Vanhemmuuden suorittaminen

Mä koen että se on sitä, että otetaan vanhemman rooli, joka poikkeaa kovasti siitä, millaiseksi itsensä muuten kokee. Ettei osaa olla ja elää lasten kanssa "normaalisti", vaan koko ajan toteuttaa sellaista "näin kunnon vanhempi tekee"-mallia. Ei lue lapsille siksi, että se tulee mieleen ja on kivaa, vaan koko ajan päässä varhaiskasvatussuunnitelma, että "nyt kehitän lapsen kielellisiä valmiuksia". Ei mennä huvipuistoon tai leikkipuistoon muuten vaan, vaan tarjotaan lapselle virikkeitä.

Okei, kiitos esimerkistä.

Taidan olla siis suorittaja. :(

Ap

Ja jos.on loma ni on pakko tehdä jotain lomajuttua, vaikka kaikilla olis kivempaa vaan olla kotosalla ...

Mutta eikö suorittaminen kuulu vanhemmuuteen oikeasti? Pitääkö lakata ajattelemasta muuta kuin sitä, että on kivaa?

Alan kyllä olla hiton väsynyt näihin vaatimuksiin... Osaisinkohan lopettaa suorittamisen, en edes tiedä. Vinkkejä relaamiseen kellään?

Mä luen lapsille siksi kun ne tykkää siitä. Ei mulla niin kivaa ole, mutta olen aikuinen ja minua ilahduttaa kun lapset tykkää. En siis suorita jotain varhaiskasvatussuunnitelmaa vaan luen heille koska rakastan heitä.

Samaa asiaa voi tehdä eri motiiveilla, joku varmaan lukee siksi että tykkää siitä mutta eihän aikuisen tarvitse kaikesta tykätä. Itse en suorita mitään, en ole koskaan kokenut tarvetta, mutta silti käyn esim töissä kun on taloudellinen pakko, vaikkei ole niin kivaakaan.

Olen törmännyt tällaisiin suorittajiin lähipiirissäni:

- leikkipuistossa vanhempi kiljuu ja osallistuu jatkuvasti lapsen tekemisiin, lyö ikään kuin yli sen. Ja vanhemmasta paistaa muille leikkipuiston vanhemmille osoitettu teeskentelyesitys "on niiiin ihanaa osallistua lapsen elämään!", sillä sitä ei olisi jos siellä puistossa olisi vain se vanhempi oman lapsensa kanssa ypöyksin ilman yleisöä.

- "tehdään jatkuvasti samaa mitä muut lapsiperheet" - porukka. Eli ei yhtään mietitä oman perheen kannalta mitään kasvatukseen tai kuluttamiseen liittyvää, vaan otetaan automaattinen malli muista. Pakko mennä vauvauintiin, muskariin, pakko olla tietynmerkkiset jutut, matkaillaan koska muutkin, pakko käydä lastenkonserteissa ja -teatterissa, Lintsillä, hoplopeissa, ostaa tietyt lelut ja pelit, harrastaa lätkää, jalkapalloa, ratsastusta, balettia.... koska muutenhan se lapsi jää jostain suuresti paitsi ja traumoittuu! Usein lasta, temperamenttia tai perheen omia mieltymyksiä ei kuunnella ollenkaan, suoritetaan sitä yleistä kaavaa vain.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 13:01"]

Mutta eikö suorittaminen kuulu vanhemmuuteen oikeasti? Pitääkö lakata ajattelemasta muuta kuin sitä, että on kivaa?

Alan kyllä olla hiton väsynyt näihin vaatimuksiin... Osaisinkohan lopettaa suorittamisen, en edes tiedä. Vinkkejä relaamiseen kellään?

[/quote]

Minkä ikäiset lapset sulla on? Mun mielestä tuo suorittaminen vähenee tavallaan itsestäänkin, kun lapset kasvaa. Jos on useampia lapsia, niiden pienten kanssa ei enää viitsi/jaksa, monitoroida imettämisestä alkaen kaikkea liikehdintää. Isoilla lapsilla on taas niin paljon omia mielipiteitä, että ne viittaavat kintaalla vanhempien ja piilo-opetusohjelmiin.

Kunhan vaan pystyy kohtaamaan lapsen ihmisenä, ilman sitä, että "minä olen nyt vanhempi ja reflektoin koko ajan niin saatanasti, miten minä vanhempana kohtaan nuoren"

[quote author="Vierailija" time="27.02.2014 klo 13:23"]

- "tehdään jatkuvasti samaa mitä muut lapsiperheet" - porukka. Eli ei yhtään mietitä oman perheen kannalta mitään kasvatukseen tai kuluttamiseen liittyvää, vaan otetaan automaattinen malli muista. Pakko mennä vauvauintiin, muskariin, pakko olla tietynmerkkiset jutut, matkaillaan koska muutkin, pakko käydä lastenkonserteissa ja -teatterissa, Lintsillä, hoplopeissa, ostaa tietyt lelut ja pelit, harrastaa lätkää, jalkapalloa, ratsastusta, balettia.... koska muutenhan se lapsi jää jostain suuresti paitsi ja traumoittuu! Usein lasta, temperamenttia tai perheen omia mieltymyksiä ei kuunnella ollenkaan, suoritetaan sitä yleistä kaavaa vain.

[/quote]

Toi on kyllä vain arvailua.

Tuttavapiirissä on kaksi täydellistä äitiä. Valmistautuivat huolellisesti ahmimalla kasvatusoppaita. Koko ajan konsultoivat ammattilaisia. Tarkkailevat lasta ja disgnosoivat.

Molempien lapsilla on kellontarkka aikataulu. Siis oikeasti minuutilleen mennään. Ohjelmat on muutenkin kiveen hakattuja. Aikataulut on. Tyyliin ensi viikon torstaina kello 16.22 sovitaan tapaaminen tietyllä porukalla tiettyyn paikkaan. Piste.

Päivärytmi on järkähtämätön. Siitä ei poiketa, ei jouluna, ei uutenavuotena, ei synttärinä. 

Lelut, videot, kirjat on kaikki kasvatuksellisia. Piste.

Mitä tahansa tapahtuu, soitetaan psykologilta kannanotto.

Yhteydet muihin äiteihin on sitä, että kuvaillaan ulkokohtaisesti äitiyttä. Ja selitetään, kuinka ollaan nyt kasvettu ihmisinä. Kieli on kuin suoraan alan opuksista, kliseistä.

En kestä heitä lainkaan!