Miksi ei voida lehtipuhaltimia vaihtaa haravointiin?
Kaikki päivät aamusta iltaan usea henkilö puhaltimien kanssa. Ihan yhtä hidasta kuin haravointi, kun sitä yhtä pientä kohtaa puhalletaan puoli päivää ja hitaasti siirrytään seuraavaan kohtaan. Nykyään kaikkien herkkyydet pitää ottaa huomioon, mutta ei ääniherkkiä koskaan. Kamala meteli ylipäätään saa olla joka paikassa!
Kommentit (50)
Käytän molempia, harava toimii hyvin nurmikolla ja puhallin soralla/sepelillä sekä kiveyksellä. Harvalla sora/sepeli kasaantuu mukaan ja hankaloittaa toimia, puhaltimella lähtee pääosin vain lehdet. Kiveyksellä kastuneet lehdet ei lähde haravalla mukaan ollenkaan, puhaltimella lähtee.
Kasoista kottikärryyn ja kompostiin haravalla - puhaltimella en edes yrittäisi.
Länsimainen ihminen on laiska ja mukavuudenhaluinen. Voisi ihan samalla tavalla kysyä miksi teollistuneessa pienessä kylässä jossa asun kaikilla alkaa olla moderni 10 vuoden aikavälillä ostettu auto ja kaikki niillä ajaa joka päivä sen kilometrin kauppaan ja töihin, vaikka saman matkan pääsisi kävelemällä, kuten täällä päin kaikki tekivät ennen 80-lukua.
Lehtipuhallinta haukkuvat, oletteko itse kokeilleet verrata ihan ergonomian kannalta millaista on poistaa lehdet 20 kerrostalon pihasta haravalla vs puhaltimella? Tuskin, ettehän osaa ajatella muuta kuin sitä oman asunnon edustaa ettekä ollenkaan huomioi että huoltohenkilöllä on valtava alue jolta lehdet poistettava. Siinä olisi aika moni huoltohenkilö sairaslomalla jos haravalla pitäisi koko homma tehdä. Ja ihan varmasti on nopeampi kuin harava, aikamoista valehtelua väittää muuta.
Sairaat pääsee (moottori)lehtipuhallin-mölyttimillä kiduttaman ihmisiä 😖 aivan "hyväksyttävästä" syystä 😈.
Puhallin nostaa myös maasta kaikenlaiset pöpöt (maabakteerit, virukset, sienet,...) ilmaan ja sitten ihmisten hengitykseen 😵 ! Naisille hameen alle myös kaikki hiivat ja sienet aina limanuljaskoihin saakka 🍄(AAHH! 🍆 😜)! Eipähän tarvise lähteä kauas sienestämään 🤭!
Jos lehtipuhaltimena on joku rimpula niin ei se juuri haravaa nopeampi olekaan.
Mutta ammattilaiskäyttöiset kyllä hakkaa haravat 6-0.
Itse käytän ammattipuhallinta enemmän kaikkeen muuhun kuin lehtihommaan, esim hallien siivoukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehtipuhallin on paljon nopeampi ja tehokkaammin puhdistava kuin harva. Lisäksi kevyt tehdä homma.
Akkukäyttöisesä lähtee hyvin vähän ääntä.
Miksi kaiken pitää olla kevyttä? Oletko tosiaan niin huonossa kunnossa, ettet jaksa yhtä pihaa haravoida? Harava käteen, laiskuri.
Naurattaa kuinka tälläiset kommentit saa 19 tykkäystä ja 4 dislikea. Ihan tosissasi kysyt, että miksi kaiken pitäisi olla kevyttä? Että mielummin parempi tehdä jotakin samaa toistoliikettä ja saada vammoja? Onko se oikeasti niin vaikea ymmärtää että työkseen talojen pihoja siivoovat ihmiset saa pikkasen enemmän rasitusta kun ne kerran vuodessa oman nurmikkonsa siivoavat haravan heiluttajat
Kivahan se on asfalttia haravoida, tai vielä kivempi sora-alueilla. Kivet lähtee mukana.
Lehtipuhaltimet vain ammattikäyttöön. Pois ne joka ikiseltä muulta pörryyttäjältä. Haravointi nostaa kuntoa ja samalla tulee oltua pihalla. Skippaa kuntosali ja haravoimaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehtipuhallin on paljon nopeampi ja tehokkaammin puhdistava kuin harva. Lisäksi kevyt tehdä homma.
Akkukäyttöisesä lähtee hyvin vähän ääntä.
Miksi kaiken pitää olla kevyttä? Oletko tosiaan niin huonossa kunnossa, ettet jaksa yhtä pihaa haravoida? Harava käteen, laiskuri.
Naurattaa kuinka tälläiset kommentit saa 19 tykkäystä ja 4 dislikea. Ihan tosissasi kysyt, että miksi kaiken pitäisi olla kevyttä? Että mielummin parempi tehdä jotakin samaa toistoliikettä ja saada vammoja? Onko se oikeasti niin vaikea ymmärtää että työkseen talojen pihoja siivoovat ihmiset saa pikkasen enemmän rasitusta kun ne kerran vuodessa oman nurmikkonsa siivoavat haravan heiluttajat
Kuinka monta kertaa vuodessa työkseen pihoja siivoavat ihmiset joutuvat sitä haravaa heiluttamaan? Ei ne lehdet putoa kuin kerran vuodessa, se on muutama viikko haravointia vuodessa. Jos ei kunto sitä kestä, on väärässä ammatissa.
Miksi leikkuupuimureita voida vaihtaa sirppiin ja viikatteeseen? No, ehkä siihen vielä tarvittaisi 10 henkeä vielä heiluttamaan sitä viikatetta, keräämään ja käsittelemään vilja, jne. jne. Eikä menisi kuin 50 kertaa sen leikkuupuimurin käyttämä aika.
Miksi ei matkustettaisi hevosella ja rattailla autojen ja lentokoneiden sijaan? Paskaa olisi kaikki tiet puolillaan, mutta ei tarvisi kuunnella sitä kauheaa pärinää.
Miksi ei elettäisi kaikki savupirteissä ja valaistukseen käytettäisi pärettä? Ei tarvisi kenenkään kärsiä sähköyliherkkyydestä, eikä maksaa kauheita sähkön siirtohintoja. Se on ihan kauheeta riistoa!