Outo uupumus korona-ajan seurauksena

Kyllä se vie voimia, kun pitää sopeutua muuttuviin olosuhteisiin ja vielä pimeä vuodenaikakin. Keväällä oli helpompaa, kun tiesi että kesä on tulossa ja koronatartunnat oli silloin laskussa. Nyt näköpiirissä entisestään pimenevä ja kylmenevä vuodenaika ja uutiset kertoo koko ajan, että Euroopassa tartunnat nousevat. 

Jos on kuitenkin ihan pohjaton uupumus ja arjen asiat ei enää onnistu niin kannata harkita että otat yhteyttä terveydenhuoltoon.

Syksyn alussa olin aivan poikki. Konttasin päivä kerrallaan.

Nyt esikoinen sai kaksi ainetta kirjoitettua ja kuopus on kaksi viikkoa tetissä. Molemmat siis hetkellisesti turvassa.

Sain edes nukuttua.

Nyt on sellainen olo että apinan raivolla tästä jouluun.

Se on ap sitä että pumpulit pois sinun elämän ympäriltä.

Ps. Ole kiltti äläkä vastaa tähän.

Oletko käynyt perusverikokeissa? kilppari? rauta? verensokeri?

Veikkaan, että kyseessä on tunne siitä, ettei mikään mene eteenpäin. Tietynlainen toivottomuus siis. Ns. normaalisti sitä pystyi odottamaan kaikkea hyvää ja ihanaa, saattoi tehdä suunnitelmia ja odottaa, että elämä yllättää iloisesti. Nyt ainoa mitä odotetaan on, että tilanne vain pahenee, enemmän tartuntoja, enemmän rajoituksia. Koko ajan ns. "pelastus" siirtyy yhä kauemmaksi ja kauemmaksi, ensin odotettiin että tilanne normalisoituu syksyksi, mutta syksy olikin kevättä pahempi ja nyt jo puhutaan, että ensi juhannukseen pitäisi vielä jaksaa... Ei häitä, ei juhlia, ei matkoja, ei tapahtumia. Samaa päivää vain eletään viikosta ja kuukaudesta toiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Oletko käynyt perusverikokeissa? kilppari? rauta? verensokeri?

http://www.ilo.org/dyn/icsc/showcard.display?p_lang=fi&p_card_id=0094&p…

eikun tuo voi olla... oirelista lukee tuolla.

Tuo on sitä näköalattomuutta, joka köyhää tai mt-ongelmaista tai töissään tms uupunutta ympäröi joka hetki. Se syö ihmistä paljon pahemmin kuin ne ongelmat itsessään. Tervetuloa tutustumaan.

Vierailija kirjoitti:

Samaa päivää vain eletään viikosta ja kuukaudesta toiseen. 

No tämä just. Yhdeksän kuukauden musta aukko eikä loppua näy.

Vaikea toisaalta ymmärtää, kun asiat ovat monella tavalla kuin ennenkin.

Sama fiilis. Keväällä ja kesällä saattoi sentään nauttia valosta, eikä koronasta tarvinnut hermoilla, kun oltiin koko porukka kotona. Oli huoletonta, koska kaikki perheenjäsenet olivat ns. turvassa eikä tarvinnut olla varovainen, kun ei nähty ketään. Tai siis vanhempiamme nähtiin kesällä, mutta sekin oli mahdollista samasta syystä. Lisäksi pystyi luottamaan, että tilanne on menossa parempaan.

Nyt on pimeää, ankeaa ja kylmää. Ainoa odotettava asia on pahaneeko tilanne paljon vai vähän. Lapset kantavat kotiin milloin minkäkin nuhan tai kurkkukivun, ja sitten taas ollaan kotona, käydään koronatesteissä ja yritetään kotona varoa tartuntaa ja mietitään uskaltaako käydä viemässä isälle apteekista lääkkeitä vai miten asia hoidetaan. Ilmoitellaan kouluun ja harrastuksiin sairaana olemisesta, selvitellään läksyjä jne. Kevät oli paljon helpompaa ja selkeämpää. Mitään ei voi suunnitella, kun koskaan ei tiedä koska seuraavan kerran nuhassa.