Oletko kärsinyt abortin jälkeisestä masennuksesta - kerro kokemuksistasi

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 12:17"]Olen kyllä, tosin abortoin myöhäisillä viikolla kromosomihäiriön vuoksi ja se oli elämäni kamalin kokemus. Toivu en koskaan, mutta asiaan tuli helpotusta uuden ihanan ihmisen muodossa. Silti en sitä aborttia kadu, koska kaikkien parhaaksihan se.

[/quote]

Oliko lapsi Downi? Onnittelut uudesta vavasta.

Syyttelin itseäni, oikein kiusasin itseäni esimerkiksi katsomalla aborttivideoita ja olin todella "pihalla". Tiesin kuitenkin pohjimmiltani ratkaisun olleen oikea, olimme sen silloin teineinä yhdessä poikaystävän kanssa päättäneet. Olo oli kuitenkin tosi ikävä ja pahin suru alkoi noin kuukauden abortin jälkeen. En hakenut apua, en puhunut edes poikaystävälle vaan esimerkiksi öisin nousin toiseen huoneeseen itkemään.

Kyllä se helpotti ja ohi meni - sitä en muista kauanko se kesti. Nyt olen viimeisilläni raskaana, pian syntyy esikoiseni ja tämä on aivan erilaista - sopivampi elämäntilanne, vakaammat ja kypsemmät vanhemmat (minä ja mies siis) ja muutenkin lapsen kannalta parempi alku elämälle ja elämä ylipäätään :)

Tovottavasti voimme jatkaa keskustelua asiattomista kommenteista huolimatta.

Minä en syytä itseäni: enää. Siitä tiedän, että olen läpikäynyt koko prosessin kaikkineen.

Tästä omalla kohdalla tiesin, että olen sinut asian kanssa. Voin jollain tasolla "hyväksyä" tekoni.

t. Ap

Monen vuoden lapsettomuuden jälkeen aloin odottamaan. 13+ viikolla kätilö kertoi että vauvan aivot kasvavat pään ulkopuolella. Lääkäri totesi että vahva sydän on estänyt keskenmenon ja lapsi joko kuolisi synnytyksessä tai heti sen jälkeen. Elämäni vaikein asia kirjoittaa papereihin nimi ja anoa keskeytystä ministeriöstä. Viikon päästä tästä oli lääkkeellinen keskeytys. Kukaan ei tarjonnut henkistä tukea koska raskaus oli "alkuvaiheessa". Seuraava puoli vuotta meni enemmän ja vähemmän sumussa.

Olemme saaneet lapsia myöhemmin mutta aina on tunne että yksi uupuu. Uskoisin että täysin tunteeton ihminen elää ilman mitään "muistoa" abortista muilla se kummittelee lopun elämää tavalla tai toisella omissa ajatuksissa välillä vahvemmin, välillä lievemmin.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:14"]Monen vuoden lapsettomuuden jälkeen aloin odottamaan. 13+ viikolla kätilö kertoi että vauvan aivot kasvavat pään ulkopuolella. Lääkäri totesi että vahva sydän on estänyt keskenmenon ja lapsi joko kuolisi synnytyksessä tai heti sen jälkeen. Elämäni vaikein asia kirjoittaa papereihin nimi ja anoa keskeytystä ministeriöstä. Viikon päästä tästä oli lääkkeellinen keskeytys. Kukaan ei tarjonnut henkistä tukea koska raskaus oli "alkuvaiheessa". Seuraava puoli vuotta meni enemmän ja vähemmän sumussa.

Olemme saaneet lapsia myöhemmin mutta aina on tunne että yksi uupuu. Uskoisin että täysin tunteeton ihminen elää ilman mitään "muistoa" abortista muilla se kummittelee lopun elämää tavalla tai toisella omissa ajatuksissa välillä vahvemmin, välillä lievemmin.

[/quote]

Kyllä. Just tuo kummastuttaa, kun henkistä tukea ei tarjota ollenkaan. Tosi kummallista. Mut onpa rankka kokemus sulla ollut elämässä :'(. Se jättää kyllä jäljen.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:20"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:14"]Monen vuoden lapsettomuuden jälkeen aloin odottamaan. 13+ viikolla kätilö kertoi että vauvan aivot kasvavat pään ulkopuolella. Lääkäri totesi että vahva sydän on estänyt keskenmenon ja lapsi joko kuolisi synnytyksessä tai heti sen jälkeen. Elämäni vaikein asia kirjoittaa papereihin nimi ja anoa keskeytystä ministeriöstä. Viikon päästä tästä oli lääkkeellinen keskeytys. Kukaan ei tarjonnut henkistä tukea koska raskaus oli "alkuvaiheessa". Seuraava puoli vuotta meni enemmän ja vähemmän sumussa.

Olemme saaneet lapsia myöhemmin mutta aina on tunne että yksi uupuu. Uskoisin että täysin tunteeton ihminen elää ilman mitään "muistoa" abortista muilla se kummittelee lopun elämää tavalla tai toisella omissa ajatuksissa välillä vahvemmin, välillä lievemmin.

[/quote]

Kyllä. Just tuo kummastuttaa, kun henkistä tukea ei tarjota ollenkaan. Tosi kummallista. Mut onpa rankka kokemus sulla ollut elämässä :'(. Se jättää kyllä jäljen.

[/quote]

Henkinen tuki olis tärkeää juuri sen vuoksi, että kokemus usein seuraa naista seuraaviin raskauksiin tai seuraaviin mahdollisiin raskauksiin, mitkä menee kesken. Se saattaa aiheuttaa parisuheongelmia ja heijastua jo siten olemassa oleviin vanhempiin lapsiin... Eniten tietysti niillä, jotka tekee abortin nuoren iän takia. Heillä se seuraa pisimpään. Moni nainen on ollut useamman kerran raskaana, mitä lapsiluku antaa ymmärtää. Keskenmenoja tapahtuu tosi paljon.

Oletteko olleet itkuherkkiä ja sekaisin. Ihmetelleet mikä on, kun abortin piti olla vain helpotus? Kauan sitä kesti?

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:25"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:20"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:14"]Monen vuoden lapsettomuuden jälkeen aloin odottamaan. 13+ viikolla kätilö kertoi että vauvan aivot kasvavat pään ulkopuolella. Lääkäri totesi että vahva sydän on estänyt keskenmenon ja lapsi joko kuolisi synnytyksessä tai heti sen jälkeen. Elämäni vaikein asia kirjoittaa papereihin nimi ja anoa keskeytystä ministeriöstä. Viikon päästä tästä oli lääkkeellinen keskeytys. Kukaan ei tarjonnut henkistä tukea koska raskaus oli "alkuvaiheessa". Seuraava puoli vuotta meni enemmän ja vähemmän sumussa.

Olemme saaneet lapsia myöhemmin mutta aina on tunne että yksi uupuu. Uskoisin että täysin tunteeton ihminen elää ilman mitään "muistoa" abortista muilla se kummittelee lopun elämää tavalla tai toisella omissa ajatuksissa välillä vahvemmin, välillä lievemmin.

[/quote]

Kyllä. Just tuo kummastuttaa, kun henkistä tukea ei tarjota ollenkaan. Tosi kummallista. Mut onpa rankka kokemus sulla ollut elämässä :'(. Se jättää kyllä jäljen.

[/quote]

Henkinen tuki olis tärkeää juuri sen vuoksi, että kokemus usein seuraa naista seuraaviin raskauksiin tai seuraaviin mahdollisiin raskauksiin, mitkä menee kesken. Se saattaa aiheuttaa parisuheongelmia ja heijastua jo siten olemassa oleviin vanhempiin lapsiin... Eniten tietysti niillä, jotka tekee abortin nuoren iän takia. Heillä se seuraa pisimpään. Moni nainen on ollut useamman kerran raskaana, mitä lapsiluku antaa ymmärtää. Keskenmenoja tapahtuu tosi paljon.

[/quote]

Seuraavassa raskaudessa äitiysneuvolan täti kysyi että tämänkö lapsen sinä sitten haluat pitää. Siinä oli tuki mitä sieltä suunnalta sain. Äitiyspolilla sai sitten vähän enemmän keskusteluapua mutta lähinnä sielläkin käskettiin keskittyä tulevaan ja antaa menneiden olla. Ja silti aina paniikissa kun katsottiin ultralla että toistaako histori itseään.

Sukulaiset ja tuttavat toki " surivat" mutta ei se paljon mieltä lämmittänyt kuulla heiltä että ainakin tiedätte että lapsen saaminen on mahdollista.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:25"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:20"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:14"]Monen vuoden lapsettomuuden jälkeen aloin odottamaan. 13+ viikolla kätilö kertoi että vauvan aivot kasvavat pään ulkopuolella. Lääkäri totesi että vahva sydän on estänyt keskenmenon ja lapsi joko kuolisi synnytyksessä tai heti sen jälkeen. Elämäni vaikein asia kirjoittaa papereihin nimi ja anoa keskeytystä ministeriöstä. Viikon päästä tästä oli lääkkeellinen keskeytys. Kukaan ei tarjonnut henkistä tukea koska raskaus oli "alkuvaiheessa". Seuraava puoli vuotta meni enemmän ja vähemmän sumussa.

Olemme saaneet lapsia myöhemmin mutta aina on tunne että yksi uupuu. Uskoisin että täysin tunteeton ihminen elää ilman mitään "muistoa" abortista muilla se kummittelee lopun elämää tavalla tai toisella omissa ajatuksissa välillä vahvemmin, välillä lievemmin.

[/quote]

Kyllä. Just tuo kummastuttaa, kun henkistä tukea ei tarjota ollenkaan. Tosi kummallista. Mut onpa rankka kokemus sulla ollut elämässä :'(. Se jättää kyllä jäljen.

[/quote]

Henkinen tuki olis tärkeää juuri sen vuoksi, että kokemus usein seuraa naista seuraaviin raskauksiin tai seuraaviin mahdollisiin raskauksiin, mitkä menee kesken. Se saattaa aiheuttaa parisuheongelmia ja heijastua jo siten olemassa oleviin vanhempiin lapsiin... Eniten tietysti niillä, jotka tekee abortin nuoren iän takia. Heillä se seuraa pisimpään. Moni nainen on ollut useamman kerran raskaana, mitä lapsiluku antaa ymmärtää. Keskenmenoja tapahtuu tosi paljon.

[/quote]

Seuraavassa raskaudessa äitiysneuvolan täti kysyi että tämänkö lapsen sinä sitten haluat pitää. Siinä oli tuki mitä sieltä suunnalta sain. Äitiyspolilla sai sitten vähän enemmän keskusteluapua mutta lähinnä sielläkin käskettiin keskittyä tulevaan ja antaa menneiden olla. Ja silti aina paniikissa kun katsottiin ultralla että toistaako histori itseään.

Sukulaiset ja tuttavat toki " surivat" mutta ei se paljon mieltä lämmittänyt kuulla heiltä että ainakin tiedätte että lapsen saaminen on mahdollista.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:47"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:25"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:20"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:14"]Monen vuoden lapsettomuuden jälkeen aloin odottamaan. 13+ viikolla kätilö kertoi että vauvan aivot kasvavat pään ulkopuolella. Lääkäri totesi että vahva sydän on estänyt keskenmenon ja lapsi joko kuolisi synnytyksessä tai heti sen jälkeen. Elämäni vaikein asia kirjoittaa papereihin nimi ja anoa keskeytystä ministeriöstä. Viikon päästä tästä oli lääkkeellinen keskeytys. Kukaan ei tarjonnut henkistä tukea koska raskaus oli "alkuvaiheessa". Seuraava puoli vuotta meni enemmän ja vähemmän sumussa.

Olemme saaneet lapsia myöhemmin mutta aina on tunne että yksi uupuu. Uskoisin että täysin tunteeton ihminen elää ilman mitään "muistoa" abortista muilla se kummittelee lopun elämää tavalla tai toisella omissa ajatuksissa välillä vahvemmin, välillä lievemmin.

[/quote]

Kyllä. Just tuo kummastuttaa, kun henkistä tukea ei tarjota ollenkaan. Tosi kummallista. Mut onpa rankka kokemus sulla ollut elämässä :'(. Se jättää kyllä jäljen.

[/quote]

Henkinen tuki olis tärkeää juuri sen vuoksi, että kokemus usein seuraa naista seuraaviin raskauksiin tai seuraaviin mahdollisiin raskauksiin, mitkä menee kesken. Se saattaa aiheuttaa parisuheongelmia ja heijastua jo siten olemassa oleviin vanhempiin lapsiin... Eniten tietysti niillä, jotka tekee abortin nuoren iän takia. Heillä se seuraa pisimpään. Moni nainen on ollut useamman kerran raskaana, mitä lapsiluku antaa ymmärtää. Keskenmenoja tapahtuu tosi paljon.

[/quote]

Seuraavassa raskaudessa äitiysneuvolan täti kysyi että tämänkö lapsen sinä sitten haluat pitää. Siinä oli tuki mitä sieltä suunnalta sain. Äitiyspolilla sai sitten vähän enemmän keskusteluapua mutta lähinnä sielläkin käskettiin keskittyä tulevaan ja antaa menneiden olla. Ja silti aina paniikissa kun katsottiin ultralla että toistaako histori itseään.

Sukulaiset ja tuttavat toki " surivat" mutta ei se paljon mieltä lämmittänyt kuulla heiltä että ainakin tiedätte että lapsen saaminen on mahdollista.

[/quote]

No huh, mikä harppu! Tuollaiset sanat kyllä satuttaa! Abortti on naiselle tosi yksityinen kokemus, kun sitä ei fyysisesti voi jakaa. Se on jotain, mikä tapahtuu vaan sulle, vaikka isä kuvioissa olisikin.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:47"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:25"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:20"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:14"]Monen vuoden lapsettomuuden jälkeen aloin odottamaan. 13+ viikolla kätilö kertoi että vauvan aivot kasvavat pään ulkopuolella. Lääkäri totesi että vahva sydän on estänyt keskenmenon ja lapsi joko kuolisi synnytyksessä tai heti sen jälkeen. Elämäni vaikein asia kirjoittaa papereihin nimi ja anoa keskeytystä ministeriöstä. Viikon päästä tästä oli lääkkeellinen keskeytys. Kukaan ei tarjonnut henkistä tukea koska raskaus oli "alkuvaiheessa". Seuraava puoli vuotta meni enemmän ja vähemmän sumussa.

Olemme saaneet lapsia myöhemmin mutta aina on tunne että yksi uupuu. Uskoisin että täysin tunteeton ihminen elää ilman mitään "muistoa" abortista muilla se kummittelee lopun elämää tavalla tai toisella omissa ajatuksissa välillä vahvemmin, välillä lievemmin.

[/quote]

Kyllä. Just tuo kummastuttaa, kun henkistä tukea ei tarjota ollenkaan. Tosi kummallista. Mut onpa rankka kokemus sulla ollut elämässä :'(. Se jättää kyllä jäljen.

[/quote]

Henkinen tuki olis tärkeää juuri sen vuoksi, että kokemus usein seuraa naista seuraaviin raskauksiin tai seuraaviin mahdollisiin raskauksiin, mitkä menee kesken. Se saattaa aiheuttaa parisuheongelmia ja heijastua jo siten olemassa oleviin vanhempiin lapsiin... Eniten tietysti niillä, jotka tekee abortin nuoren iän takia. Heillä se seuraa pisimpään. Moni nainen on ollut useamman kerran raskaana, mitä lapsiluku antaa ymmärtää. Keskenmenoja tapahtuu tosi paljon.

[/quote]

Seuraavassa raskaudessa äitiysneuvolan täti kysyi että tämänkö lapsen sinä sitten haluat pitää. Siinä oli tuki mitä sieltä suunnalta sain. Äitiyspolilla sai sitten vähän enemmän keskusteluapua mutta lähinnä sielläkin käskettiin keskittyä tulevaan ja antaa menneiden olla. Ja silti aina paniikissa kun katsottiin ultralla että toistaako histori itseään.

Sukulaiset ja tuttavat toki " surivat" mutta ei se paljon mieltä lämmittänyt kuulla heiltä että ainakin tiedätte että lapsen saaminen on mahdollista.

[/quote]

No huh, mikä harppu! Tuollaiset sanat kyllä satuttaa! Abortti on naiselle tosi yksityinen kokemus, kun sitä ei fyysisesti voi jakaa. Se on jotain, mikä tapahtuu vaan sulle, vaikka isä kuvioissa olisikin.

Kokemuksen yksityisyyden takia se on rankka kokemus. Ilot, kuten lapsen syntymä on helpompi jakaa. Mies ei ikinä voi tietää miltä abortti tuntuu naisesta, vaikka lupaisikin olla tukena. Eikä kyllä kukaan muukaan, joka ei ole kokenut samaa (vielä noin myöhäisillä viikoilla kuin viikolla 13). Siltikin kokemus voi olla erilainen, mutta joku käsitys sentään on.

Kai teit valituksen neuvolan tantasta ;-)

Minä olin abortin jälkeen masentunut ja surullinen, haluton tekemään oikeastaan mitään. Tuntui yksinäiseltä ja tyhjältä, vaikka mies oli koko ajan vieressä ja tukena. Tuntui, että osa minusta puuttuu, että en ole kokonainen. Oli hirveä vauvakuume, en kestänyt katsoa raskaana olevia naisia tai pieniä vauvoja vaan saatoin purskahtaa itkuun kun näin esim. kaupassa. Koin jopa vihaa ja katkeruutta siitä, että muut olivat raskaana ja saivat puuhailla pienten vauvojen kanssa. Tuntui, ettei kukaan voi ymmärtää miltä minusta tuntuu, olinhan kuitenkin ihan vapaaehtoisesti keskeyttänyt raskauden.

Koin syyllisyyttä siitä, että olin riistänyt lapselta mahdollisuuden elämään. Olin tappanut sen. Mietin, millainen lapsi se olisi ollut. Pyysin siltä usein anteeksi.

Itkeskelin paljon ja puhuin asiasta mieheni kanssa, mutta asia ei ratkennut, paha olo vain jatkui. Abortti ei varsinaisesti kaduttanut, niinkuin järjellisellä tasolla, koska koen, että se oli järkevin ratkaisu siinä tilanteessa, mutta kyllähän se silti selkeästi kadutti tunnetasolla koska reagoin tuolla tavalla.

Tämä jatkui useita kuukausia, kunnes eräänä iltana vain purskahdin kotona ihan hillittömään itkuun, ulisin miehen kainalossa kaikkia tunteita ja oloja ulos. Sen jälkeen homma helpotti ja elämä kirkastui. Lopetin esim. vauvoille ja raskaana oleville naisille itkemisen ja muutenkin pystyin suhtautumaan asioihin taas "normaalisti".

Myöhemmin tajusin, että tuo lopullinen purkautuminen ja avautuminen kävi juuri niihin aikoihin, kuin sen lapsen olisi ollut määrä syntyä jos se olisi pidetty. Mietin, että olikohan kyseessä joku psyykkinen tiedostamaton juttu, kun keho ja mieli oli kuitenkin varmasti jo valmistautunut raskausaikaan ja sitten koko sen "raskausajan" olin ihan paskana siitä, että en olekaan raskaana.

Enää en pystyisi tekemään aborttia.

Kirjoittaja 33, älä tee aborttia. Jos miesystävä lähtee niin sit se suhde ei kestäisi muutenkaan.

33. Älä tee aborttia. Sä tulet pärjään ja jos jäät yksinhuoltajaksi saat ihan ok tuet ja korotukset. Sun esikoinen saa kokea sisarus-suhteen riemun ja ilon todella hyvällä ikäerolla. Jo 2,5 v päästä ne leikkii yhdessä ja sä voit levätä. Tolla ikäerolla sun lapsella on aina sisarus tukena.

Olisitko tehnyt abortin jos olisit tiennyt? Olisitko ennemmin ollut vaikka synnytyksenjälkeisestä masennuksesta kärsivä äiti, jolla kuitenkin on se lapsi, kuin lapsensa abortoinut ja masentunut?

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 09:45"]Olisitko tehnyt abortin jos olisit tiennyt? Olisitko ennemmin ollut vaikka synnytyksenjälkeisestä masennuksesta kärsivä äiti, jolla kuitenkin on se lapsi, kuin lapsensa abortoinut ja masentunut?

[/quote]

Olisin valinnut lapsen ja masennuksen.

Abortin jälkeinen masennus voi olla tosi vaikea tunnistaa. Aborttiin liittyvät tunteet voi olla niin kiellettyjä, että masennusta ei välttämättä tajua heti tai ajoissa. Siksi siihen voi olla vaikea saada tai hakea apua.

Miten tunnistit masennuksesi?

Pletko hakenut apua masennukseesi? Mistä? Koitko että abortin jälkeiseen masennukseen on vaikeampi hakea apua, kuin muuhun masennukseen? Haitko apua heti vai vasta vuosien kuluttua?

Tässä oma listani:

1. Seksuaalinen haluttomuus ja parisuhdeongelmat

2. Ärtymys ja ajoittainen vihaisuus

3. Kyvyttömyys surra, mutta sisällä tosi paha olo.

4. Anhedonia ja arvottomuus

5. Ilottomuus

6. Totaalinen yksinäisyyden tunne.

Ap