Kävin työkkärissä - hämmästystä ja huutonaurua!
Käväisin tänään lounastunnilla työkkärissä, kun haluaisin selvitellä hieman tulevaisuuden urakuvioita ja niiden vaikutusta mahdolliseen työttömyyskorvauksen myöntämiseen. Yritin tietenkin ensin soittaa palvelunumeroon, jossa automaatti vastasi että ruuhkaa on niin paljon ettei uusia soittajia oteta jonoon. Ruuhkatilanteen huomioonottaen ajattelin, että työkkärissä paikan päällä saattaisi edes päästä virkailija juttusille - toisin kuin puhelimessa. Olin varautunut toki jonottamaan kauan.
Astuin sisään te-toimistoon, jossa oli hiljaista kuin katakombissa. Mistään jonoista ei ollut tietoakaan. Asiakaspalvelijoita oli enemmän kuin asiakkaita. Loistavaa! Yksi avulias työntekijä tulikin heti luokseni tarjoamaan apuaan. Selitin lyhyesti tilanteeni ja kysyin, voinko tulla juttelemaan asiasta näin suoraan tiskille. Vastaus oli: soita asiakaspalvelunumeroon. Sanoin, että yritin mutta en päässyt läpi. Seuraava vastaus oli: hoida asia netissaä. Sanoin, että haluaisin asian monimutkaisuuden vuoksi keskustella siitä kasvotusten. Siihen asiakaspalvelija totesi, ettei hän osaa neuvoa, mutta voi näyttää kuinka nettipalvelua käytetään ja ohjasi minut päätteelle. Osaan kyllä käyttää internettiä, kiitos vaan. Mutta haluaisin jutella mieluummin kasvotusten tai edes puhelimessa, jossa voin sitten kysyä tarkentavia kysymyksiä.
Siis mitä ihmettä?! Työkkäri on täynnä nettipääteneuvojia, mutta oikeaa tietoa ei saa mistään? Näitä nettipäätteitä oli siellä vapaana toistakymmentä ja virkailijoita pörräsi niiden ympärillä tumput suorina ainakin viisi. Mikä järki tässä on, että palkataan ihmisiä opettamaan netinkäyttöä sen sijaan, että palkattaisiin ihmisiä oikeasti neuvomaan te-asioissa? Voisiko joku viisaampi kertoa, mistä on kyse?
Kommentit (65)
Jos olisit katsonut vähän tarkemmin, olisit huomannut "virkailijoiden" nimikylteistä, että he eivät ole TE-toimiston virkailijoita vaan yksityisen yrityksen verkkoneuvojia, joiden tehtävänä on ohjata asiakas käyttämään nettiä asioitten hoitamiseen. Mitään päivystävää asiantuntijaa ei TE-toimistoista enää löydy vaan asiat hoidetaan ajanvarausaikoina vähän niin kuin hammaslääkärissä.
Valtiolla on vähennetty virkoja jatkuvasti, joten TE-toimistoon ei saa palkata asiakaspalvelutyöhön väkeä. Sen sijaan on mahdollista hankkia ostopalveluna apua niihin asioihin, joissa ei ole tarvetta olla asiakastietojärjestelmän kanssa tekemisissä. Verkkoneuvoja ei pääse näkemään asiakkaan tietoja missään vaiheessa, joten hän ei voi auttaa ap:n tilanteessa.
Valtion sopeuttamistoimien ansiosta yhdellä virkailijalla on nykyisin 600 - 900 asiakasta, joihin jokaiseen on oltava yhteydessä 6 kk välein. Joka viikko on siten soitettava tai oltava muuten yhteydessä noin 40 asiakkaalle (yhteen keskusteluun + siitä seuraavaan paperityöhön menee aikaa 45 min - 1.5 h) jonka lisäksi on tehtävä erilaisia selvityksiä, otettava yhteyksiä kassoihin ja Kelaan, tehtävä työtarjouksia, valittava asiakkaita valmennuksiin jne. Lisäksi on vielä puhelinpalvelupäivä esim. kerran viikossa. Aika ei todellakaan riitä siihen, että otetaan vastaan satunnaisia asiakkaita.
Ministeriön ohjeen mukaan TE-toimiston asiakaspalvelu on siirretty verkkoon ihan samoin kuin vaikka pankkien tai Kelan. Käyttäkää Oma asiointi -palvelua, sitä kautta saatte parhaiten yhteyden.
Ei se mikään työvoimatoimisto olekaan, vaan byrokratiakeskus joka on olemassa vain ja ainoastaan työttömien kyykyttämistä varten. Työtähän sieltä ei ole saanut enää vuosikausiin.
Itselläni on tilanne, etten voi saada työttömyyskorvausta ilman työkkärin lausuntoa, koska tilanteeni on epätyypillinen. En ole myöskään onnistunut pääsemään kenenkään puheille työkkärissä, joten nyt en sitten saa mitään rahaa mistään. Vinkkejä kenelläkään, mitä ihmettä mun pitäisi tehdä? :(
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 13:50"]
Mieheni kävi pari viikkoa sitten paikan päällä kun oli irtisanonut itsensä työstään. Oli työtodistukset jne mukana, mutta ilmoitettiin että netissä pitää hoitaa. Tuli kotiin ja laittoi netin kautta ilmoituksen. Seuraavana päivänä tuli soitto, että pitää tulla paikan päälle työtodistuksen kanssa. Mieheni antoi vähän palautetta toiminnasta..
[/quote]
Kenelle hän antoi palautetta? Työ- ja elinkeinoministeriö on määrännyt, että juuri noin tulee toimia eli asiakas ilmoittautuu netin kautta, jonka jälkeen TE-toimistosta soitetaan ja sovitaan, mitä tehdään seuraavaksi. Teillä on työkkäri toiminut täsmälleen ministeriön edellyttämällä tavalla, joten miehesi antama palaute otettiin kiitoksin vastaan.