12 asiaa, jotka jokainen pienirintainen nainen tietää
Kommentit (50)
No ihan on ollut vientiä näistä huolimatta. Ehkä asenne ja muut ulkoiset tekijät ovat sitten kompensoineet noita. Ja ihan niitä on miehet koskeneetkin ja imetyksistä huolimatta ovat kaukana ketunnaamoista ja kansallispuvuntaskuista.
Teini-iässä sain kuulla tosi paljon kuittailua pienistä rinnoista --> minulla ei kuulemma ole rintoja jne. Se vaikutti paljon itsetuntoon. Muutaman kerran myös näin aikuisiällä olen kuullut negatiivista kommenttia, mutta tällä kertaa naisilta (mistä syystä, sen haluaisin tietää).
Mutta se, että minulla on aina silti ollut vientiä, vahvisti itsetuntoa. Minä "kelpaan" miehille myös näiden nipin napin a-kuppieni kera.
En ole koskaan ollut myöskään mikään urheilullinen tms. mikä yhdistetään vahvasti pieniin rintoihin. Enkä voi sanoa, että nuo rinnat mitkään terhakat olisivat.
Myönnän, että välillä pienet rinnat harmittaa niin paljon että itku meinaa tulla. Silloin sitä toivoo, että rinnat olisivat edes B-kuppi. Noin muutoin en oikein edes mieti asiaa, lähinnä vain kaupassa kun yritän löytää sopivia vaatteita (ja varsikin rintaliivejä).
Olen nyt liki kolmekymppinen ja naimisissa. Voin kyllä myöntää, että suhteen alussa rinnat olivat se arka paikka. En mennyt esim. selälleni koska sitten ne vähätkin rinnat katosivat. Nykyisin aika lailla se ja sama, eikähän tuo mies tiedä jo miltä näytän alasti =)
Joskus miehen kanssa juttelinkin rinnoistani ja silikoneista. Mies ei pitänyt laisinkaan ajatuksesta että ottaisin moiset. En silti usko, että koskaan edes suurentaisin rintoja, leikkaus on aina leikkaus kuitenkin.
Mutta noin muutoin nämä pikkutisut kyllä saavat huomiota mieheltä =)
Nooh, tiivistettynä voisin sanoa, että minä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän rintoja edes miettii.
öö tyhmä kysymys mutta voisko se, ettei a-kuppeja löydy, johtua siit että oletus on että A ei tartte edes liivejä, kun terhakkaat kaikkiin vaatteisiin,,
sellaista vaan meloneineni mietin, 85F... oi aika ennen lapsia C -kuppi, ne oli täydelliset :-) mutta, koska on monenlaisia tissejä, on myös monenlaisia makuja :-)
[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 19:21"]
No voihan provo tuotakin "artikkelia". Alkaa kyllä taso laskemaan iltapäivälehdillä.
Minulla on A-kuppi, nyt varmaan pitäisi juosta peiton alle itkemään.
Tosin, omaan sitten vastapainoksin takapuolen, jota miesten puolella katsellaan ja naisten puolella kadehditaan, niin ei niitä rintoja voi oikein murehtia. Kaikkea ei voi saada :)
[/quote]
Aika usein se menee niin että pienirintaisella on hyvä takapuoli, harvemmin isorintaisella.
Poikasena kiinnitti enemmän huomiota rintoihin, sitten aikuisena takapuoleen ja reisiin. Vanhuksena sitä kait saa kiksit kantapäistä tai varpaista.
Anyway niinkuin coolimmat jätkät sanoisivat, kyllä pienirintaiset naiset ovat tosi ihania aikuisen miehen mielestä.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 23:42"]
öö tyhmä kysymys mutta voisko se, ettei a-kuppeja löydy, johtua siit että oletus on että A ei tartte edes liivejä, kun terhakkaat kaikkiin vaatteisiin,,
sellaista vaan meloneineni mietin, 85F... oi aika ennen lapsia C -kuppi, ne oli täydelliset :-) mutta, koska on monenlaisia tissejä, on myös monenlaisia makuja :-)
[/quote]
No itse tykkään käyttää rintaliivejä enkä pelkästään sen takia, etteivät nännit loista paidan läpi. Push upit nostavat rintoja eli tietynlaisten vaatteiden kanssa povi näyttää oikein hyvältä. Ja kyllä minäkin tykkään näteistä/kauniista/seksikkäistä alusvaatteista.
Löysin Hennesiltä jokunen kuukausi sitten yöpuvun (halusin yllättää miehen seksikkäillä hepenillä) ja löysinkin haluamani. Pakko sanoa, että vau, miten se yöpuku sai rintani niin sanosti esille. En ollut koskaan ajatellut, että rintani voisivat näyttää niin hyvältä. Eivät sinällään näyttäneet isommilta vaan ne pääsivät enemmän oikeuksiinsa.
terv. yksi juuri ja juuri a-kuppi
Tietty hoikat pienirintaiset voi kulkea ilmsn rintsikoita mutta jos sattuu olemaan vähän pömppömahaisempi/pulleampi niin näyttää (ainakin mun mielestä) kamalalta.
Ehkä olen outo, mutta koen pienet rinnat seksikkäämpänä kuin isot. Nykyisellä on a-kuppi ja tykkään hyväillä ja katsella niitä.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 23:42"]
öö tyhmä kysymys mutta voisko se, ettei a-kuppeja löydy, johtua siit että oletus on että A ei tartte edes liivejä, kun terhakkaat kaikkiin vaatteisiin,,
sellaista vaan meloneineni mietin, 85F... oi aika ennen lapsia C -kuppi, ne oli täydelliset :-) mutta, koska on monenlaisia tissejä, on myös monenlaisia makuja :-)
[/quote]
En minä niitä liivejä pahemmin tarvitse ja mieluummin olisinkin ilman (kotona olen aina), mutta sitten tulisi valitusta siitä, kuinka nännit törröttävät paidan läpi tai kuinka on sopimatonta liikkua julkisilla paikoilla ilman liivejä.
Löydän kyllä rintsikoita, mutta bikinit... Ja uimapuvun kayttäminen julkisesti on no-no, kiva kun puku litistää jo muutenkin vajaan varustuksen.
Raskaana ollessani olin peräti b-kuppi. Oi niitä aikoja :)
Listaan olisi pitänyt lisätä, että lasten saannin jälkeen rintasi eivät muutu vaan pysyvät niinä rumina ketunnokkina, koska et voi imettää niin pitkään kuin olit haaveillut.Ja toisaalta voit hakea valtion tukea myös rintojesi tukemiseen, mikäli olet pienirintainen.
Mullon d75 ja kyllä miehet tykkää enemmän mun pyllystä ja reisistä. Mikäköhän se raja olis että muuttuu isotissiseksi? Jos käytän avonaisia paitoja, rinnat kyllä huomataan paremmin. Sanoisin, että silloin myös miesten taso laskee jotka kiinnittää muhun huomiota. Pyllymiehet on minusta laadukkaampia. Itse haluaisin jonkun b75 koon, olis täydellinen.
Kurjaa, jos pienet rinnat vaikuttavat siihen kuinka naiselliseksi tunnette itsenne. Ei naisellisuus ole tissien koosta kiinni. Isorintaisena ihailen siroja ystäviäni, joilla on pienet ja kiinteät rinnat. Vaatteetkin istuvat paremmin. On monta tapaa olla kaunis ja naisellinen.
Totta. Lisäksi monia kauniita liivejä tehdään vaan B-kupeista isompiin päin, eli rintaliivivalikoima on pienempi pienirintaisella. Ja mikään hyvin istuva kotelomekko tai kauluspaita ei istu päälle, kun rintoja ei juuri ole.
Mutta en vaihtaisi isoihin. Helppo tunnustella pienet rinnat läpi ja havaita jos on tullut ylimääräisiä kyhmyjä. Helppo harrastaa liikuntaa.
En kyllä tunnista itseäni (tai rintojani) tuosta ollenkaan. Mielestäni pienirintaisille löytyy todella hyvin liivivalikoimaa. Ja tyköistuvat vaatteet istuu kauniisti - oikeastaan kaikki vaatteet, mitä nyt keksii päälleen pukea. Isorintaisillahan on enemmän haasteita pukeutumisen suhteen.
Haluaisin lisätä siihen listaan, että pieniä rintoja ei noteerata erogeenisenä alueena. Vasta nyt, 14 vuoden parisuhdehistorian jälkeen olen löytänyt tissimiehen. Hän on vuoden mittaan päässyt yli siitä, että minulla on A-kuppi ja huomannut, että minut saa hetkessä hyvin kiihottuneeksi ja halukkaaksi tissejä hiplaamalla. Olen itsekin yllättynyt tilanteesta, mutten todellakaan pane pahakseni. Kaikki aiemmat miehet ovat jopa vuosikaupalla leikkineet, että minulla ei ole tissejä, joten niitä ei tarvitse huomioida.
No voihan provo tuotakin "artikkelia". Alkaa kyllä taso laskemaan iltapäivälehdillä.
Minulla on A-kuppi, nyt varmaan pitäisi juosta peiton alle itkemään.
Tosin, omaan sitten vastapainoksin takapuolen, jota miesten puolella katsellaan ja naisten puolella kadehditaan, niin ei niitä rintoja voi oikein murehtia. Kaikkea ei voi saada :)
[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 18:33"]
Totta. Lisäksi monia kauniita liivejä tehdään vaan B-kupeista isompiin päin, eli rintaliivivalikoima on pienempi pienirintaisella. Ja mikään hyvin istuva kotelomekko tai kauluspaita ei istu päälle, kun rintoja ei juuri ole.
Mutta en vaihtaisi isoihin. Helppo tunnustella pienet rinnat läpi ja havaita jos on tullut ylimääräisiä kyhmyjä. Helppo harrastaa liikuntaa.
[/quote]
Se on kyllä totta, että A-kokoa saa kyllä hakea kissojen ja koirien kanssa.
Itsetuntokriisi pienien rintojen kanssa on takanapäin, mutta rintsikkaostoksilla kyllä toivoisi sitä B-kokoa, helpottaisi niin paljon eikä tarvitsisi useammassa liikkeessä ennenkuin löytää kivannäköiset ja oikeankokoiset.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 18:33"]
Totta. Lisäksi monia kauniita liivejä tehdään vaan B-kupeista isompiin päin, eli rintaliivivalikoima on pienempi pienirintaisella.
[/quote]
No eipä tällä isolla koollakaan paljon valikoimaa rintsikoiden ulkonäön puolesta ole. 70H:t kun on, niin on otettava tasan ne, mitkä tukevat hyvin ja sopivat mallinsa puolesta. Ja niitäkin löytyy vain alan liikkeistä, ei todellakaan tavallisista kaupoista.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 16:44"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 16:25"]
En mä kyllä nähnyt tuota artikkelia yhtään sen negatiivisempaan sävyyn kirjoitettuna kuin tuota isoista rinnoista kirjoitettuakaan. Mulla on kroppaan nähden suht isot rinnat, 65E, eikä tuotakaan kokoa missään kauniissa malleissa yleensä löydä, jos löytää ollenkaan. Muutenkin olen kyllä kateellinen pienirintaisille, pienet rinnat ovat yleensä hirveän kauniit ja kiinteät, omiani ei voi ikävä kyllä sellaisiksi sanoa parhaallakaan tahdolla, näyttävät ainoastaan liiveissä hyvältä. Olen tässä laihdutellut vielä kymmenisen kiloa toiveena että tissit siitä hieman pienenisivät mutta ei, samoina pysyvät :-/
[/quote]
AI, sinustako olisi kiva, kun ainoat sinun rintojasi vastaavat keskustelut olisivat tällaisia: "Saat kulkea katseilta rauhassa, kukaan ei näe sinua mitenkään seksikkäinä".
Kumma juttu kun ei omaa mielialaa kyllä kohenna..
[/quote]
Öö, no mites toi tissihiki, tuplatissit ja se että rinnat näyttää ehkä kiinteiltä pakkasessa kädet ylösnostettuna? Nää kommentit mitä täälläkin joltain ääliöltä saa? Ihanat beiget mummorintsikat? Onko noi kivoja asioita?
Tässähän sitä sitäpaitsi juuri keskustellaan ja juuri itsekin kehuin pieniä rintoja kauniiksi, niinkuin moni muukin täällä. Ymmärrän, että pienirintaisuus voi olla arka paikka, mutta yritä sinäkin ymmärtää että itse esimerkiksi puolestani inhoan isoja tissejäni ja tosissani toivon että raaskisin jossain vaiheessa elämää mennä pienennysleikkaukseen, vaikkei näistä vielä mitään fyysistä vaivaa ole juuri ollut.