Mitä rehellistä työhösi liittyvää mielipidettä et voi sanoa ääneen?

Henkilökohtaisena avustajana ei voi aina ajaa avustettavan etua, koska pyynnöt ovat joskus lainvastaisia. Pyydetään esim. auttamaan viranomaisten vedättämisessä.

Toinen huomio: Kunta myöntää vammaiselle avustajan, jotta vammainen voisi tehdä niitä asioita, joita hän tekisi, ellei vamma (esim. näkövamma, liikuntavamma) olisi esteenä. Todellisuudessa avustettavat teettävät avustajilla paljonkin asioita, joita eivät todellakaan osaisi tai viitsisi tehdä terveenä. Avustajan, palvelijan ja narsistin heittopussin roolit ovat siinä työssä joskus hyvin häilyviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me toimittajat olemme kohtalaisen pihalla esim taloudesta. Olemme myös matalaotsaista ideologista sakkia. Kunnon luettavia juttuja löytyy pikkulehdistä. Ovat ihmisen arjessa oikeasti kiinni.

Isojen medioiden toimittajat juoksevat muotijuttujen parissa. 

Olen toimittajan kanssa naimisissa, ja kyllähän tuo juttu taitaa nykyaikana mennä niin, että yksittäisen toimittajan valta päättää, mistä aiheesta kirjoitetaan, on aivan mitättömän pieni. Suurin osa aiheista mietitään aivoriihessä valmiiksi runkoa myöten. Luovuus on lähinnä sitä, mitä sanamuotoa valitsee käyttää. Jos sinusta tuntuu, että muotiaiheet kierrätetään, niin siinä olet varmasti oikeassa. Ainakin meillä kotona on kuulunut puuskahduksia, että jestas, kun on määrätty tekemään juttu täsmälleen samasta aiheesta, mistä on tänä vuonna ollut muissa lehdissä jo neljä artikkelia.

Maailmassa ei ole paljon uusia aiheita, mutta näkökulmia on. Jos samasta aiheesta on ollut van neljä juttua sinä vuonna muissa medioissa, niin ei sitä ainakaan puhkikalutuksi voi silloin sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomattava osa pitkäaikaisista mielenterveyspotilaista on täysin toivottomia tapauksia joiden oma ajatusmaailma jo estää paluun normaalimpaan elämään. He ylikorostetusti repivät stressiä asioista, jotka tulevat usein eteen kenelle tahansa meistä elämässä. Sitten he esim vatvovat sinnikkäästi päässään jotain iän vanhoja asioita, joiden ei mitenkään kuuluuisi enää vaikuttaa heidän elämäänsä. Sen sijaan, että he katsoisivat tulevaan, he vain märehtivät menneessä ja tuntuu, etteivät he kunnolla edes yritä edetä elämässään. Joskus tulee niin absurdit fiilikset, että tuntuu heidän melkein tahallaan vetävän jotain roolia, jotta saisivat vain vuodesta toiseen maata kotona tukia nostaen.

Tiedän, että moni pitää tätä trollina, mutta sitä se ei ole. Tähän tulokseen minä olen oikeasti tullut joidenkin potilaiden kohdalla alalla 10 vuotta työskennelleenä.

Sä oot ihan käsittämättömän tyhmä ja ammattitaidoton, jos sulle ei 10 vuoden aikana todella ole selvinnyt, että kuvailemasi asiat ovat nimenomaan se sairaus, johon potilaat ovat sairastuneet.

Muutenkin tuntuu ketjun perusteella, että monilla empatiakyvyttömillä tyypeillä on itsellään järjenjuoksu jotenkin outoa, sumeaa ja haparoivaa, vaikka painavatkin alas "tyhmiä ja laiskoja." Jotenkin tärähtäneen oloinen ja vihan sokaisema vaikutelma tulee monien juttujen perusteella, vaikka kirjoitus olisi koherenttia ja taitavaakin.

Sairaudessakin voit rypeä vuosia toisensa perään, tai sitten ottaa itseään niskasta kiinni ja päättää, että nyt jatkan elämääni. Ei ole kyse siitä, että kaikki tapahtuisi kuukaudessa tai kahdessa, mutta jos asioiden märehtimiseen menee vuosia, niin sitten potilas ei edes halua päästä eteenpäin.

Ja minulle on turha jauhaa sontaa, etten ole kokenut mitään. Minuakin on esim koulukiusattu, lyöty ja heitetty lumipallolla naamaan täysillä metrin etäisyydeltä. Silti ei tulisi mieleenkään enää aikuisena märehtiä noita asioita joita tapahtui lasten maailmassa, koska tiedän, että lasten maailma on eri ja osaan katsoa sitä nyt aikuisen rationaalisella järjellä ja etten voita siinä mitään, jos jään vatvomaan niitä vanhoja asioita, jotka ne eivät kuulu enää elämääni.

Juuri tätä tarkotin empatiakyvyttömien sumealla ja oudolla järjenjuoksulla. Heitetty lapsena lumipallolla naamaan, mutta pääsit eteenpäin, joten kenenkään muunkaan ei pitäisi kärsiä esimerkiksi ahdistuneisuushäiriöstä tai estyneestä persoonallisuushäiriöstä? Sinun pitäisi vaihtaa alaa, tai vähintä opiskella alasi alkeet.

Tämä on sitä oravanpyörä-jaarittelua, jota voi käydä loputtomiin kun sille tielle lähtee. Juoppokin löytää itselleen halutessaan aina syyn miksi jatkaa juomista.

Amen. Ja jokainen koskaan masennuksesta, ahdistuksesta, alkoholismista, köyhyydestä jne eroon päässyt tulee sanomaan, että muutos tapahtui vasta kun itse ymmärsi, että Minä Ja Vain Ja Ainoastaan Minä Olen Vastuussa Elämästäni Ja Jos Minä En Tästä Suosta Itse Nouse, Ei Minua Sieltä Kukaan Nosta.

Joka ikisessä "onnistumistarinassa" on kyse tuosta samasta asiasta: ihminen ottaa itse vastuun omasta elämästään. Toki silti voi ottaa apua vastaan, mutta sen ymmärtäminen, että vastuu on viime kädessä itsellä, on ainoa tapa saavuttaa vaikeuksien jälkeen hyvä tai edes siedettävä elämä.

Itse sairastin 10 vuotta vakavaa masennusta höystettynä vakavalla ahdistuneisuudella ja persoonallisuushäiriöllä  ja sinä aikana näin monensorttisia kanssahulluja, juoppoja ja ties mitä. YKSIKÄÄN ei ole toipunut ilman tuota oivallusta.

Ihmisiä ei oikeasti ole mahdollista auttaa läheskään niin paljon kuin auttamishaluiset haluaisivat uskoa. Kannettu vesi ei kaivossa pysy; jos ihminen ei löydä sisältään sitä raikasta vettä pulppuavaa lähdettä, ei sille kukaan voi yhtään mitään.

Tuossa on ehkä sellainen ääneen sanomaton viesti, että ongelmat johtuvat vastuun ottamisen välttelystä tai sen puuttumisesta. Ehkä, mutta uskon että kaikelle on aikansa ja aina kyse ei ole siitä. On kyse myös voimavaroista joita vastuun ottaminen ja kantaminen vaatii.

Ketju sai myös pohtimaan, kuinka jotkut vaikeudet itse selättäneet muuttuvat sankareiksi, jotka ovat kovia muita kohtaan. Toiset taas muuttuvat empaattisemmiksi ja ymmärtäväisemmiksi, koska ovat itsekin kokeneet kovia. Onko tämä temperamenttikysymys, vai onko vahvoilla selviytymismekanismit päällä? On ollut pakko selvitä ja niin on tehty, mutta oikeasti se on vienyt niin paljon voimia, ettei ole enää mistä antaa ymmärrystä. Tai pahimpana, kokee ettei ole sitä itsekään saanut, joten ei sitä muillekaan sallisi. Kaikki pärjätköön omillaan, vaikka hampaat irvessä, niin minäkin jouduin tekemään. Se ei kuitenkaan ole psyykkisesti joustava tapa suhtautua maailmaan, jota psyykkinen terveys teoriassa edellyttää.

Erittäin hyvin kirjoitettu, kiitos tästä. <3

Olen itsekin miettinyt tätä ja tullut siihen tulokseen, että koska oma (itse itselleni valitsema) hoito sisälsi ihan fyysisiäkin hoidon elementtejä, ei pelkkää keskustelua, tunsin todellakin tulleeni hoidetuksi ja nähdyksi kokonaisena ihmisenä. Sain samalla jotain, mitä olen kokenut jääneeni vaille ja siksi nähdessäni muita mielenterveytensä kanssa kamppailevia en tuomitse, vaan toivoisin että hekin saisivat tarvitsemansa.

Ilman todellisen välittämisen kokemusta pyörittelisin edelleen asioitani vain päässäni, lukisin opaskirjoja ja koittaisin muuttaa itseäni. Kokemuksesta tiedän, että todellinen muutos voi syntyä, kun sitä herätellään mutta se vaatii myös vahvan pohjan. Siksi muutostyön tuloksetkaan eivät synny hetkessä.

Vastuunottamisen halu vaatii syntyäkseen itsensä hyväksymistä ja luottamusta ja tunnetta siitä, että tekemisilläni on merkitystä. Olen kiitollinen, että olen saanut nämä asiat itsessäni nyt kuntoon. 

Ne jotka puhuvat kunnan töistä suojatyöpaikkana, eivät tiedä mistä puhuvat.

Tottakai on aina muutama lusmu, jolle ei kukaan voi mitään, koska on vakivirka.

Muut tekevät parhaansa niillä vähillä rahoilla ja henkilöillä, mitä on käytettävissä, ja ainakin meillä on päällikkötaso koko ajan burnoutin partaalla.

Kunnalla on paljon päteviä naisia, koska on helpompi päästä päällikkötehtäviin sukupuolestaan huolimatta, kuin monella yksityisellä. Myös koska miehet eivät viitsi tehdä niin halvalla niin paljon töitä, vaan hakeutuvat yksityiselle, paremmille palkoille.

Naisilla on myös usein päävastuu perheen lapsista, ja kunnan töissä ei ole lomien ja yt:n kohdalla niin arvaamatonta, ja pystyy lopettamaan päivän neljältä hakeakseen lapset.

Vierailija kirjoitti:

Omassa työssäni valtaosa työtehtävistä tehdään päihtyneenä, enemmän tai vähemmän ja erilaisilla tropeilla. Työn etuihin mm. kuuluu ilmaiset alkoholijuomat ja ruoat. Joku saattaa ehkä arvatakin, mistä ammattiryhmästä puhutaan. 

Työnä 5/5 unelmaduuni, paitsi nyt koronan takia suurilta osin kaikkialla tauolla. 

Hoitajia löytyy tämän tästä huumeissa tai niiden lapset on vankilassa huumeista / varastamisesta .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin jo aiemmin kommentin hoitoalasta mutta jatkan lisää. Minusta on aivan kamalaa, miten holhottuja suurin osa esim. asumispalveluiden asukkaista ovat. Aamu-uninen vanhus revitään pakolla ylös aamupalalle, vaikka kaipaisi vaan unta. Osa vanhuksista istutetaan tunneiksi tv:n ääreen katselemaan ohjelmia, mistä eivät mitään ymmärrä. Lappaat puoliväkisin asukkaan suuhun epämääräistä sosetta, mitä et söisi itsekään. Jos joku viihtyy paljon huoneessaan, niin mennään maanittelemaan ja anomaan mukaan kaiken maailman askarteluihin.

Huonosti on teillä asiat. Meillä ei ole enää 5 vuoteen revitty ketään väkisin ylös sängystä aamulla. Kunnioitetaan asukkaan omaa toivetta. Joku herää klo 6.30 ja joku haluaa nukkua kymmeneen.

Näille kymmeneen nukkujille emme välttämättä tarjoa aamupalaa, vaan pelkät lääkkeet ja mukillisen kahvia tai teetä, koska lounas on jo klo 11. Sen sijaan tarjoamme myöhäistä iltapalaa klo 22-23 välillä heille, jotka siihen aikaan vielä valvovat. Yökkö kiertää huoneet läpi ja kysyy myöhäisiltapalan tarpeesta. Etenkin muistisairaat aktiivisesti liikkuvat mielellään syövät myöhällä, kun ei vielä nukuta.

Epämääräistä sosetta syö meilläkin osa vanhuksista, kun ei ole hampaita suussa tai eivät enää muista pureskella ruokaa. Monesti se sose tehdään meillä omassa yksikössä täsmälleen samasta ruuasta kuin muillakin on lautasella. Surautetaan salaatti tehosekoittimella tai muussataan keiton kalat, perunat ja kasvikset haarukalla. Ikävää, jos sinä et söisi sitä, mutta harvapa haluaa nälkään kuolla, jos ei pysty enää pureskelemaan. Pelkkä kasvissosekeitto ei riitä aikuisen energiatarpeeseen eikä ole ravitsemuksellisesti riittävä vanhuksille, joilla proteiinintarve lisääntyy.

Siihen huoneessa istumiseen jää myös riittävästi aikaa, kun vuorokaudessa on 24 tuntia. Jos jokin yhteinen laulutuokio kestää tunnin, niin onko se kohtuuton aika viettää toisten seurassa? Kyse kun ei yleensä ole siitä, etteikö ihminen haluaisi olla välillä toistenkin seurassa, vaan siitä, ettei ole aloitekykyä enää hakeutua huoneestaan toisten seuraan.

Allekirjoitan, aivan kuin oman äitini hoitoa. soseineen kaikkineen. Aamulla saa nukkua jos nukuttaa. Pääsee muiden mukana tilaisuuksiin vaikka on käytännössä vuodepotilas. Korona-aikana olen vasta oikein ymmärtänyt olla kiitollinen miten hyvää huolta äidistä pidetään.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa Kelan työstä on moraalitonta. Ja kyllä, vaihdan heti työpaikkaa kun on mahdollista.

Ongelma on että sekin aika mikä menee kelan kanssa vänkäämiseen on pois tärkeämmistä asioista kuten itsestä ja läheisistä huolehtimisesta ja mahdollisista uuden ammatin hankkimisesta.

Eli kela opettaa hyväksikäytettäväksi.  Ei omillaan pärjääväksi vahvaksi yksilöksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin piestä ne tyypit jotka ostaa tiskistä 15 euron lohifileen ja tumppaa sen jonnekkin maustehyllyyn pilaantumaan.

Työssä kassalla/lihatiskillä

Tuo on paha :-(  Itse puran ja hyllytän käyttötavaraa, ärsyttää, kun tavarat hyllystä eivät päädy kassalle, vaan jätetään mihin saattuu., kun ei niitä sit halunnutkaan ostaa. Keräilen niitä hyllyttäessä ja tunti päivässä menee siihen, kun vien niitä paikoilleen isossa marketissa :-( Asiakkaille toivoisin maalaisjärkeä viedä ne tavarat sinne, mistä ne on ottanut! Sama tekstiilien kanssa, levitellään esim. pyyhkeet (koko näkyvissä), niitä saa viikata hyllyyn joka päivä! Vaatteet (hengareissa) mystisesti siirtyy kaks metriä, sovitetut vaatteet jäävät sovituskoppiin :-( No, siitähän minulle maksetaan, että myymälässä asiakkaalla on "hyvä ostokokemus", mutta pitemmän alkaa päälle ärsyttämään asiakkaiden välinpitämättömyys ja työmme aliarvostamoinen!

Aiheeseen: kaikille tuollaisille asiakkaille lähimmältä kenkähyllyltä potku pe**eeseen!

Toki myös k.o. marketin käytännöt, esim. vaatelaatikot puretaan myymälän puolella, vois purkaa (pois muoveista, jota aivan järkyttävät määrät) varastossa rekeille/rullakkoihin, kun eivät kuitenkaan heti siirry myyntiin. Sit ne rekit siirretään varastoon odottamaan kunnes tavaraa mahtuu myymälän puolelle.

Muovi-/energia-/pahviroskien roudaaminen takaisin varaston jätepisteelle...

Sisustustyynyt täytyy ottaa pois muoveista, niissä siis littanoina, ilmat pois, oisko kivempi asiakkaan viedä vähemmän tilaavievä, varmasti puhdas tyyny kotiinsa, kuin yhden muovikassin vaativa "turpea", hyllyssä ehkä pölyttynyt tyyny? Mutta kun näin on ohjeistettu :-( Ja saahan kauppa sen muovikassin hinnan ;-)

Tämä vuodatukseni menee täysin aiheen ohi, taitaa olla mulla tapana, sori taas!

Minuu vituttaa jos muistiongelmien takia hyvä ruoka menee hukkaan ja siitä vielä rangaistaan

Vierailija kirjoitti:

Monilla toimeentulotuen varassa elävillä ihmisillä on ihan absurdeja vaatimuksia siitä, mitä kaikkea heille pitäisi viimesijaisella taloudellisella tuella sataprosenttisesti veronmaksajien pussista tarjota. "Ei noilla hinnoilla saa asuntoa yhtään mistään", sanovat. Sitten kun yhdessä katsotaan netistä, niin löytyy monta kymmentä hintahaarukkaan menevää asuntoa. "Niin, no noi nyt on jossain *tähän lähiön nimi*". No nii-in, niin ne on, mutta kuka niissä lähiössä sitten asuisi jos ei työttömät, kouluttamattomat toimeentulotukiasiakkaat, jotka ei tee rahansa eteen itse yhtään mitään? 

Ja ihan absurdeja on olleet ne vaatimukset sietää kaltoinkohtelua monella.  Kouluissa ja työpaikoilla.  Monet heistä on todellisuudessa ihan ainakin olleet viimesilleeen ahkeria mutta yhteiskunta ei antanut vastinetta.

Minua ärsyttää ihan suunnattomasti, kun asiakkaita pöllähtelee vastaanotolleni ilman ajanvarausta sellaisella "kai sä nyt tässä välissä ehdit" -mantralla, osaa toki ei edes kiinnosta se ehdinkö vai en, tullaan vaan ilmoittamaan että "tulin nyt tätä asiaa varten". Yleensä tätä harrastavat samat ihmiset kuukaudesta ja vuodesta toiseen, oppivat tietysti että näin voi tehdä, kun en voi heille sanoa suoraan, että en ehdi, varaa aika, niin täällä muutkin tekee. Siitä tulisi huonoa asiakaspalautetta ja sanomista esimieheltä. Parhaat lompsivat työhuoneeseeni sisään ja parkkeeraavat persauksensa tuoliin kun olen puhelimessa toisen asiakkaan kanssa. Näissä tapauksissa sentään saa sanoa, että anteeksi voitteko odottaa hetken kun on tässä vielä toisen ihmisen luottamuksellinen asia kesken. 

Tällainen käyttäytyminen antaa väkisinkin sellaisen kuvan, että työtäni ei arvosteta tippaakaan.

Teen nuorisotyötä ja hyvänen aika sitä päänsilittelyä! Ei kukaan niistä nuorista pääse opiskelemaan tai töihin lässyttämällä ja päätä silittämällä. Heiltä pitää pystyä vaatimaan jotain konkreettisia tekoja! Ei tälläinen "meet sitte joskus vaikka työharjoitteluun, kun viittit tai jaksat"- lässytys tarjoa heille mitään eväitä elämään.

Samat asennevammaiset tyypit vaan pyörivät täällä vuodesta toiseen ja mitään ei tehdä, kun kukaan ei mitään vaadikaan tekemään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset luulevat, että yliopistomaailmassa kilpailu on rehtiä vaikka kovaa ja että tulokset ratkaisevat. Oikeasti tiede ei ole meritokratia, vaan ennen kaikkea verkostojen avulla edetään sielläkin. Hyvin harva on nerokas tutkija, useimmat ovat itselleen hyvän nichen löytäneitä sullemulle-ihmisiä, jotka tekevät nollatutkimusta pitääkseen paikkansa. Pahimpia ovat silti kunnianhimoiset, mutta keskinkertaiset tyypit, jotka eivät saa koskaan aikaan mitään todella tasokasta, ja keskittyvät sen vuoksi painamaan alas muita: arvostelevat toisten työtä ja henkilöä, levittävät valheita ja juoruja selän takana, ja jopa varastavat toisten ideoita. Uusimpana vitsauksena käytetään myös poliittisen korrektiuden vaatimusta lyömäaseena.

En olisi ikinä uskonut millaista tämä on. Itse olen joutunut kahdesti ideavarkauden kohteeksi ja molemmilla kerroilla varas oli urallaan ansioituneempi vanhempi mies (itse nuorempi nainen). Kuulemma asetelma on yleinen. Ulkopuolisille tätä puolta ei edes haluta näyttää, koska rahoituksen haku voisi kärsiä.

Olen oppinut 15v akateemisen uran aikana, että ideoita on vaikka kuinka. Toinen juttu on se, että miten osaat päästä ideasta tieteelliseen kontribuutioon asti. Tällöin sinun on tunnettava hyvin alan kirjallisuus ja aineiston ja analyysin kautta päästävä johtopäätöksiin. Ideoita ei omista kukaan ja pelkästään niillä ei pääse vielä mihinkään. Se kyllä on törkeää jos vanhempi tutkija vain pöllii ajatukset, muttei ota mukaan vaikka paperin kirjoittajaksi. Pelkällä idealla tosin harvoin saa nimeään paperiin, mutta mukaan myös kirjoittajaksi.

Itse olen valinnut ideoiden tuulettelussa avoimen linjan. Jos on luova ja hyvä tutkija, voi luottaa siihen, että uusia ideoita tulee aina lisää. Uusilla ideoilla levittää ympärilleen innovatiivista henkeä, jolloin houkuttelee muita hyviä tyyppejä yhteistyöhön. Lahjakkuudet löytävät toisensa, koska yhteistyö inspiroi molempia. Kokemuksen myötä tällä tavalla tulee tuloksiakin jos jaksaa tehdä töitä sen eteen.

Ideoita ja tietoa panttaamalla jää ulos omien ajatustensa kanssa. Aina kun ideoita tuulettelee, saa uusia hyviä näkemyksiä, jotka kasvattavat ideoita eteenpäin. Siinä saa itsekin paljon uutta virtaa työhön. Mutta mikään ei poista sitä, että kontribuution tekeminen ja tutkimus- ja kirjoitustaidot ovat se kovin juttu, millä saa artikkelinsa parhaisiin lehtiin.

Oma urani on kestänyt yli 20 vuotta, ja kertomani asiat tapahtuivat 10-15 vuotta sitten. Kuten sanot, niin on kokonaan eri asia heittää ilmoille joku idea, kuin todistaa se oikeaksi. Mainitsemissani tapauksissa kyse ei ollut pelkästä ideoiden ilmoille heittelystä kahvihuoneessa (joskin pidän epäeettisenä tai vähintään moraalittomana myös sitä, että joku rientää tutkimaan täsmälleen tai lähes samaa ideaa, josta kollega on juuri kertonut aloittaneensa projektin).

Ensimmäisessä mainitsemassani tapauksessa oli kyseessä hakemus erään laitteen käyttöaikaa varten. Mukana oli myös muita kuin minä, mutta olin vetäjänä. Hakemuksissa on kerrottava tarkasti, miten aikoo käyttää laitetta ja tuloksia, myös laskelmia esitettiin jo tässä vaiheessa. Hakemus hylättiin, ja parin vuoden päästä ilmestyi 2 artikkelia, joissa oli käytetty samoja ideoita kuin hakemuksessa. Tekijöiden on suurella todennäköisyydellä voinut olettaa olleen arvioitsijoina tuossa hakemuksessamme, tosin heidän kunniakseen on mainittava, että odottivat sentään vähän aikaa ennen kuin käyttivät idean ja laskelmat.

Toinen tapaus olikin sitten jo täysi plagiaatti. Olin keksinyt, miten erästä vanhaa ongelmaa voitaisiin tutkia. Tein mittaukset ja kirjoitin artikkelin. Minulla oli teoreettisessa osuudessa apuna tutkija toisesta yliopistosta. Hänen esimiehensä kirjoitti artikkelin, jonka tulokset ja idea olivat samat kuin omassamme. Tiedän varmuudella, että hän oli kopioinut tulokset suoraan, sillä olin aiemmasta viisastuneena jättänyt artikkeliin pienen ansan, joka oli tarkoitus poistaa vasta aivan julkaisun kynnyksellä. Henkilö, joka suoraan kopioisi tulokset ilman, että todella tuntisi metodologiaa, lankeaisi ansaan. Ja näin kävi. Lopputulos kuitenkin oli, etten uskaltanut tehdä ilmeiselle väärinkäytökselle mitään, sillä varas oli professori ja kuten sanottu tutkimuskumppanini esimies. Artikkelit ilmestyivät rinnakkain samassa julkaisussa. Koko jutun tekee kummalliseksi se, että proffan oma ura oli pitkä ja ansioitunut. Ilmeisesti hän ei pitänyt minua, nuorta toisen alan naista yhtään minään ja arvioi siksi riskin pieneksi.

Se, että mitätöit kokemukseni heti turhana nipoamisena, osoittaa surullisella tavalla oikeaksi sen, että plagiointiongelmaa ei myönnetä, eikä sille haluta tehdä mitään. Sanot, että hyviä ideoita on paljon. Onhan niitä, mutta ei se poista sitä vääryyttä, jossa toisen jo tehty työ mitätöidään varastamalla se. Olen tehnyt paljon hyvää tutkimusta noiden aikojen jälkeen, mutta luottamus systeemiin meni iäksi.

Omaiset luulevat, että vihanneksena sängyssä makaavaa potilasta voi muka jotenkin kuntouttaa. Mutta ei se niin mene. Potilaalla täytyy olla paljon omaa toimintakykyä jäljellä, jotta mitkään kuntoutustoimenpiteet olisivat mahdollisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aspana PK-seudun ulkopuolella. Minuun ei tee mitään vaikutusta, että joku on Helsingistä, mutta sitä "stadilaiset" ilmeisesti odottavat. Täytyy aina mainita että minä tulenkin Helsingistä, olen täällä nyt vain käymässä ja meillä stadissahan kaikki hoidetaan paremmin kuin täällä "maakunnissa".

Saman ketjun liikkeissä hoidetaan asiat ihan samalla tavalla joka paikassa. Näihin on valtakunnalliset ohjeistukset. Mutta sopii pysyä Stadissa, jos siellä on kerran niin paljon hienompaa.

Tämä niin monta kertaa! Miten ihmeessä joku kuvittelee, että meihin tekisi syvän vaikutuksen vain se, että joku on kotoisin Helsingistä?

No kyllä se jotenkin aina tuntuu hetkauttavan. Serkkulassa joudun aina pyytämään etukäteen, ettei kukaan esittelisi minua "Helsingin serkkuna", koska sen jälkeen minusta ei tykkää enää kukaan. Olemme nuoria parikymppisiä naisia ja vietämme aikaa vaihtuvissa kaveriporukoissa aina, kun näemme.

Vierailija kirjoitti:

Omassa työssäni valtaosa työtehtävistä tehdään päihtyneenä, enemmän tai vähemmän ja erilaisilla tropeilla. Työn etuihin mm. kuuluu ilmaiset alkoholijuomat ja ruoat. Joku saattaa ehkä arvatakin, mistä ammattiryhmästä puhutaan. 

Työnä 5/5 unelmaduuni, paitsi nyt koronan takia suurilta osin kaikkialla tauolla. 

en arvaa. ilmaiset juomat? oletko poliitikko?

Vierailija kirjoitti:

Tuli aamulla tosi epäilyttävä olo kun luin kahdesta gambialaisesta miehestä jotka hoivakodissa lähihoitajana töissä. Mitkä tarkoitusperät? Ylipäätänsä lähihoitajan erittäin tärkeä työ, mutta minkätyyppiset sinne hakeutuvat töihin?

Tunnen useita tummaihoisia lähihoitajia ja yhden sairaanhoitajan. Ainakin nämä neljä ovat töissä palkkaa saadakseen. Yhdellä lähihoitajista on virka, toinen oli juuri valmistunut ja erittäin haluttu sijainen ja sairaanhoitaja pidetty työkaveri. Kaikilla oli kielitaito kunnossa eli jo kotoutuneet, perhettä (yhdellä ainakin suomalainen vaimo ja lapsia). Mikä sulla on ongelma? Tietenkään ei mihinkään ammattiin pidä repiä ketään suoraan vokista tai leiriltä.

Vierailija kirjoitti:

Tuli aamulla tosi epäilyttävä olo kun luin kahdesta gambialaisesta miehestä jotka hoivakodissa lähihoitajana töissä. Mitkä tarkoitusperät? Ylipäätänsä lähihoitajan erittäin tärkeä työ, mutta minkätyyppiset sinne hakeutuvat töihin?

Hei!

Olen itse perussuomalaisia äänestävä nainen.

Minä luin saman jutun, ja ajattelin vain positiivisesti noista Musasta ja Masasta.

Itse juttu vaikutti minusta jotenkin sellaiselta lapsekkaalta ja teennäisen nololta; tehdäänpä tässä nyt positiivinen juttu tummaihoisisita miehistä, jotka ihan ovat töissä.

Ihan niin kuin se olisi joku uutinen tai asia, mitä pitää hehkuttaa, meille tyhmille r4sisteille, jotka muuten kuviteltaisiin, ettei tummat miehet käy missään töissä, saatika tuollaisissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset luulevat, että yliopistomaailmassa kilpailu on rehtiä vaikka kovaa ja että tulokset ratkaisevat. Oikeasti tiede ei ole meritokratia, vaan ennen kaikkea verkostojen avulla edetään sielläkin. Hyvin harva on nerokas tutkija, useimmat ovat itselleen hyvän nichen löytäneitä sullemulle-ihmisiä, jotka tekevät nollatutkimusta pitääkseen paikkansa. Pahimpia ovat silti kunnianhimoiset, mutta keskinkertaiset tyypit, jotka eivät saa koskaan aikaan mitään todella tasokasta, ja keskittyvät sen vuoksi painamaan alas muita: arvostelevat toisten työtä ja henkilöä, levittävät valheita ja juoruja selän takana, ja jopa varastavat toisten ideoita. Uusimpana vitsauksena käytetään myös poliittisen korrektiuden vaatimusta lyömäaseena.

En olisi ikinä uskonut millaista tämä on. Itse olen joutunut kahdesti ideavarkauden kohteeksi ja molemmilla kerroilla varas oli urallaan ansioituneempi vanhempi mies (itse nuorempi nainen). Kuulemma asetelma on yleinen. Ulkopuolisille tätä puolta ei edes haluta näyttää, koska rahoituksen haku voisi kärsiä.

Olen oppinut 15v akateemisen uran aikana, että ideoita on vaikka kuinka. Toinen juttu on se, että miten osaat päästä ideasta tieteelliseen kontribuutioon asti. Tällöin sinun on tunnettava hyvin alan kirjallisuus ja aineiston ja analyysin kautta päästävä johtopäätöksiin. Ideoita ei omista kukaan ja pelkästään niillä ei pääse vielä mihinkään. Se kyllä on törkeää jos vanhempi tutkija vain pöllii ajatukset, muttei ota mukaan vaikka paperin kirjoittajaksi. Pelkällä idealla tosin harvoin saa nimeään paperiin, mutta mukaan myös kirjoittajaksi.

Itse olen valinnut ideoiden tuulettelussa avoimen linjan. Jos on luova ja hyvä tutkija, voi luottaa siihen, että uusia ideoita tulee aina lisää. Uusilla ideoilla levittää ympärilleen innovatiivista henkeä, jolloin houkuttelee muita hyviä tyyppejä yhteistyöhön. Lahjakkuudet löytävät toisensa, koska yhteistyö inspiroi molempia. Kokemuksen myötä tällä tavalla tulee tuloksiakin jos jaksaa tehdä töitä sen eteen.

Ideoita ja tietoa panttaamalla jää ulos omien ajatustensa kanssa. Aina kun ideoita tuulettelee, saa uusia hyviä näkemyksiä, jotka kasvattavat ideoita eteenpäin. Siinä saa itsekin paljon uutta virtaa työhön. Mutta mikään ei poista sitä, että kontribuution tekeminen ja tutkimus- ja kirjoitustaidot ovat se kovin juttu, millä saa artikkelinsa parhaisiin lehtiin.

Oma urani on kestänyt yli 20 vuotta, ja kertomani asiat tapahtuivat 10-15 vuotta sitten. Kuten sanot, niin on kokonaan eri asia heittää ilmoille joku idea, kuin todistaa se oikeaksi. Mainitsemissani tapauksissa kyse ei ollut pelkästä ideoiden ilmoille heittelystä kahvihuoneessa (joskin pidän epäeettisenä tai vähintään moraalittomana myös sitä, että joku rientää tutkimaan täsmälleen tai lähes samaa ideaa, josta kollega on juuri kertonut aloittaneensa projektin).

Ensimmäisessä mainitsemassani tapauksessa oli kyseessä hakemus erään laitteen käyttöaikaa varten. Mukana oli myös muita kuin minä, mutta olin vetäjänä. Hakemuksissa on kerrottava tarkasti, miten aikoo käyttää laitetta ja tuloksia, myös laskelmia esitettiin jo tässä vaiheessa. Hakemus hylättiin, ja parin vuoden päästä ilmestyi 2 artikkelia, joissa oli käytetty samoja ideoita kuin hakemuksessa. Tekijöiden on suurella todennäköisyydellä voinut olettaa olleen arvioitsijoina tuossa hakemuksessamme, tosin heidän kunniakseen on mainittava, että odottivat sentään vähän aikaa ennen kuin käyttivät idean ja laskelmat.

Toinen tapaus olikin sitten jo täysi plagiaatti. Olin keksinyt, miten erästä vanhaa ongelmaa voitaisiin tutkia. Tein mittaukset ja kirjoitin artikkelin. Minulla oli teoreettisessa osuudessa apuna tutkija toisesta yliopistosta. Hänen esimiehensä kirjoitti artikkelin, jonka tulokset ja idea olivat samat kuin omassamme. Tiedän varmuudella, että hän oli kopioinut tulokset suoraan, sillä olin aiemmasta viisastuneena jättänyt artikkeliin pienen ansan, joka oli tarkoitus poistaa vasta aivan julkaisun kynnyksellä. Henkilö, joka suoraan kopioisi tulokset ilman, että todella tuntisi metodologiaa, lankeaisi ansaan. Ja näin kävi. Lopputulos kuitenkin oli, etten uskaltanut tehdä ilmeiselle väärinkäytökselle mitään, sillä varas oli professori ja kuten sanottu tutkimuskumppanini esimies. Artikkelit ilmestyivät rinnakkain samassa julkaisussa. Koko jutun tekee kummalliseksi se, että proffan oma ura oli pitkä ja ansioitunut. Ilmeisesti hän ei pitänyt minua, nuorta toisen alan naista yhtään minään ja arvioi siksi riskin pieneksi.

Se, että mitätöit kokemukseni heti turhana nipoamisena, osoittaa surullisella tavalla oikeaksi sen, että plagiointiongelmaa ei myönnetä, eikä sille haluta tehdä mitään. Sanot, että hyviä ideoita on paljon. Onhan niitä, mutta ei se poista sitä vääryyttä, jossa toisen jo tehty työ mitätöidään varastamalla se. Olen tehnyt paljon hyvää tutkimusta noiden aikojen jälkeen, mutta luottamus systeemiin meni iäksi.

Mielenkiintoista lukea juttuja, joissa mainitaan suomalaiseten olevan rehellistä ja vähän korruptoitunutta kansaa, mutta näitä henkilökohtaisen selkärangan ja moraalinpuutteisia ihmisiä näköjään on vaikka vientiin asti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset luulevat, että yliopistomaailmassa kilpailu on rehtiä vaikka kovaa ja että tulokset ratkaisevat. Oikeasti tiede ei ole meritokratia, vaan ennen kaikkea verkostojen avulla edetään sielläkin. Hyvin harva on nerokas tutkija, useimmat ovat itselleen hyvän nichen löytäneitä sullemulle-ihmisiä, jotka tekevät nollatutkimusta pitääkseen paikkansa. Pahimpia ovat silti kunnianhimoiset, mutta keskinkertaiset tyypit, jotka eivät saa koskaan aikaan mitään todella tasokasta, ja keskittyvät sen vuoksi painamaan alas muita: arvostelevat toisten työtä ja henkilöä, levittävät valheita ja juoruja selän takana, ja jopa varastavat toisten ideoita. Uusimpana vitsauksena käytetään myös poliittisen korrektiuden vaatimusta lyömäaseena.

En olisi ikinä uskonut millaista tämä on. Itse olen joutunut kahdesti ideavarkauden kohteeksi ja molemmilla kerroilla varas oli urallaan ansioituneempi vanhempi mies (itse nuorempi nainen). Kuulemma asetelma on yleinen. Ulkopuolisille tätä puolta ei edes haluta näyttää, koska rahoituksen haku voisi kärsiä.

Olen oppinut 15v akateemisen uran aikana, että ideoita on vaikka kuinka. Toinen juttu on se, että miten osaat päästä ideasta tieteelliseen kontribuutioon asti. Tällöin sinun on tunnettava hyvin alan kirjallisuus ja aineiston ja analyysin kautta päästävä johtopäätöksiin. Ideoita ei omista kukaan ja pelkästään niillä ei pääse vielä mihinkään. Se kyllä on törkeää jos vanhempi tutkija vain pöllii ajatukset, muttei ota mukaan vaikka paperin kirjoittajaksi. Pelkällä idealla tosin harvoin saa nimeään paperiin, mutta mukaan myös kirjoittajaksi.

Itse olen valinnut ideoiden tuulettelussa avoimen linjan. Jos on luova ja hyvä tutkija, voi luottaa siihen, että uusia ideoita tulee aina lisää. Uusilla ideoilla levittää ympärilleen innovatiivista henkeä, jolloin houkuttelee muita hyviä tyyppejä yhteistyöhön. Lahjakkuudet löytävät toisensa, koska yhteistyö inspiroi molempia. Kokemuksen myötä tällä tavalla tulee tuloksiakin jos jaksaa tehdä töitä sen eteen.

Ideoita ja tietoa panttaamalla jää ulos omien ajatustensa kanssa. Aina kun ideoita tuulettelee, saa uusia hyviä näkemyksiä, jotka kasvattavat ideoita eteenpäin. Siinä saa itsekin paljon uutta virtaa työhön. Mutta mikään ei poista sitä, että kontribuution tekeminen ja tutkimus- ja kirjoitustaidot ovat se kovin juttu, millä saa artikkelinsa parhaisiin lehtiin.

Oma urani on kestänyt yli 20 vuotta, ja kertomani asiat tapahtuivat 10-15 vuotta sitten. Kuten sanot, niin on kokonaan eri asia heittää ilmoille joku idea, kuin todistaa se oikeaksi. Mainitsemissani tapauksissa kyse ei ollut pelkästä ideoiden ilmoille heittelystä kahvihuoneessa (joskin pidän epäeettisenä tai vähintään moraalittomana myös sitä, että joku rientää tutkimaan täsmälleen tai lähes samaa ideaa, josta kollega on juuri kertonut aloittaneensa projektin).

Ensimmäisessä mainitsemassani tapauksessa oli kyseessä hakemus erään laitteen käyttöaikaa varten. Mukana oli myös muita kuin minä, mutta olin vetäjänä. Hakemuksissa on kerrottava tarkasti, miten aikoo käyttää laitetta ja tuloksia, myös laskelmia esitettiin jo tässä vaiheessa. Hakemus hylättiin, ja parin vuoden päästä ilmestyi 2 artikkelia, joissa oli käytetty samoja ideoita kuin hakemuksessa. Tekijöiden on suurella todennäköisyydellä voinut olettaa olleen arvioitsijoina tuossa hakemuksessamme, tosin heidän kunniakseen on mainittava, että odottivat sentään vähän aikaa ennen kuin käyttivät idean ja laskelmat.

Toinen tapaus olikin sitten jo täysi plagiaatti. Olin keksinyt, miten erästä vanhaa ongelmaa voitaisiin tutkia. Tein mittaukset ja kirjoitin artikkelin. Minulla oli teoreettisessa osuudessa apuna tutkija toisesta yliopistosta. Hänen esimiehensä kirjoitti artikkelin, jonka tulokset ja idea olivat samat kuin omassamme. Tiedän varmuudella, että hän oli kopioinut tulokset suoraan, sillä olin aiemmasta viisastuneena jättänyt artikkeliin pienen ansan, joka oli tarkoitus poistaa vasta aivan julkaisun kynnyksellä. Henkilö, joka suoraan kopioisi tulokset ilman, että todella tuntisi metodologiaa, lankeaisi ansaan. Ja näin kävi. Lopputulos kuitenkin oli, etten uskaltanut tehdä ilmeiselle väärinkäytökselle mitään, sillä varas oli professori ja kuten sanottu tutkimuskumppanini esimies. Artikkelit ilmestyivät rinnakkain samassa julkaisussa. Koko jutun tekee kummalliseksi se, että proffan oma ura oli pitkä ja ansioitunut. Ilmeisesti hän ei pitänyt minua, nuorta toisen alan naista yhtään minään ja arvioi siksi riskin pieneksi.

Se, että mitätöit kokemukseni heti turhana nipoamisena, osoittaa surullisella tavalla oikeaksi sen, että plagiointiongelmaa ei myönnetä, eikä sille haluta tehdä mitään. Sanot, että hyviä ideoita on paljon. Onhan niitä, mutta ei se poista sitä vääryyttä, jossa toisen jo tehty työ mitätöidään varastamalla se. Olen tehnyt paljon hyvää tutkimusta noiden aikojen jälkeen, mutta luottamus systeemiin meni iäksi.

Hyvin vastasit, etkä mitenkään reagoinut siihen että siinä spleinaaja yritti selittää, että kuule pitää myös osata kirjoittaa ja tuntea alan tieteellinen keskustelu... uskon myös karmaan, kaikki tulee vastaan ennemin tai myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Henkilökohtaisena avustajana ei voi aina ajaa avustettavan etua, koska pyynnöt ovat joskus lainvastaisia. Pyydetään esim. auttamaan viranomaisten vedättämisessä.

Toinen huomio: Kunta myöntää vammaiselle avustajan, jotta vammainen voisi tehdä niitä asioita, joita hän tekisi, ellei vamma (esim. näkövamma, liikuntavamma) olisi esteenä. Todellisuudessa avustettavat teettävät avustajilla paljonkin asioita, joita eivät todellakaan osaisi tai viitsisi tehdä terveenä. Avustajan, palvelijan ja narsistin heittopussin roolit ovat siinä työssä joskus hyvin häilyviä.

Henkilökohtaiset avustajat ovat monille vammaisille p*skapotan asemassa olevia ei edes ihmisiä.