Vihaan isoja peniksiä
rosin vähän aikaa sitten miehestä, jolla oli sen kokoinen vehje, että kaikki miehet olisivat olleet kateellisia. Minä en tosin ikinä ole ymmärtänyt tätä pakkomiellettä isoihin peniksiin. Nyt kun en enää seurustele, voin myöntää itsellenikin että exäni vehje oli ällöttävä. Aina sai varoa, ettei satu. Erektio ei ikinä ollut ihan kova ja senkin aikaansaaminen kesti pienen ikuisuuden. Ja sitten sitä piti koko ajan esitellä ja puhua siitä.
Seksistä puuttui tietynlainen läheisyys. Ei sen takia etteikö mies olisi halunnut sitä tarjota, vaan sen takia että piti koko ajan olla varovainen, eikä mies muutenkaan voinut olla ihan ihossa kiinni. Ainoa etu oli se että lusikka-asento onnistui helposti. Mutta se oli hyvin pieni plussaa kokonaisuudessa. Onneksi tuommoisia ei tule usein vastaan. Ajatus jättimelasta jopa ällöttää. Tosin semmoiset ihan pienetkin varmaan on huonoja.
En siis oikein ymmärrä miksi miehet haluavat itselleen jättimäisen peniksen. Luonto on ymmärtänyt että normaali on paras. Itsekin kun olen alapäästä varmaankin sitä normaalitasoa. Miehet voisivat olla kateellisia enemmänkin niille miehille, joilla on taitoa ja kiinnostusta naista kohtaan. Tämä tosin on vähän vaikeaa mitata viivottimella.
Tämä on jotenkin terapeuttista sanoa tämä ääneen, joten vielä kerran: isot penikset - yök.
Kommentit (3)
Ap ei ole puhdasverinen av mamma kun ei 20/6cm munaa paikat kestä.
Onneksi suurimmalla osalla naisista on sellainen pillu että ihan normi munakin kelpaa ja kyllä lusikkakin onnistuu vaikkei oli mikään ron jeremy.
Vuosia sitten olin yhden miehen kanssa, jolla oli jättimäinen penis. Hyviä puolia oli se, että se näytti tosi hyvältä ja sitä oli kiva hyväillä käsin. Mutta huonoja puolia oli paljon enemmän: seksi oli vähän vähän vaivalloista ja sisäänlaittaminen sattui. Mies ei meinannut laueta millään ja tunsin itseni epäkiihottavaksi sen takia. Hän piti itseään maailman lahjana naisille, puhui exästään ja oli jotenkin itserakas, voi olla että olisi muutenkin, mutta ajattelin, että se liittyi siihen, että naiset oli kehuneet hänen penistään. Koko mies tuntui pelkältä peniksenkantotelineeltä, en olisi oikeasti voinut kuvitella pidempää suhdetta hänen kanssaan.
Ei ollu kivaa, kun tuli veristä vuotoa aina seksin jälkeen. Pakko oli erota, kun ei sitä jatkuvaa kipuakaan kestä.