Parisuhde on ihanaa mielessä, mutta ei todellisuudessa

Kyllä minulla on tosi kivaa myös todellisuudessa. Enkä ole kokenut, että mitään erityistä vaivaa tai panostusta vaatisi. Emme asu yhdessä, emmekä aiokaan muuttaa yhteen asumaan. Näemme silloin kun molemmat haluavat. Helppoa ja kivaa.

Veikkaan, että parisuhteen juju on siinä, että siitä toisesta tykkää niin hirveän paljon että haluaakin nähdä vaivaa suhteen eteen. Omat suhteeni on sen takia mennyt pieleen kun en vaan ole tykännyt tarpeeksi vaikka paperilla hyvä, ei sit jostain syystä olekaan kolahtanut. Sit olen vaan ollut laiskana siinä ja ihmetellyt miks suhde ei etene mihinkään. No ehkä siksi kun en tee mitään sen eteen! Miksi en tee? En vaan ole tarpeeksi kiinnostunut. Sen huomasi viimeistään siitä, että ero ei sattunut yhtään vaan oli sellanen "Aha, okei" momentti. Enää en ryhdy suhteeseen ikinä, ellen tapaa jotain johon oon ihan hulluna ja huomaan haluavani työskennellä suhteen eteen.

Plussat: säännöllistä seksiä ja hellyttä

Miinukset: joutuu kuunteleen toisen kiukutteluja

Kaikki muu parisuhteessa on aika neutraalia.

M 52v

Vierailija kirjoitti:

Plussat: säännöllistä seksiä ja hellyttä

Miinukset: joutuu kuunteleen toisen kiukutteluja

Kaikki muu parisuhteessa on aika neutraalia.

M 52v

Sit jos toi miinus puoli kasvaa ja plussa puoli vähenee on aika siirtyä eteenpäin

Varmaan elämänvaihekin vaikuttaa siihen mikä kiinnostaa. Ymmärrän hyvin, että pitkän parisuhteen jälkeen ei huvitaryhtyä tiiviiseen seurusteluun ja yksinolo koetaan kivana. Tai osa ikisinkuista ei halua muuttaa elämässään mitään, vaan viihtyy parhaiten yksin. Minä olen ollut pitkään yksin ja kaipaan juuri sitä yhdessäoloa ja asioiden jakamista, ja mielelläni vaihtaisin osan yksinolostani kaksinoloon :) Meitä on monenlaisia, harmillisesti ei ole tullut vielä samanlaista vastaan.

Mielenkiintoista lukea mitä mieltä toiset ovat parisuhteista. Aihekin on sellainen mitä m7nä mietin aika paljon.

No ap:n tilanteessa on helppo ratkaisu viettää elämä yksin. Miehenä voi ostaa seksiä jos sitä tarvitsee, naiset saa helpommin satunnaisia kumppaneita (toki miehetkin). Eli mikä oli se ongelma?

Minulla pn takana 20 vuotinen avioliitto, jaa uudessa 8. Vuotta.

Ensimmäinen oli panostamista ja suorittamista. Tämä nykyinen ei.

Vierailija kirjoitti:

No ap:n tilanteessa on helppo ratkaisu viettää elämä yksin. Miehenä voi ostaa seksiä jos sitä tarvitsee, naiset saa helpommin satunnaisia kumppaneita (toki miehetkin). Eli mikä oli se ongelma?

Aiheenahan ei käsitelty ongelmaa vaan näkökulmaa.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tein lopullisen sinkkupäätöksen sillä kun tajusin että minulla ei ole sitä energiaa eikä vaivannäkö halua mitä parisihde vaatii. Se on kuitenkin työtä, toisen ihmisen palvelemista ja huomioimista. Itsensä sovittamista toisen elämään ja paljosta luopumista. Näin päälle 40 vuotiaana ei ole enää voimia niin raskaisiin kuvioihin ja olen jo itsekäs. Pidän siitä kun elämä on helppoa ja minusta on tullut laiska ja nautinnonhaluinen. Siihen ei silloin parisuhde sovi.

Mitä jos saisit miehen, joka helpottaa elämääsi ja lisäksi tuottaa sinulle nautintoa (esim. seksi, ruoka)?

Minulle parisuhde on vähän raskas asia. Olen uupunut siihen työhön, mitä se vaatii - tai vaatisi, jos jaksaisin tehdä. Nyt vaan koen jatkuvaa riittämättömyyttä ja rakkauteni on kuollut väsymyksen alle. Mies on myös luonteeltaan kovapäinen, joten käymme koko ajan kahakoita siitä, kumman mukaan asioita tehdään ja tunnen joustavani liikaa. Yksin olisi helpompaa, kun voisin rauhassa tehdä asioita omaan tahtiin, ei tarvitsisi joustaa toisen mukaan ja voisi myös vapaasti olla epäsosiaalinen vaikka viikkokausia jos siltä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen hiljattain eronnut 20v suhteesta ja nautin nyt itsekkäästi omasta rauhasta ja elämän helppoudesta. Ei enää painavien ruokakassien raahaamista, ei pakollista ruuanlaittoa, ei valtavaa pyykkivuorta, ei toisen jälkien siivoamista eikä erilaisten työrytmien yhteensovittamista. Nukun paljon paremmin, kun en heräile toisen kolinoihin ja liikkumiseen. Olen päättänyt että en enää ikinä muuta miehen kanssa saman katon alle vaikka olisin parisuhteessa.

 

Olen parisuhteessa (asutaan yhdessä) enkä tunnista mitään noista ongelmista. Ruokaa voi aina tilata ja kaupassa käydä fiiliksen mukaan, pyykkiä tulee ihan saman verran per henkilö, yhdessä siivoaminen on nopeaa ja molemmilla on päivätyö.

Tuota kivaa se on siihen asti, kunnes lapsia tulee. Ja niitähän on saatava vaikka muumiastiastomenetelmällä jos ei muuten.

Minulle ei parisuhde ainakaan ole ihanaa mielessäkään. Silloin tällöin tapailu ja seksi on ihanaa ajatuksen tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tein lopullisen sinkkupäätöksen sillä kun tajusin että minulla ei ole sitä energiaa eikä vaivannäkö halua mitä parisihde vaatii. Se on kuitenkin työtä, toisen ihmisen palvelemista ja huomioimista. Itsensä sovittamista toisen elämään ja paljosta luopumista. Näin päälle 40 vuotiaana ei ole enää voimia niin raskaisiin kuvioihin ja olen jo itsekäs. Pidän siitä kun elämä on helppoa ja minusta on tullut laiska ja nautinnonhaluinen. Siihen ei silloin parisuhde sovi.

Hyvä. Teidän välttelevien onkin syytä pysyä etäällä läheisistä ihmissuhteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni tuloiselle se parisuhde vasta hankalaa onkin, kun rahaa ei ole mihinkään ylimääräiseen.

Niinpä. Kotona kaiken aikaa tuijottamassa toista. Matkalle lähdetään korkeintaan lähi Lidliin tai Prismaan. Hauskanpito on joko syömistä tai alkoholia, halvinta tietysti.

Lenkillä tai kirjastossa voi käydä erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tein lopullisen sinkkupäätöksen sillä kun tajusin että minulla ei ole sitä energiaa eikä vaivannäkö halua mitä parisihde vaatii. Se on kuitenkin työtä, toisen ihmisen palvelemista ja huomioimista. Itsensä sovittamista toisen elämään ja paljosta luopumista. Näin päälle 40 vuotiaana ei ole enää voimia niin raskaisiin kuvioihin ja olen jo itsekäs. Pidän siitä kun elämä on helppoa ja minusta on tullut laiska ja nautinnonhaluinen. Siihen ei silloin parisuhde sovi.

Minä taas näen nuo hyvinä asioina. Koen olevani parempi versio itsestäni kun on joku jonka takia näkee tuon vaivan. Ja tietenkin on otettava huomioon se, että toinenkin näkee sen saman vaivan ja myös hän huomioi ja palvelee minua, joten loppujen lopuksi saan yhtä paljon kuin annan. Jos näin ei olisi ja suhde olisi yksipuolinen, niin en tietenkään sellaista suhdetta haluaisi.

Voin hyvin kuvitella että ilman suhdetta olisin myös helposti itsekäs ja laiska. Pidän siitä, että suhde estää minua tulemasta sellaiseksi ja pitää mielen joustavana ja motivoi ylös silloinkin kun ei huvittaisi. Enkä siis kirjoita tätä mollatakseni sinua, vaan on vain kiinnostavaa miten erilailla asian koemme.

Vierailija kirjoitti:

No ap:n tilanteessa on helppo ratkaisu viettää elämä yksin. Miehenä voi ostaa seksiä jos sitä tarvitsee, naiset saa helpommin satunnaisia kumppaneita (toki miehetkin). Eli mikä oli se ongelma?

Mun eka ajatus parisuhteesta oli asioiden jakaminen ja kumppanuus. Seksi ei tullut edes mieleen. Sitähän nyt saa itsekseenkin.

Ehkä tässä on jokin sukupuolten välinen kuilu? Olen nelikymppinen nainen.

Miehet varmaankin luulevat, että naisille tuo seksin tarjoaminen on jotenkin arvokasta, mutta mitä enemmän vuosia tulee, sitä enempi se tuntuu ainoastaan velvoitteelta. Arvokkaampaa olisi, jos mies ilahduttaisi auttamalla kotitöissä ja olemalla huomaavainen, tuomalla mm kukkia tms.

Jos rehellisesti ajattelen niin minä selvästi tarvitsen suhteen, koska ilman sitä en ilmeisesti välitä itsestäni tarpeeksi. Kun on joku jota rakastaa, haluaa pitää itsensäkin kunnossa. Nykyisen mieheni tapasin 40-vuotiaana ja ajattelin silloin eläväni tosi hyvää elämää. Todellisuudessa en kuitenkaan tehnyt muuta kuin kävin töissä ja välillä baarissa. Tuijotin telkkarista sarjoja tai saatoin olla koko päivän netissä. Olin 20 kiloa ylipainoinen enkä välittänyt ulkonäöstäni tai terveydestäni yhtään.

En käsitä miksi mieheni rakastui minuun, mutta hyvä että niin kävi, sillä sen jälkeen olen muuttanut elämääni tosi paljon. Olen halunnut olla hänen silmissään viehättävä joten olen laihtunut ja saanut entisen laittautumisen ilon takaisin. Haluan tehdä itselleni ja hänelle hyvää ja terveellistä ruokaa, enkä elä enää eineksillä. Olen taas kiinnostunut kulttuurista ja tapahtumista, kun on joku jonka kanssa niissä käydä. Olemme ostaneet yhdessä mökin, joka tuo paljon iloa elämään. On yhteisiä harrastuksia. En käytä enää juurikaan alkoholia. Se, että on joku rakastava ihminen jonka kanssa voi puhua kaikesta, on tervehdyttänyt itsetuntoani. Kotini on paremmassa kunnossa kun haluan pitää sitä siistinä myös häntä varten jne. Ja toki hänkin tekee nämä kaikki minulle. 

On ollut kohtia kun olen ollut yleisesti väsynyt ja elämässä on ollut hankalaa. Silloin olen ajatellut että olisinpa sinkku niin voisin vain maata päivät pitkät eikä tarvitsisi välittää mistään mitään ketään varten. Mutta, onneksi en ole. On tosi arvokasta että on joku jonka takia haluaa nousta ja tehdä sen kaiken mihin elämässä pystyy.

Eihän se mikään hyvä suhde sitten ole, jos se on jatkuvaa työtä ja tuntuu siltä. Oleellista on löytää joku, jonka kanssa oleminen tuntuu 95% ajasta hyvältä ja helpolta. Sellaiselta että se lisää hyvää, sisältöä ja jaksamista elämään eikä vie niitä. En minäkään suostuisi suhteeseen jos se olisi sellaista kuin kuvaat. Vaan kun kaikki suhteet eivät ole mitään ahdistavia työleirejä, vaan vapauttavaa rakkautta, hyvää mieltä ja onnellisuutta.