Kertokaa sektiokokemuksistanne, hyvistä ja huonoista

Meillä ensimmäinen syntyi suunnitellulla sektiolla. Siitä jäi erittäin positiivinen kokemus! Aamulla yökkö aloitti valmistelut ja aamuvuorolainen jatkoi vieden saliin. Isä tuli perässä kätilön kanssa. Isä sai olla koko ajan salissa pääni vieressä, oli todella suureksi tueksi ja turvaksi. Tunnelma oli todella rauhallinen ja miellyttävä, valmisteluja tehneet hoitajat olivat salissa hyvin ystävällisiä. Kun itse toimenpide alkoi, hoitajat ja lääkärit kertoivat koko ajan mitä nyt tapahtuu ja miten pitkään menee vielä ennen kuin vauva syntyy. Sanoivat, että tekevät tarkoituksella mahdollisimman lyhyen haavan, koska ei ole mihinkään kiire. Lasta on aikaa auttaa ulos pienemmästäkin haavasta eikä jää sitten niin suurta arpea. Ennen vauvan syntymää minulla tuli ykskaks hirveen huono olo, enkä saanut happea, silmissä musteni. Sanoin siitä, laittoivat happimaskin ja käänsivät asentoani hieman kyljelleen (olin siis selällään). Olo helpottui heti. Johtui verenpaineen laskusta (70/40), joka johtui siitä, että vauva painoi suuria suonia eikä happi kulkeutunut. Kun vauva sitten autettiin ulos, alkoi heti hirmuinen parku ja isä huudahti: Poika tuli! Kätilö otti vauvan vastaan, kääri ja toi heti rinnalleni. Siinä sain isän kanssa silitellä uutta veristä ja kinaista tulokasta, ennen kuin kätilö vei isän kanssa vauvan siihen lasioven taakse tarkistettavaksi. Koko ajan samalla hoitajat/lääkärit jatkoivat työtään sermin takana. Kun kätilö sai vauvan paremmin kapaloitua, toi hän vauvan vielä uudelleen minun rinnalle. Saatiin ottaa koko ajan valokuvia salissa, kätilö otti meistä koko perheestäkin kuvan! Sitten isä lähti kätilön ja vauvan kanssa synnytyssaliin kylvettämään, punnitsemaan ja pukemaan vauvaa. Minä jäin vielä pariksi tunniksi saliin ja heräämöön. Isä vietti sillä aikaa vauvan kanssa synnytyssalin tiloissa. Kun palasin heräämöstä takaisin omaan huoneeseen osastolle, isä tuli vauvan kanssa minun luo. Pääsin heti imettämään ja viettämään yhteistä aikaa vauvan ja isän kanssa.



Negatiivinen kokemus, josta opin mahdollista seuraavaa kertaa varten:

- Olisin kuulemma saanut vaatia vauvaa osastolla alasti rinnalleni aivan kuten alateitse synnyttäneet saavat heti syntymän jälkeen. Se on tärkeä hetki lapselle sekä äidille, auttaa kontaktin luomisessa, maidon nousemisessa, hyvä varhaiskokemus lapselle. Ensi kerralla tiedän vaatia, jos joudun sektoitavaksi.



Jonkin verran jännitin aamulla ennen saliin lähtöä, mutta olin yllättävän rauhallinen. Minulle tarjottiin illalla sairaalassa yöksi unilääkettä, mutten halunnut sitä ottaa. Näin jälkikäteen ajateltuna se olisi ollut hyvinkin järkevää, sillä en saanut yöllä nukuttua oikeastaan lainkaan ja siten olin todella väsynyt seuraavana päivänä.



Kannattaa ottaa huomioon kotiutuessa, että vauvaa painavampaa et saa kantaa muutamaan viikkoon. Itse olin ainakin hyvin riippuvainen toisista ihmisistä alkuajan. Mm. naapuria kävin aina pyytämässä nostamaan vaunut muutaman portaan alas, että pääsin vauvan kanssa kävelylle kun isä lähti jo töihin. Vointi on muutenkin hieman heikompi, koska kyseessä on kuitenkin iso leikkaus. Kotiin pääsin kyllä jo 4 päivän jälkeen.



Pitkä tuli tästä viestistä, mutta toivottavasti saat jotain käsitystä... Tiivistettynä: Positiivinen kokemus, toiveita kuunneltiin, isän läsnäolo tosi tärkeä. Onnea synnytykseen!

Meidän tyttömme oli perätilassa koko raskauden ajan, eikä kääntynyt oikeinpäin käännösyrityksestä huolimatta. Päädyin sektioon, koska en ensisynnyttäjänä uskaltanut lähteä alakautta synnyttämään.

Sektiopäiväksi sain 23.5. jolloin olisi ollut rv 39+3. Määrätietoinen tyttömme kuitenkin päätti syntyä aikaisemmin, 19.5. (rv 38+6) aamulla heräsin mahakipuun ja siitä synnytys sitten lähti käyntiin. Sairaalaan kun päästiin oli kohdunsuu jo vähän auennut ja minut valmisteltiin heti leikkaukseen.

Itse leikkaus meni hienosti, isä oli kokoajan pään vieressä, rauhoutti ja jutteli. Montaa minuuttia ei tarvinnut odottaa kun lääkäri sanoi että tyttö syntyi, ja hetken päästä kuulin hänen ensi parkauksensa. Kätilö otti tytön syliin ja näytti vilaukselta minulle sen jälkeen hänet vietiin lämpökaappiin tunniksi (ainakin OYS:ssa näin menetellään ilmeisesti aina sektiovauvojen kanssa). Isä sai olla happikaapin vierellä, itse olin vielä salissa paikkailtavana.

Sitten minut siirrettiin heräämöön, ehdin olla siellä noin puoli tuntia kun kätilö tuli isän kanssa näyttämään vauvaa uudestaan. Hieman yritettiin imetystä mutta vaikee se oli kun makasin selällään, enkä päässyt vielä puudutuksen takia kyljelleen. Vauva lähti siitä isän kanssa osastolle, ja itse jäin heräämöön.

Jostain syystä minulla ei puudutus meinannut millään lähteä oikeasta jalasta, ja sen takia jouduin olemaan heräämössä 6 tuntia. Tuon ajan olin huolissani vauvasta ja siitä oliko isälle kerrottu miksi olin niin kauan heräämössä. Onneksi vauvalla ei ollut mitään hätää ja isällekin oli kerrottu miksi olin heräämössä.

Minut kytkettiin kipupumppuun heti leikkaussalissa, enkä kokoaikana tuntenut kipua. Kipupumppu otettiin pois kolmantena päivänä, ja sen jälkeen söin suun kautta särkylääkettä. Mutta kipua ei tosiaan tuntunut senkään jälkeen.

Sektiota seuraavana päivänä sain nousta ylös, kävelin illalla jo vessan yms. Hieman kävely oli hidasta, mutta ei juurikaan kivuliasta. Vauvaa aloin hoitamaan sitä seuraavana päivänä eli kolmantena päivänä. Maito nousi samana päivänä, ja sitä on riittänyt.

Minulla tosiaan kaikki meni niin loistavasti, ei ollut kipua, pääsin nopeasti sängystä ylös, ja sain hoidettua vauvaa pian sekä maito nousi parissa päivässä. Olin ja olen edelleen positiivisesti yllättynyt että kaikki meni niin hyvin, paremmin kun osasin toivoakkaan. Ainoa ikävä asia oli tuo että puudutus ei meinnanut lähteä jalasta, ja huolestuin vauvasta kun olin heräämössä niin kauan. Ja ehkä sekin oli hieman ikävää että jouduin 3 hengen huoneeseen eka paikalle ovesta päin, ja sen ensimmäisen päivän pystyin vain makaamaan, ja kaikki näkivät sänkyyni. Mutta tuo oli tosi pieni miinus kun kaikki muuten meni hienosti.



Toivottavasti tästä oli jotain apua sinulle. :)



Red_Cat & Tyttönen reilu 2kk

Reilu 15 vuotta sitten esikoiseni syntymä käynnistettiin rv 43+5. Aamusta iltaan siinä kärvistelin, sitten todettiin että kohdunsuu on jämähtänyt 4 cm:iin ja eiku sektioon. Isä ei saanut tulla mukaan, vauvan näin salissa ja seuraavan kerran tuotiin yöllä rinnalle. Olin tosi tosi kipeä leikkauksen jälkeen, sängystä nouseminen ja kävely oli hankalaa. Kotiin päästiin 5 päivän sairaalassa olon jälkeen.



Kuopukseni syntymä reilu vuosi sitten myös käynnistettiin, ja kuten jo arvasin, niin sektioon sekin päätyi. Isä sai tulla mukaan, salissa sain vauvan rinnan päälle hetkeksi ja sitten lähtivät isä ja vauva kätilön kanssa punnitukseen ym. Heräämössä olin pari tuntia ja sieltä sitten osastolle. Vauvan sain heti viereeni rinnalle ja siinä sitten vietettiin ensimmäinen yömme. Aamulla hoitaja tuli auttamaan mut ylös ja irrottamaan katetrit sun muut, siitä sitten hipsin suihkuun. Pystyin heti hoitamaan itse vauvaa. Ainut haitta ei oli epiduraali päänsärky, joka ei tosin johtunut sektiosta. Vauva syntyi perjantaina aamuyöllä, perjantai-illan ja pe-la yön oli hoitajien huomassa, lauantaina aamupäivällä pääsin veripaikan laittoon ja päänsärky oli tiessään. Sen jälkeen en hoitajien apua tarvinnut vauvan hoidossa. Olo oli melkein kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, haava ei ollut ollenkaan kipeä, en tarvinnut yhtään kipulääkkeitä! Kotiin päästiin kun vauva oli 2½ vrk vanha.

Mulla kaksi sektiota: hätä ja kiire.

Ensimmäisellä me lapsivesi yöllä ja lähdettiin laitokselle. Seuraavana aamuna rupes vähä supisteleen. Otettiin sydänääni käyrää ja vauvan sydänäänet romahti eikä noussu enää vaikka mua pyöriteltiin kuinkapäin vaan ja annettiin lisä happea. Siitä sitte hätäsektioon. Itkin kokomatkan leikkaussaliin. Isän piti jäädä osastolle odottomaan. Leikkuris mut nukutettiin ja seuraava muistikuva on että on mustaa ja pimeää ja mua työnnetään sängyllä eteenpäin. Kätilö käski avata silmät. Oli tosi hankalaa kun oli viä aivan uninen. Mun oli kylmä ja olin tosi kipee. Vauva oli viety keskolaan kun oli hengityksen kanssa vähä vaikeuksia. Siellä ne oli ottanu polaroid kuvan ja siitä näin ensimmäisen kerran poikani. Synnytyssalis oltiin vissiin parituntia ja sitten osastolle. Olin tosi väsy ja torkuin vähän väliä. Mies oli kokoajan mukana. Poika syntyi aamulla kuudelta ja vasta iltapäivällä kahdenaikaan pääsin sitä kattoon keskolaan. Mies työnsi mut sinne sängyllä. Seuraavana aamuna käskettiin nousta sängystä. Siinä oli ' apuna' yks tympeä hoitaja. Ei auttanut yhtään tiuski vaan sängynpäädystä että: ' Nouse vaan.' Kävin suihkus ja vessas ja elämä rupes pikkuhiljaa voittamaa. Poika oli kolme päivää keskolas ja sitten kolmepäivää osastolla mun kans. Olisin päässy ennemminkin kotia mut halusin rauhas opiskella vauvan hoitoa.



Toinenvauva ilmoitteli tulostaan supistuksilla. Kolme päivää pärjäsin kotona sitten menin laitokselle. Siellä olin toiset kolme päivää. Neljäntenä aamuna alettiin käynnistellä. Iltapäivällä alkoi supistella ja illalla mentiin ammeen kautta saliin. Siellä piuhat kiinni ja supisteltiin ja odoteltiin. Vauvan sydänäänet rupes huiteleen 180 ja laskeen aina supistuksen jälkeen. Lääkäri meinas että pitää leikata ennenkuin tulee hätä. Siinä vähän valmisteltiin ja aika pian lähdettiin saliin. Isä jäi odottamaan saliin. Ei ollu itku kaukana. Onneksi oli tosi ihan kätilö joka kokoajan jutteli mulle ja kertoi minne mennään. Sain olla leikkauksen ajan hereillä. Ensin se vähän arvelutti mut oli tosi hyvä kokemus. Leikkaus ei sattunu mut sen ' tuntee' . Kipu menee pois mut tunto jää. Tuntui aika villiltä kun vauvaa kaivettiin kohdusta ulos. Poika tuli taas. Heti kuului rääkäisy. Vauvaa näytettiin mulle ja sitten kätilö lähti tarkastamaan sen. Ennenkuin vauva vietiin isälle pesulle sitä viä näytettiin mulle. Mut ommeltiin kasaan ja kärrättiin synnärille missä isä puhdas poika odotti. Sain vauvan rinnalle ja heti hamusi tissiä. Vähä oli hankalaa kun makasi selällään ja alakroppa oli puuduksis niin ettei voinut kääntyä. Oltiin parituntia salis ja sitten osastolle. Poika syntyi puolenyön aikaan ja aamulla piti nousta ylös. Nyt oli kaks hoitajaa tukemas. Oli paljon hankalampi nousta kuin ekan aikana. (Olin valvonut kolme yötä supistusten takia.) Pikkuhiljaa siitä mentiin eteenpäin. Sain kipulääkettä kun sitä pyysin. Vaiva oli taas keskolas, ilmarinta, mut nyt ei ollu kiire sitä näkemään kun olin sen nähnyt salissa. Kaks päivää se oli keskolas ja sitten osastolla mun kans. Yöt se oli hoitajilla ja kävi vaan syömäs että ite sain edes vähä nukutuksi. Viis päivää oltiin laitoksella ja sitte kotia.



Kipee olin molempien leikkausten jälkeen kolme-neljä päivää. Sitte rupes helpottaan. Pariviikkoa pitää ottaa rauhallisesti. Jos huhtiin niin se kyllä kostautuu seuraavana päivänä. Toivottavasti tää ei ainakaan lisännyt mitään pekoja. Itse operaatiota en moiti ja ne kipuun saa lääkettä. Hyvin se menee!!!

Tämä on jäänyt minulle mysteeriksi.

Eli lapsivedet meni sen verran ennen supistuksia, että yleistulehdus ehti kehittyä: seurauksena minulle korkea kuume ja vauvalle sydänäänien lasku. Sektioon päädyttiin siis kesken synnytyksen TAYSissä ja hyvin se meni. Toipumista hidasti vain tulehdusarvot ja antibioottikuuri jotka taas johtuivat yleistulehduksesta. Itse sektiosta ei mitään negatiivista sanottavaa: haava oli siisti ja parani hyvin. Hienosti pystyi liikkumaan, lypsämään ja imettämään. Sektio tehtiin spinaalipuudutuksessa eli hereillä, mutta kivuitta. Sitä voin ainakin suositella koska on koko ajan itse tapahtumissa mukana eikä koe nukutuksenjälkeistä tokkuraa.

Uskomattoman hyviä kokemuksia. Voikun minullakin sitten aikanaan homma sujuisi noin hyvin. En todellakaan kauhistunut kenenkään kokemuksesta vaan päinvastoin sain lisää luottamusta. Olin alatiesynnytksen jälkeen kuukausi tolkulla kipeä ja käveleminenkin onnistui kunnolla vasta 3 kk synnytksestä. Siihen verrattuna ajatus että kävelisin jo muutaman päivän päästä sektiosta on upea.



Jos jollakin on niitä huonoja kokemuksia niin kuuntelisin mielelläni kyllä niitäkin.



Senna

Itsellä takana unelma-alatiesynnytys ja ei-todellakaan-toivottu kiireellinen sektio. Alatiesynnytyksestä toivuin nopeasti, sektiosta toipumiseen meni 4kk! Eli näinkin päin voi olla. Itse operaatio meni moitteettomasti, vuotoa niukasti ja haava siisti. Silti elimistö meni jotenkin ihan shokkiin. Sairaala-ajan olin kipupiikeillä ja kotonakin söin lääkkeitä maksimiannostuksella 1kk ja sen jälkeen vielä 3panadolia päivässä aika pitkään. Kävellä pystyin vain lyhyitä matkoja, eka pitkä lenkki pääsiäisenä, kun synnytys oli tammikuussa..



laama

onpa positiivisia kokemuksia paljon.



Täytyy sanoa että kyllä minulle kelpaa oikein hyvin tuollainenkin sektio kuin sinun omasi oli Laama. Muieluusti olisin vaihtanut ekan alatiesynnytksen pois tuollaiseenkin sektioon. En siis pelästynyt kirjoituksestasi.



Senna

Mulla on takana 4 synnytystä.

Eka alatie:komplikaatioita ponnistusvaiheessa



Toka kiireeliinen sektio. Minut nukutettiin, Mutta isä sai olla vauvan kanssa siihen asti, kun heräilin. Ja kun oli yö hoitivat vauvaa aamuun asti, jotta sain nukuttua. JA se oli hyvä, olinkin väsyny.



Kolmas oli suunniteltu sektio ja kaikki meni oikein hienosti. Vauvan sain rinnalleni peiton alle .En muista kauaksi aikaa. Mutta sitten alkoi " jälkityöt" kohdussa, joten isä pesi ja meni osastolle odottelemaan että mamma saapuu. Olin heräämössä sen pari tuntia ja sillä aikaa taas sai isukki hoitaa vauvaa.



Neljäs synnytys oli myös sektio, suunnitellusti. Se ei mennyt ihan nappiin .Laittoivat Jorvissa puudutetta niin paljon että henki salpaantui ja oksentelin, kun en tosiaan saanut kunnolla hengitettyä.

Vauvan ulosauttamisessa ei ollut ongelmia, mutta kun sain vauvan rinnalleni en oikein vieläkään ollut toipunut " hengitysongelmista" .

Isä oli koko ajan pääni vieressä ja yritti helpottaa oloani.

Oltuani taas heräämössä isä hoiteli vauvaa.

Heräämöön tuli anestesialääkäri pahoittelemaan tilannetta.Olin vain vihainen että se vauvan syntyminen jäi niinkuin huomaamatta, kun tartti keskittyä hengittämiseen.Kuulin jostain sivusta huikkauksen että tyttö tuli...



Kaiken kaikkiaan toipuminenkaikista sektioista on menny ihan ok.

Kotona tartti vaan välttää isompien lapsien syliin ottamista, kun on se vatsa jonkun viikon arka.

Kolmannen jälkeen oli hervoton mustelma-alue haavan ympärillä.

oli käynyt pikku fiba).