Mies ei halua tutustua kavereihini, eikä myöskään suostu esitellä minua omilleen
Voisitko seurustella tälläisen miehen kanssa. Kun kysyin miksi, niin sanoi vaan ettei näe siinä mitään pointtia.
Kommentit (28)
Häpeää sua, et ole tärkeä vaan pitää vaan vakipilluna kunnes löytää jonkun oikeasti ihanan.
Voisin, ihan hyvin.
En tiedä itsekään, miten varsinaisesti esittelisin jonkun kavereilleni, enkä ole tavannut läheskään kaikkien kavereitteni miehiä. Yleensä tavataan vain tyttöjen kesken sovitusti jonkun meistä luona tai sitten harrastuksen tiimoilta, mitään suuria illanviettoja tai juhlia tai mökkireissuja yms emme tee.
Seurustelukumppanin aikatauluttaisin tietysti muutenkin sellaiselle päivälle, jolloin en ole näkemässä kaveria.
Te ette seurustele. Kannattaa alkaa katsella muutakin miesseuraa.
En, koska seurusteluun tarvitaan kaksi.
Riippuu mitä parisuhteelta haluaa. Itse jos nyt eroaisin, voisi semmoinen "kevytsuhde" olla ihan toimiva ratkaisu, jossa pidetään omat elämät ja nähdään silloin kun molemmille sopii. Mutta jos kaipaa enemmän sitoutumista niin ei kuulosta hyvälle. Hieman epäilyttäisi, että mitä luurankoja toisen kaapissa on, jos ei halua esitellä kavereitaan 🤔
Mitenköhän kauan suhdetta on kulunut? Jos yli vuosi, niin voit vähitellen alkaa olla varma, että mies pitää sinua ainoastaan hyväksikäytettävänä patjana.
Olen ollut mieheni kanssa pian 25 vuotta ja en tunne hänen kaikkia kavereitaan, varsinkaan työn kautta tulleita kavereita. Sama juttu minun kavereiden kanssa, ei mieskään heitä tiedä ja tunne kuin muutamia. Hyvin me pärjäämme, itse asiassa todella hyvin. Olemme molemmat hyvin aikuisia.
Sopii oikein hyvin. En pidä mitenkään tarpeellisena tutustua kumppanini kavereihin ja tutustuttaa häntä omiini.
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kauan suhdetta on kulunut? Jos yli vuosi, niin voit vähitellen alkaa olla varma, että mies pitää sinua ainoastaan hyväksikäytettävänä patjana.
En ymmärrä miksi pariskunnan pitäisi olla kuin paita ja perse aina ja joka paikassa.
Tietenkin jos toinen ei halua edes esitellä, niin jossakin on vikaa, mutta muuten ihan kaikkea ja kaikkia asioita ei tarvitse jakaa.

Ongelma kai on tuo, että ap haluaa tutustua ja tutustuttaa, kun taas mies ei halua. Jos olisi vakava juttu, niin kyllä mies edes sen verran joustaisi, että joskus nähtäisiin yhdessä muita.
En minäkään nuorempana esitellyt tapailukumppania kavereille tai perheelle, jos ei ollut aikomusta syventää suhdetta vaan kyse oli lähinnä kevyestä hengailusta tai tapailusta lähinnä seksin merkeissä. Vakavammat kumppanit haluaa tietysti osaksi omaa elämää, johon kuuluu muitakin läheisiä.
Toista ei myöskään voi oppia täysin tuntemaan, jos ei näe häntä muiden läheisten seurassa.
Eli mies ei ole vakavissaan.
Hyvä niin. Minulla on omat ystäväni, miehellä omansa, sitten meillä on yhteiset ystävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kauan suhdetta on kulunut? Jos yli vuosi, niin voit vähitellen alkaa olla varma, että mies pitää sinua ainoastaan hyväksikäytettävänä patjana.
En ymmärrä miksi pariskunnan pitäisi olla kuin paita ja perse aina ja joka paikassa.
Tietenkin jos toinen ei halua edes esitellä, niin jossakin on vikaa, mutta muuten ihan kaikkea ja kaikkia asioita ei tarvitse jakaa.
Ongelma kai on tuo, että ap haluaa tutustua ja tutustuttaa, kun taas mies ei halua. Jos olisi vakava juttu, niin kyllä mies edes sen verran joustaisi, että joskus nähtäisiin yhdessä muita.
Ap on mustasukkainen kyylä.
Mies häpeää sinua ap. Katso peilistä syypäätä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa pian 25 vuotta ja en tunne hänen kaikkia kavereitaan, varsinkaan työn kautta tulleita kavereita. Sama juttu minun kavereiden kanssa, ei mieskään heitä tiedä ja tunne kuin muutamia. Hyvin me pärjäämme, itse asiassa todella hyvin. Olemme molemmat hyvin aikuisia.
Näin se on minullakin ja varmaan suurimmalla osalla pitkään yhdessä olleista pariskunnista.
Jotenkin vaan aattelen, että ap:n suhde ei ole kestänyt kovin kauaa ja on ehkä vielä siinä vaiheessa, jossa saa päiväkaudet pohtia, että mitähän tuo ukko oikein meinaa. Voin olla väärässäkin.

Vai että oikein "hyvin aikuisia". Mitä oikein yrität kompensoida kun toista sanaa "hyvin" niin paljon :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut mieheni kanssa pian 25 vuotta ja en tunne hänen kaikkia kavereitaan, varsinkaan työn kautta tulleita kavereita. Sama juttu minun kavereiden kanssa, ei mieskään heitä tiedä ja tunne kuin muutamia. Hyvin me pärjäämme, itse asiassa todella hyvin. Olemme molemmat hyvin aikuisia.
Näin se on minullakin ja varmaan suurimmalla osalla pitkään yhdessä olleista pariskunnista.
Jotenkin vaan aattelen, että ap:n suhde ei ole kestänyt kovin kauaa ja on ehkä vielä siinä vaiheessa, jossa saa päiväkaudet pohtia, että mitähän tuo ukko oikein meinaa. Voin olla väärässäkin.
Luultavasti näin.
Miehellä on varmasti myös hyvä syy olla esittelemättä nykyistä naistaan joka suuntaan. Hön on näin asian päättänyt ja silloin se on punnittu ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän kauan suhdetta on kulunut? Jos yli vuosi, niin voit vähitellen alkaa olla varma, että mies pitää sinua ainoastaan hyväksikäytettävänä patjana.
En ymmärrä miksi pariskunnan pitäisi olla kuin paita ja perse aina ja joka paikassa.
Tietenkin jos toinen ei halua edes esitellä, niin jossakin on vikaa, mutta muuten ihan kaikkea ja kaikkia asioita ei tarvitse jakaa.
Ongelma kai on tuo, että ap haluaa tutustua ja tutustuttaa, kun taas mies ei halua. Jos olisi vakava juttu, niin kyllä mies edes sen verran joustaisi, että joskus nähtäisiin yhdessä muita.
Minä olen hyvin "vakavassa" suhteessa, mutta en silti tapaa vapaa-aikanani ketään, jota en halua tavata.
Hän ei halua esitellä sinua, koska et osaa vielä tarpeeksi suomea.