Kasvattaako joku lapsestaan ranskalaistyyliin bebe:n?

No en tietoisesti. Mutta olen itse puoliksi keskieurooppalainen (en ranskalainen) ja huomasin joitain yhtäläisyyksiä, sellaisia, mitkä eivät ehkä ole ihan suomalaisia. Minulle on esim. hyvin tärkeää, ettei lapset keskeytä jatkuvasti aikuisten puhetta. Saavat tietenkin myös puhua, mutta omalla vuorollaan. En aliarvioi lapsia, vaan pyrin kuuntelemaan ja keskustellaan ihan kaikesta, lapsia kiinnostavasta. Ravintoloissa olemme käyneet vauvasta saakka ja vaadin siellä heitä käyttäytymään. Oppivat hienosti ja saavat siitä usein kiitosta. Ruokia tarjotaan monipuolisesti, myös erikoisempia makuja. Vastapainoksi saavat tietenkin olla ihan normaaleja lapsia ja tehdään paljon lasten ehdoilla. Mutta ei koko elämä pyöri lasten ympärillä, vaan välillä lapset mukautuvat aikuisten mukaan. Tietyissä asioissa olen aika ehdoton, mutta en nipota turhaan, en stressaa turhaan ja monissa asioissa olen myös aika pehmeä, ehkä lepsukin. Kieltämistä en pelkää. Mutta kun lapset käyttäytyvät hyvin, niin heille voi salliakin aika paljon. Tietävät rajat ja niiden sisällä sitten osataan ottaa rennosti ja hölmöilläkin:)

Vau, 2! Miten olet saavuttanut tuon tilna? Mitä teet käytännössä?

[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 12:07"]

Vau, 2! Miten olet saavuttanut tuon tilna? Mitä teet käytännössä?

[/quote]

Siis mitä erikoista tuossa nyt oli. Iän kaiken lapsia on kasvatettu niin, että toisia ei keskeytetä.

Vai onko siis nykyään tuo niin harvinaista, että voidaan nostaa itsensä oikein jalustalle, kun lapset on kasvatettu ihan perussääntöihin.

Eräs mummoikäinen mamma, kenen lapset on jo aikuisia

Olen lukenut kirjan jokin aika sitten, tyttäreni on nyt 5-vuotias. En ole mitenkään tietoisesti kasvattanut lastani tuohon tyyliin, mutta harrastusten ja työnkin takia olemme paljon liikkeellä ja matkoilla, mistä johtuen tyttärestä on kasvanut sopeutuvainen, rauhallinen ja mielestäni hyväkäytöksinen.

Meillä ei ole harrastettu ensimmäisen ikävuoden jälkeen erikseen lasten ruokia, ei kotona tai ravintolassakaan, joten tyttö syö samaa mitä aikuisetkin, ja syö siis oikestaan kaikkea. Ei tosin ranskalaisia tai nauravia nakkeja tai muuta moskaa koska sellaista ruokaa en antaisi koirallekaan "ravintolassa". Käytöstapojen suhteen olen aika tiukka, meillä pitää istua kotonakin pöydässä, osallistua keskusteluun "omalla vuorolla" jne.

Tottakai meillä leikitään ja touhutaan ihan normaalejakin lasten juttuja, ei koti ole 1900-luvun alun sisäoppilaitos, mutta ei leikkiminen sulje pois muiden huomiomista ja käytöstapoja.

Äitini kehuu tyttöä usein pieneksi pariisittareksi, hänen mielestään suurin onnistuminen kasvatuksessa on se että lapsi ymmärtää ettei maailma pyöri hänen ympärillään.

mikä tämän kirjan nimi on??

Ranskalaisessa yhteiskunnassa on jotain pahasti pielessä. Lapset on aikuisina kieroja ja varuillaan. Koulutusputki on joko yhtenäinen ja koko ajan ylöpäin johtava tai olet luuseri. Kommunikointi on väittelemistä ja loukkaantumista.

Kannattaa tutustua ranskalaisiin tai ihan mihin tahansa kulttuuriin, ennen kun lähtee pohtimaan kasvatusmetodeja (ei esim. yhden kirjan perusteella).

Kirja on "Kuinka kasvattaa Bebe" tjsp.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 14:26"]

Ranskalaisessa yhteiskunnassa on jotain pahasti pielessä. Lapset on aikuisina kieroja ja varuillaan. Koulutusputki on joko yhtenäinen ja koko ajan ylöpäin johtava tai olet luuseri. Kommunikointi on väittelemistä ja loukkaantumista.

Kannattaa tutustua ranskalaisiin tai ihan mihin tahansa kulttuuriin, ennen kun lähtee pohtimaan kasvatusmetodeja (ei esim. yhden kirjan perusteella).

[/quote]

Entäs sitten se ranskalaiseen kulttuurin kuuluva "pakollinen" rakastajatar, mikä jokaisella itseään kunnoittavalla miehellä tulee olla? Ja ilmeisesti naisella rakastaja, ellei maa ole pullollaan sinkkunaisia.

Kakkonen vastaa. En nosta itseäni jalustalle, enkä kasvata tietoisesti minkään opin mukaan. Luen tietty kaikenlaista, mutta suurin vaikuttaja taitaa silti olla oma lapsuudenkotini.Tajusin kirjaa lukiessani, että samaistun enemmän joihinkin ranskalaisiin metodeihin, kuin amerikkalaisiin. Minulla on siis ulkomaalainen äiti, joten en ole ihan perinteistä suomalaista kasvatusta saanut itsekään. Kahden kulttuurin rikkaushan on nimenomaan siinä, että voi valita molemmista ne parhaat palat ja yhdistellä mielensä mukaan:) Uskon, että merkittävin tekijä on kuitenkin se, että meillä on miehen kanssa pitkälle samat arvot ja käsitykset kasvatuksesta/perhe-elämästä jne. Eli linja on aivan luonnostaan hyvin samanlainen ja täten myös johdonmukainen. Ongelmatilanteissa ollaan keskusteltu ja mietitty yhdessä, miten toimitaan. Ja uskalletaan kysyä neuvoakin, mutta yhdessä mietitään keneltä kysytään neuvoa missäkin tilanteessa. Eihän sen kirjan tarkoituskaan ole, että kaikkien tulisi matkia ranskalaisia, vaan avata silmiä, miten eri lähestymistapoja onkaan, myös kasvatuksen suhteen. Joikainen poimii sitten ne itselleen toimivat ja luontevat tavat.