Milainen on sun unelma talon pohjapiirroksesta?
Eli taloa suunnitellaan ja ideoita ja näkökulmia otetaan vastaan. Mikä on sun "pakko saada"? Ja ilmansuuntiakin saa ottaa huomioon, meidän tontin paras näkymä pohjoisessa. Eli Keittiö/olkkari siihen suuntaan (ja grilliterassi, voi kesähelteilläkin olla👍🏻). Mutta sana vapaa::
Kommentit (368)
Meille tullaan pihaan länsi-etelä kulmasta. Tontti kolmelta sivulta naapuriton (hehtaari). Tontilla on jo muitakin rakennuksia ja uus talo tehtiin toisen taakse naapurilta katsottuna niin eivät naapurit edes näy. Talo on yhdessä tasossa ja olohuone/keittiön halusimme itäpäätyyn niin että olohuoneen täyskorkeat ikkunat/terassin ovet ovat etelään, huonekorkeus myös korkeampi kuin muualla talossa. Rakastan valoa ja viherkasveja, täällä ne viihtyy. Terassi etelään sillä pohjoispuolella on kuusikkoa, paljon itikoita. Varjostetaan/rakennetaan pergola jos tulee kesäisin liian paahteista (vielä ei semmosta kesää ole ollut mikä olis liikaa) Suuri kasvihuone helposti käytettävissä keittiön itäpäädyn oven terassilla. Kodinhoitohuone länsipäässä suurella vaate/varastohuoneella pohjosen puolella josta käynti katetun terassin kautta saunarakennukseen. Työhuone kodinhoitohuoneen eteläpuolella. Ja päämakuuhuone suurella vaatehuoneella pohjoispuolella keittiön ja kodinhoitohuoneen välissä. Saa jaettua kahdeksi isoksi huoneeksi jos lapsia myöhemmin siunaantuu. Olkkarin ja työhuoneen välissä sisäänkäynti/eteinen ja pikkuvessa.
Odotin myös mietintöjä kerrostalojen suhteen. Ilmeisesti tämä ketju on maalaisille.
Jos kirjoittaa otsikkoonkin "sun", eikä "sinun", veikkaan että se oma talo on vain haave jossain kontulalaisessa yksiössä. Useimmiten ihmisillä joilla on varaa rakentaa talo, on myös sivistyskin koulutuksen ja sosiaalisten kontaktien kautta sillä tasolla, että itseään ei julkisesti ilmaista slangi-puhekielellä.
Tilat yhdessä kerroksessa. Piha ilta-aurinkoon, katettu terassi ja poreallas. Kaksi vaatehuonetta, toinen kesä- ja toinen talvivaatteille. Takka.
Vierailija kirjoitti:
Odotin myös mietintöjä kerrostalojen suhteen. Ilmeisesti tämä ketju on maalaisille.
Aika harva pääsee itse suunnittelemaan kerrostalojen pohjapiirroksia.
Kaupunkilaisuuskaan tuskin auttaa asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Keittiö heti ulko-oven läheisyydessä, tai siis sen oven, josta aina kuljetaan. Mä tykkään avokeittiöstä, (oon nyt 30v ja kolme eri asuntoa) sellaisessa asunut, en varmaan osaisi enää asua toisenlaisessa ratkaisussa. Kunnon kokoiset (min 14m2 ja meidän tarve on 4kpl) makuuhuoneet ja niihin ne korkeat kaapit, ei yhtään vaatehuonetta. Kunnon lämmin varasto toki tarvitaan. Makkarit samassa osassa taloa, oleskelutilat toisessa. Kunnon kokoinen kodinhoitohuone, nyt on sellainen 12m2 ja se on kyllä pieni... saunatiloihin kulku EI khh kautta (tätä näkee tosi paljon) toki khh pesutilojen lähelle. Kylppärit kunnollisen kokoisia, ei nyt sellaisia kun jenkkisisutusohjelmissa näkee, mutta sellaisia että niissä nyt kaksi ihmistä pystyy yhtä aikaa tekemään vaikka aamutoimia. Kunnon kokoinen sauna, johon mahtuu pötkölleen. Ja terassi, jossa oikeasti mahtuu oleskelemaan, mielellään lasitettu, että siinä voisi olla talvellakin. Ja toi kulku lämpimän autotalliin sisäkautta ois kyllä ihana.
Meillä avautuu khh:sta ovi suoraan saunaan 😂 Saunassa on toinenkin ovi, josta pääsee pesuhuoneeseen. Juu, meidän saunassa on siis kaksi ovea 😃
Käsi ylös keneltä löytyy samanmoinen sauna!
Vierailija kirjoitti:
Erillinen keittiö, jonne mahtuu ruokapöytä
Tilavat makuuhuoneet, min. 12 m2
Hyvät säilytystilat: kaappeja, vaatehuone, lämmin varastotila
Kompakti kodinhoitohuone, jonne mahtuu myös ripustamaan pyykit
Kaksi vessaa, suihku, kylpyamme ja sauna.
Eikä niitä kattoon olevia jätti-ikkunoita, asunto kuumenee helteellä pätsiksi, jos ei käytä koko ajan koneellista jäähdytystä.
Meillä on ollut kaikissa taloissamme isot ikkunat mutta lämpötila keskikesällä max 27 astetta, makkareissa 24. Jäähdytysmahdollisuus on mutta emme ole ikinä käyttäneet sitä.
Nykyisessä talossamme etelä-länsipuolella ei ole yhtään puuta joten aurinko paahtaa olohuoneeseen kesällä 06-23. Vain liiallisen häikäisyn takia suljemme aina jonkin ikkunan kaihtimet hetkeksi. Ei kuumene liikaa. Tietty jos 19 astetta on ainoa ideaali lämpötila
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Makkareihin vaatehuoneet, ei niitä rumia seinän levyisiä ja korkuisia ankeita kaapistoja jotka vaikeuttavat sisustusta. En tajua miksi ihmiset laittavat sellaisia.
Olisiko vaikka siksi, että tykkäävät niistä? Minun mielestäni vaatehuoneissa on hukkaneliöitä. Niissä on lattiapinta-alaa tyhjänä oven takana. Miksi? Eivät tavarat ja vaatteet tarvitse eteensä neliöitä, kun ovat siellä pimeässä komerossa piilossa.
Eipä sitä kaappienedustaakaan voi hyötykäyttöön ottaa kun pitää päästä ovet aukomaan.
Liukuovet on keksitty
No ei niidenkään eteen oikein voi kalusteita sijoittaa, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä yhtään tuota kodinhoitohuoneen ja pukeutumishuoneen yhdistelmää, jossa säilytetään koko perheen vaatteet. Kätevä ehkä kahden aikuisen taloudessa tai pikkulapsiperheessä, mutta sitten kun on eri sukupuolta olevia teinejä talossa, niin ei toimi ollenkaan. Siellä on yksi lapsi lukittautuneena teinihermoromahduksen kourissa kun mikään vaate ei mukamas ole hyvä ja sopiva, ja muu perhe odottaa aamutakit päällä, että saisi vetää kalsarit jalkaan ja lähteä töihin. Joo ei.
Meillä on erillinen kodinhoitohuone ja vaatekaapit tai -huoneet jokaisen makuuhuoneen yhteydessä. Jonkinasteinen vaiva on tietysti kuljettaa vaatteet makuuhuoneisiin, mutta toisaalta, jonkinlainen vaiva sekin on, että raahautuu aamulla erilliseen pukeutumishuoneeseen sen sijasta, että vetäisi makkarissa vaan vaatteet päälle.
Lapset toki voi pitää vaatteensa omissa huoneissaan, mutta heillekin kannattaa varata tilaa kodinhoitohuoneen kaapista, jotta saavat itse hakea pyykkinsä sieltä, eikä tarvitse vanhempien passata. Aikuisille arkivaatteiden vaatesäilytys kodarissa on toimiva ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Makkareihin vaatehuoneet, ei niitä rumia seinän levyisiä ja korkuisia ankeita kaapistoja jotka vaikeuttavat sisustusta. En tajua miksi ihmiset laittavat sellaisia.
Olisiko vaikka siksi, että tykkäävät niistä? Minun mielestäni vaatehuoneissa on hukkaneliöitä. Niissä on lattiapinta-alaa tyhjänä oven takana. Miksi? Eivät tavarat ja vaatteet tarvitse eteensä neliöitä, kun ovat siellä pimeässä komerossa piilossa.
Eipä sitä kaappienedustaakaan voi hyötykäyttöön ottaa kun pitää päästä ovet aukomaan.
Voihan, meillä esimerkiksi se toimii kulkuväylänä makuuhuoneessa sängyn toiselle puolelle. Kaapinovet avautuvat siis sängyn jalkopäätyä kohti. Koko seinä on täynnä komeroita, yhteensä 6 kpl. Ovat tosi hyvät ja käytännölliset.
Tutustukaa Marie Kondon metodiin: et tarvitse enää kaappeja, vaan korkeita lipastoja vaan. Sen asian voi testata pystyviikkaamalla vaatteet vaikkapa samankokoisiin, mataliin pahvilaatikoihin ja vaihtamalla niiden paikkaa huushollissa. Lipastojen paikat muodostuu itsestään noin ja niiden päälle voit laittaa kellot, lamput ym, kun jonkunlaista laskutilaakin tarvii nykyään paljon: latauspaikat ym.
Olen tutustunut metodiin, mutta en todellakaan ala pystyviikkaamaan vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, keittiö ja ruokailutila erikseen. On ei-juhlavaa syödä esim. jouluruoka köökissä. Oli se sitten miten hieno kyökki tahansa. Aamupalalle voisi olla keittiössä pieni pöytä ja tuolit.
Kerran vuodessa käytettävä ruokasali? Sopii ehkä herraskartanoon. Miksi ihmiset haaveilee pöyhkeistä asunnoista kun niissä ei ole mitään järkeä.
Tämä on kyllä hyvin tavallinen järjestely ihan tavallisissa ei hienoissa 70-luvun asunnoissakin. Ruokapöydän paikka on olohuoneen puolella tai keittiö on jaettu niin että ruokailutila on erotettu esim. kaapistolla. Kyllä se tuo syömiseen tunnelmaa ihan arkenakin, että ei tarvi syödessä katsella niitä tiskejä ja kattiloita.
Meillä oli tällainen edistyksellinen ratkaisu lapsuudenkodissani 70-luvulla. Keittiö oli erotettu ruokailutilasta 'baaripöydällä', jossa oli ala- ja yläkaapit. Ruokailuhuone oli avoin myös olohuoneeseen.
Nykyään pidän siitä, ettei astioita tarvitse kantaa pidemmälle, vaan ne voi nostaa laatikosta suoraan ruokapöytään Tähän toimii loistavasti L- tai oikeastaan U-mallinen keittiö, jonka keskellä on ruokapöytä.
Minulle riittäisi 50-neliöinen talo, jossa olisi sata neliötä säilytystilaa.
Ja kun palataan realiteetteihin, niin kunpa olisi edes lapselle oma huone.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tämä talo olis aika helmi! Allekirjoitan joka kohdan!
Vierailija kirjoitti:
- kaappitilaa riittävästi, keittiössä kannattaa hyödyntää myös korkeus, eikä laittaa nykyään niin muodikasta mutta epäkäytännöllisiä matalia yläkaappeja, makuuhuoneisiin paljon syviä komeroita
- keittiöön runsaasti laskutilaa, sitä ei ole ikinä liikaa
- pistorasioiden kanssa ei kannata pihtailla
- iso eteinen helpottaa elämää
- harrastusvälineille tilaa eteiseen/kodinhoitohuoneeseen/varastoon
- vanhempien makuuhuone erilleen lasten huoneista
- vanhempien makuuhuoneesta käynti suoraan kylpyhuoneeseen
- minua ei haittaa, vaikka pönttö on kylpyhuoneessa, eikä eriöitynä
- erillinen vessa lashenhuonepäätyyn
- erillinen keittiö, koska en halua herätä aamulla tai illalla nukkumaan mennessä, kun joku piipittää mikroa tms., meillä on kovin erirytmisiä perheenjäseniä
- riittävän iso kodinhoitohuone, joka toimii samalla pukuhuoneena, omat arkivaatteeni eivät käytännössä ehdi juuri koskaan makuuhuoneen kaappiin asti, enkä halua herättää nukkuvaa puolisoa
- kunnollinen pyykinkuivaustila, ettei tarvitse kuivata pyykkejä telineiden päällä ja siirrellä niitä jatkuvasti pois tieltä
- saunasta ei näköyhteyttä suihkuun
- kylpyamme on unelmani, se tulee seuraavan remontin yhteydessä kylppäriimme (suihkun lisäksi)
- yksi ylimääräinen huone, jossa voi majoittaa vieraat ja se voi toimia myös työhuoneena
- varaava takka on ehdoton, takka-leivinuuniyhdistelmä olisi ihana
- auringonottoterassi
- pohjoisen puolelle laittaisin lasitetun terassin
- keittiöön pitäisi mahtua vähintään 6 hengen pöytä
- olohuone niin iso, että sinne voi laittaa jatkettavan pöydän 10 hengelle
- lukko vanhempien makuuhuoneeseen ja kylpyhuoneen oveen
- tieltä mahdollisimman lyhyt matka etuovelle ja autot heti tien viereen, jotta välttyy rankoilta lumitöiltä talvella
- autokatos olisi kiva luksus, mutta sisätilanlämppärilläkin pärjää
-varastotilaa reilusti, myös vaatekaappi olisi kiva
- lämmitysmuodoksi maalämpö tai kaukolämpö, mikäli asuu edullisella alueella
- talon ulkoverhoiluksi tiili, jotta välttyy maalaushommilta
Kenellä on jotain tarpeellista korkean yläkaapin ylähyllyllä? Meidän uuteen keittiöön tulee yläkasppi ainoastaan tiskiaktaan päälle ja sekin matala kaappi. Iso keittiö, alalaatikot ja paljon työpöytätasoa.
Yläkaapit ovat oiva paikka kausiastioille, esim. pakastusrasiat, hillotölkit, mehupullot, lasten synttäritarvikkeet, hopealusikat, juhla-astiat, piparkakkumuotit yms.. Samoin niissä voi säilyttää kuivaruoka-aineita ja säilykkeitä, jos on ostanut vaikkapa tarjouksesta isomman satsin. Myös harvemmin käytettyjä kodinkoneita (talousvaaka, sauvasekoitin, kahvipannu, voileipägrilli, tehosekoitin) säilytetään meillä yläkaapeissa. Säilytystilaa ei ole koskaan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas pidän kätevänä sitä että khh on pesutilojen yhteydessä. Riisuutuessa likaiset vaatteet saa suoraan pyykkikoriin ja siellä olevista kaapeista puhdasta päälle. Vaatteita ei näin tarvitse kuljetella ympäri taloa vaan säilytys keskitetty yhteen paikkaan. Toimii kahdestaan asujilla, en tiedä lapsiperheistä.
Suihkussa OK, mutta saunassa haluan rentoutua, enkä katsella pyykkifasiliteetteja.
Siinä yksi syy lisää, miksen halua lasiseinää saunaan. Toinen painava syy on se, että haluan peseytyä yksityisesti, enkä yleisön edessä.
Meillä on perinteinen puusauna, jossa muutama valokuitu katossa. Saunan oven yläosassa on viistosti lasi, mutta siitä ei näy suihkuun, eikä pyykkinarulle, kun istuu lauteilla. Joskus sytytän pesuhuoneen puolelle pari kynttilää enkä laita lainkaan sähkövaloja päälle. Saunassa on täydellinen tunnelma rentoutua tulen loimussa ylälauteella maaten.
Iso tupakkahuone ja tilava viinakellari. T: vela stadista
Aikuisille makuuhuone erilleen lapsista/nuorista ja sen yhteyteen oma kylpyhuone ja vaatehuone. Ei haittaisi vaikka aikuisilla olisi oma pesukone ja lapsilla oma, mitä oppisivat oppisivat jossain vaiheessa itse käyttämään.
Ehdottomat:
Iso eteinen
Iso keittiö, eli paljon työskentelytilaa sekä isot ulosvedettävät alalaatikot
Riittävän kokoinen khh
Iso lämmin varasto
Iso autotalli lämmin
3 makkaria
Paljon säilytystilaa