Minkälainen olisi sinusta tehty dokumentti?
Mitä aihepiiriä tai elämäntilannetta se todennäköisesti käsittelisi?
Kommentit (39)
Aika tylsä, kun elämäni koostuu lähinnä nukkumisesta ja ruuan mättämisestä naamaan.
Sellane, et toteutus keskeytettäisiin, ku ketää ei kiinnostas kattoo sitä. :D M25
Taistelu rahan, lasten, työn ja sairauksien sekamelskassa. Nimeksi tulisi Miksi täällä ei tehdä lapsia?
Olisi varmaan sellainen dokumentti jossa kuvattaisiin selkääni tietokoneen äärellä. Palstalle tulvisi itkuvirtta näppäimistöltä, ja välistä minua haastateltaisiin erinäisten harrastusteni parissa ilman, että naamaani näkyisi. Ääneni olisi muunnettu ylimatalaksi kuin rikosohjelmissa konsanaan, kertoisin siitä miten olen ollut ilman ystäviä ja naisia vuosikaudet, siitä siirryttäisiin siihen miten löysin AV-palstan vuonna 2015 ja jäin kerrasta koukkuun vaikka olen välistä yrittänyt lopettaa käyttämisen. Palstailemalla olen yrittänyt täyttää tyhjiötä elämässäni.
Terveisin Naispelko27
Purskahdin nauruun.
Vierailija kirjoitti:
2,5 tuntia kuvaa takaraivostani kun selailen nettiä. Huom, se mitä selaan ei näy, vain takaraivoni.
En koskaan sallisi sellaista tehtävän. En ole kiinnostunut minkäänlaisesta julkisuudesta.
Sellainen, ettei kukaan uskoisi dokumentiksi. Ainakaan tällä palstalla ei ole uskottu, kun olen joskus salaisuuden verhoja vähän availlut. Pöyristyjiä ainakin riittäisi.
K-18, vaikka suurin osa näistä tapahtumista tapahtui ollessani alle 18-vuotias. Menoa ja meininkiä, ryhtiliike, parannus, sivistys, happy end.
Siinä seikkailtaisiin eksoottisissa maisemissa.
Hämyisiä baarikatuja, synkkiä kujia, ja tunnistamattomaksi blurrattuja kasvoja.
Varmaan alkaisi alkusanoilla. "Ensin kylältä lähti nuoret työn perässä ja sitten lähti työt nuoren perässä, mutta hän vain silti jäi sinne" Loppu olisi jurrista melankolista haastattelua siitä miten maaseutu autioituu ja välillä katsottaisi mm lätkäkulta uusintoja. Maailman ongelmista viisveisattaisi ja suuremman huolen aiheuttaa reikiintyvä kylänraitin asfaltti ja kyläkaupan loppuminen.
Se millaisia erilaisia vittumaisia oireita joudun kokemaan kun sairastan harvinaissairautta. Joka vuosi tulee joku uusi vaiva eri kohtaan kehoa.
Myös lääkäreiden hyvät ilmeet kun eivät ymmärrä mitä heille selitän.
Myyntimies-Mynttinen kirjoitti:
Siinä seikkailtaisiin eksoottisissa maisemissa.
Hämyisiä baarikatuja, synkkiä kujia, ja tunnistamattomaksi blurrattuja kasvoja.
Annas kun arvaan, tässä dokumentissa vienti vetää...
Myyntimies-Mynttinen kirjoitti:
Siinä seikkailtaisiin eksoottisissa maisemissa.
Hämyisiä baarikatuja, synkkiä kujia, ja tunnistamattomaksi blurrattuja kasvoja.
Mätisäkkiruhoisena noustaan nuoren naisen päälle nylkyttämään, oksettavaa!
Vierailija kirjoitti:
Myyntimies-Mynttinen kirjoitti:
Siinä seikkailtaisiin eksoottisissa maisemissa.
Hämyisiä baarikatuja, synkkiä kujia, ja tunnistamattomaksi blurrattuja kasvoja.
Mätisäkkiruhoisena noustaan nuoren naisen päälle nylkyttämään, oksettavaa!
Semmoista se on! Ihan normaalia!!
Tarina uskottomuudesta ja petturuudesta parisuhteessa, ja siitä hetkestä kun kulissit kaatuu.
Mustavalkofilmatisointi, ajoittain kafkamaisen painajaismainen kerronta, ohjaus Stanley Kubrick.
Lapsuus jossa monenlaista väkivaltaa ja vanhemman päihdeongelmaa, pakkotyötä, sadistinen äitipuoli. Siitä seurannut muutaman vuoden laitoskierre, itsenäistyminen jonka myötä lähdin tutustumaan itseeni ja etsimään itseäni traumojen, dissosiaatio-oireiden ja syömishäiriön sekä vakavan masennuksen ja ahdistuksen keskeltä. Matkalla ollut onnekkaita sattumiakin, hyviä ihmisiä ja ns. ”pelastavia enkeleitä”. Traumaoireilu jatkunut pitkälle aikuisikään, mutta tavallaan olen jo selvinnyt. Onneksi olen saanut apua terapiasta ja psykiatrian puolelta. Ja olen onnekas siinä suhteessa, että minussa on luontaista resilienssiä ja hyvä geeniperimä sen suhteen, että olen selvinnyt joten kuten ”voittajana”. Haaveena tällä hetkellä perhe, voin vuosi vuodelta pikkuhiljaa paremmin. Autan työkseni kaltaisiani, yritän laittaa saamaani hyvää eteenpäin.