Kävin työkkärissä - hämmästystä ja huutonaurua!
Käväisin tänään lounastunnilla työkkärissä, kun haluaisin selvitellä hieman tulevaisuuden urakuvioita ja niiden vaikutusta mahdolliseen työttömyyskorvauksen myöntämiseen. Yritin tietenkin ensin soittaa palvelunumeroon, jossa automaatti vastasi että ruuhkaa on niin paljon ettei uusia soittajia oteta jonoon. Ruuhkatilanteen huomioonottaen ajattelin, että työkkärissä paikan päällä saattaisi edes päästä virkailija juttusille - toisin kuin puhelimessa. Olin varautunut toki jonottamaan kauan.
Astuin sisään te-toimistoon, jossa oli hiljaista kuin katakombissa. Mistään jonoista ei ollut tietoakaan. Asiakaspalvelijoita oli enemmän kuin asiakkaita. Loistavaa! Yksi avulias työntekijä tulikin heti luokseni tarjoamaan apuaan. Selitin lyhyesti tilanteeni ja kysyin, voinko tulla juttelemaan asiasta näin suoraan tiskille. Vastaus oli: soita asiakaspalvelunumeroon. Sanoin, että yritin mutta en päässyt läpi. Seuraava vastaus oli: hoida asia netissaä. Sanoin, että haluaisin asian monimutkaisuuden vuoksi keskustella siitä kasvotusten. Siihen asiakaspalvelija totesi, ettei hän osaa neuvoa, mutta voi näyttää kuinka nettipalvelua käytetään ja ohjasi minut päätteelle. Osaan kyllä käyttää internettiä, kiitos vaan. Mutta haluaisin jutella mieluummin kasvotusten tai edes puhelimessa, jossa voin sitten kysyä tarkentavia kysymyksiä.
Siis mitä ihmettä?! Työkkäri on täynnä nettipääteneuvojia, mutta oikeaa tietoa ei saa mistään? Näitä nettipäätteitä oli siellä vapaana toistakymmentä ja virkailijoita pörräsi niiden ympärillä tumput suorina ainakin viisi. Mikä järki tässä on, että palkataan ihmisiä opettamaan netinkäyttöä sen sijaan, että palkattaisiin ihmisiä oikeasti neuvomaan te-asioissa? Voisiko joku viisaampi kertoa, mistä on kyse?
Kommentit (65)
Kela on yksi suuri vitsi. En onneksi sen "palveluita" ole tarvinnut vuosikymmeniin ja toivottavasti en tule koskaan tarvitsemaankaan. Ikävä kyllä kavereillani ei tässä vuosien varrella ole ollut yhtä hyvä tuuri ja en tunne ketään joka sieltä olisi saanut asiallista palvelua. Melkoisia kauhutarinoita olen kyllä kuullut.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 20:08"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 17:01"][quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 16:54"]
Miksi ap ei lukenut oman TE-toimistonsa ohjeita netistä? Olisi säästynyt turhalta käynniltä. Ei Kelaankaan kävellä ovesta sisään odottaen pääsevänsä virkailijan puheille tai vakuutusyhtiöön saati pankkiin. Miksi TE-toimiston pitäisi tarjota vanhanaikaista palvelua, kun kaikki muut ovat jo aikaa olleet netissä ja siihen ollaan tyytyväisiä.
[/quote]
Öö, missä kaupungissa ei kävellä Kelaan, kuka maksaa satoja euroja vuodessa vakuutusyhtiölle jonka toimipisteeseen ei voisi vain kävellä sisälle ja kuka muka EI voi mennä pankkiin vain ovesta kävelemällä? Täällä Satakunnassa ainakin voi vielä mennä perinteisellä tyylillä jonottamaan. Eri juttu jos haluaa jonkun tietyn henkilön juttusille tai tiettynä aikana.
TE-toimisto saa toki muuttua ajantasaiseksi, mutta tuo on oikeasti naurettavaa että siellä istuu ihmiset perseet puuduksissa toimistokopeissaan ja on palvelematta henkilöä joka on asiakkaaksi tullut, toistelevat mantraa "netissä, netissä, netissä". Ja kun se "netissä" ei kuitenkaan riitä, kun pitää mennä todistamaan tiedot oikeiksi itse henkilökohtaisesti. Täällä sitä varten ei ainakaan vielä ole aikaa erikseen jaettu, eli jonottamalla mennään edelleen.
[/quote]
Yritin soittaa te-toimistoon ilmoittaakseni työttömyysjaksosta, koska jostain syystä sitä ei voinut netissä tuolloin hoitaa. Se oli kuitenkin tehtävä samana päivänä saadakseni jonkun miljoonista ehdoista täytettyä. Koska en saanut puhelinyhteyttä, pakkasin kaksi alle kouluikäistä lastani ja menin paikan päälle bussilla.
Paikalla vilisi virkailijoita, jotka ohjasivat minut infoon. Selitin asiani ja vastaus oli" hoida asia netissä" . Selitin uudelleen, vastaus sama. Muotoilin kysymyksen jälleen, vastaus sama. Nainen hankittu samaa asiaa niin törkeällä ja ylimielisellä tavalla, vaivautumatta selittämään, että minä, joka en koskaan ole malttiani menettänyt julkisella paikalla, annoin melko painavaa palautetta. Vastaus:"hoida asia netissä". Eikä ole ainoa vastaavanlainen kokemus ko. puljusta. Tarkoituksenaan on raskaalla koneistolla kyykyttää ihmisiä. Työllistymisen kanssa ei heillä ole mitään tekemistä!
[/quote]
Raskas koneisto = 1 virkailija 900 työtöntä kohti? Ei se minusta kamalan raskaalta vaikuta. Lisäksi ministeriön ehdoton ohje on, että asiakas ilmoittautuu netin kautta, siinä ei ole poikkeuksia.
Muuten: työkkärille ei ole koskaan riittänyt työttömyysjakson ilmoittaminen puhelimitse, jos on halunnut siltä ajalta myös työttömyyskorvausta. Enkä oikein ymmärrä, että ensin ei netin kautta voi asiaa hoitaa ja seuraavaksi se netti olisi työkkärissä käytössä.
Apua! Edellisestä työttömyysjaksostani on kulunut kohta kaksi vuotta. Kohta joudun taas pitkästä aikaa asioimaan TE-toimistossa. Pelottaa jo nyt miten siinä onnistun. Työsuhteeni on epätyypillinen ja ihan varmasti joku menee pieleen. Hyvä, kun tuli luettua tämä ketju. Menen sitten ensimmäiseksi lukemaan ohjeet netistä. Sääliksi käy nettitaidottomia iäkkäämpiä työttömäksi joutuvia
Odotan innolla sitä aikaa, kun työttömyyskorvausten lausunnot jäävät pois TE-toimistoilta. Siinä vaiheessa tulee kestämään jopa 6 kk ennen kuin asiakas saa euroakaan korvausta, koska kun nyt työkkäri tutkii työttömyysturvan maksatuksen ehdot niin tulevaisuudessa asiakas joutuu itse sen tekemään eli toimittamaan ilman erillisiä ohjeita tarvittavat tiedot. Yksikin puuttuva liite ja kas - siirryt jonossa 3 kk päähän. Vieläpä täysin laillisesti eli jos et toimita tositteita, et ole oikeutettu tukeen. Voi olla, että siinä vaiheessa tulee ikävä nykyistä näkymättömistä tehtyä palvelua.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:14"]
Kela on yksi suuri vitsi. En onneksi sen "palveluita" ole tarvinnut vuosikymmeniin ja toivottavasti en tule koskaan tarvitsemaankaan. Ikävä kyllä kavereillani ei tässä vuosien varrella ole ollut yhtä hyvä tuuri ja en tunne ketään joka sieltä olisi saanut asiallista palvelua. Melkoisia kauhutarinoita olen kyllä kuullut.
[/quote]
Meillä on kaikki sujunut todella nopeasti. Lomakkeissa on miettimistä, joten käyn siellä kysymässä ja täyttämässä muutaman kohdan virkailijan kanssa. Soitan ensin ja kysyn mitä liitteitä tarvitaan ja miltä ajalta. Päätökset on sitten tulleet vauhdilla. Nyt on Kelaa tarvittu paljonkin kun lapsi syntyi toissa vuonna.
Te eukot olette nyt väärässä. Työkkärin toiminta on muuttunut ja nyt hoidetaan asiat työlinjan kautta ja sieltä saa varata ajan.
Työkkärissä ei enää käydä. Sieltä tulee postia kursseille ja ym. Niihin on pakko mennä. Työkkärissä asioidaan sitten kun on työtön. Netin kautta ilmoitus työttömyydestä ja sitten tulee aika kotiin eli siihen henkilökohtaiseen tapaamiseen. Toimintapa on nyt paljon järkevämpi ja parempi kuin ennen. Ei lääkärinkään mennä ilman ajanvarausta ja nyt työttömien joukkokokoontumiset on mennyttä aikaa.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:27"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 20:08"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 17:01"][quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 16:54"]
Miksi ap ei lukenut oman TE-toimistonsa ohjeita netistä? Olisi säästynyt turhalta käynniltä. Ei Kelaankaan kävellä ovesta sisään odottaen pääsevänsä virkailijan puheille tai vakuutusyhtiöön saati pankkiin. Miksi TE-toimiston pitäisi tarjota vanhanaikaista palvelua, kun kaikki muut ovat jo aikaa olleet netissä ja siihen ollaan tyytyväisiä.
[/quote]
Öö, missä kaupungissa ei kävellä Kelaan, kuka maksaa satoja euroja vuodessa vakuutusyhtiölle jonka toimipisteeseen ei voisi vain kävellä sisälle ja kuka muka EI voi mennä pankkiin vain ovesta kävelemällä? Täällä Satakunnassa ainakin voi vielä mennä perinteisellä tyylillä jonottamaan. Eri juttu jos haluaa jonkun tietyn henkilön juttusille tai tiettynä aikana.
TE-toimisto saa toki muuttua ajantasaiseksi, mutta tuo on oikeasti naurettavaa että siellä istuu ihmiset perseet puuduksissa toimistokopeissaan ja on palvelematta henkilöä joka on asiakkaaksi tullut, toistelevat mantraa "netissä, netissä, netissä". Ja kun se "netissä" ei kuitenkaan riitä, kun pitää mennä todistamaan tiedot oikeiksi itse henkilökohtaisesti. Täällä sitä varten ei ainakaan vielä ole aikaa erikseen jaettu, eli jonottamalla mennään edelleen.
[/quote]
Yritin soittaa te-toimistoon ilmoittaakseni työttömyysjaksosta, koska jostain syystä sitä ei voinut netissä tuolloin hoitaa. Se oli kuitenkin tehtävä samana päivänä saadakseni jonkun miljoonista ehdoista täytettyä. Koska en saanut puhelinyhteyttä, pakkasin kaksi alle kouluikäistä lastani ja menin paikan päälle bussilla.
Paikalla vilisi virkailijoita, jotka ohjasivat minut infoon. Selitin asiani ja vastaus oli" hoida asia netissä" . Selitin uudelleen, vastaus sama. Muotoilin kysymyksen jälleen, vastaus sama. Nainen hankittu samaa asiaa niin törkeällä ja ylimielisellä tavalla, vaivautumatta selittämään, että minä, joka en koskaan ole malttiani menettänyt julkisella paikalla, annoin melko painavaa palautetta. Vastaus:"hoida asia netissä". Eikä ole ainoa vastaavanlainen kokemus ko. puljusta. Tarkoituksenaan on raskaalla koneistolla kyykyttää ihmisiä. Työllistymisen kanssa ei heillä ole mitään tekemistä!
[/quote]
Raskas koneisto = 1 virkailija 900 työtöntä kohti? Ei se minusta kamalan raskaalta vaikuta. Lisäksi ministeriön ehdoton ohje on, että asiakas ilmoittautuu netin kautta, siinä ei ole poikkeuksia.
Muuten: työkkärille ei ole koskaan riittänyt työttömyysjakson ilmoittaminen puhelimitse, jos on halunnut siltä ajalta myös työttömyyskorvausta. Enkä oikein ymmärrä, että ensin ei netin kautta voi asiaa hoitaa ja seuraavaksi se netti olisi työkkärissä käytössä.
[/quote]
Kyllä, en muistanut tarkkaan mikä asiani oli kun kirjoitin yo. kirjoitusta. Mutta kiitos muistin virkistämisestä! Asiasta kun on kulunut reilusti yli puoli vuotta, en tarkkaan muistanut millainen asia oli. Kyse oli siitä, että jäin ensimmäistä kertaa (olen pätkätöissä) työttömyysjaksolle (olin siis kyllä hoitanut asioita netissä, hoitanut kaikki tarvittavat liitteet, todistukset ym, koska olin ollut ennen tätä työllistymisjaksoa jonkin aikaa valmistumisen jälkeen työttömänä), enkä tiennyt miten minun tulee toimia ja tuleeko minun toimia heti samana päivänä, etten menetä työttömyysturvaani. Koska en saanut asiaan selvyyttä netissä, eikä netissä asioiminen antanut vastausta kysymyksiini (missä pitää ilmoittautua, miten, millä nimikkeellä, kenelle...), yritin päivän mittaan soittaa asiakaspalveluun ja jätin soittopyynnön, mutta en saanut vastausta. Hätäännyin asian kanssa ja päätin lähteä lasten kanssa työkkäriin siten, että ehdin sinne ennen sulkemisaikaa.
Kävin siellä tuollaisen keskustelun, eli yritin kysyä infosta, että MITÄ minun pitää tehdä ja MISSÄ ja MITEN kun en saa asioihin tolkkua netissä eikä puhelimeen ja soittopyyntöön vastata (ja kokoajan oli pelkona se, että menetän työttömyyspäivärahan, jos en asiaa hoida). Ja saan vastaukseksi JOKAISEEN esittämääni kysymykseen: "Hoida asia netissä". Eikä voinut SELITTÄÄ mitään asiaa minulle, jotta olisin ymmärtänyt paremmin, mitä teen väärin tai mitä olen ymmärtänyt väärin. Minusta hänen käytöksensä oli puhdasta vittuilua.
Kun pääsin kotiin lasten kanssa, minulla soi puhelin. Arvaatte varmaan, että työkkäristä vastattiin soittopyyntöön.
Sen jälkeen olen työttömyyspätkillä ollut sitten ilman rahoja. Onneksi kyse on vain muutamista päivistä. En vain teidä miten minun pitää toimia, joten en sitten ole ko. puljuun yhteydessä lainkaan.
Joku alkuketjussa kyseli, että onko kukaan oikeasti saanut töitä työkkärin kautta.
Mä olen saanut nykyisen vakituisen työpaikkani työkkärin ilmoituksesta. Siskoni sai työpaikkansa niin, että virkailija ehdotti sitä hänelle. Työnantaja oli pyytänyt virkailijaa ehdottamaan paikkaa suoraan jollekin sopivalle työntekijälle sen sijaan, että paikka olisi laitettu julkisesti auki.
Että mun kokemukset työnsaannista sitä kautta ovat hyviä. Työkkärin palvelutkin toimivat pienessä kaupungissa paremmin kuin AP:n kokemus.
Näköjään joku kelan työntekijä esittää tyytyväistä asiakasta ainakin tuossa yhdessä viestissä. Onko muuten kukaan koskaan saanut työvoimatoimiston kautta töitä? Itse en tunne ketään, mutta kai sellaisiakin on?
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:30"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:27"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 20:08"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 17:01"][quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 16:54"]
Miksi ap ei lukenut oman TE-toimistonsa ohjeita netistä? Olisi säästynyt turhalta käynniltä. Ei Kelaankaan kävellä ovesta sisään odottaen pääsevänsä virkailijan puheille tai vakuutusyhtiöön saati pankkiin. Miksi TE-toimiston pitäisi tarjota vanhanaikaista palvelua, kun kaikki muut ovat jo aikaa olleet netissä ja siihen ollaan tyytyväisiä.
[/quote]
Öö, missä kaupungissa ei kävellä Kelaan, kuka maksaa satoja euroja vuodessa vakuutusyhtiölle jonka toimipisteeseen ei voisi vain kävellä sisälle ja kuka muka EI voi mennä pankkiin vain ovesta kävelemällä? Täällä Satakunnassa ainakin voi vielä mennä perinteisellä tyylillä jonottamaan. Eri juttu jos haluaa jonkun tietyn henkilön juttusille tai tiettynä aikana.
TE-toimisto saa toki muuttua ajantasaiseksi, mutta tuo on oikeasti naurettavaa että siellä istuu ihmiset perseet puuduksissa toimistokopeissaan ja on palvelematta henkilöä joka on asiakkaaksi tullut, toistelevat mantraa "netissä, netissä, netissä". Ja kun se "netissä" ei kuitenkaan riitä, kun pitää mennä todistamaan tiedot oikeiksi itse henkilökohtaisesti. Täällä sitä varten ei ainakaan vielä ole aikaa erikseen jaettu, eli jonottamalla mennään edelleen.
[/quote]
Yritin soittaa te-toimistoon ilmoittaakseni työttömyysjaksosta, koska jostain syystä sitä ei voinut netissä tuolloin hoitaa. Se oli kuitenkin tehtävä samana päivänä saadakseni jonkun miljoonista ehdoista täytettyä. Koska en saanut puhelinyhteyttä, pakkasin kaksi alle kouluikäistä lastani ja menin paikan päälle bussilla.
Paikalla vilisi virkailijoita, jotka ohjasivat minut infoon. Selitin asiani ja vastaus oli" hoida asia netissä" . Selitin uudelleen, vastaus sama. Muotoilin kysymyksen jälleen, vastaus sama. Nainen hankittu samaa asiaa niin törkeällä ja ylimielisellä tavalla, vaivautumatta selittämään, että minä, joka en koskaan ole malttiani menettänyt julkisella paikalla, annoin melko painavaa palautetta. Vastaus:"hoida asia netissä". Eikä ole ainoa vastaavanlainen kokemus ko. puljusta. Tarkoituksenaan on raskaalla koneistolla kyykyttää ihmisiä. Työllistymisen kanssa ei heillä ole mitään tekemistä!
[/quote]
Raskas koneisto = 1 virkailija 900 työtöntä kohti? Ei se minusta kamalan raskaalta vaikuta. Lisäksi ministeriön ehdoton ohje on, että asiakas ilmoittautuu netin kautta, siinä ei ole poikkeuksia.
Muuten: työkkärille ei ole koskaan riittänyt työttömyysjakson ilmoittaminen puhelimitse, jos on halunnut siltä ajalta myös työttömyyskorvausta. Enkä oikein ymmärrä, että ensin ei netin kautta voi asiaa hoitaa ja seuraavaksi se netti olisi työkkärissä käytössä.
[/quote]
Kyllä, en muistanut tarkkaan mikä asiani oli kun kirjoitin yo. kirjoitusta. Mutta kiitos muistin virkistämisestä! Asiasta kun on kulunut reilusti yli puoli vuotta, en tarkkaan muistanut millainen asia oli. Kyse oli siitä, että jäin ensimmäistä kertaa (olen pätkätöissä) työttömyysjaksolle (olin siis kyllä hoitanut asioita netissä, hoitanut kaikki tarvittavat liitteet, todistukset ym, koska olin ollut ennen tätä työllistymisjaksoa jonkin aikaa valmistumisen jälkeen työttömänä), enkä tiennyt miten minun tulee toimia ja tuleeko minun toimia heti samana päivänä, etten menetä työttömyysturvaani. Koska en saanut asiaan selvyyttä netissä, eikä netissä asioiminen antanut vastausta kysymyksiini (missä pitää ilmoittautua, miten, millä nimikkeellä, kenelle...), yritin päivän mittaan soittaa asiakaspalveluun ja jätin soittopyynnön, mutta en saanut vastausta. Hätäännyin asian kanssa ja päätin lähteä lasten kanssa työkkäriin siten, että ehdin sinne ennen sulkemisaikaa.
Kävin siellä tuollaisen keskustelun, eli yritin kysyä infosta, että MITÄ minun pitää tehdä ja MISSÄ ja MITEN kun en saa asioihin tolkkua netissä eikä puhelimeen ja soittopyyntöön vastata (ja kokoajan oli pelkona se, että menetän työttömyyspäivärahan, jos en asiaa hoida). Ja saan vastaukseksi JOKAISEEN esittämääni kysymykseen: "Hoida asia netissä". Eikä voinut SELITTÄÄ mitään asiaa minulle, jotta olisin ymmärtänyt paremmin, mitä teen väärin tai mitä olen ymmärtänyt väärin. Minusta hänen käytöksensä oli puhdasta vittuilua.
Kun pääsin kotiin lasten kanssa, minulla soi puhelin. Arvaatte varmaan, että työkkäristä vastattiin soittopyyntöön.
Sen jälkeen olen työttömyyspätkillä ollut sitten ilman rahoja. Onneksi kyse on vain muutamista päivistä. En vain teidä miten minun pitää toimia, joten en sitten ole ko. puljuun yhteydessä lainkaan.
[/quote]
Sinun täytyy olla käsittämättömän yksinkertainen, jos et työkkärin nettisivujen avulla ymmärtänyt, mitä tulee tehdä. Siellä kun on varsinainen rautalankamalli siitä, miten toimia, jos jää työttömäksi. Nyt sivusto on muuttunut, mutta jo aikaisemmassa oli todella yksityiskohtainen ohje työttömälle ilmoittautumisesta.
Enkä ymmärrä sitäkään, että jos jo olit aikaisemmin ollut työttömänä, niin miten ihmeessä unohdit kaikki aikaisemmin saamasi ohjeet samantien.
Info ei voinut vastata sinulle muuta kuin "hoida asiat netissä", koska juuri niin sinun tuli tehdä. Siitä se olisi lähtenyt - ihan niin kuin mol.fi -sivuilla silloin neuvottiin.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:45"]

Tilastojen mukaan kuukausittain yli 5000 työnhakijaa saa TE-toimiston kautta töitä. Lisäksi ovat vielä ne, jotka ovat löytäneet te-palvelut.fi -sivuilta työpaikkailmoituksen, mutta eivät ole ymmärtäneet, että nekin työpaikat ovat TE-toimiston välityksessä.

MInkä vastauksen olisit halunnut? TE-toimiston asiakkaaksi ilmoittaudutaan netissä, ei suinkaan infossa. Niin kauan kun et ole suostunut aloittamaan asiakkuutta, ei TE-toimistossa voida tehdä mitään työttömyysturvallesi. Voit inttää infolle vaikka miten pitkään asioitasi, mutta siitä ei ole hyötyä, koska Kela tai kassa ei ota vastaan sellaista päivärahahakemusta, jonka tekijä ei ole suostunut TE-toimiston asiakkuuteen.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:46"]

No enpä rupea sinulle selittämään tarinaa yksityiskohtaisesti. Luin sen ohjeen "mitä sinun tulee tehdä kun jäät työttömäksi" mutta se ei antanut vastausta tilanteeseeni, jossa oli tietty poikkeama. Ja olin siis työttömänä heti valmistumiseni jälkeen, jonka jälkeen työllistyin, jonka jälkeen jäin työttömäksi - tilanne liittyi tähän pätkään. Kesällä olisi taas pitkä työttömyys edessä, saas nähdä mitäs sitä nyt tehdään. Varmaan en saa mistään mitään, koska en ole mihinkään mitään jaksanut ilmoitella.
Kyllä se aspa olisi sen verran voinut infota, että olisi vastannut kysymykseeni, johon en saanut vastausta netistä. Ja jota tulin kahden pienen lapsen kanssa bussilla paikan päältä kysymään siinä toivossa, että joku ystävällinen ihminen minulle siihen vastaisi (ja sen jälkeen kenties olisin asian vaikka voinut netissä hoitaa).

[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 19:04"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 13:31"]
Itselläni on tilanne, etten voi saada työttömyyskorvausta ilman työkkärin lausuntoa, koska tilanteeni on epätyypillinen. En ole myöskään onnistunut pääsemään kenenkään puheille työkkärissä, joten nyt en sitten saa mitään rahaa mistään. Vinkkejä kenelläkään, mitä ihmettä mun pitäisi tehdä? :(
Itse olen lomautettuna neljää kertaa vuodessa ja lausunnon saaminen kestää VAIN 2 kuukautta. Meillä on täällä oma työkkäri, mutta nämä eivät voi sitä lausuntoa täällä tehdä vaan se pitää tehdä Tampereella. Kiva odotella rahojaan liitosta ikuisuuden ja sillävälin tulee liitosta jo monta uhkauskirjettä, että en ole ilmoittautunut kun ei ole lausuntoa tullut. Ihme pelleilyä.
[/quote]
Mikä ihmeen oma työkkäri? Teillä on Pirkanmaan TE-toimiston toimipiste.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:48"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:45"]
Näköjään joku kelan työntekijä esittää tyytyväistä asiakasta ainakin tuossa yhdessä viestissä. Onko muuten kukaan koskaan saanut työvoimatoimiston kautta töitä? Itse en tunne ketään, mutta kai sellaisiakin on?
[/quote]
Tilastojen mukaan kuukausittain yli 5000 työnhakijaa saa TE-toimiston kautta töitä. Lisäksi ovat vielä ne, jotka ovat löytäneet te-palvelut.fi -sivuilta työpaikkailmoituksen, mutta eivät ole ymmärtäneet, että nekin työpaikat ovat TE-toimiston välityksessä.
[/quote]
Vakituisia ja ok-palkkaisia töitä vai palkkatuella määräaikaisia?
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:54"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:46"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:30"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:27"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 20:08"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 17:01"][quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 16:54"]
Miksi ap ei lukenut oman TE-toimistonsa ohjeita netistä? Olisi säästynyt turhalta käynniltä. Ei Kelaankaan kävellä ovesta sisään odottaen pääsevänsä virkailijan puheille tai vakuutusyhtiöön saati pankkiin. Miksi TE-toimiston pitäisi tarjota vanhanaikaista palvelua, kun kaikki muut ovat jo aikaa olleet netissä ja siihen ollaan tyytyväisiä.
[/quote]
Öö, missä kaupungissa ei kävellä Kelaan, kuka maksaa satoja euroja vuodessa vakuutusyhtiölle jonka toimipisteeseen ei voisi vain kävellä sisälle ja kuka muka EI voi mennä pankkiin vain ovesta kävelemällä? Täällä Satakunnassa ainakin voi vielä mennä perinteisellä tyylillä jonottamaan. Eri juttu jos haluaa jonkun tietyn henkilön juttusille tai tiettynä aikana.
TE-toimisto saa toki muuttua ajantasaiseksi, mutta tuo on oikeasti naurettavaa että siellä istuu ihmiset perseet puuduksissa toimistokopeissaan ja on palvelematta henkilöä joka on asiakkaaksi tullut, toistelevat mantraa "netissä, netissä, netissä". Ja kun se "netissä" ei kuitenkaan riitä, kun pitää mennä todistamaan tiedot oikeiksi itse henkilökohtaisesti. Täällä sitä varten ei ainakaan vielä ole aikaa erikseen jaettu, eli jonottamalla mennään edelleen.
[/quote]
Yritin soittaa te-toimistoon ilmoittaakseni työttömyysjaksosta, koska jostain syystä sitä ei voinut netissä tuolloin hoitaa. Se oli kuitenkin tehtävä samana päivänä saadakseni jonkun miljoonista ehdoista täytettyä. Koska en saanut puhelinyhteyttä, pakkasin kaksi alle kouluikäistä lastani ja menin paikan päälle bussilla.
Paikalla vilisi virkailijoita, jotka ohjasivat minut infoon. Selitin asiani ja vastaus oli" hoida asia netissä" . Selitin uudelleen, vastaus sama. Muotoilin kysymyksen jälleen, vastaus sama. Nainen hankittu samaa asiaa niin törkeällä ja ylimielisellä tavalla, vaivautumatta selittämään, että minä, joka en koskaan ole malttiani menettänyt julkisella paikalla, annoin melko painavaa palautetta. Vastaus:"hoida asia netissä". Eikä ole ainoa vastaavanlainen kokemus ko. puljusta. Tarkoituksenaan on raskaalla koneistolla kyykyttää ihmisiä. Työllistymisen kanssa ei heillä ole mitään tekemistä!
[/quote]
Raskas koneisto = 1 virkailija 900 työtöntä kohti? Ei se minusta kamalan raskaalta vaikuta. Lisäksi ministeriön ehdoton ohje on, että asiakas ilmoittautuu netin kautta, siinä ei ole poikkeuksia.
Muuten: työkkärille ei ole koskaan riittänyt työttömyysjakson ilmoittaminen puhelimitse, jos on halunnut siltä ajalta myös työttömyyskorvausta. Enkä oikein ymmärrä, että ensin ei netin kautta voi asiaa hoitaa ja seuraavaksi se netti olisi työkkärissä käytössä.
[/quote]
Kyllä, en muistanut tarkkaan mikä asiani oli kun kirjoitin yo. kirjoitusta. Mutta kiitos muistin virkistämisestä! Asiasta kun on kulunut reilusti yli puoli vuotta, en tarkkaan muistanut millainen asia oli. Kyse oli siitä, että jäin ensimmäistä kertaa (olen pätkätöissä) työttömyysjaksolle (olin siis kyllä hoitanut asioita netissä, hoitanut kaikki tarvittavat liitteet, todistukset ym, koska olin ollut ennen tätä työllistymisjaksoa jonkin aikaa valmistumisen jälkeen työttömänä), enkä tiennyt miten minun tulee toimia ja tuleeko minun toimia heti samana päivänä, etten menetä työttömyysturvaani. Koska en saanut asiaan selvyyttä netissä, eikä netissä asioiminen antanut vastausta kysymyksiini (missä pitää ilmoittautua, miten, millä nimikkeellä, kenelle...), yritin päivän mittaan soittaa asiakaspalveluun ja jätin soittopyynnön, mutta en saanut vastausta. Hätäännyin asian kanssa ja päätin lähteä lasten kanssa työkkäriin siten, että ehdin sinne ennen sulkemisaikaa.
Kävin siellä tuollaisen keskustelun, eli yritin kysyä infosta, että MITÄ minun pitää tehdä ja MISSÄ ja MITEN kun en saa asioihin tolkkua netissä eikä puhelimeen ja soittopyyntöön vastata (ja kokoajan oli pelkona se, että menetän työttömyyspäivärahan, jos en asiaa hoida). Ja saan vastaukseksi JOKAISEEN esittämääni kysymykseen: "Hoida asia netissä". Eikä voinut SELITTÄÄ mitään asiaa minulle, jotta olisin ymmärtänyt paremmin, mitä teen väärin tai mitä olen ymmärtänyt väärin. Minusta hänen käytöksensä oli puhdasta vittuilua.
Kun pääsin kotiin lasten kanssa, minulla soi puhelin. Arvaatte varmaan, että työkkäristä vastattiin soittopyyntöön.
Sen jälkeen olen työttömyyspätkillä ollut sitten ilman rahoja. Onneksi kyse on vain muutamista päivistä. En vain teidä miten minun pitää toimia, joten en sitten ole ko. puljuun yhteydessä lainkaan.
[/quote]
Sinun täytyy olla käsittämättömän yksinkertainen, jos et työkkärin nettisivujen avulla ymmärtänyt, mitä tulee tehdä. Siellä kun on varsinainen rautalankamalli siitä, miten toimia, jos jää työttömäksi. Nyt sivusto on muuttunut, mutta jo aikaisemmassa oli todella yksityiskohtainen ohje työttömälle ilmoittautumisesta.
Enkä ymmärrä sitäkään, että jos jo olit aikaisemmin ollut työttömänä, niin miten ihmeessä unohdit kaikki aikaisemmin saamasi ohjeet samantien.
Info ei voinut vastata sinulle muuta kuin "hoida asiat netissä", koska juuri niin sinun tuli tehdä. Siitä se olisi lähtenyt - ihan niin kuin mol.fi -sivuilla silloin neuvottiin.
[/quote]
No enpä rupea sinulle selittämään tarinaa yksityiskohtaisesti. Luin sen ohjeen "mitä sinun tulee tehdä kun jäät työttömäksi" mutta se ei antanut vastausta tilanteeseeni, jossa oli tietty poikkeama. Ja olin siis työttömänä heti valmistumiseni jälkeen, jonka jälkeen työllistyin, jonka jälkeen jäin työttömäksi - tilanne liittyi tähän pätkään. Kesällä olisi taas pitkä työttömyys edessä, saas nähdä mitäs sitä nyt tehdään. Varmaan en saa mistään mitään, koska en ole mihinkään mitään jaksanut ilmoitella.
Kyllä se aspa olisi sen verran voinut infota, että olisi vastannut kysymykseeni, johon en saanut vastausta netistä. Ja jota tulin kahden pienen lapsen kanssa bussilla paikan päältä kysymään siinä toivossa, että joku ystävällinen ihminen minulle siihen vastaisi (ja sen jälkeen kenties olisin asian vaikka voinut netissä hoitaa).
[/quote]
Ei ole olemassa mitään poikkeamaa: sinä joko olet työtön tai et ole työtön, välimuotoa ei ole. Infon tehtävänä ei ole ottaa mitään kantaa tilanteeseesi vaan kertoa ilmoittautumiskäytännnöt ja joissakin tapauksissa antaa ajanvarausaika - ei samalle päivälle vaan 3-6 vko sisään.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:55"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:48"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:45"]
Näköjään joku kelan työntekijä esittää tyytyväistä asiakasta ainakin tuossa yhdessä viestissä. Onko muuten kukaan koskaan saanut työvoimatoimiston kautta töitä? Itse en tunne ketään, mutta kai sellaisiakin on?
[/quote]
Tilastojen mukaan kuukausittain yli 5000 työnhakijaa saa TE-toimiston kautta töitä. Lisäksi ovat vielä ne, jotka ovat löytäneet te-palvelut.fi -sivuilta työpaikkailmoituksen, mutta eivät ole ymmärtäneet, että nekin työpaikat ovat TE-toimiston välityksessä.
[/quote]
Vakituisia ja ok-palkkaisia töitä vai palkkatuella määräaikaisia?
[/quote]
Vakituisia, määräaikaisia, kesätöitä, osa-aikatöitä - mitä työnantajat ovat TE-toimistolle työpaikkailmoituksia tehneet. Suurin osa on vakituisia työpaikkoja, keväällä kesätöitä jne. Palkkatukipaikkoja ovat esim. ne, joihin palkataan alle 25v ikäinen, mutta sehän ei näy työpaikkailmoituksessa, palkkatuen saaminen kun on kiinni siitä, kuka palkataan.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:45"]
Näköjään joku kelan työntekijä esittää tyytyväistä asiakasta ainakin tuossa yhdessä viestissä. Onko muuten kukaan koskaan saanut työvoimatoimiston kautta töitä? Itse en tunne ketään, mutta kai sellaisiakin on?
[/quote]
Jos tarkoitat viestiä 42, niin en todellakaan ole Kelan työntekijä, vaan hoitovapaalla oleva ihan muun alan ihminen. Kelaa on tarvittu äitiysloma- ja vanhempainraha-asioissa, isyysloma- ja isäkuukausiasioissa ja nyt kotihoidontukiasioissa. Mies sai silmälääkärikorvausta taannoin. Mitähän vielä. Kaikki on sujunut nopeasti ja hyvin. Itseäni nimittäin hirvitti nuo kaikki hakupaperit etukäteen.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 20:05"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 18:09"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 17:14"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 16:54"]
Miksi ap ei lukenut oman TE-toimistonsa ohjeita netistä? Olisi säästynyt turhalta käynniltä. Ei Kelaankaan kävellä ovesta sisään odottaen pääsevänsä virkailijan puheille tai vakuutusyhtiöön saati pankkiin. Miksi TE-toimiston pitäisi tarjota vanhanaikaista palvelua, kun kaikki muut ovat jo aikaa olleet netissä ja siihen ollaan tyytyväisiä.
[/quote]
Asiakkaiden on hankala tottua muutokseen. Ennen työkkäriin sai marssia sisään ilman ajanvarausta. Sopeutumista on meillä virkailijoillakin. Haluaisimme palvella asiakkaat hyvin, mutta kun väkeä on vähennetty, ei aikaa kertakaikkiaan enää ole päivystää ja antaa samaa palvelua kaikille. Uudistuksessa on se idea, että kun 75% työttömäksi ilmoittautuneista työllistyy ilman apuamme ensimmäisen kolmen kuukauden aikana, niin osaisimme poimia joukosta ne, jotka tarvitsevat syvempää palvelua ja heille sitä palvelua tarjotaan, muut osaa hoitaa netissä itsenäisesti.
[/quote]
Höpö löpö. Kelassa, vakuutusyhtiössä ja pankissa voi asioida edelleen kävelemällä ex tempore sisään. Kokemusta ihan lähiviikoilta. Onnistuu jopa täällä Helsingissä.
[/quote]
Ja mitä palvelua saat Kelassa, kun kävelet sisään? Ihan samaa kuin työkkärissä eli voit jättää papereita. Pankista voit nostaa rahaa, mutta et saa lainapäätöstä.
[/quote]
En minä vitun lainapäätöstä halunnutkaan vaan uuden avainlukulistan (edellinen meni vaarstetun lompakon mukana ja tarvitsin nopeasti uuden) sekä toisella kertaa noudin uuden pankkikortin. Ei siellä kaikki asiat toimi ilman ajanvarausta, mutta on myös asioita jotka toimii. Ajanvarauksen olisin saanut viikon päähän. Sisään kävelemällä asia hoitui vartissa.