Alistava työpari
Aloitin puolisen vuotta sitten uusissa tehtävissä ”juniorina” ja työparini on ”senior”. Jo haastatteluissa tein selväksi että mikäli junior tarkoittaa ”assistenttiä”, en ole työstä kiinnostunut ja vastaus oli että teemme samoja töitä tulevan työparini kanssa ja olemme samalla ”tasolla” vaikka toisella tietenkin on enemmän työkokemusta kyseisistä tehtävistä.
Työparini yrittää vierittää minulle kaikki paperi- ja ”ei niin mielenkiintoiset” hommat tai hommat jotka on itse aloittanut mutta ei haluakaan hoitaa loppuun. Meillä ei ole selkeää työnjakoa mikä tekee tilanteesta vaikean. Tilanne on pikkuhiljaa lipunut tähän koska minulla ei ole paljoa aiempaa kokemusta kyseisistä tehtävistä ja pidin aluksi näitä ”administratiivisia” tehtäviä (tai ainakin osaa niistä) oleellisena osana työn, työkalujen ja prosessien oppimista. Nyt työn jakamattomuus aiheuttaa tuplatyötä, epäselvyyttä että kuka hoitaa mitä ja em. epätasapainoisuuden tehtävien jaossa.
On kerran jopa esitellyt minut ”harjoittelijana”. Olen 30 v (vaikkakin ikäistäni nuoremman näköinen), valmistumisesta ja harjoitteluista on jo jokunen hetki ja olen ollut kyseisessä firmassa töissä 5 vuotta. Juniorin pitäisi olla vain sisäisesti käytettävä nimike mutta silti työparini joskus esittelee minut juniorina ja itsensä seniorina. Näin käy erityisesti niissä tilanteissa joissa vastapuoli huomioi minut ”täysivaltaisena” (ja antaa minulle mahdollisesti enemmän huomiota kuin työparilleni) eikä vaan ”mukana pyörivänä tyttösenä”.
Ehdotinkin esimiehelleni työnjakoa X mitä hän ei kuitenkaan puoltanut ja keskustelu asiasta jäi lyhyeksi. En halunnut mainita näistä ongelmista työparin kanssa koska ajattelin että ehdottamani työnjako olisi looginen ja poistaisi ongelmani. Esimiehemme ei ole samassa toimipisteessä joten hän ei tiedä juurikaan miten päivittäin työn teemme.
Aikeissani on soittaa ensiviikolla esimiehelleni ja sanoa että joko minulla tai työparilla on väärä kuva siitä että mikä minun toimenkuvani kuuluisi olla. Ja että voisiko hän vahvistaa että olenko ”assari” vai ”asiantuntija”. Jos vastaus on että ”assari” (tai mitään siihen suutaankaan) niin olen kyllä aika yllättynyt ja alan hakea muita töitä. Jos vastaus on ”asiantuntija” niin keskustelen työparini kanssa että miten jatkossa toimitaan. Oikeastaan soitan esimiehelleni myös sen takia että hän on tilanteesta tietoinen ennen kuin keskustelen työparin kanssa. Muuten työpari voi muotoilla esimiehelleni minkälaisen tarinan tahansa.
Hulluutta on että olen antanut tämän jatkua jo puoli vuotta vaikka jo muutama kuukausi sitten tuli ns. ”raja vastaan”. Oma syyni, tiedän. Mutta jotenkin jäin vain odottamaan että kyllä se muuttuu sitten kun…
Onko muilla kokemusta vastaavasta ja miten selvititte asian?
Näitä paskiaisia riittää