Lue keskustelun säännöt.
Olen käyttänyt koko elämäni siihen, että huomenna ryhdistäydyn.
13.02.2014 |
Nyt olen 40-vuotias, kolme lasta tehtynä, talo hankittuna, ammtti ja työpaikka. Tajuan, että tunne-elämäni on ollut kaikesta hyvästä huolimatta romuna koko elämäni, eivätkä ulkoiset suoritukset siihen ole auttaneet. Aina ajattelen, että no josko huomenna sitten olen parempi, onnistuneempi ja reippaampi ihminen. Vielä tänään en jaksa, olen vielä liian huono.
Onko olemassa mitään hyvän olon reseptiä tällaiselle luuserille? Marttyyriksi en ala, minä en voi muuta kuin todeta lakonisesti, että näin oli, olen elänyt onnettoman elämän vaikka kaikki "on hyvin" (niinkuin onkin), miksi sitten tuntuu tältä.
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla oli siis erilaisia unelmia kuin mihin päädyit?
Ei ollut. Olen saanut ne tärkeät, ihanat, arvostamani asiat joita olen havitellut. Silti tunnen aina, jokaisessa tilanteessa olevani viallinen, jotenkin vain sellainen yksilö jonka täytyy jotenkin muuttua reippaammaksi, paremmaksi, jaksavammaksi, pystyvämmäksi, ystävällisemmäksi..
huomenna. Tänään olen vain liian väsynyt ja liian huono.
ap
Mä olin ennen aivan samanlainen. Tein tuollaisen päätöksen ensimmäinen kerran ala-asteen neljännellä luokalla: "Huomenna en enää ole ujo."
Vielä 30-vuotiaanakin tein lähes päivittäin päätöksen että huomenna olen sellainen ihminen joka oon aina halunnut olla - aktiivinen, naurava, sosiaalinen.
Osaltaan aika teki tehtävänsä. Pääsin pikkuhiljaa ujoudesta eroon mutta sanoisin että se mun perustemperamentti on sama mitä se oli kun olin ala-asteen neljännellä. Oon rauhallinen ja tyyni ihminen, välillä ehkä vähän kapinallinen ja jossain määrin spontaani. Nämä piirteet ei ole muuttuneet miksikään.
Ainut mikä on muuttunut on se etten "peilaa" ja tarkkaile itseäni koko ajan. Oon täysin hyväksynyt sen etten voi miellyttää kaikkia eikä ole mitään syytäkään miellyttää kaikkia. Tavallaan tuntuu että lakkasin ajattelemasta itsekkäästi. Siis onhan se aika itsekästä kuvitella että muut olisi tosi kiinnostuneita siitä miten just mä satun minäkin päivänä käyttäytymään.
Nykyään keskityn vain omiin puuhiini enkä enää yritä olla jotain mitä en ole ja sen mukana on tullut itsensä hyväksyminen. En ole yhtään sen huonompi ihminen kuin kukaan muukaan.
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 13:54"]
Ei ollut. Olen saanut ne tärkeät, ihanat, arvostamani asiat joita olen havitellut. Silti tunnen aina, jokaisessa tilanteessa olevani viallinen, jotenkin vain sellainen yksilö jonka täytyy jotenkin muuttua reippaammaksi, paremmaksi, jaksavammaksi, pystyvämmäksi, ystävällisemmäksi..
huomenna. Tänään olen vain liian väsynyt ja liian huono.
ap
[/quote]
kuulostaa siltä, että olet masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon odottanut parempaa elämää vuosikymmenet.
Tietyt jutut pitäisi tehdä jotta uusi elämä voisi joskus
alkaa.
Tuntuu etten elä omaa elämää. Olen vain pelkkä kuori.
Ap: miksi mielestäsi reipas ja pystyvä on parempi ihminen? Ei kaikkien tarvitse olla energiapakkauksia ja puuhailla aamusta iltaan väsymättä. Tämä maailma on aika valmis, eikä minun puuhailuni sitä sen valmiimmaksi tee. Minun luonteeni ja temperamenttini on hitaampi, rauhallisempi, mietteliäämpi ja melankolisempi kuin naapurin Liisan, mutta ihan yhtä hyvä. En tee pahaa kenellekään tahallani, hoidan tehtäväni, rakastan läheisiäni. Minun luonteessani ei ole mitään vikaa, vaikka se ei olekaan sellainen, mitä itse ihailen toisissa ihmisissä.
Pitää opetella olemaan onnellinen sellaisena kuin on, elettävä tässä hetkessä ja tehtävä tästä hetkestä niin hyvä kuin vain voi. Mikä tahansa pieni asia voi tehdä tästä hetkestä mukavan, se pitää vain huomata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä otan kanssa vinkkejä vastaan. Täällä nelikymppinen nainen, joka hyvinkin tajuaa, että tässä olisi vielä puoli elämää edessä.
Ja tänäänkin tulin hyvällä mielin töihin - ja sitä kesti siihen asti kun esimies saapui.
Lopulta ahdisti niin, etten oikein osannut enää hengittää. Mutta huomenna, oi, HUOMENNA minä en ota itseeni niistä hänen puheistaan, se on vaan hänen tyylinsä esittää asiat, ei mitään henkilökohtaista. HUOMENNA pysyn hymyilevänä ja rupattelen kepeitä, uskallan kysyä asioita ja poimin sen vastauksen sieltä vähättelevän kulmien kohottelun takaa.
HUOMENNA. Tänään keskityn siihen, ettei kukaan vaan huomaa ja kysy mitään. Ei enää, en kestä. Ei minulla ole vastauksia.
On se vaan ihanaa että voi kuitenkin elää noin suojattua elämää jossa on varaa tavallaan "olla vaan" tänään ja sitten huomenna koittaa enempi.
Jos et ole masentunut niin laiska olet ainakin. Työ ja ammatti on valtasosalla meistä. Koti -joo. Mutta kaikki sulla jää sitten huomiselle. Mutta tuskin.. Kai sä teet ruokaa, pyykit, tiskit, peset pinnat ja käyt kaupoilla ja ties mitä. Se on sitten eri asia miten paljon arvostat omaa tekemistäsi ja saatko apua tai huomataanko tekemistäsi?
Jos et lähde illalla leffaan tai viikonloppuna teatteriin niin sitten jää tekemättä. Msennusta voi olla taustalla jos et saa aikaseksi.
Muttei kai aikuista ihmistä tarvitse patistaa salille tai kalastamaan? Sinähän sen päätät jättää tekemättä ja tekemättömyydestä tulee tapa ja vaan kaivaudut sinne pehmeään sohvaasi syvemmälle. Kai nyt siitäkin saa nauttia?
Mutta jos tahdot tehdä jotain; niin kaiva kaapin perältä vanhat uikkarit ja lähde uimaan. Ei se tarvitse paljon muuta kuin koneen sulkemisen. YLLÄTÄ ITSESI!
Minusta on jotenkin kummallista sanoa ettei omaan laiskuuteen voisi vaikuttaa itse. Päivästä tunnit kuluu teet niillä jotain tai et.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on varmaan jokin mielikuva, millainen kunnollisen ihmisen tulee olla, miten tuntea, miltä näyttää ja mitä harrastaa.Pitäisi olla superreipas ja harrastaa päivittäin kolme tuntia hikijumppaa ja joogata tunti päälle, opetella kansalaisopistossa joka vuosi uusi kieli ja tehdä kolme gurmeeateriaa päivässä koko perheelle.
Ei todellakaan tarvitse! Unohda ne muiden asettamat vaatimukset ja ole ihan rauhassa sellainen kuin nyt olet. Sinun ei tarvitse muuttua. Olet saanut kaiken haaveilemasi, perheen, työn, kodin jne. Olet elämäsi puolivälissä. Ala nauttia ajastasi tässä maailmassa. Arvosta sitä, mitä sinulla on, ja anna itsellesi lupa olla sellainen kuin olet.
Jos tunnet kuitenkin tarvetta tehdä jotain, aseta itsellesi jokin tavoite. Päätä vaikka, että kolmen vuoden päästä lähdet kuukaudeksi Australiaan. Ala säästää rahaa pikku hiljaa, lainaa saarta käsittelevää kirjallisuutta, tee luettelo niistä kohteista, joita haluaisit siellä käydä katsomassa jne. Saat siitä uutta virtaa ja innostusta.
Mistä tekään tiedätte että elämää on vielä puolet jäljellä?
Justiin tuollainen ajattelu lupaa lekottelua. Mutta ei elämä ole itsestäänselvyys ja viimeiset vuosikymmenet voi mennä sairaana ja mihin sitä enää 70- vuotiaana lähtee?
Realistisesti?
Tai jäät jossain onnettomuudessa puolikuntoiseksi tai vammaudut. Työkuntokin on itsestäänselvyys jos antaa jonkun pomon vaikuttaa niin paljon että menee koko päivästä maku: kenelle sinä olet velvoitettu pysymään siellä töissä missä nyt olet? No se että laiskuuttasi ja mukavuudenhalusta et muuta tee. Narina ei ole oikeus silti. Ja mitä sinä taas annat lähimmäisillesi jos heille vaan valitat? Makaat kotona ja mouruat tylsyyttä..
Ota vastuu elämästäsi. Ei huono parisuhde, mukavuudenhalu jämähtää yhteen huonoon työpaikkaan (jossa pääset varmaan vielä HELPOLLA) ole mikään päivän sana.
Pitää kääntää tilanne sellaiseksi että käsittää että ei kukaan muu voi olla vastuussa sinun asioistasi ja elämästä ja kuulostat ap juuri oppikirja tapaukselta semmoisesta katkerasta vanhasta mummosta jonka mies ottaa ja nostaa kytkintä seuraavan 10 vuoden aikana ja uutta miestä et ota, sitten vaan loppuelämän haikailet mitä elämä olisi "voinut olla" -etkä tuskin sitten vanhempanakaan elä hetkessä: nyt surkuttelet että olet jotenkin siirtämällä elämää huomiseen: sinulla on lapsia, talo, työ -eikä se riitä.. Ja kun vanhenet niin tajuat jotenkin että kaikki jäi saavuttamatta. Niikuin työ, lapset, koti ei ole riittävää..
Pitäisi vaan lähteä. Lähditkö? Vai oletko vielä siinä haukottelemassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 16:19"]
Mistä tekään tiedätte että elämää on vielä puolet jäljellä?
Justiin tuollainen ajattelu lupaa lekottelua. Mutta ei elämä ole itsestäänselvyys ja viimeiset vuosikymmenet voi mennä sairaana ja mihin sitä enää 70- vuotiaana lähtee?
[/quote]
No ehkäpä tuosta elinajanodotteesta. Keskimäärin naiset elävät pitkään tässä maassa. Yksittäisiä tapauksia tietysti on, että sairaus, päihteet, rikollisuus tai onnettomuus vie aiemmin, mutta kyllä se on odotettavissa, että nelikymppinen on vasta taipaleensa puolivälissä. Muutoinhan ei suomalaisten tarvitsisi lainkaan kinastella eläköitymisiän nostosta.
Miksi pitäisi muuttua, jos ei oikeasti halua? Millaiseksi sitä sitten pitäisi muuttua, jotta olisi parempi ihminen? Onko tärkeämpää olla muiden mielestä erilainen kuin olla onnellinen omana itsenään?
Terapiaa.