Miten saada sekä perhe että ura?

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 15:30"]

Riippuu paljon siitä, millä alalla olet ja mitä tarkoitat uralla.

[/quote]

Olen teknillisellä alalla ja urasta olen kertonutkin jo ketjussa aiemmin. Työ voisi olla esim. asiantuntija/ johtotehtäviä yrityksessä.

ap

Vaikka on hyvä suunnitella ja ennakoida, niin muistuttaisin että maailma on tällä hetkellä hyvinkin nopeatempoinen paikka, jossa asiat ovat jatkuvassa muutoksessa. Tärkeämpää kuin se, että lähtee laskelmoimaan, on kehittää itsessään sellaista joustavuutta, että jos yksi asia ei onnistu kuten toivoi, niin sitten etsitään joku toinen keino selvitä.

Minulla oli urantynkä ennen lapsia. Sitten ei ollut enää uraa, eikä edes työtä, ei minulla eikä kenelläkään entisistä työkavereistani, koska ei ollut enää edes työnantajaa. Opiskelen nyt uutta ammattia, alalta jolla on töitä mut uraa tuskin pääsee tekemään. Menetys tuskin on suuri; itsetuntemukseni on tällä hetkellä sen verran kohdillaan, että tiedän etten voi olla yhtä aikaa sekä läsnäoleva äiti että paljon vaativassa työssä. Ei vaan aika ja kapasiteetti riitä. Sekin, että on hyvä äiti pienille, tarvitseville lapsille, jaksaa olla aidosti kärsivällinen ja heitä varten, on aika iso urakka, ja kuitenkin sen lapsen elämälle tosi tärkeä juttu.

Mä koen olevani parempi äiti, kun teen vaativaa ja kiinnostavaa työtä, joka pitää mielen virkeänä. Olisin masentunut ja epätoivoinen suorittavan tason työssä, siitäkin on kokemusta.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 15:44"][quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 15:30"]

Riippuu paljon siitä, millä alalla olet ja mitä tarkoitat uralla.

[/quote]

Olen teknillisellä alalla ja urasta olen kertonutkin jo ketjussa aiemmin. Työ voisi olla esim. asiantuntija/ johtotehtäviä yrityksessä.

ap

[/quote]

Mikä tuntuu sinusta itsestäsi parhaalta? Onko sinulle parasta suunnitella kaikki tarkkaan ja edetä suunnitelman mukaan? Entä miehellesi? Miten reagoisitte, jos asiat eivät sujuisikaan suunnitelmienne mukaan?

Sopiiko teille paremmin se, että ette suunnittele tarkasti? Keskitytte elämän suuriin linjoihin (opiskelu/työ, moraalinen, perusarvot, ihmissuhteet)?

Jos tekee lapset 20-vuotiaana, jää paljon aikaa tehdä uraa 40-50-vuotiaana ja miksei 60-vuotiaanakin, jollei keskity lapsenlapsiin... Pikkulapsivuosina perhe ei ehkä ole se lähipiirin rikkain, jos se nyt on tärkeintä.

Jos tekee lapset 30-vuotiaana, ura on ehkä nousujohdanteessa, ehkä lasten saanti viivästyy... Jos lapset tekee n 40-vuotiaana, perheen talous on todennäköisemmin paremmalla pohjalla. Toisaalta pikkulapsivuodet ja mahdollinen uranousu tapahtuisivat samaan aikaan, mikä voi olla rankkaa ja lapsille jää ehkä vähemmän aikaa.

Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Tee niin kun sydän sanoo. Silloin teet oikein.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 16:36"]

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 15:44"][quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 15:30"]

Riippuu paljon siitä, millä alalla olet ja mitä tarkoitat uralla.

[/quote]

Olen teknillisellä alalla ja urasta olen kertonutkin jo ketjussa aiemmin. Työ voisi olla esim. asiantuntija/ johtotehtäviä yrityksessä.

ap

[/quote]

Mikä tuntuu sinusta itsestäsi parhaalta? Onko sinulle parasta suunnitella kaikki tarkkaan ja edetä suunnitelman mukaan? Entä miehellesi? Miten reagoisitte, jos asiat eivät sujuisikaan suunnitelmienne mukaan?

Sopiiko teille paremmin se, että ette suunnittele tarkasti? Keskitytte elämän suuriin linjoihin (opiskelu/työ, moraalinen, perusarvot, ihmissuhteet)?

[/quote]

Suunnitteleminen on tärkeää, koska sillä voi usein välttää ainakin suurimmat sudenkuopat. Elämässä ei voi tietenkään tietää mitään varmaksi, joten välillä suunnitelmat on tehty rikottaviksi. Siltikään suunnittelu ei ole turhaa, koska ainakin suunta on tiedossa.

Mielelläni kuulisin ihmisten kokemuksia myös juuri tästä, miten suunnitelmat ovat toteutuneet ja miten sitten on pärjätty, kun suunnitelmat on mennyt uusiksi.

ap

Suunnitelma oli olla hankkimatta lapsia, mutta lapsi itse päätti asian toisin. Mies oli jo työelämässä haluamassaan paikassa ja halusi taukoa joten lapsen ollessa 4 kk jatkoin työntekoa ja mies otti vanhempainvapaata. Olin äitiyslomallakin käytettävissä jos työnantajalla oli tärkeää asiaa. Näin suhteet sinne pysyivät voimassa.

40 jatkaa. Olen tehnyt kotona töitä lapsen ollessa pieni ja imetyksellä. Työmatkoilla lypsin seuraavan matkan maidot pulloon taukojen aikana. Ehdin silti olla lapsen kanssa mielestäni riittävästi ja olen päässyt näkemään lapsen kehittymisen.

Minulla on ura ja perhe. "Ura" tarkottaat apauksessani sitä kansaainvölisen tutkijan ja tutkimusjohtajan uraa, professori en ole, enkä ole varma, haluanko sellaiseksi ainakaan Suomessa. Mutta olen "sitä joukkoa, josta professoreita tehdään", kuten asia minulle ilmaistiin. Urani on ollut kilpailullinen, vahvasti nousujohteinen ja kehitystä on luvassa jatkossakin. Se ei ole pelkkä palkkatyö. Mutta se ei myöskään ole varmaan ihan samaa kuin puhtaasti bisnespuolella olisi.

Itse en ole kokenut, että mikään kärsisi. En ole vieraantunut lapsistani, eikä pariduhde ole huono. Harrastuksiakin on, joskin ne ovat luonteeltaan melko joustavia: en käy säännöllisessä ryhmäjumpassa vaan teen itsekseni salilla tai muualla mitä teen.

perheen ja uran yhdistäminen ei ole ollut erityisen vaikeaa, mutta toki joitain asioita on pitänyt miettiä. Oletan kyllä, että jokainen joutuu miettimään, miten elämänsä järjestää siitä riippumatta, onko uraa tai perhettä. Ovasta mielestäni on tärkeää, että sskä uran että perheen aloittaa ajoissa. Minä aloitin tutkimustyöt omalla alallani jo opiskeluaikana, kandivaiheessa. Ensimmäinen lapseni syntyi viikko maisteriksi valmistumisen jälkeen. Olin itse kotona 5kk ja lapsen isä sen jälkeen.  Kun lapsi kasvoi vähän, etsimme hyvän perhepäivähoitajan, josta tuli lapsen kolmas tärkeä aikuinen.

skä minä wttä mieheni teimme säännöllisesti, mutta vuorotellen pitkiä päiviä. Molemmat meistä toivat töitä kotiin, jatkoin omaa työpäivääni usein illalla lasten nukkumaamenon jälkeen, jos oli kiire vaihe, esim väitöskirjan viimeistely tms. Toisaalta tutkijantyössä on se hyvä puoli, että vaikka välillä on tehtävä lujasti töitä, toiste on enemmän jouston varaa. Virka-aika ei sido, eikä työpaikalla kuoutettu aika kiinnosta ketään. Kuten joku edellä totesi, vain tuloksilla on väliä: jos niitä syntyy, ketään ei kiinnosta, missä aikaasi muuten vietät ja mitä muuta ajallasi teet. Jos taas tuloksia ei synny, työhuoneella vietetystä ajasta ei saa mitään säälipisteitä. Olen oikeastaan kokenut, että tämä on mahdollistanut paljon lasten ja perheen hyväksi.

Vaikeinta on ollut matkustaminen. Tätä työtä ei voi tehdä matkustamatta. 

Mutta aina pitää varautua myös siihen, että asiat eivät mene, niin kuin on suunniteltu. Se minun esikoiseni osoittautui vammaiseksi ja hänen tukemisensa on vaatinut paljon. Toisaalta kuten yllä sanoin, minulla on juuri tämän uravalinnan takia ollut mahdollisuud tukea häntä. Jos tekisin vaikka jotain tehdastyötä tai kassahommaa kaupassa, en voisi lähteä kesken päivän hänen kanssaan lääkäriin, koulupalaveriin tai lohduttamaan kaverien syrjiessä. Jos olisin huonommin palkatussa tehtävässä, ei minulla olisi varaa siihen siivoojaan, joka pitää taloamme järjestyksessä. Hyvä ura tuo siis myös vapauksia siinä missä se vaatiikin. Vapauksia voi käyttää esimerkiksi perheen hyväksi.

Up

Kyllähän lapset ja ura voivat onnistua, jos miehellä ei ole kovat urahaaveet. Meillä mies painaa yli 50-tuntisia viikkoja ja matkustaa yli 100 päivää vuodessa. Itse olin kovassa akateemisessa uraputkessa lasten syntymään asti, ja oikeastaan vielä jonkun vuoden sen jälkeenkin. Proffanvirkaankin minua pyydettiin (en välttämättä olisi sitä silti saanut) mutta totesin sen olevan liian iso uhraus. Siirryin muualle vakituiusiin töihin, teimme kolmannen lapsen ja nyt olen ainakin 3 vuotta kotona. 

Olen nauttinut ihan suunnattomasti, kun olen ehtinyt oikeasti tutustua lapsiini ehdin kuljettaa heitä harrastuksiin ja JUTELLA isojen (10 ja 12 v) lasten kanssa. Uraa ehdin vielä rakentaa kun pieninkin on kasvanut, mutta tätä aikaa lasten kanssa ei saa takaisin. Sen verran olen työelämää ehtinyt nähdä ja kokea, että olen täysin varma että tätä valintaa en tule ikinä katumaan.

Mutta vielä miten tähän päädyin: ylioppilasvode jälkeen suoraan opiskelemaan. Yliopistotutkinto 4vuodessa, tohtorintutkinto 4vuodessa, ulkomaan vaihtoon pariksi vuodeksi, 1. lapsi, tutkijatohtorina yliopistolla vosi, 2. lapsi, vanhempana tutkijana muutama vuosi, dosenttuuri, ja sitten muualle töihin ja kolmas lapsi.

Uran ja perheen voi mielestäni helposti yhdistää. Olen erikoislääkäri ja LT, samoin mieheni. Molemmat lapset sain erikoistumisaikana. Palasin töihin, kun lapset olivat 1-vuotiaita. Toki useat päivystykset olivat väsyttäviä normi työajan päälle. En ole etäinen lapsilleni, ei ole miehenikään. Olemme terveitä, energisiä ja aktiivisia ihmisiä ja jaksamme viettää aikaa lastemme kanssa! Omasta kunnostakin jaksan huolehtia. Ja tehdä töitä, tutkimusta, luennoida jne. Nautin työstäni ja nautin perheestäni.