Miten saada sekä perhe että ura?

En tunne yhtään naista, joka olisi ratkaissut ongelman tyydyttävästi. Jo pelkkä parisuhde on hankala hoitaa kunnolla, jos haluaa menestyvän uran, koska nykyisin pitää lähes asua töissä ja lisäksi monet miehet ovat hyvin vaativia naisen ajankäytön suhteen (ja mitä järkeä tosiaan on olla yhdessä, jos näkee toista pari tuntia viikossa?).

Lapset tekevät yhtälöstä vielä pahemman. Jos mies ei hoida lapsia PALJON, he jäävät ilman molempia vanhempia, mikä ei ole oikein.

Ja tosiaan, kun puhun urasta, tarkoitan menestystä, jollaista miehet saavuttavat, en vain tyydyttävää urakehitystä. En tunne yhtäkään naista esim. omalla alallani, jonka ura ei olisi kärsinyt lasten saamisesta, ts. perhevapaista.

Kaikki naispuoliset professorit jotka tiedän, ovat lapsettomia tai käytännössä jättäneet äitiysvapaat minimiin, käyttäen aikaa työasioihin 24/7. Jo fyysinen jaksaminen asettaa sellaiselle rajat, eikä heitä ole paljon.

Ja naispuolisten menestyneiden taiteilijoiden ja tutkijoiden lapset kertovat aikuisina, miten äiti oli joko ihan kusipää tai sitten useimmiten etäinen, ihailtavakin hahmo.

Eli se on joko tai. Jos teet uran kuten miehet, lapsesi jäävät sinulle etäisiksi.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 14:00"]

Viestissä 8 on suurin pelkoni, että elämä on pelkkää suorittamista eikä mikään elämän osa-alue tuo enää iloa. Ja ettei sillä edes lopulta saavuta mitään.

Onko kaikki sitten menetetty, jos on valmistumisen jälkeen esim. 6 vuotta pois työelämästä?

ap

[/quote]

On.

En tiedä millä alalla olet, mutta nyt on maassa yli 500 000 työtöntä ja lisäksi paremman paika kärkkyjät. Uusia pukkaa kouluista koko ajan. Laske 1+1.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 14:17"]

Eli se on joko tai. Jos teet uran kuten miehet, lapsesi jäävät sinulle etäisiksi.

[/quote]

Aika karua, mutta kiitos kaikista tähänastisista rehellisistä vastauksista.

Tuntuu aika älyttömältä, että urakehitys 20-30 -vuotiaana on älyttömän merkittävää, mutta yli 50-vuotiaana urakehitys on vaikeaa, vaikka työikää on vielä jäljellä kauemmin kuin se sama 10 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 13:18"]

Lapset, ura, omat harrastukset, hyvä parisuhde: valitse kolme.

[/quote]

Mulla on nuo kaikki!!

Mielenkiintoinen keskustelu, sillä itse mietin samoja asioita. Olen myös 25-vuotias nainen ja aloitin viime vuonna uudessa ja haastavassa työpaikassa. Minulla on työn ohessa toinen tutkinto kesken, opinnot vasta alkuvaiheessa. Jossakin vaiheessa pitäisi siis käydä opinnot loppuun (mikä edellyttää opintovapaata). Haen todennäköisesti uutta, vielä haastavampaa työtä valmistumisen jälkeen. Johonkin väliin haluaisin lapsenkin, mutta mihin? En kehtaisi jäädä uudesta työpaikasta heti äitiyslomalle, mutta valmistumisen jälkeen pelkään tutkinnon vanhentuvan, jos odotan sinne asti, että "kaikki on valmista". Tahtoisin olla lapsen kanssa niin kauan kuin suinkin viihdyn, eli töihin en halua kiirehtiä, jos kotiäitiys tuntuu omalta.

Kuulisin mielelläni vieraan ihmisen objektiivista näkökulmaa tilanteeseeni!

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 14:28"]

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 13:18"]

Lapset, ura, omat harrastukset, hyvä parisuhde: valitse kolme.

[/quote]

Mulla on nuo kaikki!!

[/quote]

Tarkennan vielä, että sain esikoisen 23-vuotiaana, valmistuin pian sen jälkeen, ja sain toisen lapsen. Olin 4 vuotta kotona, tein pari vuotta koulutusta vastaavaa, mutten ihan unelmatyötä. Sain kolmannen lapsen ja pian sen jälkeen sain nykyisen työni, joka on siis se "ura", johon alunperin tähtäsin. Mies jäi kolmannen lapsen kanssa kotiin, ja on alusta asti ollut sitoutunut perhe-elämään vähintään yhtä paljon kuin minä. Parisuhteemme on hyvä ja ehdottoman tasa-arvoinen, mikä mahdollistaa molempien harrastukset sekä myös panostuksen yhteiseen parisuhdeaikaan. 

"En tiedä millä alalla olet, mutta nyt on maassa yli 500 000 työtöntä ja lisäksi paremman paika kärkkyjät. Uusia pukkaa kouluista koko ajan. Laske 1+1."

Käsitykseni mukaan suurin osa naisista saa lapsia elämänsä aikana. Työnhaussa 30-vuotiaat naiset ovat siis keskenään aika samalla viivalla tämän suhteen, koska melkein kaikilla on jo lapsia tai sitten niitä tulee kohta. Ainakin työnantaja pelkää, että näin käy vaikkei työnhakija haluaisikaan koskaan lapsia. Tämä ei kuitenkaan poista kilpailua miesten kanssa, varsinkaan miesvaltasella alalla.

ap

Meillä ei myöskään mies tee uraa, vaan ihan töitä vaan. Huomattavasti parempipalkkaisena kuin vaimonsa kuitenkin minä teen lähinnä ne myönnytykset omien ammattitoiveiden suhteen, koska se isompi raha hyödyttää perhettä enemmän. Nämä on vaikeita asioita! Me ollaan päädytty siihen että yksi lapsi riittää ja hoidetaan hänet hyvin ja sitten myöhemmin on unelmatöiden aika. Nro 3

Jos kirurgiksi ryhtyminen lasketaan uran luomiseksi, itse olen toteuttamassa yhtälöä perhe ja ura seuraavasti:

Sain esikoiseni 25-vuotiaana lääkiksen vikana vuonna, muutaman puuttuvan opintopisteen hoidin äitiyslomani aikana. Äitiyslomani jälkeen aloitin erikoistumiseen pakollisten tk-palveluiden suorittamisen, mutta koska halusimme pikkulapsen olevan kotihoidossa, teimme mieheni (kollega) kanssa molemmat 50% työaikaa ja hoidimme lasta vuorotellen kotona. Nyt toinen syntyy hetkenä minä hyvänsä, esikoinen on täyttämässä kaksi vuotta, ja on ollut kotona koko ikänsä. Toisen lapsen kanssa on tarkoitus myöskin vuorotella miehen kanssa lastenhoidossa siten, että kuopuskin saisi olla n. 2-vuotiaaksi kotona kuitenkin niin, että itsekin pääsisin jo varsinaisiin erikoistumisopintoihin käsiksi. Sen jälkeen sitten lapset hoitoon ja molemmat täysipainoisesti "luomaan uraa", eli suorittamaan erikoistumispalveluita. Kolmatta lasta tuskin tähän yhtälöön tulee mahtumaan, tai mistäs sen koskaan tietää. Väitöskirjojen yms. kunnianhimoisempien projektien aika on kyllä sekä minun että mieheni osalta jossain hamassa tulevaisuudessa.

up

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 13:18"]

Lapset, ura, omat harrastukset, hyvä parisuhde: valitse kolme.

[/quote]

Voi joutuu valitsemaan myös kaksi..

Minä opiskelin ensin tutkinnon, joka ei työllistänyt. Sitten "oli pakko" tehdä lapset, muuten olisi ollut liian myöhäistä. Sitten olinkin jo täysin syrjäytynyt oman alan hommista, liian vanha jne. Opiskelin sitten uuden ammatin, ja töitä on sairaanhoitajalle piisannut kolmessa vuorossa. Mies on päivätyössä.

Lapsille riittää paljon aikaa molemmilla vanhemmilla, mutta perheen yhteinen aika on harvinaista herkkua. Pysyypähän parisuhde tuoreena. Myöhemmin aion jatkaa opintoja joko YAMK tai maisteriopinnot n. nelikymppisenä. 

Kaikkea ei voi saada, mutta ihan hyvin on "ura" auennut ja perhe sopii siihen, vaikka alku työelämässä olikin takkuinen.

Meille on vasta ensimmäinen lapsi tulossa, mutta uskoisin, että lapsi tulee hyvään saumaan uraani ajatellen. Pääsin heti lukion jälkeen opiskelemaan ja valmistuin lastentarhanopettajaksi. Pääsin äityislomansijaiseksi ja sillä tiellä olen viihtynyt kolme vuotta. Nyt elokuussa syntyy esikoinen ja sijaisuus päättyy sopivasti heinäkuussa. Aion jatkaa keskenjääneitä maisteriopintojani lapsien ollessa pieniä ja kun aika on palata työelämään on minulla jo 3 vuotta työkokemusta, kaksi pätevyyttä lisää ja vielä kymmeniä vuosia aikaa tehdä töitä. Olen siis 25-vuotias. Minulle siis täydellinen hetki tehdä lapsia. Uskoisin myös, että uran ja perheen yhdistäminen on tapauksessani helppoa, opettajat eivät onneksi tee ympäripyöreitä työpäiviä.

uskoisin, että sopiva hetki tehdä lapsia riippuu niin paljon ihmisestä ja alasta. samoista seikoista on myös kiinni kuinka helppo perhe-elämä ja urA on yhdistää. 

No. Mä koen, että mulla on molemmat, mutta ei ehkä ihan miten kovilla kriteereillä tahansa. Olen kohta 37 v, mulla on kaksi lasta ja kolmannesta haaveillaan. Olen tutkija, eli työelämä on aika poikkeuksellista ja jos ajatellaan esim. rahaa tai valtaa niin ei mulla mitään uraa ole. Mutta tutkijana olen tähän saakka saanut jatkuvasti parempia apurahoja, omaa projektirahoitusta ja edennyt tutkijanuran portaalta toiselle nopeasti ja ilman katkoja rahoituksessa. Ja ennen kaikkea olen saanut tehdä vapaasti sellaista tutkimusta, minkä koen mielekkääksi ja hyväksi tutkimukseksi, mikä on mulle se tärkein työssä menestymisen kriteeri.

Perhe: molempien lasten kanssa olen ollut n. 2 vuotta kotona (lapsilla on 5v ikäeroa, ei urasyistä vaan meistä riippumattomista syistä, tosin ihan pientä ikäeroa en halunnutkaan, mutta siis nämä ovat olleet täysin toisistaan erilliset 2+2 vuotta). Mies on ollut kummankin kanssa sitten vuoden tai on siis nuoremman kanssa vielä nytkin. Esikoinen kun meni 3v:nä päiväkotiin niin pidettiin 6 tunnin päivät ja pidin huolen siitä, että olin paljon lapsen kanssa joka ikinen päivä (tietysti joskus tuli poikkeuspäiviä, mutta pidin huolta, että ne pysyivät poikkeuksina). Siitä huolimatta minulla on myös ihan pikkuvauva-aikoja lukuunottamatta ollut myös omia menoja ja rakas harrastus, ja olen myös käynyt työmatkoilla.

Miten tämä on onnistunut? Suurimmat syyt ovat mielestäni:

a) hyvä tuuri työelämässä (olen useamman kerran ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan + minulla on ollut "mentoreita", jotka ovat syystä tai toisesta halunneet tukea minua monin tavoin)

b) tutkijan työ on äärimmäisen joustavaa, ainakin jos onnistuu luomaan tietynlaisen "vapaan lokeron", kuten minä olen onnistunut

c) mies, joka on äärimmäisen vastuuntuntoinen ja ehdottomasti halunnut olla hoitovapaalla ja hoitaa lapset 50-50, ja joka on myös tutkija, eli samat työn vapaudet koskevat häntä.

Meillä on myös hyvät tukiverkostot, mutta emme ole hirveästi halunneet pitää lapsia hoidossa, etenkään pieninä. Meille sopii se, että vuorottelemme lasten kanssa ja koko perheen yhteistä aikaa on ehkä vähemmän kuin monissa muissa perheissä. On sitä kuitenkin jonkin verran melkein joka päivä.

Ennen kuopuksen syntymää kävimme pienillä kahdenkeskisillä matkoilla ja nyt aiomme aloittaa ne uudelleen aloittaen parin yön poissaolosta. Kahdenkeskisiä iltoja vietetään kyllä toisinaan (no siis tietysti joka ilta lasten nukahdettua, mutta niin, että joku muu laittaa lapset nukkumaan tai ovat jopa yökylässä, niin ehkä kerran kahdessa-kolmessa kuukaudessa).

Parisuhteemme on mielestäni todella hyvä. Olen todella onnellinen ja vieläkin täysin rakastunut mieheeni (yli 15v yhdessä), hän on myös paras ystäväni. Mies ainakin sanoo samaa, ja hän myös kuumeilee minuakin enemmän kolmatta lasta, joten on ilmeisesti onnellinen myös.

Mutta tietysti mun ura ei ole monellakaan kriteerillä kovin kummoinen, ja voi vielä hyvinkin tyssätä (meidän alalla pysyviä virkoja ei vaan ole kaikille hyvillekään post doceille).

Ole äiti eikä kodinhoitaja. Luovu hysteerisestä sisustamisesta kakkublogeista yms hömpötyksistä. Rutiineja peliin, valkkaa vaatteet valmiiksi joka ilta. Hanki kunnon perusvaatekaappi, ei h&m rytkyjä. Hanki siivooja. Hankkiudu miehestä eroon jos se ei tue sinua tarpeeksi. Älä juo, älä polta, nuku tarpeeksi. Hanki liikuntaharrastus joka ei vaadi raahautumista jonnekin salilla tms paskaa. 

Kasvata lapsesi, älä ole niille kaveri. Syö hyvin, mutta ota yksi noutopizza-päivä viikossa. (jotkut siivousfirmat tekee myös safkaa valmiiksi jääkaappiin)

Muista että mitä tahansa teet joku on aina arvostelemassa. Tarpeeksi hyvä on tarpeeksi hyvä. 

Up

EHDOTTOMASTI ensin opiskelu, työ ja sitten perhe. Vai suunnittelitko, että elätät tenavasi toisten rahoilla eli veronmaksajien selkänahasta revit. EI kiitos. Elättejä on jo tarpeeksi.

Millä hekutin perusteella ihmiset voivat kuvitella lisääntyväsn milloin sattuvat haluamaan??? Onko totta, että pienen pienessä päässä ei käy mielessä, kuka heidät elättää???  Hyvinvointiyhteiskunta on tulossa tiensä päähän. Taitaa olla parempi näin.

Riippuu paljon siitä, millä alalla olet ja mitä tarkoitat uralla. Lääkärit, hammaslääkärit ja opettajat esimerkiksi ovat ammateissa, joissa uran ja perheen yhdistäminen on helpompaa kuin monissa muissa ammateissa. Lääkäreillä ja hammaslääkäreillä se perustuu siihen, että palkkataso on perustasolla jo suhteellisen korkea - vähemmälläkin työtuntimäärällä pystyy elättämään perheen ja toisaalta töitä on hyvin tarjolla ja keikkatyöstä maksetaan hyvin. Toisaalta näissä ammateissa jatko-opintoihin melkein painostetaan, joten tilaisuuksia tulee useita. Toki, jos lääketieteessä haluaa nuorena tutkimuksen huipulle ja professoriksi, täytyy tehdä valintoja tai hankkia lasten- ja kodinhoitoon sitoutunut mies/ isovanhemmat. Opettajilla palkka ei ole kummoinen, mutta työpäivät ovat kohtuullisia. Toisaalta jos peruskoulun opettaja haluaa pysyä peruskoulumaailmassa, uravaihtoehtoja ei ole kovin montaa, ainakaan sellaisia, joissa urakehitys näkyisi palkkatasossa. Opettajalla kotona lasten kanssa vietetyt vuodet eivät vaikuta uraan ja palkkaan olennaisesti.

Lisäksi kyse on aina siitä, kuinka hyvä olet organisoimaan arkea ja energiatasostasi. Ja aina elämässä on myös tekijöinä sattuma ja onni.

Minä en ole koskaan suunnitellut elämääni. Silti olen todennäköisesti muiden mielestä onnistunut yhdistämään uran ja perheen. He eivät tietenkään tiedä uhrauksiani: olisin halunnut enemmän lapsia (ja voinut niitä hankkia), kotini on usein ollut tosi sekainen, lapseni ovat alkaneet harrastaa aktiivisesti vasta kun ovat pystyneet itse harrastuksiin kulkemaan - toki olen ajoittain paljonkin heitä kuskannut, kun ovat harrastuksissaan menestyneet.

Olen tehnyt lapset vielä opiskellessani ja olin heidän kanssaan usean vuoden kotona, jona aikana jäin totaaliyksinhuoltajaksi. Kun palasin työelämään, lopputyöni oli tekemättä. Tein töitä ja ylenin pikkuhiljaa. Tein tutkinnonkin loppuun pikkuhiljaa, tyyliin rivi tekstiä päivässä. En tee työkseni alaa, johon minulla on tutkinto, koska sillä alalla palkat ovat alhaiset ja/tai työ on tyypillisesti pätkittäistä.

Minulla on nyt teini-ikäiset lapset ja oikein hyvä asema ja palkkani on kilpailukykyinen tuttavapiirissäni, jossa lääkäreitä, juristeja, KTMia ja opettajia. Ja on oikein kiva miesystäväkin.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 15:20"]

EHDOTTOMASTI ensin opiskelu, työ ja sitten perhe. Vai suunnittelitko, että elätät tenavasi toisten rahoilla eli veronmaksajien selkänahasta revit. EI kiitos. Elättejä on jo tarpeeksi.

[/quote]

Asia ei ole aivan näin yksioikoinen. Pärjäisimme tuilla, jotka kuuluvat kaikille lapsiperheille. Jos tekisin lapset opiskelujen keskellä, saisin minimiäitiyspäivärahat. Jos taas tekisin ensin huippu-uran ja sitten lapset, joutuisi yhteiskunta maksamaan minulle huomattavasti isommat äitiyspäivärahat ja lisäksi minua syytettäisiin yrityksen hyväksikäyttämisestä, kun jäisin vakipaikasta mahdollisesti pienestä yrityksestä äityislomille.

Lisäksi jos nuorena lapsien tekeminen auttaisi minua pääsemään työelämään ja hyvään uraan, maksaisin nopeasti yhteiskunnalle takaisin saamani tuet veroina.

ap