Puolison lapsen hyväksyminen
Kommentit (15)
Kyllähän kaikki läheiset pitää hyväksyä.
Kaksi ihmistä muodostaa parisuhteen ja lapset (omat tai toisen) on lisä siinä suhteessa.
Olen itse eroperheestä ja suhde äitiin on eri kuin suhde isään, samoin suhteeni äiti- ja isäpuoliin on kaikki erilaisia. Myös oma suhde omaan mieheen ja jokaiseen lapseeni (viiteen) on jokainen yksilöllinen.
Jos eroan tai puolisoni kuolisi ja tulisi uusi parisuhde niin pitäisi taas rakentaa uusi suhde uuteen ihmiseen ja hänellä olisi kuusi suhdetta rakennettavana!
Ei ihmissuhteet vaan ole, kyllä niiden eteen pitää vähän nähdä vaivaakin. Mutta kyllähän se liima on tuo parisuhde. Toki huono suhde lapsiin kärjistää olosuhteita kotona mutta on perheen ydin kahdessa aikuisessa jotka tahtoo elää yhdessä.
Jos taas ei hyväksy kumppanin lapsia niin ei se välttämättä kaada liittoa mutta se voi hiertää perheen kaikkia suhteita. Myös lapsen ja vanhemman välistä, heidän kahdenkeskeistä suhdetta. Minusta lapsen ja vanhemman välinen suhde taas pureutuu tiiviimmin yhteen kuin pariskunnan. Vaikka se on liima, niin se suhde voi silti loppua, vanhemmuus ei lopu ikinä: sukupuu on ikuinen.
Ei kannata ottaa miestä, jolla on valmiiksi lapsia. Huomaat pian kirjoittavasi tänne valituslankoja miten miehen ex sitä ja tätä.
Narsistiset naiset ei kestä että miehen huomio suuntautuu lapsiinsa. Itsellä sen sijaan saa lahkeen varressa roikkua jälkikasvua, joka pitää edoitta hyväksyä. On nähty.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 10:11"]
Ei kannata ottaa miestä, jolla on valmiiksi lapsia. Huomaat pian kirjoittavasi tänne valituslankoja miten miehen ex sitä ja tätä.
[/quote]
Tai sitten ei. Meillä ainakin miehen exä on oikein fiksu ihminen, jonka kanssa ei oile lasten tapaamisen eikä minkään muunkaan suhteen mitään ongelmia. Ihme kyllä, hän suhtautuu jopa minuun nykyisin rennon kaverillisesti, vaikka minun ja mieheni suhde alkoi jo heidän avioliittonsa aikana.
Ei voi pakottaa itseään rakastamaan toisen lasta, mutta asiallisen lämpimästi ja oikeudenmukaisesti sitä lasta pitää kohdella.
Sitten kun ollaan toisella kierroksella, on itsestään selvää että tulevalla puolisolla on lapsia. Mulla on lapsen roolissa kokemusta molemmista tilanteista. Äitipuoli hyväksyy meidät hyvin koska näkee kuinka tärkeitä ollaan isälle. Isäpuoli taas on lapsellinen kiukuttelija joka yrittää omia äitiä ja murjottaa kun olemme käymässä.
Oma "Isäpuoleni" ei puhunut minulle juuri ollenkaan reilun kymmenen vuoden aikana joka asuttiin samassa taloudessa... kerran antoi tukkapöllyn kun haukuin sen pystyyn mutta muuten ei ottanut minuun kontaktia ollenkaan. Se on varmasti muokannut itseäni persoonana koska lapsena olin hyvin vilkas ja puhelias mutta teiniikään päästyäni olin muuttunut melko hiljaiseksi ja varovaiseksi... kotona en oikein uskaltanut edes puhua koska ikinä ei tiennyt millä päällä äijä sattui olemaan (yleensä huonolla).
En tänäpäivänäkään ymmärrä miksi äitini (vaikka olen siitä hänen kanssaan puhunutkin) on voinut kyseistä miestää sietää jo kohta 30 vuotta... äitini kanssa yhteiselle lapsellekin isänsä on hyvin etäinen. Tosin nyt vanhemmiten vähän pehmennyt ja sen kanssa voi joskus ihan jopa jutella.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2014 klo 09:56"]
Jokaisella meistä on oikeus omiin tunteisiin. Joten eksien lapset eivät ole omia lapsia jolloin heitä ei tarvitse hyväksyä ihmisenä.
[/quote]
Joo ei tarvitse hyväksyä mutta tällöin ei myöskään hyväksy niiden lasten vanhempaa... joten miksi pyrkiä tälläisen kanssa edes suhteeseen!
Tosi moni mies alistuu hyväksymään oman lapsensa kurjan kohtelun, kunhan uusi nainen vain pysyy rinnalla. Tällainen miehen läheisriippuvuus on todella yleistä, varmaan vielä yleisempää kuin naisilla. Oma isäni teki vaimonsa kanssa yhteisen lapsen (vaimolla edellisestä liitosta poika) ja kyllä tämä uusi perhe vain ajoi oman tyttären terveyden ja hyvinvoinnin yli monet kerrat. Olin todella ilkeän pahoinpitelyn kohteena vuosia. Outoa oli viranomaisten suhtautuminen janäiden "asiantuntijoiden" neuvot. Tuli selväksi että äidin pojat on yhteiskunnan silmissä verrattoman paljon arvokkaampia kuin isän tyttären terveys, tai edes henki (?) Omaan korvaan kuulostaa monet viranomaisten näkemykset täysin moraalittomilta. Puuttuuko älyä vai herkkyyttä? Ei ihme, että joku pikkutyttö kuoli äitipuolensa käsissä, kun lähtökohtaisesti uusperheiden lapsipuolia pidetään hankalina ja sopeutumattomina. Teoriat vailla todellisuuden pohjaa ohjaa käytäntöjä pahasti harhaan. Liittyyköhän tämä käynnissä olevaan pahan äitipuolen myytinmurtamisprojektiin? Myyttejä pyritään purkamaan vailla tietoa todellisuudesta. Ja todellakin, uusperheen ydin ja koossapysymisen ehto tulisi olla uusvanhemman ja lapsipuolen hyvä ja hyväksyvä suhde, ei "parisuhde" (=enemmän tai vähemmän toisen tahto ja näkemys).
No minä en itse ymmärrä ihmisiä, jotka alkavat suhteeseen henkilön kanssa jolla on lapsi(a) ennestään, jos eivät voi hyväksyä toisen jälkikasvua tai jos ajatus kammoksuttaa. Minulla ei tosin ole kokemusta tilanteesta, mutta jotenkin ajattelen niin, että jos toisesta oikeasti välittää haluaa puhtaasti myös välittää hänen lapsistaankin. Tottakai se voi olla hankalaa, varmaan riippuu millaisia lapsiakin on.
Itse voisin ottaa miehen, jolla on lapsia. Jos meille joskus miehen kanssa tulisi ero, niin en edes ottaisi puolisoa jolle lapseni olisi enemmänkin suhteen riesa. Lapsen pitäisi mennä uuden suhteen edelle, vaikka miten ihastunut siihen uuteen puolisoon olisikin.
"Kymmenvuotiaan kannalta on suuri asia, että isä sai toisen lapsen eri naisen kuin oman äidin kanssa. Tämä herättää lapsessa huolta: Riittääkö isältä huomiota ja rakkautta enää minulle? ”Hylkääkö” isä minutkin, kuten äidin? Onko uusi lapsi isälle tärkeämpi?"
Tästä vielä: tämä lastenpsykiatri ei selvästikään tunne lapsia. OSA lapsista voi ajatellakin noin, mutta ei pidä yleistää ilman tutkimusta ja tietoa. Lapsi yleensä hyväksyy tuossa iässä vanhemman uuden puolison varsin mutkattomasti, mikäli kumppani on asiallinen. Ongelmana on aikuiset ja varsinkin naiset. Heille näyttää olevan monesti kova paikka isän osoittama kiinnostus ja hoiva omaa lastaan kohtaan.
Parisuhde uusperheen ydin? Eikö tässä tilanteessa uusperheen koossapysymisen ydin pitäisi olla se, että äitipuoli hyväksyy miehen tytön, tai ei ainakaan käyttäydy ikävästi tyttöä kohtaan?
Toki. Ei kai kukaan nyt mene yhteen sellaisen kanssa jonka lapsia ei hyväksy. Itse menin yhteen mieheni kanssa kun hänellä oli 8-vuotias tytär, jonka etävanhempi hän oli. Ainakin tässä tilanteesa on ollut hänet hyvin helppo hyväksyä ja kiintyäkin, ja tosiaan jos ajatus miehestä jolla lapsi olisi ollut minulle ehdoton ei, ei olisi yhteen koskaan muutettukaan.
Yök mikä kammottava äitipuoli. Säälin pientä tyttöraukkaa joka joutuu moisen noidan kohtelusta kärsimään.
Jokaisella meistä on oikeus omiin tunteisiin. Joten eksien lapset eivät ole omia lapsia jolloin heitä ei tarvitse hyväksyä ihmisenä.