Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä te muut adhd lapsen vanhemmat jaksatte?
01.11.2020 |
Mä en jaksa, henkisesti. Harmittaa koska fyysisesti on pirteä ja ei ole vaikeuksia nousta sängystä ja tehdä lasten kanssa arjessa asioita. Mutta henkinen väsymys ja turhautuneisuus on valtava tämän yhden kanssa. Sen lisäksi kokoajan podet huonoa omatuntoa siitä, että lapsi kokee vääryyttä siitä ettei muita sisaruksia komenneta yms niin paljon kuin häntä. No, muilla ei ole dg ja sama kasvatus heilläkin. He eivät vaan kokoajan ole aikuisen kimpussa 24/7 uhittelemassa joka asiasta, kiusaamassa muita ja uskovat sekä ottavat opikseen...
Iloa saan siitä, että lapsi on suosittu ja tällä on onneksi kavereita paljon, se on ainut mikä arkea helpottaa kun saa purettua energiaa pihalla muiden kanssa. Myös harrastaa kerran viikossa.
On vain todella uuvuttaa vääntää vuosi tolkulla joka päivä samoista asioita, lapsi ei opi ja on todella omaehtoinen. Esim tapella aamut ja illat miksi hampaat täytyy harjata ja olla ehdoton asian kanssa.
Myös omantoiminnan ohjaus on todella vaikeaa, 2v sisarus selviää monista asioista omatoimisemmin ja nopeammin kuin tämä koululainen. :( kaikkeen pitää varata aikaa ja kokoajan vahtia tätä lasta ja muistuttaa. Kaikki hukassa ja aina muiden syy.
Lapsella myös todennäköisesti jotain herkkyyttä, ei esim siedä kovia ääniä ja raivoaa niistäkin. Tuntuu etten pysty hetkeäkään hengehtämään. Mieskin on lopussa ja menettää hermonsa heti vaikka tiedämme että pitäisi vaan jaksaa purra hammasta. Tuntuu, että kokoajan on varauduttava kaikkeen ja mietittävä minne edes kannattaa lähteä kylään lapsen kanssa.
No kuitenkin, miten te jaksatte ja mikä lasta auttaa ja teitä? Ja näitä säännöllinen rytmi, säännöt yms ei tarvitse kertoa... Älkää kivittäkö. Rakastan lastani suuresti ja hänessä on myös hyviä ja piirteitä mitä ihailen suuresti mutta miten jaksatte silloin kuin omassa päässä vain pystyy ajatella että Voikun olis tiennyt tämän niin raskaaksi olisi koskaan halunnutkaan, kauheaa kun kärsii Koko perhe ja parisuhde menossa hyvää vauhtia myös yms.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miellä on pikkuyksiö, johon vuorotellen saa mennä toinen vanhempi. Joka toinen päivä ja yö on hoitovuoro ja joka toinen vapaa. Näin jaksamme vaikean aspergerlapsen kanssa, meillä on myös 1-vuotias pikkusisarus, joka tarvitsee vielä paljon hoitoa. Vain näin jaksamme. Tieto, että huomenna helpottaa. Myös avoin suhde auttaa, meillä on lupa hakea huomiota ja hellyyttä ulkopuolisilta. Kun väsyneenä ja vihaisena vanhempana sitä ei jaksa antaa tarpeeksi puolisolleen.
Avoimen suhteen ymmärrän, mutta sitä en että vihaisena ja väsyneenä ei jaksa antaa tarpeeksi puolisolleen hellyyttä, niin jaksaa sitten jollekin toiselle?
Kun siellä kotona on koko ajan sota päällä aspergerin vuoksi, ilmapiiri ei lietso hellyyteen puolison kanssa. Vieraan kanssa saa unohtaa koko paskan elämänsä ja pystyy heittäytymään. Ne joilla on terveet lapset ei koskaan ymmärrä miten raskasta meidän toisenlaisten lasten kanssa eläminen on. Se vie kaiken. Voimat, elämänilon, rakkauden, huumorin. Ainakin, jos on myös vauvoja lisäksi.
No itselläni on kaksi erityislasta ja osittain avoin suhde. Silti tulemme puolisoni kanssa aina ensin toisillemme, ulkopuoliset vasta viimeisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miellä on pikkuyksiö, johon vuorotellen saa mennä toinen vanhempi. Joka toinen päivä ja yö on hoitovuoro ja joka toinen vapaa. Näin jaksamme vaikean aspergerlapsen kanssa, meillä on myös 1-vuotias pikkusisarus, joka tarvitsee vielä paljon hoitoa. Vain näin jaksamme. Tieto, että huomenna helpottaa. Myös avoin suhde auttaa, meillä on lupa hakea huomiota ja hellyyttä ulkopuolisilta. Kun väsyneenä ja vihaisena vanhempana sitä ei jaksa antaa tarpeeksi puolisolleen.
Kätevä tuo pa*oyksiö. Tulee pitkällä tähtäimellä halvemmaksi, kuin hotellihuoneet.
Se on nimenomaan pakoyksiö. Saa nukkua ja paeta kodin kaaosta. Olla ihan hiljaa ja hiljaisuudessa. Jaksaa taas seuraavan päivän ja töissäkin.
äläpä sano että sie puhut miun nelosluokan Jimistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miellä on pikkuyksiö, johon vuorotellen saa mennä toinen vanhempi. Joka toinen päivä ja yö on hoitovuoro ja joka toinen vapaa. Näin jaksamme vaikean aspergerlapsen kanssa, meillä on myös 1-vuotias pikkusisarus, joka tarvitsee vielä paljon hoitoa. Vain näin jaksamme. Tieto, että huomenna helpottaa. Myös avoin suhde auttaa, meillä on lupa hakea huomiota ja hellyyttä ulkopuolisilta. Kun väsyneenä ja vihaisena vanhempana sitä ei jaksa antaa tarpeeksi puolisolleen.
Avoimen suhteen ymmärrän, mutta sitä en että vihaisena ja väsyneenä ei jaksa antaa tarpeeksi puolisolleen hellyyttä, niin jaksaa sitten jollekin toiselle?
Kun siellä kotona on koko ajan sota päällä aspergerin vuoksi, ilmapiiri ei lietso hellyyteen puolison kanssa. Vieraan kanssa saa unohtaa koko paskan elämänsä ja pystyy heittäytymään. Ne joilla on terveet lapset ei koskaan ymmärrä miten raskasta meidän toisenlaisten lasten kanssa eläminen on. Se vie kaiken. Voimat, elämänilon, rakkauden, huumorin. Ainakin, jos on myös vauvoja lisäksi.
Tee toki vielä lisää niitä vauvoja, niin varmaan helpottaa!
Voisin kuvitella, että vanhemmille joilla on vaikea nepsy-lapsi, se terve lapsi ikään kuin oikeuttaa sen miksi koko touhuun alunperin lähdettiin. Että vaikka arki on ihan hirveää, niin se normaali lapsi kuitenkin aikanaan kasvaa ja hänestä voi olla ylpeä ja sitä kautta se on vaivan arvoista. Jos on korkein unelmin lähtenyt lasten tekoon ja ainoa mikä siitä hommasta jää käteen on neurologisesti vammautunut lapsi, josta saa murehtia koko loppuikänsä, niin aika synkkäähän tuo on.
Aika huonosti minun äiti jaksoi, ja tai isä.
Yhtä huutamista se oli joka ikinen päivä.
Noh,enpä ole nähnytkään äitiä 10 vuoteen, isä nyt on jo kuollu ajat sitte.
Minun opetus on vaan että yritä,hae apua jos et jaksa ,ja pidä huoli että lasta kannustetaan eikä lytätä koska ei ole kuin muut.
Nyt yli 40v ja diagnoosin sain muutama vuosi sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän neljästä lapsesta, kahdella vanhemmalla on ADHD. Skidit on 8,6,4, ja 6kk
Villiä on, ja uuvuttavaakin mutta sinnikäs rutiineissa pysyminen on se juttu. Myös ruokavalion viilauksesta on saatu apua ja se että muutimme maalle on tehnyt elämästä parempaa.
Riittävästi unta, tasaisin väliajoin ruokaa, säännölliset ulkoiluajat ja tarvittaessa ohjattua toimintaa jos meno yltyy.
Huonojen öiden jälkeen käytän päivisin korvatulppia, että en ole hermoromahduksen äärellä koko aika melun takia.
Nää nyt tuli ekana mieleen..
Tsemppiä sulle,vielä se helpottaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miellä on pikkuyksiö, johon vuorotellen saa mennä toinen vanhempi. Joka toinen päivä ja yö on hoitovuoro ja joka toinen vapaa. Näin jaksamme vaikean aspergerlapsen kanssa, meillä on myös 1-vuotias pikkusisarus, joka tarvitsee vielä paljon hoitoa. Vain näin jaksamme. Tieto, että huomenna helpottaa. Myös avoin suhde auttaa, meillä on lupa hakea huomiota ja hellyyttä ulkopuolisilta. Kun väsyneenä ja vihaisena vanhempana sitä ei jaksa antaa tarpeeksi puolisolleen.
Avoimen suhteen ymmärrän, mutta sitä en että vihaisena ja väsyneenä ei jaksa antaa tarpeeksi puolisolleen hellyyttä, niin jaksaa sitten jollekin toiselle?
Kun siellä kotona on koko ajan sota päällä aspergerin vuoksi, ilmapiiri ei lietso hellyyteen puolison kanssa. Vieraan kanssa saa unohtaa koko paskan elämänsä ja pystyy heittäytymään. Ne joilla on terveet lapset ei koskaan ymmärrä miten raskasta meidän toisenlaisten lasten kanssa eläminen on. Se vie kaiken. Voimat, elämänilon, rakkauden, huumorin. Ainakin, jos on myös vauvoja lisäksi.
Tee toki vielä lisää niitä vauvoja, niin varmaan helpottaa!
Voisin kuvitella, että vanhemmille joilla on vaikea nepsy-lapsi, se terve lapsi ikään kuin oikeuttaa sen miksi koko touhuun alunperin lähdettiin. Että vaikka arki on ihan hirveää, niin se normaali lapsi kuitenkin aikanaan kasvaa ja hänestä voi olla ylpeä ja sitä kautta se on vaivan arvoista. Jos on korkein unelmin lähtenyt lasten tekoon ja ainoa mikä siitä hommasta jää käteen on neurologisesti vammautunut lapsi, josta saa murehtia koko loppuikänsä, niin aika synkkäähän tuo on.
Paitsi että kukaan ei lupaa, että se vaikean nepsy-lapsen lisäksi väännetty vauva olisi normaali. Sitten ihmetellään omaa jaksamista, kun kotona seinille kiipeilee useampi "josta saa murehtia koko ikänsä". Nyt saa tätäkin alapeukuttaa, mutta totuus on, että nuo häröt on voimakkaasti perinnöllisiä. Jos on geenit jo yhden mädän hedelmän tuottaneet, niin miksei toisenkin? Ja vauvastahan ei vielä välttämättä heti huomaa, mitä iloja muutaman vuoden sisällä paljastuukaan. Eli onnea vaan.
Ja lisään että älä kasvata samalla lailla kuin perheen muita lapsia joilla ei ole tätä diagnoosia.