Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa. Pelkään lasteni kuolemaa
10.11.2020 |
Tämä on jatkunut jo kolme vuotta ja pahenee vaan.
Koko ajan odotan koska jotain pahaa tapahtuu.
En rajoita lasteni elämää kuitenkaan mutta oma ahdistus kasvaa päivä päivältä.
Tämä alkoi kun kuopus syntyi kolmisen vuotta sitten.
Muuten mieliala on hyvä enkä koe itseäni masentuneeksi. Tämä ahdistus vaan siitä että lapseni kuolee on todella raskasta.
Nytkin pelkään kouluampujaa tai että päiväkoti-ikäiselle sattuu jotain siellä hoidossa.
Pelkään myös että joku sairastuu vakavasti. Pelkään myös omaa kuolemaani mutta vain sen vuoksi että lapset jäävät ilman äitiä.
Joka kerta kun erotaan lasten kanssa niin mietin onko tämä viimeinen hetki kun nähdään.
Tilannetta ei helpota yhtään lasten tapaturmaiset kuolemat uutisissa. Juuri päätin että lapseni eivät enää koskaan osallistu koulussa uintiin.
Miten lähden hakemaan apua?
Minulla ei ole kytköksiä mihinkään hoitavaan tahoon eikä aiempia mielenterveysongelmia.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Johtuu lapsuutesi olosuhteista.
En usko.
Minulla oli hyvä lapsuus. Vanhempani onnellisesti naimisissa edelleen ja hyvät välit heihin ja sisaruksiin.
Minulta ei ole kuollut ketään todella läheistäkään. Tai isovanhemmat ovat mutta he ovat kuolleet vanhoina. Yksi yli satavuotiaana. Luonnollisesti.
Ja olen koittanut ajatella etten pysty pelollani asioita muuttamaan suuntaan tai toiseen muttei se hirveästi auta.
Tiedän myös että kaikki me joskus kuollaan mutta pelkään että se tapahtuu liian aikaisin.
En yhtään tiedä mistä tämä pelko kumpuaa?
Mietin synnytyksen jälkeistä masennustakin mutta muuten olen iloinen ja positiivinen ihminen eli tuskin on siitäkään kyse.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, hieman vastaavassa tilanteessa olleena kehoitan sinua hakeutumaan terapiaan. Varmasti terveyskeskuksessa osataan ohjata eteenpäin.
Näin pika-avuksi suosittelen Ted Talksista Lucy Honen resilienssi-puhetta. Hone on resilienssitutkija, joka menetti lapsensa auto-onnettomuudessa ja jakaa kokemuksiinsa pohjautuen kolme selviytymisstrategiaa. Ne sopivat myös ahdistuksesta ja pakkoajatuksista kärsiville. Lyhyesti tiivistettynä strategioiden sisältö on se, että ihmisen tulisi hyväksyä se, että kärsimys on osa elämää, ja siihen voi ajatuksena yrittää sopeutua (traagisia asioita tapahtuu valitettavasti meille kaikille). Lisäksi olisi hyvä valita huolellisesti se, mihin elämässä keskittyy: ei mahdollisiin uhkiin, vaan yrittää löytää eri asioista positiivisia puolia. Kolmanneksi, täytyy lopettaa sellaisten asioiden tekeminen, jotka aiheuttavat ahdistusta: jos esim. tapanasi on googletella uhkakuvia, lopeta se, koska siitä ei seuraa mitään hyvää.
Lucy Honen luento löytyy youtubesta, tekstiversio täällä: https://ideas.ted.com/sorrow-and-tragedy-will-happen-to-us-all-here-are…
Kyllähän se niin on, että sitten kun saa lapsia niin se pahin pelko liittyy aina siihen, että jos niille tapahtuu jotakin. Minulla se ei onneksi ole tuollaisella tasolla että jatkuvasti ahdistaa, vaan ihan normaalina peruspelkona jossain siellä taustalla missä kaikki muutkin elämän pelot asuvat. Voin kuvitella että on varmaan aika kuormittavaa.
Johtuu lapsuutesi olosuhteista.