Parisuhde on ihanaa mielessä, mutta ei todellisuudessa

Monella sama juttu lasten kanssa. Ihana ajatus, todellisuudessa ei ymmärretä työmäärää ja sitä että kyseessä on elämänmuutos.

Mulle se taas on todellisuudessa ihanaa. En koe siihen panostamista työnä,ta pakkona, vaan halua panostaa. Kukin tyylillään.

Mies, 22vuotta parisuhteessa.

Eikö mammoilla herää minkäänlaisia ajatuksia tästä?

Minäkin tein lopullisen sinkkupäätöksen sillä kun tajusin että minulla ei ole sitä energiaa eikä vaivannäkö halua mitä parisihde vaatii. Se on kuitenkin työtä, toisen ihmisen palvelemista ja huomioimista. Itsensä sovittamista toisen elämään ja paljosta luopumista. Näin päälle 40 vuotiaana ei ole enää voimia niin raskaisiin kuvioihin ja olen jo itsekäs. Pidän siitä kun elämä on helppoa ja minusta on tullut laiska ja nautinnonhaluinen. Siihen ei silloin parisuhde sovi.

En tiedä, ei ole kokemusta.

m40.

Pieni tuloiselle se parisuhde vasta hankalaa onkin, kun rahaa ei ole mihinkään ylimääräiseen.

Vierailija kirjoitti:

Pieni tuloiselle se parisuhde vasta hankalaa onkin, kun rahaa ei ole mihinkään ylimääräiseen.

Niinpä. Kotona kaiken aikaa tuijottamassa toista. Matkalle lähdetään korkeintaan lähi Lidliin tai Prismaan. Hauskanpito on joko syömistä tai alkoholia, halvinta tietysti.

Kaipa se on myös kiinni kenen kanssa on suhteessa. Toiset ovat vaatimattomampia, kuin toiset.

Olen hiljattain eronnut 20v suhteesta ja nautin nyt itsekkäästi omasta rauhasta ja elämän helppoudesta. Ei enää painavien ruokakassien raahaamista, ei pakollista ruuanlaittoa, ei valtavaa pyykkivuorta, ei toisen jälkien siivoamista eikä erilaisten työrytmien yhteensovittamista. Nukun paljon paremmin, kun en heräile toisen kolinoihin ja liikkumiseen. Olen päättänyt että en enää ikinä muuta miehen kanssa saman katon alle vaikka olisin parisuhteessa.

Enpä koe tarvetta miellyttää toista. Jos pelkkä minä en riitä niin sitten se suhde saa antaa mennä.

Ei se parisuhde aina niin herkkua ole, mutta on siinä monia hyviäkin puolia.

- intiimi läheisyys

- yhteiset ilot, joita yksin ei saa

- toinen on se, jolle pystyy huolista kertomaan

Minusta taas parisuhde on parasta elämässäni. Nukun paremmin, kun toinen on vieressä, asioita on mukavampi tehdä yhdessä kuin yksin ja sekssi on kivaa muutamia kertoja viikossa, joka päivä en jaksaisi. Jos en jaksa hoitaa jotain asiaa, toinen voi tehdä sen. Puolisossa parasta on juuri se, että hän on ikään kuin hätävara: jos haluan olla yksin, voin olla, mutta tarvittaessa saan parasta mahdollista seuraa nopeasti ihan mihin tahansa.

Kun mies on ollut työreissussa ja näen hänet, tulee sisälle lämmin ja kotoisa tunne, sellainen, että oikeastaan hän on kaikki mitä haluan, että rakastan häntä niin paljon, ja hän katsoo takaisin ihan samalla tavalla. Ja niin me molemmat tiedämme.

Vierailija kirjoitti:

Olen hiljattain eronnut 20v suhteesta ja nautin nyt itsekkäästi omasta rauhasta ja elämän helppoudesta. Ei enää painavien ruokakassien raahaamista, ei pakollista ruuanlaittoa, ei valtavaa pyykkivuorta, ei toisen jälkien siivoamista eikä erilaisten työrytmien yhteensovittamista. Nukun paljon paremmin, kun en heräile toisen kolinoihin ja liikkumiseen. Olen päättänyt että en enää ikinä muuta miehen kanssa saman katon alle vaikka olisin parisuhteessa.

Olen parisuhteessa (asutaan yhdessä) enkä tunnista mitään noista ongelmista. Ruokaa voi aina tilata ja kaupassa käydä fiiliksen mukaan, pyykkiä tulee ihan saman verran per henkilö, yhdessä siivoaminen on nopeaa ja molemmilla on päivätyö.

Kiinnostaisi tietää, että mitä se vaivannäkö ja palveleminen on, johon täällä jotkut viittaavat? Itse kun olen parisuhteessa, niin mulle riittää että vietetäännjonkin verran aikaa yhdessä ja tehdään juttuja joista molemmat tykkää. Jos noi asiat olisi toisen mielestä kauhean vauvalloisia, niin kieltämättä silloin jokin olisi pielessä.

Mutta onhan sinkkuuden ja parisuhteen välillä se ero, että vähän pitää pystyä joustamaan asioossa. Jos kokee että kaiken pitää mennä aina omien aikataulujen ja halujen mukaan 100 %, ei varmasti kannata yritt seurustella.

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas parisuhde on parasta elämässäni. Nukun paremmin, kun toinen on vieressä, asioita on mukavampi tehdä yhdessä kuin yksin ja sekssi on kivaa muutamia kertoja viikossa, joka päivä en jaksaisi. Jos en jaksa hoitaa jotain asiaa, toinen voi tehdä sen. Puolisossa parasta on juuri se, että hän on ikään kuin hätävara: jos haluan olla yksin, voin olla, mutta tarvittaessa saan parasta mahdollista seuraa nopeasti ihan mihin tahansa.

Kun mies on ollut työreissussa ja näen hänet, tulee sisälle lämmin ja kotoisa tunne, sellainen, että oikeastaan hän on kaikki mitä haluan, että rakastan häntä niin paljon, ja hän katsoo takaisin ihan samalla tavalla. Ja niin me molemmat tiedämme.

Myös minulla on tällainen parisuhde, 15 vuotta jo. En vaihtaisi.

Niin. Parisuhteeseen kai yleensä mennään sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa halutaan viettää aikaa ja se ei tunnu vastenmieliseltä. Hyvät puolet voittaa huonot jne. Jos odottaa että parisuhde ei saisi vaikuttaa elämään mitenkään eikä siinä saisi olla mitään huonoja puolia, on ehkä omassa asennemaailmassa jotain vinossa. Ihan kaikessa on hyvät ja huonot puolensa, myös "vapaassa" sinkkuelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Parisuhteeseen kai yleensä mennään sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa halutaan viettää aikaa ja se ei tunnu vastenmieliseltä. Hyvät puolet voittaa huonot jne. Jos odottaa että parisuhde ei saisi vaikuttaa elämään mitenkään eikä siinä saisi olla mitään huonoja puolia, on ehkä omassa asennemaailmassa jotain vinossa. Ihan kaikessa on hyvät ja huonot puolensa, myös "vapaassa" sinkkuelämässä.

Dominointi ja tossun alle jääminen voipi olla este parisuhteen onnellisuuteen. Eikä se eroaminenkaan ole niin helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tein lopullisen sinkkupäätöksen sillä kun tajusin että minulla ei ole sitä energiaa eikä vaivannäkö halua mitä parisihde vaatii. Se on kuitenkin työtä, toisen ihmisen palvelemista ja huomioimista. Itsensä sovittamista toisen elämään ja paljosta luopumista. Näin päälle 40 vuotiaana ei ole enää voimia niin raskaisiin kuvioihin ja olen jo itsekäs. Pidän siitä kun elämä on helppoa ja minusta on tullut laiska ja nautinnonhaluinen. Siihen ei silloin parisuhde sovi.

Jos ei sen vaivannäön ja luopumisen tilalle saa tosiaan yhtään mitään, niin kyllä, parisuhde on silloin huono diili.

Eron jälkeen päätin etten halua enää muuttaa yhteen vaan mieluummin omat asunnot molemmilla, niin on sitä omaa rauhaakin. Hommasin alkajaisiksi seksisuhteen ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen. Nähdään silloin tällöin ja tulee myös juteltua paljon omista asioista puolin ja toisin. Ei ole kuitenkaan kiinnostusta tiiviimpään yhteydenpitoon. 

Samanlaisia ajatuksia on tullut pyöriteltyä. Tällä hetkellä olen sinkku.

M31