Vauva alkanut syödä huonommin
Vauva on nyt hieman yli kolmeviikkoinen ja hän on tänään syönyt hieman huonommin. Luulin aiemmin päivällä, että tilanne olisi normaali, mutta huomaan, että syömiset ovat olleet hieman niukempia koko päivän.
Aiemmin (vielä viime yöllä ja eilen) hän yleensä ilmoitti nälästä hamuamalla rintaa ja itkemällä, jonka jälkeen hän söi vatsansa täyteen (noin 20-30 minuuttia rinnalla), mutta tänään hän on itkenyt noin puolen tunnin-tunnin välein ja syönyt vain noin viisi minuuttia, jonka jälkeen hän on nukahtanut.
Miehelläni on parhaillaan flunssa/angiina, joka on paranemaan päin, joten mietin, olisiko se tarttunut vauvaan. Mietin myös mahdollisena itkuisuuden aiheuttajana virtsatientulehdusta, mutta kuumetta ei ole ja pissavaipat eivät haiskahda pahalle tms.
Mikä voisi olla syynä? :/
Kommentit (3)
Vauvat on mystisiä. Sillä ei välttämättä ole mitään tai voi olla tulemassa kipeäksi tai sitten se on synkronoitumassa rintojen kanssa ja saa saman maitomäärän nopeammin. Tai tiheän imun kausi tulossa? Todennäköisesti homma muuttuu muutamassa päivässä "normaaliksi" tai sitten tuo on joku vaihe ja taas muutaman viikon päästä muuttuu koko homma taas täysin. En olisi huolissani jos ainoa oire on muuttunut syöminen.
Kuinkakohan vaarallista flunssa on kolmen viikon ikäiselle. :/ Täytyy seurailla tilannetta tässä ja varmistaa, että vauva saa syötyä, vaikka syökin useammin ja lyhyemmän määrän kerrallaan. Tänään hän on myös unissaan itkenyt muutaman parkaisun kesken unien, heräämättä kunnolla. Hän on myös nukkunut hieman tavallista enemmän; muuten ei mitään poikkeavaa ole ollut toistaiseksi havaittavissa.
Muistan lukeneeni jostain että vauvoille harvoin tulee vti. Flunssainen saattaa olla, ja sen takia väsynyt?