Joku sanoi palstalla, ettei lapsiperheiden tarvitse syödä yhdessä ruoka-aikaan ruokapöydässä. Miten te syötte, lapsiperheet?

Minulla ei ole parisuhdekumppania kun lapsia mutta on asioia joita toisinaan hieman kaipaan ajasta jolloin elin saman katon alla vanhempieni ja sisarusteni kera.

Vaikka molemmilla vanhemillani oli omat kiirensä niin töissä kuin luottamusehtävissään (jne) ja meillä lapsilla niin koulunkäyntmme kuin harrastuksemme niin silti pyrimme siihen, että mahdollisuuksien mukaan yriimme syödä saman pöydän ääressä yhdessä, nahdollisimman usein.

 Syöminen oli oikeasaan vain osa tuota tilannetta samalla kun usein myös päivitettiin ja päiviteltiin päivän kuulumisia ja tapatumia. Joskus väiteltiinkin päivän tapahtumista tai kuinka samalla suunnattiin katsetta tulevaan ja siihen, mitä tulisi seuraavaksi tapahtumaan.(...)

Miten se onkaan, nin että ruoka maistuu usein paremmalta hyvässä seurassa kuin yksin, 

Sinkkumies      

Pääsääntöisesti yhdessä ja pöydän ääressä. Lapsen harrastuksen vuoksi tänä lukuvuonna mies syö keskiviikkoisin yksin ja lapsi perjantaisin.

Äh. siis piti kirjoittamani: minulla ei ole parisuhdekumppania, eikä lapsia. Mutta vahva tuntuma siihen, että ruoka maistuu paremmala hyvässä seurassa, kuten perheen ympäröimänä ja yhdessä syödessä...

Sinkkumies

Syödään yhdessä. Arkena aamupala, iltaruoka ja iltapala. Viikonloppuisin myös lounas. Arkena on yksi päivä, jolloin poika syö iltaruuan aikaisemmin kuin muut, että ehtii harrastukseensa. Ruokapöydässä ei räplätä kännykkää eikä lueta. Lapset 14- ja 15-vuotiaat.

Emme syö koskaan yhdessä. Olen itse lasten ollessa hyvin pieniä sairastunut vakavasti enkä kykene olemaan istuma-asennossa lainkaan. Syömme myös aivan eri ruokia. Perheen isä huolehtii omasta ja minun syömisistä, melkein aikuiset lapset tekevät omat vegaaniruokansa. Vietämme päivittäin runsaasti muuta aikaa yhdessä keskustellen.

Perheen kuuluisi syödä yhdessä edes viikottain. Puhelimet pois pöydästä.

Yhdessä syödään, koska pidämme siitä. Ei siis kaikkia aterioita, vaan töiden/koulun jälkeen. Viikonloppuisin myös joskus aamupala yhdessä, mutta ei aina.

Arkena yhtenä päivänä viikosta syön yksin, sillä toisen lapsen harrastus vaatii syömisen ennen kuin olen kotona, joten muu perhe syö yhdessä ja minä syön kun tulen.

Viimeiset 60v syönyt päivällisen samassa pöydässä perheeni kanssa.

Ensin omien vanhempieni, sitten omien lasteni kanssa. Poikkeuksena vain työmatkat tms erityinen este. Harrastukset ajoitettu aina niin ettei yhdessä syöminen kärsi. Tähän lisäksi sunnuntailounaat koko porukalla, nykyisessä tilanteessa n kk välein anoppi ja lapsenlapset mukana

Me ollaan lapseton pariskunta eikä edes me syödä yhtä aikaa pöydässä istuen.

Syödään koko perhe yhdessä arkisin kerran päivässä noin klo 20. Aikaisemmin ei onnistu, koska kaikilla on harrastuksia. Viikonloppuisin syömme yhdessä ainakin kahdesti (ne, jotka ovat kotona), aamu-uniset laittavat omat aamiaisensa. Minä ja mies syömme myös aamiaisen yhdessä.

Teen joka illaksi uuden ruoan ja katan kauniisti, teen yleensä lautasannokset ja teinit tarjoilevat ne. Salaattia jokainen annostelee itselleen pöydässä.

Tämä tapa on oman kotini perua ja mieheni on myös tottunut vastaavaan omassa lapsuudessaan. Mies hoitaa ruokaostokset ja siivoaa keittiön tiptop-kuntoon päivällisen jälkeen.

Meillä lapsiperheet syödään satay-kastikkeen ja nuudeleiden kera.

Vastausten perusteella osa elää normaalisti ja osa suorittaa jotain elokuvista tai tv-sarjoista imettyä ideaaliperheen mallia.

Mitä vähemmän syöjiä pöydässä, sen parempi. Sen verran hankalaa sakkia meillä asustelee.

Vierailija kirjoitti:

Vastausten perusteella osa elää normaalisti ja osa suorittaa jotain elokuvista tai tv-sarjoista imettyä ideaaliperheen mallia.

Mikä sinun mielestäsi on ”normaalia”? Miten voit määritellä sen? Koska sinä teet niin? Et ole tainnut tutustua kovin erilaisiin ihmisiin? Olen ymmärtävinäni, että sinusta on normaalia syödä milloin ja missä sattuu. Millä perusteella väität niin?

Vierailija kirjoitti:

Vastausten perusteella osa elää normaalisti ja osa suorittaa jotain elokuvista tai tv-sarjoista imettyä ideaaliperheen mallia.

Onko siis sun mielestä "normasli" se, mitennsun kotona on tehty, ja muut sitten "suorittaa", kun ei tehdäkään siten, mihin sinä olet tottunut?

Vierailija kirjoitti:

Vastausten perusteella osa elää normaalisti ja osa suorittaa jotain elokuvista tai tv-sarjoista imettyä ideaaliperheen mallia.

Kai me sitten ollaan "ideaaliperhe"😁 Muutenkin kuin ruokailuperinteen takia. Kultaista noutajaa ei todin ole eikä tule. Eikä tarvitse suorittaa mitään.

Itse olen kyllä kasvanut karjalaisen perhemallin mukaa yhteisölliseksi ja sosiaaliseksi. Paljon samaa kuin italialaisissa perheissä. Siellä ei kukaan ikinä syö yksin.

28

Meidän lapset on vielä pieniä, joten syödään yleensä aina yhdessä pöydän ääressä noin kello 17-18. Poikkeuksia on joskus, joskus ruuan laitossa menee myöhempään, jolloin lapset syö välipalan ja iltaruoka yhdistetään iltapalaan. Mutta pyritään kyllä syömään yhdessä, ruoka on parempaa heti syötynä. Tästä pitää välillä kyllä keskustella miehen kanssa, joka on lapsuudessaan tottunut että vuorotöissä oleva äiti tekee ruuat jääkaappiin ja kaikki syö milloin huvittaa. On se nyt ymmärtänyt, että ainakin pienten kanssa yhteinen ruokailu toimii paremmin, saa nähdä miten käy kun lapset kasvaa ja tulee enemmän iltamenoja.

Meillä lapset syö keskenään, minä sitten kun ehdin. Mies syö illalla 21-22 kun tulee töistä.

Tunnustan: vaihtelevasti. Lapset ovat melko samanikäisiä ja syövät kyllä yhdessä pöydän ääressä yhtä aikaa. Miehen kanssa ollaan hieman epäjärjestelmällisiä ja intuitiivisia syöjiä, joten saatetaan syödä yhdessä lasten kanssa, mutta todennäköisesti syödään jo siinä ruokaa valmistaessa ja haukkaillaan välipalaa siellä täällä. Yleensä enimmäkseen koska lasten kanssa syöminen on vähän sellaista vahtimista ja ainakin itseäni ärsyttää kun tulee syödessä keskeytyksiä. Ihan siis perus sellaista mitä nyt lapsiperheiden ateriat on kun nuorin on vasta vuoden. Vastapainoksi meillä on aina terveellistä ruokaa, lapset harrastaa paljon liikuntaa, ollaan aktiivisia mm. musiikin harrastajia eikä meinata ostaa niille älypuhelimia kun menevät kouluun, peruspuhelin, that's it. Videoillakaan ei zombiuteta lapsia vaan on paljon muuta tekemistä ja sotkemisen on oppineet jo lopettamaan. En pidä niin suurena pahana, että varsinkaan noin pienten kanssa en jaksa omaa ruokaani syödä. Osaavat onneksi käyttäytyä ravintoloissa, paitsi pienin lähinnä matkii muita jos jaksaa... Ja ehkä tulevaisuudessa ruoka maistuu vähän useammin yhdessä. Seurusteltua tulee muuten mielestäni kyllä ihan tarpeeksi kaikkien tekemisten lomassa. En kestä omia lapsiani ruokaseurana, se on totuus!

Minulla on kolme jo aikuista lasta. Kun lapset asuivat kotona, söimme pääsääntöisesti koko perhe yhdesssä klo 18-20, aloitimme yhtä aikaa, eikä kukaan (paitsi pienenä) poistunut pöydästä ennen kuin kaikki olivat syöneet. Lapset myös osallistuivat vuorollaan ruuan laittoon ja keittiön siivoukseen. Viikonloppuisin oli vähän eri ateriarytmit ja enemmän porukkaa pöydän ääressä.

Esikoisella on nyt oma perhe ja hän muisteli juuri jokin aika sitten, miten napisi aikoinaan tuota sääntöä "kaikki aloittavat ja lopettavat yhtä aikaa" vastaan. Nyt noudattaa samaa periaatetta omien lastensa kanssa.