Keskiluokkaiset odotukset ahdistavat ja suututtavat
En ymmärrä, miksi pitäisi mahtua johonkin tuollaiseen muottiin. Pitäisi olla tietynlainen elämä, oikeankokoinen televisio, käydä kerran vuodessa matkalla, omistaa saastuttava auto jne.
En tarvitse mitään noista, mutta elämäntapani herättää todella usein ihmettelyä. Äitini ihmettelee, miksi en matkustele useammin "koska sullahan on varaakin". Kavereiden mielestä minun pitäisi hankkia auto, vaikka pärjään oikein hyvin jalankulun/pyöräilyn turvin. Minun pitäisi käydä myös jossain trendikkäässä jumpassa. Ei riitä, että harrastan 3 kertaa viikossa juoksua raikkaassa ulkoilmassa ja nautin siitä.
En oikein ymmärrä tätä, että miksi materiaalin haalinta ja tietynlaisten hyödykkeiden omistaminen muodostavat niin ison osan keskiluokkaisesta elämäntavasta? Opetetaanko lapsille nykyään kotona, että hyvällä ihmisellä kuuluu olla auto, iso televisio ja elää trendien mukaan? Entä, jos ei tarvitse mitään noista vaan pärjää muutenkin?
Kommentit (9)
Yleensä tavallisille ihmisille on tärkeää olla sellainen kuin muut ovat. Muistan omasta lapsuudestani kuinka naapurin oli pakko aina hankkia uusi auto, kun meillekin hankittiin. Ihmiset vertailevat hirveästi omaa elämää toisten ihmisten elämään. Toiset myös vaativat enemmän ollakseen tyytyväisiä.
Aivan totta. Ja lisäksi, mitä jonkun elämäntapa kuuluu muille?
Olen elänyt itse melko simppelisti pitkään, ja haluan elämässäni keskittyä asioihin, jotka ovat mulle tärkeitä eli en kuluttamiseen.
Jos ostan jotain, haluan sellaisia tavaroita, jotka ovat laadukkaita, käytännöllisiä ja jotka sopivat tarpeisiini ja kestävät vuosia. Tällainen asenne on monien myyjien painajainen, koska kaupassa on enimmäkseen huonosti suunniteltua ja valmistettua kertakäyttökrääsää, joka voi olla kallistakin. Pitäisi ilmeisesti vaan tyytyä käyttämään kaikki liikenevä vapaa-aikaa "shoppailuun", hyväksyä mitkä tahansa huonolaatuiset tuotteet ja suostua maksamaan niistä älyttömiä hintoja. Ja tuotevirheistä, huonosta saatavuudesta tai epäkäytännöllisestä suunnittelusta ei saisi huomauttaa, koska se näyttää ahdistavan myyjiä.
En ymmärrä jotenkin sitä että kaupassa olevat tavarat omistavat meidät ja tekevät meistä sen kuka olemme. Näinhän nykyisin on ruvettu ajattelemaan.
Mä ajattelen vielä vanhanaikaisesti etten elä esineiden ja kuluttamisen kautta, mutta ei kai se ole muotia...
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 09:59"]
En ymmärrä, miksi pitäisi mahtua johonkin tuollaiseen muottiin. Pitäisi olla tietynlainen elämä, oikeankokoinen televisio, käydä kerran vuodessa matkalla, omistaa saastuttava auto jne.
En tarvitse mitään noista, mutta elämäntapani herättää todella usein ihmettelyä. Äitini ihmettelee, miksi en matkustele useammin "koska sullahan on varaakin". Kavereiden mielestä minun pitäisi hankkia auto, vaikka pärjään oikein hyvin jalankulun/pyöräilyn turvin. Minun pitäisi käydä myös jossain trendikkäässä jumpassa. Ei riitä, että harrastan 3 kertaa viikossa juoksua raikkaassa ulkoilmassa ja nautin siitä.
En oikein ymmärrä tätä, että miksi materiaalin haalinta ja tietynlaisten hyödykkeiden omistaminen muodostavat niin ison osan keskiluokkaisesta elämäntavasta? Opetetaanko lapsille nykyään kotona, että hyvällä ihmisellä kuuluu olla auto, iso televisio ja elää trendien mukaan? Entä, jos ei tarvitse mitään noista vaan pärjää muutenkin?
[/quote]
Voiko sun kanssa keskustella mistään ilman että sää otat sen kaiken noin kurjasti?
Jos joku kysyy käytkö salilla niin sää räjähdät siitä? Joo, sää käyt lenkillä..
Sooooriiiiii...
Jos joku kysyy sulta onko sulla autoa niin ei kun sää pärjäätkin sun pyörällä.... Soooooooooooriiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii....
Vaikka tienaat, niin kai sulta saa kysyä että käyttekö matkoilla! Eiku sää vaan pyöräilet. :(
Mitä ihmettä sinua kiinnostaa mitä muut tekee ja miten iso telkkari muilla on? Sinähän siinä tunnut arvostelevan ja vertailevan. Mulla on kaveri joka heitti koko telkkarin ulos koska se tuntui rajoittavan hänen sosiaalista elämää. Mitä siitä pitää jonkun olla jotain mieltä? Mitä SINÄ siitä ajattelisit? (älä kerro, koska se ei ole pointti).
Minulla ja perheelläni on säännöt ja rajat ja ne koskee meitä. Muut tekee mitä lystää. Ja ei: ei mennä matkalle kun ei ole RAHAA. Kyllä se melko pitkälle ammutaan lapsien harrastuksiin ja laskuihin. ;)
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 10:09"]
Yleensä tavallisille ihmisille on tärkeää olla sellainen kuin muut ovat. Muistan omasta lapsuudestani kuinka naapurin oli pakko aina hankkia uusi auto, kun meillekin hankittiin. Ihmiset vertailevat hirveästi omaa elämää toisten ihmisten elämään. Toiset myös vaativat enemmän ollakseen tyytyväisiä.
[/quote]
Melko egoistinen ajatus että MUUT ostaa auton -koska teille tuli uusi auto! :)
Nykyäänhän nuoret käyttävät palkkansa uusimpiin älypuhelimiin, merkkilaukkuihin ja matkusteluun.
Itse vähän vastustan tällaista materialismin hehkutusta ja virikkeille elämistä. Eikö nykyihminen voi enää nauttia tavallisista elämään kuuluvista asioista, kuten liikunta, terveellinen ruoka, ihmissuhteet ja jokin mieluinen harrastus? Ei voi olla niin, että kaikki harrastavat mekkilaukkujen keräilyä, shoppailua ja matkustelua. Eikö ole vähän köyhä elämä, jos kaikilla pitää olla samanlaista?
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 10:37"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 10:09"]
Yleensä tavallisille ihmisille on tärkeää olla sellainen kuin muut ovat. Muistan omasta lapsuudestani kuinka naapurin oli pakko aina hankkia uusi auto, kun meillekin hankittiin. Ihmiset vertailevat hirveästi omaa elämää toisten ihmisten elämään. Toiset myös vaativat enemmän ollakseen tyytyväisiä.
[/quote]
Melko egoistinen ajatus että MUUT ostaa auton -koska teille tuli uusi auto! :)
[/quote]
Luuletko, ettei tuollaisia ihmisiä ole? :D
Älä välitä. Ei sillä ole mitään väliä mitä muut sun valinnoista ajattelevat, jos itse tiedät valintasi oikeiksi ja hyviksi. Yritä myös löytää uutta, fiksumpaa seuraa. On paljon ihmisiä jotka eivät pidä matkustelua, autoa ja isoa telkkaria tavoiteltavina asioina. Anna muiden nauttia autoistaan ja matkoistaan jos ne heille tuottavat iloa. Sinä tykkäät erilaisista jutuista ja se on o.k. myös.
Ehkä ahdistusta voisi lähteä purkamaan siitä, miksi muiden mielipiteet ovat sinulle niin tärkeitä?
Kaikki eivät ajattele yhtä laajasti näitä asioita kuin sinä