Lue keskustelun säännöt.
Ulkopuolisuuden tunne tutussakin porukassa
01.11.2020 |
Musta tuntuu tosi usein siltä että oon ulkopuolisena porukassa ollessa, en ymmärrä kaikkia juttuja ja läppiä, alkaa tuntua siltä että en keksi mitään fiksua sanottavaa ja sitten kaikki mitä saan ehkä sanotuksi kuulostaakin (omasta mielestä) tyhmältä. Myös kaikki mitä teen alkaa tuntua oudolta ja tulee itelle tyhmä olo ylipäätään. Tää johtaa siihen, että sulkeudun vaan enemmän porukassa ja vielä vaikeempi sanoa mitään. Tuntuu että siinä tilanteessa ei keksi mitään sanottavaa ja sit juttu meneekin jo eteenpäin. Alkaa usein tuntua että oon sosiaalisesti tosi hidas ja tyhmä. Tää johtaa usein päivienkin itsesääliin ja itseinhoon. Tää tunne nousee enemmän tiettyjen ihmisten kanssa tietyissä porukoissa, ei siis kaikissa porukoissa ainakaan yhtä vahvana. Onko muille tuttu tunne?
Kommentit (11)
Mulle tulee ihan fyysinenkin ulkopuolisuuden tunne. Jos esim. kävellään rivissä, niin mut kiilataan kävelemään muiden takana tai jos ollaan jossain rinkimuodostelmassa, niin huomaan yhtäkkiä, että mut on kiilattu siitäkin ulkopuolelle. Ja on tapahtunut niin monta kertaa, että ei voi olla sattumaa eikä kuvitelmaa. Nykyään vietän aikani yksin kotona, niin ei tarvitse taistella tilasta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Elän erakkona kun en jaksa olla aina se ulkopuolinen joka ei tajua.
Samaa mietin myös välillä, että vaan olisi näkemättä ketään niin eipähän olisi tätä ahdistustakaan sitten jälkikäteen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee ihan fyysinenkin ulkopuolisuuden tunne. Jos esim. kävellään rivissä, niin mut kiilataan kävelemään muiden takana tai jos ollaan jossain rinkimuodostelmassa, niin huomaan yhtäkkiä, että mut on kiilattu siitäkin ulkopuolelle. Ja on tapahtunut niin monta kertaa, että ei voi olla sattumaa eikä kuvitelmaa. Nykyään vietän aikani yksin kotona, niin ei tarvitse taistella tilasta..
Tuo on ihan hirveää :(( ymmärrän miltä susta tuntuu! Ja veikkaan että ihmiset jotka tätä tekee ei välttämättä aina tajua tai huomaa sitä. En tietty tiedä onko sun tapauksessa ollut tahallista.
Mulla on usein sama juttu kuin aloittajalla. Huomaan, että jään usein omiin ajatuksiini ja unohdan seurata keskustelua, joten putoan kelkasta. Se, että oma sanomiset ja tekemiset tuntuvat tyhmältä, johtuu myös huonosta itsetunnosta. Mun itsetuntoni latistettiin jo kotona, joten koulussa oli tosi vaikea saada kavereita. Vetäydyin ihan oma-aloitteisesti, kun ajattelin, että kaikki pitävät mua ihan typeränä, vaikka oikeasti tuskin kukaan ajatteli niin. En vain löytänyt peruskoulusta tai lukiosta samanhenkistä seuraa, koska kukaan ei ollut kiinnostunut esim. samoista harrastuksista kuin minä.
Vasta amk:hon mennessä itsetunto oli sen verran parantunut, että uskalsin ruveta kaveeraamaan muutaman tytön kanssa. Ja kas, kun meillä oli samoja mielenkiinnon kohteita ja samankaltainen elämäntilanne, niin yhtäkkiä minäkin osasin puhua ihan fiksuja juttuja. Meille muodostui kiva kaveriporukka, joka pitää yhteyttä vielä valmistumisen jälkeenkin.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee ihan fyysinenkin ulkopuolisuuden tunne. Jos esim. kävellään rivissä, niin mut kiilataan kävelemään muiden takana tai jos ollaan jossain rinkimuodostelmassa, niin huomaan yhtäkkiä, että mut on kiilattu siitäkin ulkopuolelle. Ja on tapahtunut niin monta kertaa, että ei voi olla sattumaa eikä kuvitelmaa. Nykyään vietän aikani yksin kotona, niin ei tarvitse taistella tilasta..
Mulla teki "kaveri" lenkillä usein niin että melkein jopa juoksi mua karkuun vaikka oli tarkoitus siis olla ihan vaan kävelyllä ja vaihtaa kuulumisia. Hän isompikokoisena ja parempikuntoisena veti ihan täyden voimalenkin ja minä kipitin henkeä haukkoen perässä. Eipä käyty kuin paristi yhdessä "lenkillä" sitten kun enpä tuollaisista sporttispurteista itse mitään saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja ajatuksia. Itselle on vaikeaa myös tutustua ja keksiä puhuttavaa. Samalla sitä kuitenkin tahtoisi seuraa, mutta en varmasti ole edes tavannut sellaisia ihmisiä joiden kanssa olisi helpompi toimia. Sitten taas jos tapaa sellaisen ihmisen niin on vaikeaa tutustua sen tarkemmin. Jotenkin olen varmaan monista aika outo ja erilainen ja ei sillä tavalla hyvässä mielessä. Hävettää kyllä oma tilanne muutenkin ja pelkään juuri sitä etten koskaan saa seuraa.
Sama juttu täällä, tunnen joka paikassa itseni ulkopuoliseksi. Työpaikalla tuntuu, että minut muistetaan kun minulta halutaan jotain (eli apua johonkin asiaan). Tekis mieli irtisanoutua töistä, kun turhauttaa niin paljon olla vain ns ”nakkikone”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee ihan fyysinenkin ulkopuolisuuden tunne. Jos esim. kävellään rivissä, niin mut kiilataan kävelemään muiden takana tai jos ollaan jossain rinkimuodostelmassa, niin huomaan yhtäkkiä, että mut on kiilattu siitäkin ulkopuolelle. Ja on tapahtunut niin monta kertaa, että ei voi olla sattumaa eikä kuvitelmaa. Nykyään vietän aikani yksin kotona, niin ei tarvitse taistella tilasta..
Minua kiusattiin aikanaan koulussa tekemällä tätä. Kiilattiin ulos ja oltiin niinkuin minun olemassaoloani ei olisi huomattu. Jos minulle puhuttiin jotain se oli aina jotain pilkkaa yleensä naamioituna kehuksi tai sitten kommentoitiin jotenki esim. sitä miten seisoin tai jotain miten liikehdin.
Nykyään aina tuo ulkopuolisuuden tunne seuraa minua joka paikkaan, aina jokaisen keskustelun jälkeen tulee kauhea itseinho ja olo että taas häiritsin muita että ei ne oikeasti edes varmaan halunnut puhua minulle. Inhoan huomiota sillä tulee heti olo että minua tarkkaillaan. Jos minun tekemisiä kommentoidaan, minua kehutaan tai muuten minulle ollaan mukavia kääntyy se mielessäni automaattisesti siihen että minua pilkataan.
Kyllä. Elän erakkona kun en jaksa olla aina se ulkopuolinen joka ei tajua.