Anopin synttäreillä minulla ei ole selkeäää roolia
Kun olisikin ihan selkeä rooli, mutta kun ei ole.
Jo 15 vuotta saman kaavan mukaan on menty eli anopilla on veljensä vaimo aina apulaisena, kun he ovat aina auttaneet toisiaan vastavuoroisesti: kaatavat kahvia, keittävät sitä, ovat tarjoiluapuna toisilleen. Ihan hyvä ja toimiva systeemi ja erittäin hyvä ja tehokas tiimi ovat, paitsi että minäkin olen siellä, ainoa nuorempi nainen ja istun vaan persuksillani tuolissa, enkä auta. Toisaalta kolmas auttaja suht pienen piirin pöydässä olisi sekin vähän hassua. Olen monasti anopilta kysynyt, voinko auttaa ja hän aina selittää, että ei tarvitse, kun he "Pirkon" kanssa aina auttavat toisiaan. No, olen siis istunut...
Mutta nyt anoppi ja tämä Pirkko ovat jo yli 70-vuotiaita ja jotenkin tämä istuminen on käynyt minulle hyvin ahdistavaksi ja noloksi.
Emme ole superläheiset anopin kanssa, että tällaisista olisi luonteva neuvotella ja olenhan usein kysynyt, tarvitaanko apuani, joten en sitä väkisinkään voi antaa. En tiedä, mitä tuo Pirkko mahtaa ajatella, kun miniä se vaan istuu tuolissa ja juo kahvia ja syö kakkua, kun he nousevat hakemaan kahvia (hirveän epäkäytännöllinen systeemi, että keitetään keittimellä koko ajan lisää eli koko kahvinjuonninajan on tuo keittoprosessi menossa).
Jotenkin ahdistaa mennä sinne. Toisaalta en toisen syntymä- ja nimipäivillä voi alkaa mestaroimaankaan, miten siellä tarjoilu hoidetaan.
Mitä tekisitte?
Kommentit (23)
Istuisin kaikessa rauhassa ja mieheni menisi auttamaan tarvittaessa.
2 jatkaa: tästä voitte sitten aloittaa uuden perinteen, eli samalla tavalla teette muinakin juhlapäivinä. Jos anoppi alkaa kursailla, niin annat hänen tehdä esim. yhden kakun tai piirakan, ja sinä teet loput. Ja hoidat sen kahvin yhteen isoon termokseen, niin ei tarvitse jatkuvasti keittää.
Voisit vahvistaa rooliasi vaikkapa ns. miniähatulla tai -lakilla. Tietäisivätpä ainakin vieraat, mikä on asemasi.
No termospannu on kyllä jotain kauheeta JUHLISSA!
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 21:39"]No termospannu on kyllä jotain kauheeta JUHLISSA!
[/quote]
Itkuvittu
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 21:28"]Istuisin kaikessa rauhassa ja mieheni menisi auttamaan tarvittaessa.
[/quote]
Onko tätä alapeukutettu, koska mies auttamassa kahvitarjoilussa olisi absurdi ajatus? :D
En nähnyt ongelmaa. Sinun pitäisi auttaa ja touhuta, koska... olet nainen?
Kokisiko miehesi vastaavaa velvollisuutta samassa tilanteessa, eli oman anoppinsa kohdalla? Enpä usko.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 21:39"]No termospannu on kyllä jotain kauheeta JUHLISSA!
[/quote]Lähisukulaisten melko epämuodolliset synttärikahvittelut, kyllä siellä termosta voi käyttää. Häät ja hautajaiset on erikseen.
Anna anoppisi järjestää asiansa kuten parhaaksi näkee.
Itse en ainakaan ymärrä yhtään sitä että juhlakalu on itse keittiössä piilossa koko juhlansa ajan. Miniät ja muu lähisukukin on vähän siinä ja siinä. Juhlakalun pitää olla seurustelemssa vieraidensa kanssa, samoin lähipiirin. Keittiöön hommataan joku pitopalvelu tms. huolehtimaan tarjottavista.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 21:39"]
No termospannu on kyllä jotain kauheeta JUHLISSA!
[/quote]Ai miten niin? Mitä vikaa on siinä että juhlien alkaessa on riittävä määrä isoja pummputermoksia valmiina, eikä kenenkään tarvi keittää kahvia, vaan vaihdetaan vaan uutta termaria pöytään kun edellinen ehtyy.
En minäkään tajua, miksi juuri sinun pitäisi erityisesti olla se, joka auttaa anoppia ja Pirkkoa. Miksei yhtä hyvin, tai paremminkin, appesi, joka sentään on toinen juhlien isäntäväestä (jos on elossa)? Tai miksei miehesi, anoppisi verisukulainen laskevassa polvessa? Ainakin nuo kaksi ihmistä menevät heti edellesi auttamisvelvollisuuksissa.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 21:44"]En nähnyt ongelmaa. Sinun pitäisi auttaa ja touhuta, koska... olet nainen?
Kokisiko miehesi vastaavaa velvollisuutta samassa tilanteessa, eli oman anoppinsa kohdalla? Enpä usko.
[/quote]Öh? Kyseessä on vanha ihminen, kenen tahansa pitäisi älytä tarjoutua avuksi. Ei tästä(kään) kannata tehdä elämää suurempaa tasa-arvokysymystä. Jos miehet ei tajua, niin naisten tehtävä on vähintään tyrkätä kyynärpäällä kylkeen ja usuttaa tarjoutumaan avuksi.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 21:44"]
En nähnyt ongelmaa. Sinun pitäisi auttaa ja touhuta, koska... olet nainen?
Kokisiko miehesi vastaavaa velvollisuutta samassa tilanteessa, eli oman anoppinsa kohdalla? Enpä usko.
[/quote]No minäpän olen toiminut keittiöorjana anopin synttäreillä. Vaimoni kuuluu sukuun ja hänellä on siellä tuttuja joiden kanssa seurustella. Itse en tunne juuri ketään, enkä muutenkaan perusta seurustelusta outojen ihmisten kanssa, joten olin aivan joutilast keittiöön. Toisena siellä oli kälyni eli anopin pojan vaimo.
t. vävy
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 21:50"]
En minäkään tajua, miksi juuri sinun pitäisi erityisesti olla se, joka auttaa anoppia ja Pirkkoa. Miksei yhtä hyvin, tai paremminkin, appesi, joka sentään on toinen juhlien isäntäväestä (jos on elossa)? Tai miksei miehesi, anoppisi verisukulainen laskevassa polvessa? Ainakin nuo kaksi ihmistä menevät heti edellesi auttamisvelvollisuuksissa.
[/quote]Oletteko oikeasti sitä mieltä että kun anoppi järjestää juhlat, niin hänen ja appiukon ja lähimpien ystävien ja sukulasisten pitää pyörittää pitopalvelua?
Tarjoilijoiksi hommataan jotain sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole vieraslistalla.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 21:48"]Anna anoppisi järjestää asiansa kuten parhaaksi näkee.
Itse en ainakaan ymärrä yhtään sitä että juhlakalu on itse keittiössä piilossa koko juhlansa ajan. Miniät ja muu lähisukukin on vähän siinä ja siinä. Juhlakalun pitää olla seurustelemssa vieraidensa kanssa, samoin lähipiirin. Keittiöön hommataan joku pitopalvelu tms. huolehtimaan tarjottavista.
[/quote]Hommaatko itsekin aina pitopalvelun, kun teille tulee kymmenkunta sukulaista juomaan esim. 42-vuotiskahvit? Tai lapsen synttäreille? Tai nimipäiväkahveille?
Sama juttu. Joka kerta tarjoan apua, joka kerta mut pakotetaan istumaan, kun kerrankin saan istua rauhassa.
Eli siis anoppi ja hänen Pirkkonsa ottavat myös muksut hoteisiinsa. Samoin miehen siskon.. Heitä harmittaa, kun heillä ei ollutbsitä mahdollisuutta nuorempana ja mielellään suovat nyt nuorille kahvirauhan.
siellä me neljä nuorta sitten nautitaan, kun vois tarjoilussakin jelpata.
olen monesti sanonut, että nolottaahan se oleminen. Nää on vaan ihan, että höpsis tuommosten juttujen kanssa.
Kyllä nuo nauttivatkin siitä hääräämisestä, sen huomaa. Ovat elementissään emäntinä.
Toisaalta äitini on samanlainen, nauttii siinä sivussa kun jälkipolvet pupeltavat hänen tekemää ruokaansa ja pitää keskustelua yllä.
Silti ensi kerrallakin tarjoudun avuksi.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 21:50"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 21:39"]
No termospannu on kyllä jotain kauheeta JUHLISSA!
[/quote]Ai miten niin? Mitä vikaa on siinä että juhlien alkaessa on riittävä määrä isoja pummputermoksia valmiina, eikä kenenkään tarvi keittää kahvia, vaan vaihdetaan vaan uutta termaria pöytään kun edellinen ehtyy.
[/quote]
Juhlat on juhlat ja pumpputermokset on sitten ihan muihin pippaloihin. Nimenomaan lähisuvulle sitä haluaa antaa erityistä.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 21:56"][quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 21:50"]
En minäkään tajua, miksi juuri sinun pitäisi erityisesti olla se, joka auttaa anoppia ja Pirkkoa. Miksei yhtä hyvin, tai paremminkin, appesi, joka sentään on toinen juhlien isäntäväestä (jos on elossa)? Tai miksei miehesi, anoppisi verisukulainen laskevassa polvessa? Ainakin nuo kaksi ihmistä menevät heti edellesi auttamisvelvollisuuksissa.
[/quote]Oletteko oikeasti sitä mieltä että kun anoppi järjestää juhlat, niin hänen ja appiukon ja lähimpien ystävien ja sukulasisten pitää pyörittää pitopalvelua?
Tarjoilijoiksi hommataan jotain sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole vieraslistalla.
[/quote]Menee taas ihan överiksi... Tulkitsen ap:n tekstistä niin, että kyseessä on jokavuotiset ihan tavalliset nimppari- tai synttärikahvit kotona. Ei mitkään isot ja hienot tasavuosipäivät, tai muutenkaan sen ihmeellisemmät juhlat. Ei tällaisiin pitopalvelua oteta! Isot kekkerit on asia erikseen, ei tässä niistä ollut kyse.
Anna anopin ja Pirkon tehdä niin kuin haluavat. Ja jos sinua niin ahdistaa, mitä tämä Pirkko ajattelee, niin puhu asiasta hänen kanssaan. Ja on kai tämä Pirkko kuullut, että olet tarjoutunut auttamaan?
Jos huomaat, että anoppi ja Pirkko eivät oikein enää jaksa, menet vaan rohkeasti auttamaan.
Ilmoita anopille että seuraava synttärilahjasi hänelle on juhlien ja tarjoiluiden järjestäminen, ja anoppi ja Pirkko saavat olla kerrankin kunniavieraita ja pääosassa.