Mies haluaa muuttaa erilleen

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 11:16"]

Meillä auttoi erilleen muutto...

[/quote]

Minäkin voitin lotossa päävoiton! Ihan normaalisti kaupassa käydessäni tein pari riviä ja Jokerin. Nyt sitten on rahaa millä mällätä. Kyllä sitä vaan kannattaa lotota, niin elämä muuttuu paremmaksi. Se kyllä harmittaa, että Jokerista ei tullut mitään :( 

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 11:16"]

Meillä auttoi erilleen muutto. Olimme olleet vuosikausia yhdessä, ja tuntui että ongelmat alkoivat kasautua. En ollut varma mitä halusin, en ollut varma onko mies sopiva mulle ja meillä oli alusta lähtien ollut suhteessa tiettyjä ongelmia ja olosuhteita jotka eivät muutu mutta joista tuli aina kuitenkin kiistaa. Mulla oli myös ollut muutama kuukausi aiemmin totaalinen burn out (eli siinä mielessä hyvinkin samanlainen tilanne kuin miehelläsi).

Minä siis halusin taukoa. Lähinnä siksi, että lopullinen ero tuntui liian musertavalta, mutta yhdessäkään en pystynyt olemaan, halusin miettiä asioita rauhassa. Samaan tapaan halusin tauon aikana pitää yhteyttä mieheeni, tunsin kovasti syyllisyyttä siitä miten hän pärjää ja koska hän ei olisi halunnut taukoa niin en hennonnut jättää häntä totaalisen yksin. Valitettavasti osasyynä taukoon oli myös se, että olin ollut pidemmän aikaa jo ihastunut yhteen töissä tapaamani mieheen, enkä siinä tilanteessa pystynyt enää oikein hillitsemään tunteitani. 

Olimme siis tauolla melkein vuoden verran, ja muutin yhteisestä asunnostamme pois. Kuntouduin burn outista sinä aikana ja tapailin tuota ihastustani muutaman kuukauden ajan. Se suhde kariutui kuitenkin nopeasti. Sen myötä myös tajusin, että ruoho ei ole vihreämpää aidan takana ja että oikeasti olemme mieheni kanssa tosi sopivat toisillemme. Ongelmia kuitenkin oli, mutta tauko ja aika antoivat perspektiiviä sekä motivaatiota niiden ratkaisemiseen. 

Olimme koko ajan pitäneet yhteyttä (meillä on yhteinen koira joka jäi miehen luokse tuoksi ajaksi ja kävin senkin takia siellä viikottain) ja aloimme jälleen keskustella suhteestamme ja noiden keskustelujen myötä myös yhteenpaluusta. Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin, palasimme yhteen mutta asuimme sen jälkeen vielä puolisen vuotta eri osoitteissa kunnes muutin takaisin miehen luokse. 

En tiedä auttoiko tämä kokemukseni yhtään, mutta halusin nyt vain sanoa sen, että kyllä tauko joskus kannattaa :) Suhteemme on ollut sen jälkeen paljonparempi ja avoimempi. Toisaalta meillä ei ollut erimielisyyttä mistään noin isosta asiasta kun lasten hankinta, lähinnä ongelmana oli se että koin että mies pitää minua itsestäänselvyytenä ja suhde oli arkipäiväistynyt aivan liikaa. Miehelleni täytyy antaa kaikki tunnustus tuosta ajasta, että jaksoi odottaa minua ja miettimisiäni. Hän oli kuitenkin varmempi siitä ettei voisi löytää ketään sopivampaa ja parempaa, ja jaksoi siksi odottaa ja ymmärsi myös että burn outilla oli suuri osuus tuossa kaikessa ja olin itse aika hukassa koko elämän kanssa, en vain meidän suhteestamme johtuen, joten hän antoi minulle aikaa kuntoutua ja saada tunne-elämä tasoittumaan.

[/quote]

Mulle tuli tästä semmonen olo, että sä halusit kokeilla vierasta ja kun ei se toiminutkaan päätit palata miehen luo. Eli toimit niin kuin miehet yleensä toimivat.

Ymmärrän että se ulkopuoliselle näyttää siltä mutta ei se niin mennyt. Olin oikeasti todella sekaisin elämäni kanssa tuon burn outin takia  ja henkisesti huonossa kunnossa. Ihastuminen oli ehkä viimeinen niitti, jonka takia uskalsin haluta taukoa/eroa. En kuitenkaan suinpäin alkanut tapailemaan tätä uutta miestä, vaan olin pari kuukautta yksin ja sulattelin asioita, kävin terapiassa burn outin takia yms. kunnes suostuin tapaamiseen. Onneksi oma mieheni tunsi minut ja näki että olen hukassa. Ei hän tietenkään hyvällä katsonut kun tapailin toista ihmistä, totta kai se loukkasi häntä suunnattomasti ja itsekin nyt kadun sitä syvästi, mutta onneksi miehellä riittä rakkautta ja ymmärrystä (joka täältä palstalta tuntuu usein puuttuvan :-p)

En tiedä, ehkä tilanteeni oli loppujen lopuksi erilainen kuin ap:n miehen, mutta halusin nyt jakaa tarinani siitä, että joskus tauko kannattaa (ainakin lopputuloksen suhteen). Helppoahan se ei ole ja vaatii paljon työtä ja keskustelua.

Mieheen tutustuessani olin varma että tässä on elämäni mies. Tavoitteet olivat samat ja tulimme toimeen hyvin. Kaikki meni hyvin yksiin, sama maku ja vapaa-ajanvietto jne. Kaikki muuttui miehen työuupumukseen.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 09:30"]

Meillä on pitkä suhde päätynyt umpisolmuun ja mies ehdotti että muutetaan erilleen miettimään asioita. Suurin ongelma on, että minä haluan lapsia, mies ei tiedä haluaako. Sitten on muitakin juttuja, mutta ne pitkälti ehkä ovat kummunneet tästä perusongelmasta (tyhjänpäiväistä riitelyä luoja ties mistä).

Miten tästä pääsisi parhaiten yli? En oel aikuisiällä asunut itsekseni, mietin yksinäisyyttä koska nuorena sinkkuna aikoinaan saattoi olla etten koko viikonloppuna puhunut yhdellekään ihmiselle kaupan kassaa lukuun ottamatta. Se ei ollut kivaa aikaa. Ei kai auta kuin selvitä. Mies ei kuulemma haluaisi erota vaan selvittää ajatuksensa mm. lapsien suhteen. En vain tiedä, pääsenkö asioiden yli jos elättelen mahdollisesti täysin turhia toiveita yhteenpaluusta?

[/quote]

Eli mielestäsi tyhjänpäivänen riitely on parempi kuin itsekseen oleminen? En ihmettele, että mies haluaa muuttaa erilleen selvitelläkseen ajatuksiaan.

Ei ole, siksi tilanne on ollut molemmille raskas.

Ap

Haloo hei ap, sä olet 32v! Kohta on jo myöhäistä, jos ei jo ole hankkia niitä lapsia! Nyt välittömästi katselemaan uutta kämppää ja uusia miehiä, ei ole aikaa hukattavaksi ihmettelyyn!

Minä olen sitä mieltä, että jätä se päättämätön mies. Helvetti kolmekymppiset ihmiset. Älä rupee sille olkapääksi, varapatjaksi tai hätävaraksi. Sanot yksinkertaisesti, että kun et kerran osaa päättää, minä päätän puolestasi ja me eroamme, koska haluamme eri asioita elämältä, joita meillä on vain tämä yksi, eikä se kestä ikuisesti. Polut erkanevat nyt.

Sitä paitsi et sä tee mitään isä-ihmisellä, joka ei kommunikoi, osaa päättää eikä osallistu arjen pyörittämiseen? Sullahan on jo lapsi miehen vaatteissa siellä. Ei siitä hyvää isää tule.

^ Tämä on se syy miksi itse mietin lähtöä. Miehen ongelmien jälkeen koko suhde kellahti perseelleen koska mies ei jaksanut kotona enää tehdä mitään jne. Tuo puhumattomuus on kyllä huono piirre, minusta nämä ongelmat ovat olleet aika mitättömiä enkä ymmärrä ettei mies pysty näistäkään kunnolla puhumaan. Vaan aikaa ei tosiaan ole hukattavaksi joten jos ja kun haluaisin perheen perustaa alan miettiä missä se elämäni mies voivi kävelä vastaan. Nykyisestä on päästävä henkisesti irti. Kyllä se vain näin on vaikka mies haluaisi käydä koiraa katsomassa jne (miksi ihmeessä??!).

t.Ap

Enemmän sä hajoat, jos vaan jäät siihen ihmettelemään.

Tsemppiä!

Miksi ette vain eroaisi lopullisesti? Mieshän aivan selvästi vedättää sinua.

Eroa nyt hyvä ihminen. Ennen perheen perustamista pitää itsenäistyä ja oppia oma arvonsa ja merkityksensä.

Eli vedättääkö näillä yhteydenpitopuheillaan?

Olen miettinyt, etten voi miehen varaan laskea enää yhtään mitään vaan täytyy lähteä siitä, että tilanne on lopullinen. En tiedä, kuinka kestäisin yhteyttä pitää.

Olet vain varapatja paremman puuteessa. Eroa, itsenäisty, aikuistu ja sitten vasta uusiparisuhde. Pärjäät kyllä, olet jo iso tyttö.

En siis ihan nuori ole, 32v. Minulla on ollut aina selkeää, mitä haluan. Miehellekin oli vielä vuosi pari sitten sitten mutta ei enää. Burn outin jälkeen muuttui eri ihmiseksi.

Mietin haluaako hän helpon eron näillä mietitään asioita puheillaan.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 09:36"]

Mietin haluaako hän helpon eron näillä mietitään asioita puheillaan.

[/quote]

Mitäpä väliä, haluaako helpon eron, vai vaikean eron? Tee sinä se päätös, ja tehkää kunnon ero. Ei tarvitse pähkiä asioita jälkikäteen enempää, vaan voit opetella omaa elämääsi.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 09:36"]

Mietin haluaako hän helpon eron näillä mietitään asioita puheillaan.

[/quote]

Juuri tuota miehet harrastaa, että pehmentävät asioita höpöpuheilla, koska inhoavat yli kaiken naisen mahdollisesti aiheuttamaa draamaa. Siis pelkäävät aina naisten aiheuttavan draamaa, vaikka sulla ei oikeesti olisi mitään aikomusta sen kummempaa aiheuttaa.

Onko tämmöiset erilleen muutt kenelläkään auttaneet tilanteeseen? Mies ajattelee, että tunteet selviäisivät. Kuulemma kun on poissa kotoa, ajattelee että homma saadaan toimimaan mutta arjessa sitten on mennyt ilmapiiri ahdistavaksi eikä asioista ole pystytty puhumaan. En kyllä ymmärrä, mtien erossaoleminen  voisi selkeyttää ajatuksia. Tai joillain tosi harvoilla kai on mutta sen ajatuksen varaan en halua jäädä roikkumaan. Jos muuten se ei toteudu, en voi pitää mieheen yhteyttä.

Nyt joka tapauksessa yritän hoitaa muuton mahdollisimman pian, se tulee kuitenkin viemään viikkoja.

Se on ihan sama onko ero helpompi miehelle tuollaisella takaportti -menetelmällä. Takuuvarmasti ero on kuitenkin sinulle helpompi, jos katkaiset yhteydenpidon kokonaan. Minullakin exä yritti tuota "Eikö me voitaisi olla vain kavereita?" mutta eihän sellaisesta mitään tule. Toipuminen alkoi vasta, kun välit oikeasti meni poikki.

Älä pelkää itseksesi asumista. Ota se seikkailuna, uutena elämänvaiheena, jolla on sinulle jotain annettavaa. Edellä puhuneet on oikeassa siinä, että yksin asuessa opit tuntemaan itsesi uudella tavalla, ja se tekee sinulle hyvää.

Jos aihdistut ajatuksesta koko viikonlopusta yksin, niin älä jumitu ahdistukseen, vaan tee asialle jotain. Eihän sinun ole pakko koko viikonloppua neljän seinän sisällä kökkiä. Käy ulkona. Hanki harrastus. Ota koira. Käy baarissa. Jos et tykkää baareista, niin mene lavatansseihin, siellä on miellyttävämpää juttuseuraa.

Joskus on kyllä hyvä rauhoittuakin ja viettää pari päivää ihan vain itsensä seurassa, tarkkailla ympäristöä, vetää henkeä, pitkästyä. Mutta ei tietysti joka viikonloppu, silloin se tuntuu vain yksinäisyydeltä.