Yh:t, miten jaksatte?
Yh-äidit ja isät, miten jaksatte kun kaikki menee päin honkia?
Muutimme miehen kanssa erillemme loppuvuodesta. Hoidan lapset omalla paikkakunnallamme, mies muutti toiselle puolelle Suomea eikä näe lapsia joka vkl. Toinen lapsi oirehtii eroa erityisesti koulussa; pulisee, kikattelee kaverin kanssa tunnilla, jättää läksyjä tuomatta kotiin, on keskittymisvaikeuksia. Kotona oli alkuun todella vihainen mutta nyt tasaantunut.
Wilmassa melkeimpä jokapäiväistä palautetta, joka päivä puhutaan asiasta. Ensin mentiin kannustavalla tarrataululla, nyt Wii ja karkkipäivät otettiin pois. Tuntuu ettei mikään mene jakeluun, joka päivä lupaa ja joka päivä sama palaute. Lapsi on tokalla luokalla.
Kapungin kautta saamme apua vasta keväällä (otin yhteyttä).
Mistä saatte voimia lyödä päätä seinään? Tai siis toistaa samaa kaavaa joka päivä? Tsekata Wilma, saada sama, voimat vievä palaute? Tuntuu että tämä imee voimat täysin eikä mikään tunnu tepsivän.
En kaipaa kommentoitia "oma vikasi" tms. Saan kuulla sitä mieheltä jo ihan tarpeeksi. Elin vuosia henkisellä väkivallalla höystettyä suhdetta, mies löysi toisen naisen ja olisi lisäksi halunnut pitää minut. Näytin ovea ja tässä sitä nyt ollaan.
Kommentit (5)
Mä oon 7 lapsen yh, mies lähti ennen nuorimman syntymää eikä ole sen jälkeen ollut kuvioissa mitenkään. Tietääkseni ei asu kai Suomessa.
Lapset on hyvin pienillä ikäeroilla, ja ainoastaan vanhin oli koulussa kun isä lähti. Mm. Tästä syystä lapset on varmaan kasvatettu hyvin erilailla kun muissa perheissä, kuri on ollut alusta asti kova että olen niiden kanssa pärjännyt, olin myös kotona lasten kanssa ja mies reissutöissä, eli lapset olivat tottuneet turvautumaan pääasiassa minuun.
Meillä ainoa ongelma oli vanhimman tytön herkkyys, ja Se että syytti itseään ja sääli miten minä pärjään. Ensin tuli Se vaihe että oli vihainen kaikille, ja melko pian muyttui siihen että itkeskeli yksinään ja puhui ettei isä olisi lähtenyt jos hän vain olisi auttanut enemmän pikkusisarusten kanssa, ja kuinka äiti on nyt yksin ja raskaana ja miten me pärjätään. Paljon puhuttiin ja selitin tilannetta ja esitin urheaa. Sen opin, että tärkeää on puhua ja kuunnella, ei pelkästään rangaista. Ja aikaa Se otti että lapsi alkoi olla normaali.
Ero ja muutos on siis todella tuoretta vielä, älä vaadi siltä oireilijalta liikoja. On toki tärkeää, että läksyt tehdään yms, mutta liiat rangaistukset varmasti vaan pahentavat hänen oloaan. Yritä jutella, kysellä ja sitten kuuntele, tue, ole läsnä.
Erosimme, kun lapset olivat alle kouluikäisiä, siksi ei tule kieteistä palautetta Wilmassa.
Ensinnäkin, kun lapsi ilmaisee surunsa tavalla tai toisella, niin yritä vanhempana olla iloinen, että lapsi reagoi eikä kasaa kaikkea sisällensä, mistä voisi olla seurakuksena masennus ennemmin tai myöhemmin.
toisekseen tule mieleen, että jos exäsi on harrastanut henkistä väkivaltaa, niin lapsi saattaa nyt päästä vasta purkamaanniitä höyryjä, jotka ovat olleet patoutuneita häneen. Kun henkistä väkivaltaa ei ole, niin kykenee ragoimaan.
Pyydä opettajaa kirjaamaan wilmaan myös meinteisiä asioita päivittäin. tuleehan siitä hänelle työtä ja vaivaa, mutta pitäisi jotenkin päästä tuosta rankaisusysteemistä eroon. lapsihan kuitenkin vain tuo esiin huonoa oloaan.
Eli, jos opettaja kirjoittaa vaikka, että hienosti oli tehty läksyt, hienosti muistettu tavarat, tietyttä tunnilla oli hyvin keskittyneenä yms. niin se on lapselle iso juttu, kun sinä kerrot asian hänelle.
Aikuisilla eron selvittämiseen menee yleensä minimissään 2 vuotta. Voi ajatella, että lapseilla menee sama aika. Lisäksi täytyy muistaa, että lapset alkavat yleensä reagoimaan siinä vaiheessa, kun lähivanhempi on tehnyt ison osan jo surutyöstään.
Tsemppiä! Vuoden päästä on jo helpompaa!
Jos on vuosia seurannut henkistä väkivaltaa ei lapset siitä yhdessä yössä toivu. Sinulta on mennyt uskottavuus, kun olet hyväksynyt miehen käytöksen ja lapset hyppii silmille.
Unohda wilma ja keskity lapseen! Pysy lujana, ei on ei. Eroa ei tarvitse hyvittää lapselle.
Kuulostaa samankaltaiselta menolta kun minulla kotona tokaluokkalaisen kanssa.Läksyunohduksia, kamppeita hukassa ym.Rankaissut olen juurikin karkkipv.n poisottamisella, pelikiellolla ja kanssa alkuun kokeiltiin toimintapassi systeemiä,eli ainakun hommat oli mennyt sovitusti,sai ruksin ja kun niitä viikossa oli tarpeeksi monta,sai pitää jo ansaitsemiaan etuja.meinaan palkitsemaan en rupea tuollaisista asioista. Itse koen että kuuluu nyt jotenkin tuohon ikään. Kovasti koittaa haastaa ja inttää, mutta ei jaksa kauaa yrittää kun tietää sen olevan turhaa.Minä olen kanssa yksinhuoltaja, ja välillä tekee nimenomaan mieli hakata omaa päätä seinään kun uusi ikävaihe/ongelma puskee esiin lapsella.