Lasten tervehtiminen aamuisin

Jatka samaa rataa kuitenkin. Ja jos eivät opi sivistyneitä käytöstapoja, sinä olet tehnyt parhaasi.

Terkuin yläkoulun ope, joka saa nykyään jo aina vastauksen, mutta aina ensin itse tervehdittyään.

Opetan kovatasoisessa lukiossa ja ehkä 5-10% nuorista vastaa tervehdykseen

Ihmettelen samaa tässä meidän talon pihalla, vaikka talon lapsille sanoo päivästä toiseen moi, niin eivät sano mitään, tuijottavat vain tai painavat menemään.

Tuo on silti huomattavasti parempi kuin ylimielisesti nokka pystyssä ohi kulkeminen, antaa rennomman kuvan sinusta :)

Vierailija kirjoitti:

Jatka samaa rataa kuitenkin. Ja jos eivät opi sivistyneitä käytöstapoja, sinä olet tehnyt parhaasi.

Terkuin yläkoulun ope, joka saa nykyään jo aina vastauksen, mutta aina ensin itse tervehdittyään.

Oho, aikamoinen saavutus. Ansaitsisit jonkinlaisen palkinnon.

Se on sitä kun joidenkin vanhempien mielestä ei lapsilta tarvitse vaatia mitään, kun "lapset on lapsia". Joo niin ovat, mutta ihan perus käytöstavat olisi hyvä vaatia etteivät tollota kuin lehmä uutta porttia, kun joku tervehtii.

Meidän lapsillamme on ollut monta vanhaa sukulaista, joiden luona on vierailtu ja jotka ovat vierailleet meillä. He ovat lempeästi totuttaneet käytöstapoihin, joita on kotonakin opetettu. Olen heille todella kiitollinen.

Minäkin opetan yläkoulussa. Jokainen oppitunti aloitetaan suorassa seisten ja tervehtien. Minä ensin, luokka vastaa. Jos tulee vain jotain mutinaa, sanon, että ei kelpaa. Jokaisen on katsottava minua ja seistävä kunnolla ja avattava suunsa, sitten vasta luokka pääsee istumaan ja tunti alkamaan.

Jos menen sijaiseksi vieraaseen ryhmään, kyllä aina ihmetyttää se meno. Oppilaat ovat ties miten päin, osa selin minuun, juttelevat kavereilleen, keikkuvat tuolilla jne. eikä ole puhettakaan, että olisi tervehtimisen aika. No, siinäpä seisomme sitten niin kauan, että se viimeinenkin huomaa, että istumaan ei pääse ilman kunnon tervehtimistä.

Minusta tervehtimisen taito on hyvin tärkeä jo oppilaiden tulevaisuuttakin ajatellen. Pitää osata katsoa silmiin ja reippaasti tervehtiä, kun menee pyytämään tet-paikkaa, jatko-opintopaikan ryhmätestiin ja työhaastatteluun.

Suomen koululaitosta on kiittäminen, jos opettajat jaksavat opettaa tenaville käytöstapoja, joita kotona ei jakseta opettaa. Liian paljon kasvatustehtäviä sälytetään nykyään kouluille. Minusta kotien pitäisi ottaa enemmän vastuuta.

Kaikissa perheissä ei varmaan tervehditä. Esim ex ei ikinä sanonut hyvää huomenta, kun mentiin vaikka mun vanhempieni mökille, ei ikinä moikannut heitä, kun hän tuli kotiin, ei ikinä sanonut hei. Voin vaan päätellä, että hänen vanhempansa ovat käyttäytyneet samoin.

Meidän poikia ollaan opetettu viimeiset kymmenen vuotta tervehtimään. Ei ole helppoa. Kaipa se katsekontakti ja äänenkäyttö pelottaa.

Jatkakaa hyvät opettajat ja muut aikuiset tervehtimistä vaikka väkisin.

Osa ei hoksaa itse vaan nille on kerrottava että pitää tervehtiä takaisin

Ei mitään käytöstapoja. Ei tule myöskään kiitos tai ole hyvä. Tai saisinko.

Millaisia nuoriakin tuollaisista tulee? Ja aikuisia?

Vierailija kirjoitti:

Minäkin opetan yläkoulussa. Jokainen oppitunti aloitetaan suorassa seisten ja tervehtien. Minä ensin, luokka vastaa. Jos tulee vain jotain mutinaa, sanon, että ei kelpaa. Jokaisen on katsottava minua ja seistävä kunnolla ja avattava suunsa, sitten vasta luokka pääsee istumaan ja tunti alkamaan.

Jos menen sijaiseksi vieraaseen ryhmään, kyllä aina ihmetyttää se meno. Oppilaat ovat ties miten päin, osa selin minuun, juttelevat kavereilleen, keikkuvat tuolilla jne. eikä ole puhettakaan, että olisi tervehtimisen aika. No, siinäpä seisomme sitten niin kauan, että se viimeinenkin huomaa, että istumaan ei pääse ilman kunnon tervehtimistä.

Minusta tervehtimisen taito on hyvin tärkeä jo oppilaiden tulevaisuuttakin ajatellen. Pitää osata katsoa silmiin ja reippaasti tervehtiä, kun menee pyytämään tet-paikkaa, jatko-opintopaikan ryhmätestiin ja työhaastatteluun.

Kuulostaa samalta kuin minun lapsuusaikoinani 80-luvulla. En tiennyt, että tuollaisia opettajia vielä on. Hyvä, että on.

Saman huomaa kerrostaloissa. Jotkut osaavat tervehtiä itse, toiset vastaavat tervehdykseen ja jotkut eivät pysty tervehtimään.

Kiitos.

Tämä ketju loi uskoa opettajiin ja mahtavaa kuulla, että muitakin ihmetyttää tapojen muuttuminen. AP ansaitsisi hyvän kakun, harva jaksaa vuosia tervehtiä tuppisuita. Etenkin kun tulee välillä olo, että tekeekö sillä hyvää vai pahaa? Joku voi olla niin herkkä, että loukkaantuu tai kokee sen jotenkin omalla tavallaan. Ehkä häveten kykenemättömyyttään vastata ja ahdistuu siitä, että joku sitä odottaa. Vaikeaa jokatapauksessa ja vaatii tosiaan paksua nahkaa jatkaa vuosia.

Kotoahan se tervehtiminen kait opitaan, jos opitaan. Tavallaan tervehtiminen on katoamassa muutenkin, koska koneet korvaavat asiakaspalvelijat, puhelimessa ei tarvitse asioida puhuen ja lapsia ei opeteta luottamaan ihmisiin. Hyvästä syystä.

Muutama sukupolvi lisää digiä ja emme varmaan juuri näe toisiamme. No en kyllä nytkään näe, mutta se on vaan surullista ja toinen juttu.