Lue keskustelun säännöt.
Tarvitsen apua
17.02.2014 |
Anteeksi että kirjoitan tänne, en tiedä minne muualle olisin kirjoittanut. Kerron pienen tarinan.
Olen 19v, vuosi sitten tähän aikaan olin todella onnellinen elämääni. Minulla oli ihana poikaystävä, jota melkein palvoin. Koko tulevaisuus suunniteltuna. Hyvä, koska olen aina halunnut ison perheen. Pelkään olla yksin. Tein tämän miehen eteen kaikkeni, lainasin paljon rahaa, matkustelin 300km aina hänen luokseen viikoiksi. Sitten, kouluni keskeytyi vuodeksi. No ei se haitannut, koska poikaystävällä oli yritys, tein töitä siellä. Töiden jälkeen nukahdin maailman rakkaimman poikaystäväni syliin. Olin niin onnellinen. Mulla ei ole yhtään kaveria, mutta ei haitannut. Onhan mulla rakas vieressä. Vanhempani ovat melko vanhoja 65v, ja vain äitin kanssa olen läheinen.
No, äiti sairastui nyt hetki sitten haimasyöpään ja elinaikaa pari vuotta. Tuntuu että koko maailma luhistui, olen ollut äitini tukena ja rukoillut. Samaan aikaan sain selville ettå poikaystäväni kämnykässä oli viestejä 30 naiselle, joile yritti jopa tarjota rahaa jotta tulisivat luoksensa, kehui maailman täydellisimmäksi... ei ikinä tule löytämään niin täydellistä rakastaa niin paljon... No olin tietenkin ihan shokissa ja itkin, olin ihan sekaisin. Poikaystävä vain kylmästi ilmoitti että kyllästyi minuun. Itseasiasa vihaa minua, eikä enää koskaan halua nähdä minua. Tosta noin vain 1,5 suhde. Heitti minut pois kuin roskan.
Nyt 2kk olen vain maannut kotona. En pysty tekemään mitään. En halua elää. Herään päivällä kello 4, väkisin syön jotain. Tuijotan koko loppupäiväm telkkaria/seinää mitään näkemättä. Ja menen kello4 yöllä nukkumaan. Vuosi sitten tähän aikaan mulla oli poikaystävä, koulu ja töitä. Pari kaveriakin.
Nyt mulla ei ole mitään. Ei mitään elämässä. Koulun ja työt keskeytin exän yrityksen takia. Nyt mulla ei ole mitään. Eilen oli 19v synttärini, vain sisko ja äiti muisti minua. Pelkään olla yksin. Olen ihan yksin. Itken kokoajan. Miten tätä jaksaa? Miksi minua rangaistaan? Olen ollut vanhainkodissa töissä, rakastan auttaa heitä, olen kiltti eläimille, olen huolissani kaikesta pahasta mitä tapahtuu.
Sain ensikertaa 2kk mentyä kaupungille terveyskeskukseen. Sain masennuslääkkeitä nimeltä valdoxan. Olen syönyt viikon muttei auta. Miten pystyn/millä voimilla pääsen hakemaan kouluun/etsimään töitä, elämään normaalia elämää? Vuosi sitten luulin ettei masentuneita olekaa , itse tekevät sen itsellensä. Nyt olen itse aivan loppu. Olen surullinen että exäni jota vielä rakastan enemmän kuin miyään, huijasi minua lopettamaan kouluni ja puhui tulevaisuudests, kun kokoajan etsi lisää naisia. Enää ei halua olla missään tekemisissä, kosks hänellä meno hermot koska itkin sen jälkeen kun sain viestit selville.
En kestä :( en usko että pystyn nousemaan edes sängystä parin viikon päästä. Jos voisin tappaa itseni helposti, tekisin sen, mutten uskalla koska en halua äitiäni surulliseksi.
Mitä mun pitäisi tehdä
Kommentit (52)
Terveyskeskuksen psyk sairaanhoitajasta on ollut minulle parempi keskusteluapu kuin psykiatrista, tapauskohtaista kyllä. Sairaanhoitaja täällä päin maksuton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
17 jatkaa... Sairaalassa asiasi saadaan järjestettyä ja toimeentulosi myös, jos et itse jaksa hakea toimeentulotukea. Kuulostaa siltä että tarvit nyt alkuun järeämpää apua kuin kerran, pari viikossa keskusteluapu. Sairaalan kautta saat myös keskusteluapua hoidon aikana ja myös sen jälkeen. Voimia ja kaikkea hyvää!
Ei ole niin helppoa lähteä päivystykseen. Asun maalla, ja kaupunki on 30minuutin päässä. Luulin että kuulun tämän kaupungin sairaanhoitopiiriin, mutta kun menin sinne, niin he melkein peruivat aikani, koska olin väärän kaupungin lääkäriin varannut ajan. Sain kuitenkin pitää aikani ja 15e laskun ja vihaisen varoituksen olla tulematta uudestaan..
Eli sen kaupungin sairaalaan johon saisin mennä, on 1,5h ajomatkan päässä.. en tiedä miten pääsisin sinne asti. Luulen että joutuisin vaihtamaan monella bussilla ja.. no todella vaikeaa päästä sinne :(
ap
13 jatkaa.. minulla oli vieläpä ihan sama tilanne kuin numerolla 8. Eli mies oli väkivaltainen ja meillä on lapsi, mutta onneksi jätti minut toisen takia. tässä ollaan ja jälkeenpäin sitä tajuaa ettei sellaisen ihmisen pidä antaa pilata koko elämää. Ei tuollainen mies ole sen arvoinen ihminen, että annat oman elämäsi mennä hukkaan.
sinun tosiaan pitäisi hakea sitä keskusteluapua. Tulevaisuudenkin kannalta tulet tarvitsemaan tukiverkostoa.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 01:09"]
Ei ole niin helppoa lähteä päivystykseen. Asun maalla, ja kaupunki on 30minuutin päässä. Luulin että kuulun tämän kaupungin sairaanhoitopiiriin, mutta kun menin sinne, niin he melkein peruivat aikani, koska olin väärän kaupungin lääkäriin varannut ajan. Sain kuitenkin pitää aikani ja 15e laskun ja vihaisen varoituksen olla tulematta uudestaan..
Eli sen kaupungin sairaalaan johon saisin mennä, on 1,5h ajomatkan päässä.. en tiedä miten pääsisin sinne asti. Luulen että joutuisin vaihtamaan monella bussilla ja.. no todella vaikeaa päästä sinne :(
ap
[/quote]
Menet sinne KELA-taksilla, jonka saa soittamalla normaaliin taksinumeroon - sanot vain että olet menossa päivystykseen. Kela-kyydin omavastuu on alle 15 euroa. Voit myös soittaa 112, jos koet, että et itse pysty järjestämään pääsyä päivystykseen, mutta olet avun tarpeessa. Näin meille tulee moni psykiatrisen avun tarpeessa oleva potilas.
Minustakin kuulostaa, että tarvit todella apua nyt, ja olet liian heikoilla pystyäksesi itse huolehtimaan asioistasi nyt. Sinun pitää kuitenkin osata sanoa se lääkärille päivystyksessä, muuten hän ei ymmärrä ongelmasi vakavuutta. Sanot juuri nuo asiat mitä tännekin, että olet erakoitunut kotiisi, etkä kykene järjestämään toimeentuloasi ja mietit itsemurhaa.
T: ensiavun sh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten on myös kriisipuhelin:
http://www.mielenterveysseura.fi/tukea_ja_apua/kriisipuhelin
Outoa, mun psykiatri nimenomaan painotti, ettei lääkkeitä pidä antaa ilman samanaikaista terapiaa. Sun pitää kyllä päästä puhumaan jollekin. Mulla on ollut vähän samanlaista kuin sulla, toinen vanhempikin on kuollut. Yhdessä vaiheessa oli henkinen jaksaminen niin surkea, että olin vuoden vapaalla, jonka jälkeen jo halusin kovasti tehdä jotain. Pääsin kouluun ja takaisin elämänrytmiin kiinni. Sain uusia kavereita, seurustelusuhteen ja itsevarmuutta. Sä pystyt nousemaan tosta suosta, jos vaan syöt niitä lääkkeitä säännöllisesti ja annat aikaa itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsi joku seurakunta, mene vaikka nuorteniltaan tai mihin tahansa tilaisuuteen. Uskon että löydät sieltä luotettavan ihmisen jolle voit puhua. Rukoile johdatusta, kyllä ne oikeat ovet alkaa aueta. Nyt on vaikeaa, mutta älä pliis luovuta, liian monet luovuttaa liian aikasin. Sulla on vielä elämä edessä ja sun elämälle on ihan ainutlaatunen tarkotus, usko se, vaikka nyt ei siltä tuntuis.
en osaa neuvoa, sanon vain mielipiteeni, ensinnäkin ottakaa äidin kanssa selvää muiden lääkäreiden mielipiteitä, lääkärit on ihmisiä ja kaikki ei voi osta kaikkea, googlaa ja hankkikaa muiden lääkäreiden arviointeja, esimerkiksi Valko-Venäjällä on tosi voimakkaita syöpäkeskuksia, Valko-Venäjästä sanotaan mediassa useita juttuja mm.diktatuurista mutta oma mielipiteeni on että diktatuurissa ihmisille ei anneta ilmainen opiskelu, ilmainen opiskelu peruskoulusta yliopistoon tukineen, kuin Suomessa, koulutus maailman huippuluokkaa, useat Venäläiset lähtevät opiskelemaan Valko-Venäjälle, koulutus huippu, ja maksaa vähemmän.
Eli neuvoni on että googlatkaa, eri maiden lääkärit, Venäjä, Valko-Venäjä, Ruotsi, Saksa, ota yhteyttä syöpäkeskuksiin, VARO HUIJAREITA ota yhteyttä vaan mieluummin valtion johtamiin syöpäkeskuksiin, googlaa englanniksi, neuvon Valko-Venäjää ja Venäjää koska äidinkieleni on venäjä, ja myös nämä maat keksi ekana monta asiaa eka avaruuslento, satelliitti, monet rokotukset, helikopteri, sähkölamppu ( keksijä oli Jablockin, Edison osti keksinnön ja toi siihen parannuksia), keksineet useita sydän ja muihin leikkauksiin parempia keinoja, eli jos paikoittain lääkehoito siellä voi olla aika huonoja rahanpuutteen takia, mutta on myös näitä kultaisia hyviä sairaaloita ja syöpäkeskuksia jotka pyrkivät auttamaan toivottomilta näyttävissäkin tapauksissa.
Googlaa ja ota yhteyttä eri muidenkin lääkäreihin eri sairaaloista, eri maista.
Muista että netissä on paljon huijareita ihan laillisesti työskentelevinä, jos löydät lääkärin tai sairaalan on hyvä jos niistä tietää myös valtio ja että niillä olisi yksityisen praktiikan lisäksi myös tavallinen kunnallinen sairaala.
Muista myös että monet ovat parantuneet, sen jälkeen kun lääkärit lähetti kotiin odottamaan sitä loppua. Ihminen voi parantua jos päättää niin. Lääkäreiden ja oman päätöksen voima. Lääketieteestä löytyy tosi paljon tapauksia, että lääkärit ei muka voi tehdä mitään, ja ihminen parantuu. Paremmin jos löydät lääkärit ja syöpäkeskuksen, joka yrittää auttaa.
voin sanoa että Valko- Venäjällä hoito olisi paljon edullisempaa, ja se on mielipiteeni, hoito olisi hyvä.
Myös oman päätöksen voima, se on tärkeää miten ne muut vaikka Darja Dontsova kuuluisa amerikkalaisnäyttelijä Michael Douglas toipuivat aste 4:n rinta ja kielen syövästä. Oma päätös että kyllä selviän perheeni ja itseni tähden, on tärkeä. Kerro se äidille, että on aina mahdollisuus. Jopa silloin kun joku lääkäri sanoo muuta. Aina on mahdollisuus, jopa silloin kun joku nielaisi, on aina kaksi keinoa ulos. Useat parantui lääkäreiden sanoista huolimatta. Täytyy vain etsiä uusi lääkäri. Ja uskoa katsoen muiden ihmisten esimerkkiä.
Toiseksi lopeta noiden masennuslääkkeiden syönnin, ne tekee heikoksi. Keskity olennaiseen. Unohda se jätkä mulkku, se ei ollut se johon rakastuit. Eli on täysin eri henkilö. Ei ole sama ihminen, johon rakastuit. Älä ajattele sitä.enää. Keskity olennaiseen, tärkeisiin asioihin.
No eli siis katso nyt muiden lääkäreiden mielipiteitä, jos kyseessä yksityinen kliniikka niin sekä Suomessa sekä varsinkin ulkomailla tarkista voitko luottaa niihin. Kerro äidille että ottaa muiden ihmisten mallista, googlettakaa kuinka monet julkkikset ja tavalliset ihmiset toipui vaikeasta syövästä, ei saa antaa periksi.
Kaikkea hyvää, ja Siunausta teille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haimassa oleva syöpä on todella vaikea parantaa. ole äitisi kanssa nyt ja kerätkää paljon hyviä kokemuksia ja muistoja.
Sinä tarvitse nyt apua ja menemällä terveyskeskukseen ja hakemalla psykiatrista apua selviät kyllä.
Olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa ja käyn yhä terapiassa.
Ikävää, että jo 17-vuotiaana olet jättänyt koko elämäsi yhden kortin varaan. Nuoren naisen ei missään tapauksessa kannata "tehdä kaikkea miehen eteen" vaan siinä iässä on vielä varaa vaatia mieheltä palvontaa eikä palvoa itse.
Aloittajaa tämä jälkiviisaus ei tietenkään auta, mutta hänellä on sentään koko elämä vielä edessä. Vanhempana sitten ymmärtää, millainen m*'' se mies oli, kun käytti hyväkseen nuoren kokemattoman tytön palvontaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voih, minulla ihan samoja kokemuksia. nykyinen exäni oli koko elämäni, meillä oli lapsikin! sitten hän löysi uuden(uusia) ja minut jätettiin - perheessäni tärkeä ihminen sairastui syöpään. näillä pitää mennä, toivoa että joskus helpottaa..
Jos et saa terkkarille aikaa niin miten olisi lähimmän seurakuntasi diakonia työntekijä? He ovat myös koulutettuja kuuntelemaan eivätkä tuputa uskonnollisia katsomuksiaan ellet niin halua? Kun siskoni kuoli, minulla oli hirmuinen tarve puhua huolistani enkä saanut terkkarista aikoja. Soitin diakoniatyöntekijälle ja pääsin puhumaan. Auttoi kummasti kun ei ollut yksin ajatuksiensa kanssa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kitos ehdotuksista. Tuntuu isolta askeleelta soittaa diakoniatyöntekijälle. Varsinkaan kun ei tiedä millainen ihminen on. Vaikea uskoa että ketään kiinnostaa kuunnella.
ap
No ketä kiinnostaisi kuunnella? Ihmisillä on isompiakin ongelmia ja kyllä jonossa sinun ohi menevät juuri ne, joilla on oikeita ongelmia. Syytä itseäsi tilanteestasi, itsepä lähdit miehen matkaan ja hylkäsit läheisesi. Nyt kun olet yksin niin vaadit muiden huomiota? Ei helvetti oikeesti. Ettet vaan ollut sinä itse se narsisti?
Hei tässä aloittaja taas kirjoittelen tänne.
Mulla on nyt mennyt huonommin kuin koskaan :( En ole viikkoon saanut edes ruokaa alas pahan olon takia. En ole tiennyt että voi olla henkisesti niin surullinen ettei pysty syömään. En ole saanut soitettua mihinkään numeroihin, ja asun niin pienelle paikkakunnalla ettei täällä oikein ole mitään seurakuntia. Makaan vaan kotona ja itken :(
Edelliselle kirjoittajalle. Kyllä, tunnen vihaa exääni kohtaa. Ilman häntä eläisin hyvää elämää, kävisin töissä ja valmistuisin juuri koulussa. Laittautuisin nätiksi. Eläisin. Mietin usein miksi olin niin tyhmä ja menin rakastumaan niin.
Nyt tuntuu että olen menettänyt elämäni :(
[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 17:28"]No ketä kiinnostaisi kuunnella? Ihmisillä on isompiakin ongelmia ja kyllä jonossa sinun ohi menevät juuri ne, joilla on oikeita ongelmia. Syytä itseäsi tilanteestasi, itsepä lähdit miehen matkaan ja hylkäsit läheisesi. Nyt kun olet yksin niin vaadit muiden huomiota? Ei helvetti oikeesti. Ettet vaan ollut sinä itse se narsisti?
[/quote]
Tiedän. Ajattelen jatkuvasti että muilla on isompiakin ongelmia. Olen todella onnekas että ylipäätään synnyin suomeen, mulla on mahdollisuus kaikkeen.
Mutta mä en voi mitään mun pään sisällölle. Ehkä olen naristi, mun pitäisi vaan alkaa elämään. Mutta en pysty siihen. :( Mulla ei ole mitään mielenkiintoa nousta ylös ja alkaa elämään tätä harmaata elämää yksin
ap
Ei surua voi verrata. Joku toinen romahtaa täysin siitä että puoliso jättää, toinen pysyy positiivisena vaikka sairastuisi vakavasti tai menettäisi koko omaisuutensa jne. Ikinä ei voi vähätellä toisen surua! Tosi epäreilua sanoa, että toisilla on pahempia ongelmia, koska se mikä on toiselle pikkujuttu onkin toiselle maailmanloppu. Eikä mun korvaan ap:n huolet edes ole mitään pieniä!
Mutta oikeasti ap, sun pitää jaksaa hakea apua. Älä ajattele, ettei ketään kiinnosta! Mua ainakin surettaa täällä kovasti sun puolesta ja jos vaan voisin, niin mielelläni ottaisin puolet sun huolista jos vain pystyisin :( Kyllä susta välitetään, mutta sun vaan pitää jaksas nyt ottaa se ensimmäinen askel itse, ja oikeasti hakea apua. Oot ainakin mun ajatuksissa täällä vaikken sua tunnekaan ja toivon sydämestäni että saat asias lopulta järjestykseen. Ja tiedän että saat, kunhan uskot siihen itsekin!
Sairaalassa saat vapauttaa - tai itse asiassa joudut vapauttamaan - itsesi kaikesta arkisesta jonninjoutavasta kun maailma romahtaa ympärillä. Se on erinomainen neuvo ja olen omassa elämässäni nähnyt sen toimivan (olin tilanteessa se syyllinen). Ja menet sinne vaikka pikavipillä... tai no älä mene pikavipillä, mutta vaikka nyt menisikin 100€ siihen matkaan niin samapa tuo (jaat sen taksiin menevän summa loppuelämäsi päivillä ja katsot kuinka suuren kustannuksen se nyt sitten oikeasti teettää - mittasuhteet).
Vaikutat tolkun ihmiseltä joka tuossakin tilassa pystyy kirjoittamaan ymmärrettävää ja selkeää tekstiä. Sinussa on siis paljon potentiaalia jota vielä tässä maailmassa tarvitaan. Tulet vielä miettimään tätä asiaa pitkään eikä mitkään "kyllä se siitä"-jutut auta yhtään mitään. Tarvitset jotain oikeata turvaa ympärillesi jotta voit vapaasti käydä kaikki ajatukset läpi jotka nyt pitää käydä. Ja keskusteluterapiassa käyt vielä kuukausia, sekin on ihan ok eikä tarvitse jännittää sitäkään.
Terveyskeskuksen psyk sairaanhoitajasta on ollut minulle parempi keskusteluapu kuin psykiatrista, tapauskohtaista kyllä. Sairaanhoitaja täällä päin maksuton.