit potilaista keskenään jos hänet tavataan joskus muualla tai tunnistetaan esim. lehtikuvasta...
Kommentit (37)
Kyllä potilaita arvostellaan. Myös lääkärit sitä tekevät, tosin harvemmin. Olen tehnyt töitä lääkärin kanssa, joka potilaan poistuttua näytti potilaan perään keskisormea ja aloitti solvaamisen.
Myös hoitajssa on tätä. Nyt on kyllä muistettava, ettää hoitajia on kymmeniä tuhansia, joten kaikenlaista mahtuu joukkoon.
Olen lähtenyt työpaikoista, joissa potilaita (yleensä myös työkavereitakin) mollataan. Se on kuluttavaa.
Nykyisessä työssä potilaita arvostetaan, myös hankaliakin ja se näkyy hyvänä työhenkenä ja saamme runsaasti hyvää palautetta.
Sitten siihen muistanko toimenpiteitä ja ihmisiä. Muistan suht hyvin. Mikään ihmisvartalossa ei ole minulle outoa tai noloa enkä usko olevan muillekaan hoitoalanihmisille. Näemme kaikenlaista ja ihminen on sellainen kun on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En yleensä tunnista kadulla, enkä muutenkaan muistele potilaita omalla ajallani. Kasvomuistini on kai heikko, koska olen ollut pari kertaa tilanteessa, jossa esim. kaupan kassa juttelee minun kanssa selvästi potilaana tai saattajana vastaanotollani tai samassa palaverissa oltuaan, eikä minulla ole mitään hajua kenestä on kyse. Toisaalta kuitenkin työaikana minulla on päässä itseänikin hämmentävän hyvä arkisto potilaideni hoidosta ja anamneeseista, niin että pystyn yleensä tarvittaessa kollegalle tekemään varsin tarkan referaatin pelkän nimen perusteella.
-Neurologian evl.
Kyllä jää mieleen, jotkut, ei kaikki. Juoruiluun kollegoiden kesken en ainakaan minä ole törmnnyt, enkä koskaan esim. kenenkään potilaan ulkonäköä tai vaivaa ole arvostellut tai setvinyt kenenkään kollegan kanssa. Kaupungilla joskus tunnistan joitakin potilaita, en moikkaa itse ensin, mutta toki tervehdykseen vastaan! On myös niitä joita en muista, mutta otaksun olleen potilaana, kun moikkaavat. Huoli pois ap, ne takamusvaivat ja muut ovat tietenkin potilaalle itselleen kiusallisia, mutta ammatissaan toimivat terv. alan. ihmiset kohtaavat niitä päivittäin, joten osaavat suhtautua niihin.
Sellaiset jutut joissa on jotain koskettavaa, jää mieleen. Jos on oman ikäinen potilas tai rajuja käänteitä sairaudessa tai potilas oli erityisen pitkään tai jotain... Mitkään pissa-kakka-pimppa-pippeli-pylly-jutut taas ei jää, koska niitä tapahtuu meillä joka ikinen päivä. Aivan sama kenen hanuri on edessä ollut, ei niitä jaksa muistella. Kuten joku sanoikin, persoonat jää mieleen.
Törmäsin kyllä itse viimeisen synnytykseni kätilöihin kaupungilla, moikattiin ja vaihdettiin kuulumiset, ihastelivat vaunuissa köllivää työnsä tulosta. En silti jaksa uskoa että he olisivat painaneet minut mieleen siksi että minun alapääni olisi jotenkin mieleen painuva. Luulen että enemmänkin muistivat minut siksi että olin osastolla aika kauan ennen ja jälkeen synnytyksen, ja tulimme sillä aikaa hyviksi tutuiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadulla törmätessä tunnistan usein, että on käynyt vastaanotollani mutta jos yksittäisestä käynnistä kyse, en yleensä muista mikä oli vaivana.
Parhaiten jää mieleen ihmiset itse eli jollain tavalla persoonat, sekä hyvässä että huonossa mielessä. Noloista vaivoista vastaanotolla käyviä usein lohdutankin tällä ettei vaivat ja ihmiset jää settinä mieleen
Mulla jää kasvot mieleen yleensä :) Joskus kaupassa tulee vastaan, niin pitkään mietin oliko tämä joku tuttu, kun tutut kasvot.. Nimet jää mieleen sitten, kun on pidempi hoitosuhde. Osa asiakkaista tulee halailemaan, taitaa olla sen perheen tapa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mulla saattaa jäädä jopa potilaan henkilötunnukset mieleen jos tapaan potilasta useasti. Tietyt ihmiset jäävät mieleen varsinkin jos on vähän erikoisempi nimi. Yksi potilaani oli pidemmän hoitosuhteen jälkeen laittanut mulle facebookin kautta yv:n ja kertonut kuulumisiaan. Jotkut potilaat saattavat jopa pyytää fb-kaveriksi (en tietystikään hyväksy pyyntöjä). Ammatiltani olen fysioterapeutti.
Saatan muistaa erikoisempia juttuja, ihan jo senkin vuoksi että niistä on yleensä jotain tullut opittua ja sitä aina jonkin verran täytyy käydä mielessä läpi. Muistan siis toimenpiteitä, mutta en ikipäivänä osaisi yhdistää niitä mihinkään kasvoihin. Eikä ole tarvettakaan, koska mielenkiinto on puhtaasti ammatillista ja liittyy nimenomaan siihen toimenpiteeseen eikä potilaaseen itseensä. On yhdentekevää, minkänäköisen tyypin se kiinnostava peräsuoli oli.
Eikä mitään vaivaa pidetä nolona, itse en ainakaan ole koskaan törmännyt sellaiseen. On kiinnostavia erikoisempia vaivoja/toimenpiteitä, ja sitten niitä joita mahtuu kolmetoista tusinaan, kuten peräpukamat tai emätintulehdukset tai muut mitä ihmiset yleensä nolostelevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Potilaiden arvostelusta; olen sh-opiskelija, ja aluksi olin aivan shokissa tuosta potilaiden arvostelusta. Potilaalle oltiin aivan superihania, ystävällisiä, asiallisia jne. Kun kahvitauko koitti, oli jutut "sekin taas niin hirveesti lihonut" - tyyppisiä. En ole aiemmin tottunut tällaiseen, olisin ennen opiskeluja varmaan saanut potkut työstäni, jos olisin arvostellut asiakkaita ääneen. Siitä oltiin hirveän tarkkoja, että pysytään asialinjalla, siltä varalta että joku asiakas olisi kuullut kahvihuoneen jutut. Nehän ne meidän palkan maksoivat.
Ihan normaaliahan se on, että hoitajat keskustelevat potilaista. Parhaan kaverini äiti, joka on jo eläkkeellä, ei kertonut potilaista, vaan kertoi, kuinka heillä kirurgisella oli pakkokin puhua, jotta sai jätettyä vaikeat asiat työpaikalle. Hänen mukaansa keskustelu ei ollut koskaan nimen pohjalta, vaan oireiden ja jos joku vahingossa yhdisti tapahtumia henkilöön, muut hiljeni, jolloin oppi äkkiä erottamaan oireet ja henkilöt. Hän totesikin, että muistaa paljon erikoisia tapahtumia, mutta ei yhdistä niihin kasvoja. Hän muistaa kuitenkin kasvotkin kadulla, mutta ei niihin liittyviä oireita.
Nyt olen itse ollut syövän takia hoidettavana ja pidän hyvinkin luontevana jutella niiden hoitajien kanssa, joiden kanssa olen keskustellut enemmän hoitojen aikanakin. Mielestäni on kohteliasta ja ammattimaistakin tervehtiä, jos on oikeasti ollut toisen kanssa tekemisissä, mutta minäkin pidän heille työasiat kokonaan pois keskusteluista, jos tapaamme heidän työajan ulkopuolella vaikka ostoksilla.
Eli mielestäni tottakai ihmisiä kuuluu tervehtiä oli ne asiakkaita, potilaita, koulukavereita, entisiä kollegoita tai harrastusten kautta tuttuja. On syytä antaa kaikkien jättää työasiat työpaikalle ja omat terveysasiat ovat sellaisia terveydenhoidon ammattilaisten kanssa. Tervehtiminen on kaikkein alkeellisin kohteliaisuus, kun tunnistaa toisen. Minä tervehdin ihmisiä, joita näen samassa bussissa useamman kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sairaanhoitaja päivystyksessä, eikä potilaat jää mieleen juuri ikinä. Joskus jää joku yksittäinen erikoinen tapaus tai joku paljon käyvä saattaa jäädä mieleen. Meillä ainakaan ei potilaan ulkonäköä tms. arvostella. Joskus puretaan paineita jonkun potilaan käytöksestä (uhkailu, lääkkeiden ruinaaminen, riehuminen tms.) melko railakkain sanakääntein paikassa, jossa kukaan ulkopuolinen ei kuule. Potilaita sinänsä ei kuitenkaan haukuta.
Olen kyllä olut paikassa, jossa potilaita arvostellaan, ja se on tuntunut niin vastenmieliseltä, että en koskaan hakeutuisi sellaiseen paikkaan töihin.
pohdimme usein kahvihuoneessa, ketkä potilaista mahtavat olla AV-mammoja.
t.psyk. sh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.03.2014 klo 00:12"]
pohdimme usein kahvihuoneessa, ketkä potilaista mahtavat olla AV-mammoja.
t.psyk. sh
[/quote]
No mikä on tämän hetken konsensus? Siis ketkä meistä on potilaitanne?
Olen tk-lääkäri.
Minulla on paljon "vakiasiakkaita", joiden kanssa tulee työskenneltyä paljonkin. Heidät muistan, en heidän vaivojaan. Jotkut persoonat saattavat jäädä mieleeni niin hyvässä kuin pahassakin. Äkkiseltään ei-vakioasiakkaista erään yrittäjänaisen, joka oli todella tarkka ja halusi jatkuvasti tietää mitä tehdään. En tiedä miksi hän jäi mieleen. Toinen mieleeni jäänyt oli eräs "kympintyttö" joka kärsi mielenterveysongelmista. Lisäksi eräs migreenipotilas, jolla oli ihan uskomaton piikkikammo. Potilas yriti useaan otteeseen rauhoitella itseään, yritti oikeasti parhaansa - hänelle annettiin rauhoittavia ja parhaamme mukaan yritimme saada lääkkeen laitettua, mutta emme onnistuneet. Nainen kävi saman vaivan kanssa kolmisen kertaa, joka kerta sama rääkki.
On kyllä tullut pukamia ja muita "noloja" vaivoja tutkittua niiiiin paljon etteivät asiakkaat jää mieleen. Tai jos jäävät, se johtuu nähtävästi upeasta persoonasta. Tosin se persoona harvemmin pääsee "nolossa" tutkimuksessa puhkeamaan kukkaansa.
31 lisää - en tervehdi potilaita, minua tervehtiessään tervehdin toki takaisin. Jotkut vakiasiakkaat ovat tässä poikkeus, sillä muutaman kanssa olen jopa hieman ystävystynyt.
Alue: Aihe vapaa
Tottakai jää, jos potilas on ollut erityisen mukava, erikoinen tai hankala. Tai vaiva on ollut kummallinen tai erityisen kaunis/komea/ruma jne. Ihan samalla tavalla kuin missä vaan ammatissa poikkeukset jää mieleen. Mutta mitäs sitten? Ei niitä vuosia myöhemmin enää muista kuin ihan erikoistapauksissa.
Eikä ihmisten vaivat pahemmin naurata. Voisin kuvitella, että jotkut voisi naurattaa, mutta ei niitä ole vastaan vielä tullut. Sellaiset jutut, joita lukee "hullu maailma" -palstalta.