Kenen mielestä Putin on seksikäs?
En voi tälle mitään, minusta on! Mielestäni hänen tapansa johtaa maataan on vastenmielinen, enkä ole mistään hänen kanssaan samaa mieltä, mutta silti.
En ikinä kehtaisi kertoa tätä kenellekään IRL.
Kommentit (55)
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 21:08"]
Miksihän joistain ihmisistä tulee noin mahtavia. Putinkin on kuitenkin lähtöisin ihan perus perheestä Pietarista. Hän halusi vakoojaksi kuten nyt moni pikkupoika voisi haluta (vaikka tätäkin on yritetty demonisoida... tuskin Putin on ollut ainoa nulikka joka on halunnut vakoojaksi tai sotilaaksi). Urahan olisi voinut tyssätä viimeistään siihen kun NL hajosi ja Putinilta meni duuni KGB:ssä alta. Ja pormestarin apulaisestakin on vielä aika pitkä matka maailman vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi. Olipa hänestä mitä mieltä tahansa, niin työtä tuo on vaatinut aivan varmasti. Kampittajia lienee riittänyt niin koti- kuin ulkomaillakin.
Tietävätköhän tuollaiset ihmiset jo nuorina, että heistä tulee jotain suurta? Monella on isot suunnitelmat nuorena, mutta 99% tapauksista se jää haaveiluksi.
[/quote]
Ensiksi pitää tietysti syntyä oikeaan maahan eli käytännössä Amerikkaan tai Venäjälle. Kiinakin on mahtivaltio, muttei kukaan tiedä edes heidän presidenttinsä nimeä :D
No joo, nuo tiikerin kesyttämis-hommat ovat kyllä hauskoja! :D
Olin vähän pettynyt Sotshin avajaisia katsellessa, kun Putin tuli paikalle niin tavallisesti ja vaatimattomasti, olisin odottanut, että vähintään ratsastaa karhulla tms paikalle! ;-)
Ap
ps. En kyllä normaalisti ihastu mihinkään rikollisiin, kuten joku täällä ehdotti, enkä kärsi mistään isä-ongelmista muutenkaan! Putinissa vain on sitä jotain. Ja HUOM edelleenkään ei puhuta hänen johtajuudestaan tai muutenkaan luonteesta.
hyi, ruma pieni ukko se on. Tällä hetkellä ei haittais vaikka joku sen teilais..
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 16:50"]
Noo, todistetusti Putin osaa soittaa pianoa, lentää sotatoimialueelle hävittäjän kyydissä, kuinka moni kuusikymppinen vielä pelailee jääkiekkoa, musta vyö judossa, entinen agentti nykyinen maailman vaikutusvaltaisin mies... aina hillitty ja itsevarma.
Sanotaanko näin, että kyllä mä luulen pildeä riittävän jos sille päälle vielä sattuu :D
http://www.rumormillnews.com/pix6/putin-undershirt.jpg
[/quote]
miltäköhän vuodelta tääkin kuva on?
Mutta on kyllä kuumempi ja parempikuntoinen kuin pari-kolmekymppinen tavis-suomalaisjamppa.
Putinissa on kyllä jotain karismaa. Hän horjuu naurettavuuden rajoilla, mutta jokainen ihminen joka luottaa itseensä tuollatavalla luon karismaattisen ilmapiirin ympärilleen.
Itse katsoin erästä Putinin kuvaa Sotchissa jossa hän katsoo haikean ja surumielisen oloisena ihmisjoukkoa. Jonkinlainen roiston pelastamis kiehtoutuminen varmaan syntyy kun katsoo vuorotellen tällaisia kuvia
ja sitten toisenlaisia.
Voi luoja. En tajua tuota "valta on kiihottavaa" -piirrettä ihmisessä. Valta turmelee, ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti. En vain pysty käsittämään niitä naisia, joita tuollaisten ympärillä pyörii, en vain pysty, vaikka tässäkin nyt juuri sitä yritän näitä kommentteja lukemalla. Onhan se sinänsä tietty hyvä, että makuja on monia.. mutta.. kun minusta Putinilla on jatkuvasti veemäinen ilme ja kuolleen kalan katse, joka ei todellakaan kiihota, vaan kylmää luita ja ytimiä myöten. Brrrrrhhh.
Se pieni kuminaamainen ukkoko seksikäs? Päivän parhaat naurut, kiitos niistä.
Putin on aina puhtaan näköinen ja oloinen jonka kunto huippuluokkaa niin kuin älykin. Obaman vaatteet roikkuu ja on likaisen ja väsähtäneen näköinen jeppe joka vaan lukee muitten sanelemia tekstejä. Roolit on pojilla erillaisia, toinen päättää toinen marjonetti.
kuusikymppinen Putin ja melkein nkolmekymmentä vuotta nuorempi Paavo:
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/584321/4/584323.jpg
http://is12.snstatic.fi/img/978/1288651597330.jpg
niin kumpi on nuorekkaampi? Kummalla löytyy kaksoisleuka jne.?
"...Putinilla on jatkuvasti veemäinen ilme ja kuolleen kalan katse..."Juuri tuo tekee hänestä jo olemukseltaan vastenmielisen. Pituus (tai sen puute) ja kaljuus eivät haittaa yhtään.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 08:20"]
kuusikymppinen Putin ja melkein nkolmekymmentä vuotta nuorempi Paavo:
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/584321/4/584323.jpg
http://is12.snstatic.fi/img/978/1288651597330.jpg
niin kumpi on nuorekkaampi? Kummalla löytyy kaksoisleuka jne.?
[/quote]
Oletpa muuten löytänytkin harvinaisen edustavan kuvan Putinista. Siis oikeasti. Näyttää melkein inhimilliseltä.
Putin ei todellakaan ole seksikäs, mutta hauska omalla tavallaan. Hänen pahimmat machovalokuvaylilyöntinsä ovat ratkiriemukkaita, ja on tosiaan vaikea sanoa onko ne otettu vakavissaan vai ei. Ja jos ei, niin kenen huumori niissä näkyy - Putinin oma vai hänen lähipiirinsä? Eli tekeekö hän tahallaan itsestään naurettavan, vai onko lähipiirillään vaan poikkeuksellisen kiero huumorintaju.
http://www.businessinsider.com/39-photos-of-vladimir-putin-2013-3?op=1
Makee tyyppi kun on aina mukana kaikkialla ja itte kokeilemassa. Ei todellakaan ole mikään hienohelma öykkeriukko.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 09:20"]
Putin ei todellakaan ole seksikäs, mutta hauska omalla tavallaan. Hänen pahimmat machovalokuvaylilyöntinsä ovat ratkiriemukkaita, ja on tosiaan vaikea sanoa onko ne otettu vakavissaan vai ei. Ja jos ei, niin kenen huumori niissä näkyy - Putinin oma vai hänen lähipiirinsä? Eli tekeekö hän tahallaan itsestään naurettavan, vai onko lähipiirillään vaan poikkeuksellisen kiero huumorintaju.
http://www.businessinsider.com/39-photos-of-vladimir-putin-2013-3?op=1
[/quote]
Heh heh! Saahan sitä aina väänettyä hyvän huonoksi, vai saako?
Onhan Putin kieltämättä jotenkin vaikuttava tapaus mutta minua hän enemmänkin pelottaa kuin houkuttaa. En uskaltaisi edes tavata livenä. Gorbatsovin näin livenä ja hän oli todella sympaattisen näköinen.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 16:18"]
No, kyllä valta on seksikästä ;)
[/quote]
huhhuh kun on pimee ämmä.
Joka toisella venäläismiehellä on tuo sama kuolleen kalan katse. Se on Venäjällä tapana, samoin kuin vosun näköiset uutistenlukijat. Se on kyllä outoa, että venäläisnaiset ovat minunkin silmiini usein nättejä ja telinevoimistelijannäköisiä, mutta miehet toinen toistaan hirveämpiä möllejä. Vähän sama kuin somaleilla. Venäläisgeenit sopivat naisille, mutta eivät miehille.
Koirankuonolainen.