Onko täällä muita sosiaalisesta ahdistuksesta kärsiviä ja onko teillä tavoitetta mennä mukavuusalueen ulkopuolelle?

Vierailija kirjoitti:

Juu, miul o diagnoosi tuosta. :/ Ku muutin omilleni, nii aloin haastaa itteeni. Jo pelkästään kaupas käynti oli melkei mahotonta alkuun, mut ny onnistuu vaikka se edelleen ahdistaa. Aina välil käyn kahvilassa, mikä ahdisti alkuun nii paljo, et kysyin mihi aikaa heil o vähite asiakkaita, nii osasin sillo mennä. Ny onnistuu hyvin, ja kahvilan omistajat ja yks työntekijä autto paljo! Aamusi, ku käyn koiran kanssa lenkillä, nii oon yrittäny tervehtii vastaan tulijoita, mut se o tosi vaikeeta. :/ Ostin jotaki todella ahdistavaa kaupasta viime viiko perjantaina, ja se ahdisti tosi paljo. Veljie kanssa aina välillä käydää keilaamassa.

Miun o myös vaikee puhuu saman ikäsille, ja etenkin naisille. Vanhempie immeisten kanssa o helpompaa. Netis o suht helppoo jutella tuntemattomie kanssa. :) Tsemppii siulle! Mitä aikasemmi alottaa ittesä haastamise, nii sen parempi. :) M25

Olisi niin kiva jutella sun kanssa. 

up

Olen oikeastaan ottanut tavaksi sanoa suoraan, jos minua jännittää. Esim. jos jossain on sellainen esittelykierros, sanon, että minua jännittää aina tällaiset jutut. Vastaanotosta en ota paineita, kaikkihan eivät ymmärrä "no ei tässä nyt mitään jännittämistä ole" on sanottu joskus - mutta tiedän, että meitä sosiaalisesti ahdistuneita on kuitenkin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu vähän liian myöhäiseltä nyt.

Miksi?

No, se tuntuu hieman pöljältä olla nelikymppinen ja ujostella vastakkaista sukupuolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu vähän liian myöhäiseltä nyt.

Miksi?

No, se tuntuu hieman pöljältä olla nelikymppinen ja ujostella vastakkaista sukupuolta.

Vaikka olen nuorempana siedättänyt itseäni, hankin jopa kavereita, niin erakoiduin jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Miten te selviätte jotka olette hyvännäköisiä ja saatte siksi vielä huomiota vastakkaiselta sukupuolelta?

Huomio laantuu, kun välttelee ihmisiä. Jos ei edes käy missään. :(

Niin pelkään minäkin. Haluaisin opiskella uuden, työllistyvän ammatin, mutta pelkään ihmisiä ja esitelmiä.

Olen ollut nyt 11v työttömänä.

N35

Kärsin jännittämisestä ja olen sosiaalisesti kömpelö. Olen kuitenkin myös rohkea, ja uskallan mennä epämukavuusalueelle - valitettavasti näistä tilanteista seuraa kovin harvoin mitään hyvää. Pelko on itse asiassa vain pahentunut mm. työhaastatteluissa ja muissa tilanteissa koettujen epäonnistumisten seurauksena. Yksinäinen olen ollut jo vuosia.

Tuntuu sydäntä riipaisevalta lukea siitä, että joku on "siedättymisestä" apua saanut ja elämä on mennyt parempaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet rohkea. Itse en voinut edes aloittaa opiskelua tämän asian takia. Nykyään olen työkyvyttömyyseläkkeellä, eikä tarvetta itseni haastamiseen enää ole olemassa.

Mieleeni tuli eräs ihminen lapsuudestani, entinen luokkatoverini. Hän oli hyvin jännittynyt erilaisissa... kaikenlaisissa tilanteissa. Tarkkailin häntä ja huomasin hänen toimivan juuri niin kuin sinä teet. Hän haastoi itsensä, vaikka sen jännityksen näki. Olen nyt jälkeenpäin huomannut juttuja tästä netissä; kouluttautui hyvin pitkälle. Hyvä, että sinä teet samoin. Luota itseesi.

Minäkin pääsin ammattikorkeakouluun, mutta ahdistuin välittömästi kun kerrottiin, että täällä ja täällä sitten teette esitelmiä ja esittelette itsenne tässä edessä kaikille, lopetin koko koulun alkuunsa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että tuo voi myös olla ihan omaa persoonallisuutta, eikä se liity mihinkään vaurioon.

Itse olen sosiaalinen, mutta introvertti ja herkkä.

Kun olen ihmisten kanssa tekemisissä kulun vain yksinkertaisesti puhki.

Nuorena ihmettelin suurta ahdistusta mikä minulla oli ja en osannut yhdistää sitä siihen, että kanssakäyminen toisten kanssa veti minut miinukselle.

Olin hämilläni sen vuoksi, että olin välillä niin todella sosiaalinen ja jo samanpäivän lopussa tuntui mielisairaala paremmalta osoitteelta.

Iänmyötä aloin oivaltaa ongelman ytimen. Menin asiakaspalveluhommiin ja ehkä hiukan siedätyin, mutta en koskaan niin paljon että se olisi ollut vaivan arvoista, opiskelin alan missä en kuormitu ihmisistä ja hyväksyin itsessäni tämän ominaisuuden, että minä en vain sovellu sosiaalisiin tilanteisiin, kun vain vähäksi aikaa kerrallaan ja asia on sillä selvä. Ympärilleen pitää etsiä kaltaisiaan, jolloin ei aivan yksin jää ja saa ymmärrystä.

Introversio ja sosiaalisten tilanteiden pelko ovat eri asioita. Introvertti väsyy paljosta ihmisten kanssa olemisesta, muttei pelkää sosiaalisia tilanteita. Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä taas pelkää, ja tämä usein kaventaa elämää.

Öhhh... totta kai on. Tavoite vaan ei toteudu ilman riittäviä resursseja.