Olen niin kyllästynyt tähän kilpailuyhteiskuntaan. Voisinpa vaan muutta jonnekin korpeen omaan rauhaan.

Sama täällä.

Samoin . Pitäisi perustaa joku omavaraisyhteisö.

Ymmärrän ehkä mitä tarkoitat. Itselläni on samanlainen fiilis. Alkaa väsyttää (muiden) kilpavarustelu, joka näyttää ulottuvan jokaiselle elämän osa-alueelle. Sitten ihmetellään ja valitetaan, kun ollaan niin väsyneitä ja burnoutissa jo alle 30-vuotiaana - mistäköhän johtuisi?

Ei, vaikka tiedostan kyllä tämän ns. kilpailuyhteiskunnan olemassaolon. Mutta ajattelen, että se on olemassa vain ja ainoastaan ihmisten omissa päissä ja sekin on vain täysin itsestä kiinni, kuinka vakavasti sen ottaa. Itsehän en juurikaan asialle ajatuksiani uhraa, joten siksi se ei minua juuri koskaan stressaa.

Jep tämäkin palsta vaan täynnä tappelua keskiluokka sitä, köyhät tätä, akateemisuus tota ja huoh. En tiiä, miksi roikun täällä.

Vierailija kirjoitti:

Ei, vaikka tiedostan kyllä tämän ns. kilpailuyhteiskunnan olemassaolon. Mutta ajattelen, että se on olemassa vain ja ainoastaan ihmisten omissa päissä ja sekin on vain täysin itsestä kiinni, kuinka vakavasti sen ottaa. Itsehän en juurikaan asialle ajatuksiani uhraa, joten siksi se ei minua juuri koskaan stressaa.

Tämä on myös totta. Yritän antaa sen olla vaikuttamatta, kun tiedostan asian. Se on silti yllättävän vaikeaa välillä. Tuli taas sellainen turhautuminen tähän. Tämän palstan lukeminen ei yhtään auta asiaa, mutta no ilmeisesti täällä on muitakin.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei, vaikka tiedostan kyllä tämän ns. kilpailuyhteiskunnan olemassaolon. Mutta ajattelen, että se on olemassa vain ja ainoastaan ihmisten omissa päissä ja sekin on vain täysin itsestä kiinni, kuinka vakavasti sen ottaa. Itsehän en juurikaan asialle ajatuksiani uhraa, joten siksi se ei minua juuri koskaan stressaa.

Muuten samaa mieltä, mutta kun tämä koskee myös lapsia. Se alkaa jo varhaislapsuudessa. Vaatimukset on oikeasti todella kovat, verrattuna siihen aikaan kun itse olin lapsi (-90 luku). Itse olen sitä mieltä että tuentarpeisia lapsia on nykyään paljon osittain juuri siksi, että lapsille asetetaan ihan käsittämättömiä odotuksia/ vaatimuksia. Ja jos niitä ei täytä, niin nousee huolikortti. Sitten sillä stressaannutetaan niin hoitajat, opettajat, vanhemmat kuin pahimmillaan itse lapsikin. Vaikka moni asia on sellainen että korjaantuu kasvun ja ajan myötä, tai sellainen että ilmankin sitä tiettyä ominaisuutta tai taitoa elämässä kyllä pärjää. 

Joku "yksilöllinen kasvu ja huomiointi" on ihan pelkkää sanahelinää. Se on tiukka kaava mihin lapsen taidot tulee osua ja jos ei osu niin asiasta tehdään numero. Tätä valitettavasti joudun seuraamaan niin töissä kuin myös omien lasteni kanssa (minulta ei ikänä ole odotettu sellaisia taitoja mitä nykypäivän ykkösluokkalaisilta esim. odotetaan, omat lapseni ovat nyt kouluikäisiä). Ja ne kaikki vaatimukset pohjautuu juuri siihen että pärjäisi mahdollisimman hyvin (ja aina vaan paremmin) niin akateemisilta taidoiltaan kuin sosiaalisilta taidoiltaan ja stressinsietokyvyltään tässä meidän kilpailuyhteiskunnassa. 

t. Äiti ja lastenhoitaja

Minä en ole vielä edes valmistunut, ja olen jo aivan ahdistunut tästä paskasta. Tulenko koskaan saamaan vakituisia töitä vai joudunko aina joko kärvistelemään köyhänä tai pelkäämään tätä köyhänä kärvistelyyn takaisin joutumista?

Alallani on kova kilpailu ja aina pitäisi olla sata kertaa parempi kuin muut, kehittää jatkuvasti itseään, olla sosiaalisempi ja älykkäämpi ja osata miljoona asiaa joita ei koulussa opeteta. Olisi pitänytkin kai sittenkin alkaa lähäriksi, olisi ainakin ollut töitä. huoh

Kyllä ymmärrän sua täysin ap! Olen itse mökkierakko. Onneksi nykyään internetin aikaan eristäytyminen on helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole vielä edes valmistunut, ja olen jo aivan ahdistunut tästä paskasta. Tulenko koskaan saamaan vakituisia töitä vai joudunko aina joko kärvistelemään köyhänä tai pelkäämään tätä köyhänä kärvistelyyn takaisin joutumista?

Alallani on kova kilpailu ja aina pitäisi olla sata kertaa parempi kuin muut, kehittää jatkuvasti itseään, olla sosiaalisempi ja älykkäämpi ja osata miljoona asiaa joita ei koulussa opeteta. Olisi pitänytkin kai sittenkin alkaa lähäriksi, olisi ainakin ollut töitä. huoh

Yritä nähdä asia niin että olet just sitä sukupolvea joka on suuren muutoksen aallossa. Keskity tekemään ja opiskelemaan sitä mikä sua aidosti kiinnostaa. Kaikki muuttuu valtavasti seuraavan kymmenen vuoden aikana. En vertaisi elämääni yhtään edellisiin sukupolviin, niillä oli paljon tasaisempi meno.

No jos tekee mieli muuttaa korpeen niin siitä vaan, pääseehän sieltä pois jos ei viihdy. Ei sitten vanhana tarvitse harmitella kun ei tullut kokeiltua. Syrjäkyliltä saa mummon mökkejä ja isompiakin taloja jopa kymppitonnilla jos hyvin sattuu, kolmellakymmenellätuhannella saa varmasti. Itse muutin ja kohta 30 vuotta viihtynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, vaikka tiedostan kyllä tämän ns. kilpailuyhteiskunnan olemassaolon. Mutta ajattelen, että se on olemassa vain ja ainoastaan ihmisten omissa päissä ja sekin on vain täysin itsestä kiinni, kuinka vakavasti sen ottaa. Itsehän en juurikaan asialle ajatuksiani uhraa, joten siksi se ei minua juuri koskaan stressaa.

Muuten samaa mieltä, mutta kun tämä koskee myös lapsia. Se alkaa jo varhaislapsuudessa. Vaatimukset on oikeasti todella kovat, verrattuna siihen aikaan kun itse olin lapsi (-90 luku). Itse olen sitä mieltä että tuentarpeisia lapsia on nykyään paljon osittain juuri siksi, että lapsille asetetaan ihan käsittämättömiä odotuksia/ vaatimuksia. Ja jos niitä ei täytä, niin nousee huolikortti. Sitten sillä stressaannutetaan niin hoitajat, opettajat, vanhemmat kuin pahimmillaan itse lapsikin. Vaikka moni asia on sellainen että korjaantuu kasvun ja ajan myötä, tai sellainen että ilmankin sitä tiettyä ominaisuutta tai taitoa elämässä kyllä pärjää. 

Joku "yksilöllinen kasvu ja huomiointi" on ihan pelkkää sanahelinää. Se on tiukka kaava mihin lapsen taidot tulee osua ja jos ei osu niin asiasta tehdään numero. Tätä valitettavasti joudun seuraamaan niin töissä kuin myös omien lasteni kanssa (minulta ei ikänä ole odotettu sellaisia taitoja mitä nykypäivän ykkösluokkalaisilta esim. odotetaan, omat lapseni ovat nyt kouluikäisiä). Ja ne kaikki vaatimukset pohjautuu juuri siihen että pärjäisi mahdollisimman hyvin (ja aina vaan paremmin) niin akateemisilta taidoiltaan kuin sosiaalisilta taidoiltaan ja stressinsietokyvyltään tässä meidän kilpailuyhteiskunnassa. 

t. Äiti ja lastenhoitaja

Niin täysin totta. Ihmiset yritetään hajottaa jo neljävuotiaasta alkaen.

Tehkää valinta ja menkää pöpelikköön. Kun olette vuoden niin kaipaatte muuta, ehkä takaisin koneiston rattaisiin...

Yhdysvalloista lainattu meininki.

Osa työttömiä ja köyhiä. Osa kiristää liukuhihnaa oravanpyörässä.

Joo, tää kilpailullisuus sekä työpaikoista ja asemasta taistelu imee kaikki voimat ihmisestä. Ja itse olen vielä pärjännyt ihan hyvin ja saanut töitä. Silti olen ihan loppu ja uupunut ja masentunut tähän jatkuvaan yrittämiseen. Ikinä ei tunnu tulevan mitään seesteistä vaihetta, jossa saisi hetken vain olla.

Sama täällä! Kun lapsi on aikuinen, heippa!

Sama täällä

Mä voiisin kehitttää nyt uuuden stressilelun ja markkkinoida sen maaailmalle ja muutta sen jälkeen.

Se on ihan täysin sun oman pääsi sisällä.

Mitäs jos koittaisit elää omaa elämääsi ja annat myös muiden elää omaansa.

Noin, eiän ollut vaikeea.

Vierailija kirjoitti:

Mä voiisin kehitttää nyt uuuden stressilelun ja markkkinoida sen maaailmalle ja muutta sen jälkeen.

Jokuu pumpulityyny voiisi olla. SItä kun puristeleee niin voi tuntea kuiinka pehmeää se onn kaiiken kovan ja armottoman maaailman rinnalla.