Työpaikan vauvakeskustelut kirpaisee, itkettääkin

Ymmärrän. Been there, done that. Käytin jopa rauhoittavia lääkkeitä, kun päivät olivat erityisen vaikeita.

Toivon sinulle voimia.

Voimia <3

Ikävä tilanne. Varmasti raskas. Sitä mietin, että jos koet, että et itsekään jaksa tutustua ja jutella niitä näitä, niin auttaako sitten sekään, että työyhteisössä ei puhuttaisi vauvajuttuja?Eli siellä on varmaan muitakin jotka voisivat puhua muistakin kuin vauvajutuista, mutta jaksatko sinä keskustella heidän kanssaan?

Jos taas koet että ongelma on vauvajuttujen määrän, niin voithan kuitenkin tuoda esille, että teillä on raskasta ko. asian kanssa, joten ihmiset voisivat hieman ymmärtää välttelevyyttäsi?

Tsemppiä!

Jospa kertoisit tilanteesi. Äidit on aika ymmärtäväisiä ja voisit saada jopa tukea ja ystäviä. Onnea yritykseen.

Itse olen lapseton, yritystä ja hoitoja takana pari vuotta. Työpaikalla kaksi raskaana, lähiystävistä olen ainoa lapseton. Mä olen puhunut tilanteesta ääneen sekä töissä että tietenkin ystäväpiirissä. Vaikka lapsettomuus sattuu syvältä, emme ole antaneet sen mieheni kanssa määrittää meidän koko elämää. Elämässä on niin paljon hyvin, parempaa puolisoa en voisi toivoa, ystävät (ja heidän lapset) ovat tärkeitä ja läheisiä, minulla on harrastuksia, miehen kanssa reissaamme ym. Eli siis itse olen kokenut hyväksi selviytymiskeinoksi sen, ettei anna lapsettomuuden olla ainoa elämänsisältö, se on vain yksi osa, niin siitä ei pääse kasvamaan kaiken hyvän alleen syövää mörköä. Ja yritämme nauttia toisistamme ja muusta elämästä mieheni kanssa, on helpompi kestää tyytymättömyys ja suru yhdellä elämän osa-alueella kun elämään mahtuu paljon myös hyvää.

Tsemppiä sinulle ap, viestisi perusteella minulle tuli mieleen myös se, että tekisiköhän sinulle hyvää päästä keskustelemaan tilanteesta myös ulkopuolisen ammattilaisen kanssa?

Kannattaisi mennä juttelemaan psykologin kanssa. Uskon myös, että etsimällä muista asioista mielekkyyttä omaan elämääsi löytyy luontaista apua. Ottaisit asiaksesi keksiä tekemistä ja tavoitteita, joilla saat innostettua itseäsi ja täytettyä ajatuksesi. Eli nyt suunnittelemaan matkoja, remonttia, treenaamaan, harrastamaan jotain ahkerasti jne. Silloin pystyt ottamaan etäisyyttä noihin juttuihin. Se on nyt heidän elämäänsä tällä hetkellä, mutta lapsen saaminen myös sitoo kokonaan pitkäksi aikaa, osittain loppuiäksi, ja sinä saat vielä nauttia vapaudesta ja keskittyä itseesi ja parisuhteeseesi.

Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu, olen ollut samankaltaisessa tilanteessa kauan sitten.

Kiitos tsempeistä, lohduttivat.

Ensi alkuun uudet työkuviot kuormittivat niin paljon etten oikein jaksanut kauheasti sen päälle sosialisoida. Nyt kun tilanne on jo rauhallinen töiden osalta ja hommat selvät, olisi periaatteessa kiinnostusta ja energiaa tutustua muihin ja löytää uusia ystäviäkin. Mutta kun nämä vauvajutut alkoivat pyöriä täydellä teholla, tuntuu että kaikki ilo ja energia valuu tyhjiin. Olen ihan apaattinen ja ahdistunut töissä, en jaksaisi pitää itseäni ryhdissä ja koittaa hymyillen selvitä näistä tilanteista.Lasken vain tunteja milloin pääsen pois, pakoon niitä juttuja.

Tuntuu vaikealta lähestyä ketään kun aina keskeytän jonkun vauva/perhekeskustelun ja pelkään myös, että huomio kohdistuu minuun ja alkaa kiusoittelu ja utelu milloinkas meillä jne. Olen siis naimisissa ja 30v. , joten houkutteleva kohde uteluille. Ja kun tosiaan työkaverit ovat nyt jääneet etäisiksi, ei oikein tunnu luontevalta avautua.

Toinen asia on se, että en haluaisi vaivaannuttaa heitäkään. Tätä vauvashowta on kestänyt niin pitkään, että jos nyt töksäytän meidän kärsivän lapsettomuudesta, pelkään että he tajuavat loukanneensa puheillaan minua jo pitkään ja että ilmapiiri muuttuisi vaivaantuneeksi minun läsnäollessa. En jotenkin halua "nolata" heitä ja samalla itseäni kun en ole kehdannut sanoa/saanut sanotuksi. Enkä tietysti voi olettaakaan, että minun ollessa paikalla ei näistä asioista voisi puhua. Ei siitäkään mitään tule jos minua pitäisi aina muiden varoa.

Pattitilanne ja niin ahdistava ;--(.

Joskus vain mietin, että onkohan joukossa joku muukin, joka salaa itkee mielessään. Kun joka viidettä tai kuudetta pariahan nämä asiat koskettavat... Tuntuu siltä, että jos itse joskus onnistuisin raskaaksi päätymään, en uskaltaisi hehkuttaa sitä joka päivä niin suurieleisesti varsinkan naisvaltaisella alalla isossa porukassa, jossa on mukana myös lapsettomia. Kun koskaan ei voi tietää kuinka moni samassa huoneessa painii näiden asioiden kanssa päivästä toiseen. Aina miettisin, että miltä siitä joka viidennestä tuntuu :( Mutta ehkä olen outo, lapsettomuuden jotenkin traumatisoima ja normaaliin elämään ei kuulu tämmöiset mietteet :)

Minä en ymmärrä, miksi tuollaisia intiimejä asioita kuten seksielämä ja lastenhankinta pitäisi vatvoa jossain työyhteisöissä. Tuntuu siltä, että joiltain naisilta häviää täysin itsesensuuri saatuaan lapsen tai lapsia. Eivätkö nämä naiset tajua miten noloja he ovat? Mielestäni ap voi ihan hyvin olla kertomatta omia parisuhteen sisäisiä asioita työpaikalla. Eikö työpaikka ole ensisijaisesti työn tekemistä varten eikä joku kaverinhakukerho?