Axios: Trump aikoo julistaa itsensä voittajaksi ennen vaalituloksen vahvistumista
Kolmea nimetöntä lähdettä lainaava Axios kertoo, että Trump suunnittelee sivuuttavansa vahvistetun vaalituloksen ja julistavansa itsensä voittajaksi jo siinä vaiheessa, jos varhaiset tulokset osoittavat hänen olevan Bideniä edellä.
Lähteiden mukaan Trump on puhunut asiasta yksityisesti muutamien viikkojen ajan sekä kuvaillut, kuinka hän aikoo kävellä vaali-iltana puhujakorokkeelle ja julistaa voittonsa.
Kommentit (21)
Mistä valeuutisten syöpälästä sinä tämän juorun pieraisit?
Höpöhöpö, viime hetken ”skandaalit”.
Tuo on ihan fakta mitä Trump aikoo tehdä. Demokraatit äänestävät postilla paljon enemmän kuin Republikaanit, josta johtuen vaali-iltana nähdänä monessa osavaltiossa ns. "red mirage" -ilmiö, jossa trump johtaa, koska vaali-illan äänet lasketaan melkein saman tien ja postiäänten laskeminen vie monissa tapauksissa monta päivää. Pennsylvania on yksi tällainen osavaltio, jossa tulette näkemään ensin Trumpin johdossa vaali-iltana ja kun postiäänten laskeminen edistyy, ero hupenee ja mahdollisesti jopa kääntyy Bidenin eduksi. Tässä on se syy, miksi Trump on vaatinut että vain vaali-iltana lasketut äänet merkitsevät ja postiäänet pitäisi hylätä. Jos näin tehtäisiin, Trump olisi lähes varmasti seuraava presidentti.
Mielenkiintoisia aikoja nähdään, kun trumpin asianajajat yrittävät keskeyttää ääntenlaskun monessa osavaltiossa Tiistain jälkeen ja jotkin tapaukset saattava mennä jopa korkeimpaan oikeuteen saakka.
Liberaaleilla jo etukäteen hurjat damage controllit tulilla ja tällaisia höpöuutisia keksitään. Säälittävää sakkia.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ihan fakta mitä Trump aikoo tehdä. Demokraatit äänestävät postilla paljon enemmän kuin Republikaanit, josta johtuen vaali-iltana nähdänä monessa osavaltiossa ns. "red mirage" -ilmiö, jossa trump johtaa, koska vaali-illan äänet lasketaan melkein saman tien ja postiäänten laskeminen vie monissa tapauksissa monta päivää. Pennsylvania on yksi tällainen osavaltio, jossa tulette näkemään ensin Trumpin johdossa vaali-iltana ja kun postiäänten laskeminen edistyy, ero hupenee ja mahdollisesti jopa kääntyy Bidenin eduksi. Tässä on se syy, miksi Trump on vaatinut että vain vaali-iltana lasketut äänet merkitsevät ja postiäänet pitäisi hylätä. Jos näin tehtäisiin, Trump olisi lähes varmasti seuraava presidentti.
Mielenkiintoisia aikoja nähdään, kun trumpin asianajajat yrittävät keskeyttää ääntenlaskun monessa osavaltiossa Tiistain jälkeen ja jotkin tapaukset saattava mennä jopa korkeimpaan oikeuteen saakka.
Ei äänestäneet sen enempää ennakkoon. Se tieto on jo päivitetty.
valeuutisointia.Ollut hirvee uutisointi kaikesta tanelin osalta.Biden taas alottaa konfliktit heti.Tuntuu niin hauraalle,muisti??Ei ollut ihan suosittu politiikko.Obama ,kamalakin saanut huutia.Nuoret äänestää sen mukaan mikä heille tärkeää..työ, hyvinvointi..Korona jyllää kuka sille mitään mahtaa,ei vaikka olisi amerikanpresidentti.Tiedättekö että se rokote maksaa,teille veronmaksajille melko paljon.Ihmiset itse hakee tartunnat myös meillä,ryysis,turvaväl.välit eipä oo...tungeksitaan.Sama tuolla suuressa maailmassa ihmiset itse hakeutuu,monella usas ole tvtä yms.kodittomat jne.Usas asutaan työpaikalla,tai kotona..miten meillä?työaika on 8h.Siellä se alkaa myöh.aamusta mutta usein kestää iltaan.Paljon eroja..nuoret haluaa työtä turvallisuutta,miten meillä..verrataan vähän..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ihan fakta mitä Trump aikoo tehdä. Demokraatit äänestävät postilla paljon enemmän kuin Republikaanit, josta johtuen vaali-iltana nähdänä monessa osavaltiossa ns. "red mirage" -ilmiö, jossa trump johtaa, koska vaali-illan äänet lasketaan melkein saman tien ja postiäänten laskeminen vie monissa tapauksissa monta päivää. Pennsylvania on yksi tällainen osavaltio, jossa tulette näkemään ensin Trumpin johdossa vaali-iltana ja kun postiäänten laskeminen edistyy, ero hupenee ja mahdollisesti jopa kääntyy Bidenin eduksi. Tässä on se syy, miksi Trump on vaatinut että vain vaali-iltana lasketut äänet merkitsevät ja postiäänet pitäisi hylätä. Jos näin tehtäisiin, Trump olisi lähes varmasti seuraava presidentti.
Mielenkiintoisia aikoja nähdään, kun trumpin asianajajat yrittävät keskeyttää ääntenlaskun monessa osavaltiossa Tiistain jälkeen ja jotkin tapaukset saattava mennä jopa korkeimpaan oikeuteen saakka.
Ei äänestäneet sen enempää ennakkoon. Se tieto on jo päivitetty.
Itse asiassa tämä "Red mirage" tai "Blue shift" -ilmiö on dokumentoitu jo vuosia sitten. Demokraatit äänestävät keskimäärin enemmän postitse kuin Rebuplikaanit. Tämä on todettu monissa vaaleissa. Tässä hyvä artikkeli CNN:ltä aiheesta. https://edition.cnn.com/2020/09/01/politics/2020-election-count-red-mir…
Antajaa joku tuolle pösilölle tyrmäystippoja siten että se torkkuu vaalipäivän aamusta jonnekin perjantaille. Olisi hetken rauha maassa ja maailmassa.
Demokraateilla on rekkalasteittain tekaistuja ääniä, jotka aikovat tarvittaessa "löytää" jostain, jos heidän seniili ehdokkaansa näyttää häviävän.
Presidentti on kiistänyt väitteet ja kutsuu niitä perättömiksi. Demokraattimedialla ei tällä kertaa ole yllättäen mitään vaikeuksia julkaista ”vahvistamattomia” väitteitä, toisin kuin Bidenin korruptiojutun tapauksessa jota tukemassa on jakelussa (ja ko. bisneksissä) mukana olleen liikemiehen aidoksi todistamia sähköposteja.
Vierailija kirjoitti:
Antajaa joku tuolle pösilölle tyrmäystippoja siten että se torkkuu vaalipäivän aamusta jonnekin perjantaille. Olisi hetken rauha maassa ja maailmassa.
Ei Bidenille tarvitse mitään tyrmäystippoja antaa, se nukkuu jo muutenkin kellarissaan kaiket päivät.
Vierailija kirjoitti:
Demokraateilla on rekkalasteittain tekaistuja ääniä, jotka aikovat tarvittaessa "löytää" jostain, jos heidän seniili ehdokkaansa näyttää häviävän.
Trumppilainen tapansa mukaan projektoi oman puolensa touhut vastapuoleen eli kiitos siitä että varmistit tämänkin vähemmän yllättävän keinon olevan republiputinistien käytössä.
Miten jenkkilä voi olla noin takapajuinen maa, ääntenlaskentakin kuin venäjällä.
Liput ja laput roskiin ja esiin otetaan valmiiksi oikein täytetyt laput.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demokraateilla on rekkalasteittain tekaistuja ääniä, jotka aikovat tarvittaessa "löytää" jostain, jos heidän seniili ehdokkaansa näyttää häviävän.
Trumppilainen tapansa mukaan projektoi oman puolensa touhut vastapuoleen eli kiitos siitä että varmistit tämänkin vähemmän yllättävän keinon olevan republiputinistien käytössä.
Kovat harhat on silakalla taas päällä, kun kuvittelee suomalaisen anonyymin vauvapalstailijan ”vahvistavan USA:n republikaanien käyttämät keinot”. 🤣

Ihan kuin kaltaisesi vedätettävissä oleva lammas kykenisi itse analysoimaan yhtään mitään. Tuonkin vastauksen kopsasit jostain valmiiden vastausten ketjusta. Ehkä kannattaa muistaa että noita on käyttäneet muutkin kaltaisesi tai jopa sinä itse aiemmin joten länkytyksenne menee itseääntoistavaksi jankutukseksi joka ei vakuuta ketään.
Vierailija kirjoitti:
Demokraateilla on rekkalasteittain tekaistuja ääniä, jotka aikovat tarvittaessa "löytää" jostain, jos heidän seniili ehdokkaansa näyttää häviävän.
En tiedä onko, mutta ei tällainen äänestäminen kauheasti luottamusta herätä. Kyllä kaikkien laskettavien äänien pitäisi olla äänestyspäivänä paikalla niin ettei niihin tule yhtään lisää.
Ja jos ei Trump sitä tee, niin Venäjän trolleineen nyt ainakin.
Elleivät sitten onnistu kaatamaan koko vaalijärjestelmää.
Kyllä nuo jenkit on ihan täysiä pellejä. Ihan kuin jotain parodiaa Trumppi ja vaalit, paitsi että ne on totta. Presidentin tehtävä on arvokas, mutta tuossa maassa ehdokkaiden, varsinkin erään, ja kannattajien käytös on jotain ihan käsittämätöntä. Ei minkäänlaista arvokkuutta, vastustajaa haukutaan ja mustamaalataan, ja yritetään sabotoida kampanjointia. Vahvistaa vain entisestään, että Trumppi viime vaaleissakin osti itselleen viran.

Putin sen viran osti. Trumppi on per**ukinen ja riittävän hölmö ja itsekeskeinen ollakseen putinille hyödyllinen tuossa hommassa. Lisäksi narsistisuuttaan täysin piittaamaton joten jopa ilman mestarinsa ohjeita tuo tekee tuhoa mellastaessaan pitkin hallintoa ja heitellessään päteviä pihalle ja laittaessaan omia idi ootte jaan tilalle.
Kolmea nimetöntä lähdettä?...aks...mikä se oli? Joo uskotaan.
Onhan nuo vaalit iso vitsi olleet jo kauan ennen näitä. Jostakin löytyy yllättäen iso laatikko laskemattomia ääniä. Nytkin lopullista tulosta saattaa joutua odottamaan viikkoja.